Itse veikkaan että ei todellakaan, heti ensimmäisenä juhlimaan ja somessa riekutaan entistä enemmän, esitellään uusia laukkuja ja muuta rekvisiittaa mitä Dubaista tarttu mukaa,niin siunattuna MM tason urheiliana joka myyny meille Suomalaisille satojatuhansia treeniohjelmia, aivan huikeeta t.shamaani
Pysyykö mara karanteenis Dubain työreissun?? jälkeen
Anonyymi
74570
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 74
Vanhimmat
Katsotaan sanoi tohtori, ensin tutkitaan ja sitten vasta hutkitaan.Toivotaan kuitenkin, et kaikki menee hyvin.
Salaperänen mies vaihtunu kameliin, siis mitn miestä ei ole, se tarina olis jo myyty moneen eri lehteen ja 7 olis jo maralle etelän reissun tarjonnu jossa silarit tyrkyllä ,tatskat piilossa, stretsit kainalossa ,eikä todellakaa karanteenis pitää olla esillä minä minä
Ei voi vähempää kiinostaa, toisten karanteenit.Tärkeintä et itse henkilö asianomainen,suojaa itsensä ja käy testeissä siten on toisetkin suojassa virukselta.
Kylläpä tumpelot ihmiset uskoo Martinan stooreihin. Siellä se kalasatamassa hämähäkkejä jahtaa parhaillaan. Kaikki muu on kuvakäsittelyä ja kuvakaappauksia ja huonoja vielä. Mielikuvitusmiljonääri, muslimi joka antaisi muija n määrätä ja jolla lapset muille. Hahhah
Tämä on valitettavasti niin totta !
Voi sun kans, kun uskot harhoihisi ja uniin toivotaan et pääset tasapainoon elämässäsi. Toivon sulle kaikkea hyvää elämässäsi ja tsemppiä.🙂
Martina löysikin ison hämähäkin, ja pisti sen suukkiinsa.Hyvää oli nam.🕷️
Nam Nam 😝
Hänen olisi luultavasti kuulunut olla Sara Siepin tapaan karanteenissa jo yli viikon. Eivätkö nämä yhdessä hilluneet samoissa, järjestämissään bileissä Halloweenina?
Nytkö tämä yrittää väittää että Siepin altistuminen johtui niistä Halloween-bileistä. Ei tosiaankaan johtunut. Kaikki tämä sairas ihminen yrittää kääntää erään henkilön syyksi.
Mistä tiedät(12.26 kommentti) ettei Saran altistuminen tapahtunut Halloween bileissä? Se on todellakin mahdollista. Väännetäänkö rautalangasta, miten virus leviää. Ensin joku bileissä olleista kantoi virusta, hänen oireensa alkoivat muutama päivä bileistä. Otettiin testi-positiivinen-sen jälkeen ilmoitettiin kaikille bileissä olleille altistuksesta. Nyt iso joukko ihmisiä karanteeniin ja testiin. Kyllä siinä kuluu aikaa, joten hyvin sopii ajankohtaan tämä Siepin altistuminen.
Mitäs sitten, ei Siepissä ollut tartuntaa lopettakaa sekoilunne jo.
Sitä karanteenia aloittajan tulee itse seurata.
Niin ei täällä viranomaiset karanteenia mitenkään valvo, valitettavasti. Jalkapanta karanteenissa oleville pitäisi laittaa, mutta laki ei sitä salli, vielä.
Ei välitetä muista minä minä sellanen yh hyvinvointi valmentaja, hah irvikuva tuolle tittelille
Ylös ulos ja menemme lenkille.!!!!!!
Voi ei elkää ottako heti aamusta toisten asioista murheita, kyllä elämä on helpompaa kun hoitaa omat asiat vaan kuntoon ja katkeruus pois.
Murheita mistä ja katkera kenelle? Sori ei syytä kuin katsella alaspäin ja naurahtaa.
Tuo Mara on hevosmiesten kieltä.
Ei voisi vähempää kiinnostaa. Kuka on Martina?
Uuden laukun tienannu
Suoraan sanottuna ihan sama . Ei voisi vähempää kiinnostaa.
Njäh. Dinnerille ja kuvia someen. Korona ja sen uhka on juntteja varten.
Se on kyllä ihan toinen ämmä. Ohi meni.
Olen samaa mieltä, pitää huolehtia itsestään aivan ilman mitään vauhkaamista ja niin toisetkin henkilöt on näin turvassa.
Tänäänhän Mara tulee äitinsä kanssa kotiin, Eskokin intoili että hoitokoira Arman lähtee tänään. Ai ai Esko ei muistanut ohjeistusta että ei saa paljastaa mitään. Noloa.
Aevan näen se onnii, kiva kun tulloo kotio.
Tiedän, että tää on vähän rumasti sanottu, mutta sanonpa kuitenkin.
Jos Martina saisi pöppiäisen ja joutuisi karantteeniin, niin silloinhan hän ei voisi tavata lapsiaan. Hän varmaankin itkisi ja kertoisi, kuinka vaikeaa on, kun hän niiiiiin kovasti ikävöi tyttöjä. Eipä ole paljon lomillaan haikaillut ja itkenyt tyttöjen perään, mutta nyt hän saisi ihan "laillisen" keinon olla heistä erossa.
Olet todella ilkeä ja ihmettelen jos sinulla on lapsia. Martina ikävöi lapsia ja on tulossa kotiin. Mistä Railin viha Martinaa kohtaan tulee? Itse olen joutunut työn takia olemaan paljon erossa lapsesta ja isä joutui hoitamaan , silti olen hyvä äiti. Lapseen hyvät välit ja on nyt jo aikuinen. Matkustaa pystyy koronan aikaan ja noudattaa varovaisuutta, niinkuin Suomessa tehdään.
Suositus nyt kuitenkin on, ettei matkustettaisi.
Kyllä mä ymmärrän vallan hyvin, että työt on hoidettava. On tässä itse kukin joutunut reissun päällä olemaan. Meillä oli ehjä perhe ja lapsilla maailman huipuin isä. Päihteet eivät kuuluneet perhe-elämään. Silloin kun kotiuduin matkoilta niin kyllä olin lasten kanssa kaiken mahdollisen ajan ja ei tullut mieleenkään lähteä lomailemaan. Ei ainakaan ilman lapsia.
Martinalla on rikkinäinen perhe. Vanhimmalla tytöllä on aivan ihana ja luotettava isä, mutta nuoremman isällä on paljon ongelmia. Siitä huolimati Martina vaaan lomailee ja lomailee. Se lähtee lomalta lomalle ja lapset joutuvat taas olemaan ilman äitiä. Martina kuitenkin antaa ymmärtää, että hän on yksinhuoltaja ja lasten elämä ja olot menevät kaiken edelle. Näyttääkö Martinan toiminta tuolta? NOT!
64 tartuntaa Pieksämäellä ja työpaikalla. Lentomatkustaminen on nyt vedetty viimeisen päälle turvalliseksi ja tosiaan on suositus. Kuolleiden keski-ikä Suomessa 81 vuotta, joten pidetään vanhuksiata huolta. Lapsille ei korona ole vaarallinen, joten tervettä järkeä voi käyttää.
Martinan työ on Suomessa, ei hän ulkomailla ketään valmenna muuta kuin vartavasten Espanjaan mukaansatuomia suomalaisia. Ja tämä viimeisin reissu nyt varsinkaan ei ollut mikään työmatka.
Eli turha verrata ihmisiin jotka oikeasti joutuvat työssään matkustamaan, esim. heihin jotka tuovat meille Suomeen ruokaa ja tavaraa ulkoimailta.
84 vuotta on koronaan kuolleiden keski-ikä ja 374 kuollutta. Kausi-infulenssaan kuolee pahimpana vuonna 450 ihmistä. Tervettä järkeä ja ne turvavälit!
Se 84-vuotiaskin on jonkun rakas. On typerää ja kylmää ajatella, että joku on sen ikäinen, että ei välttämäti vaihda hiippakuntaa koronan takia. Jonkun rakas kuitenkin kuolee ja sen jonkun rakkaat surevat.
Minun äiti on 87 vuotta ja enbenkuin menen, niin tajuan pitää karanteenin ihan itse. Tervettä järkeä peliin ja korona ei ole edeleenkään vaarallinen lapsille. Martina ei halua tuoda miestä julkisuuteen ja tämä näyttää olevan ainut vaihtoehto tutustua mieheen.
Ennenkuin
En mäkään Martinana toisi uutta ihastusta julksiuuteen. Paskaahan se saisi heti niskaansa.
Mutta tuosta tapailemisesta olen erimieltä. Kyllä tapaaminen onnistuu muutenkin, kuin matkustamalla jonnekin etelän maihin. Moni todella suuri maailmalla tunnettu todellinen stara on matkaillut Suomessa ja se on pysynyt salassa. Se ei paljon vaadi, jos vaan halukkuutta löytyy. Martinan syyt ovat tekosyitä.
Näitä rikkinäisiä perheitä on Suomi täynnä ja meinaatko, että lapset ei saa rakkautta rikkinäisessä peheessä? Aika loukkaavaa arvostella eronneita vanhempia.
Älä lässytä ja yritä kääntää juttua pois totuudesta. Arvostelin Martinaa ja Martinan lastenhoitoa, eikä se tarkoita sitä, että kaikilla rikkinäisillä perheillä Suomessa olisi moisia ongelmia.
Kateellisuuskortti on jo aikapäiviä sitten kokenut inflaaation. Vain ja ainostaan tyhmät ja vanhat kalkkikset enää nykyään tarjoaa kateellisuuskorttia.
Pääasia lapsella on luotettava turvallinen aikuisten järkevien ihmisten tukiverkko, näin tuntuu olevan. Voittehan tarkistaa asian Stefanilta, jos noin kovasti askarruttaa, hän on isä ja vastaa varmaan mielellään.
Niin aina syyllistetään naista ja äitiä. Viime vuosisadalla taitaa Railikin vielä elellä? Lapsilla kaikki hyvin ja se on pääasia eikö? Olkaa huolissanne niistä lapsista, joista kukaan ei välitä ja joutuvat vuosiksi sijoitusperheisiin tai lastenkotiin, lapsista jotka elävät köyhyydessä, nälässä jopa kadulla.
Arvostelet ja se on todella typerää. Pidin sinua fiksuna ja jos kyseessä olisi mies, niin kukaan ei arvostelisi miestä. Valitettavasti meillä näyttää olevan vielä viime vuosituhannella ajattelevia ihmisiä. Ei se määrä, vaan laatu.
Älä naurata. Vai että pitäisi ihan Stefanille alkaa rimputtelemaan. Et voi olla tosissasi ethän?
Ei ole koiraa karvoihin katsominen. Olen arvostellut ja se on vielä kait´ sallittua. Olen vieläpä joissakin asioissa puolustanut Martinaa. Mutta kerrohan mulle, että miksi Martina valehtelee ja antaa virheellistä mielikuvaa "leijonaemona"? Milloin hän lomailee lastensa kanssa? Milloin hän puuhaa lastensa kanssa ihan tavallista lapsiperhearkea? Milloin hänellä edes on aikaa olla lastensa kanssa?
Vai oletko pätevä arvostelee, kenenkään lasten vanhempiaan.Olitko ollut vaikka hänen ja lasten kans yhdessä, ja tunnetko henkilökohtaisesti hänet.En vois ikinä arvostella ketään äitiä, eri asia jos näkisin heitä päivittäin niin sitten vasta mielipiteeni voisin ilmaista.
Arvosteluissa nojaudun medialle Martinan kertomiin. Lisäksi, kun siihen lisätään Martinan esim. tässä tapauksessa hänen omat kertomat matkat, menot ja kaikenlaiset kissanristiäiset, niin silloin on lupa kyseenalaistaa hänen "leijonaemoutensa".
Jos vaan ja ainostaan täällä saisi kommentoida ja arvostella vaan sillä perusteella, että tuntee ihmisen ja on hänen elämässään fyysisesti mukana kokoajan, niin silloinhan kukaan ei voisi/saisi sanoa yhtikäs mitään.
Eihän sun kanssa voi olla tosissaan. Olet melkoinen talipää ja todella ilkeä ihminen.
Ei säännöt koske Martinaa . Eikä tartuntataudit häneen tartu.
Paljon saanut rakkautta Dubaissa .. Kuinka moni nainen viitsii edes kertoa tälläistä kun haluaa kuitenkin pitää ns rakkkaansa salassa. miestä ei näkynyt missään kuvassa. Oli vain Anni 😀
Ei kai kuvia miehestä laita, kun haluaa rauhassa tutustua ja pitää miehen pois julkisuudesta.
Ei ole mitään miestä ,valheelliseen vedätykseen liittyvä elämäntapa perus jumppari meininkiä
Laukun sai joltain paikalliseltako
Ostaa ihan itse ja omilla rahoilla.
Seiskassa naiset kuule kertoo kaiken, lukaisepa, ovat saaneet rakkautta.
Kylläpä risoo kun et tiedä...ja hyvä näin.
Vaikka valehtelisikin, se ei ole kiellettyä vai onko ?
Onko sinusta ainut rakkaus maailmassa vain sitä mitä voi miehen ja naisen välillä olla? Minä ainakin rakastun päivittäin luontoon, ystäviin paljon muuhun.
Uudet, hienot saappaat...
Niinniin, mutku Sofia blaablaa!!! Soffe teki kans sitäsuntätä jajaja! Marokk...ei mee tänäänkään töihin ja blaapäläpälä!!!
Ei tietenkään ole karanteenissa, säännöt ja suositukset kaikuvat kuuroille korville. Hänellä kuitenkin paljon seuraajia, joten hyvää esimerkkiä voisi näyttää.
Piti ihmisenä oisin hiljaa enkä kirjoittais että on saanut paljon rakkautta Dubaissa.
Ei kai muutaman tapaamisen jälkeen voi vielä puhua rakkaudesta. Mutta oisko saanut sitte naitua. Naiminen ja rakkaus on ihan eri asia.
No jos on salamarakkaus? Ehkä jo ensi vuonna häät? 😍
Mara oli Dubaissa äitinsä kanssa ja tapasi Annin ja jonkun toisen tuttunsa. Muut ajat kuvasi itseään altaalla ja sängyssä kiemurtelemassa niinkuin muillakin instatyrkyillä on tapana. Mitään miestä EI OLLUT.
Tai ovat jo naimisissa❤️
No mikä ukkeli se siinä kuvassa oli sydämen takana?
Onhan ne jo 8kk- olleet yhdessä, hyvä juttu kun ei tuo miestä julkisuuteen.🔥
EI OLLUT MIESTÄ OLLEENKAAN.🤣😂😁😝😋♥️❣️💕💞💓💗💗💖💝💝.
Ei todellakaan ole mitään miestä. Kuvia varten voi tehdä vaikka mitä järjestelyitä.
Oletko nyt aivan varma? Koska olet itse saanut miestä viimeksi🤔 muistatko edes😂
Anni lainasi miestä tuohon kuvaan. 😏 kohta saadaan tietää pääseekö Isbe äidin mukana Dubaihin jouluksi. Vikke jää tietty isälleen.
Mitään karanteenejä ei Marina pidä. Tuo testi ei luotettava, itämisaika ym
No pääasia kun kotona ja sai rakkaimman lapsensa syliin. Nalan.
Meinaatko että Maran testit ei ole luotettavia vai ylipäätään?
Siis just tuli kotiin ja odottaa jo "tiimiä" eli paperilennokkia ja Roopea. Ei hetken rauhaa lasten kanssa. No ehkä sitten weekendinä, tai no ei kun silloin pitää taas treenata niin maan pirusti.
Jouluna. Kuvauksia varten ainakin. Lapset ja äitee tällättynä nättien pakettien äärellä.
Eiköhän lapset jo ymmärrä mikä on homman nimi. No kai tuohon tottuu. Esko hoitaa vanhemman hyvin, kuka nuoremman. Isän puolen mumma?