Näyttää siltä, että kaikki mihin Väyrynen koskee, niin muuttuu siksi itsekseen. Paavon piiriltä on jo lopetettu rahoitus, koska eivät toimita tilinpäätöstä. Jotenkin ei yllätä, että Väyrynen hajoittaa keskustaa entisestään.
Väyrysen ruotsinkielistä piiriä ollaan irtisanomassa keskustasta!
27
82
Vastaukset
- Anonyymi
Väyrynen perustaa uuden puolueen ja menee Keskustasta ohi. Seuraava pääministeri on Väyrynen ja Keskustaruotsi suurin puolue.
- Anonyymi
Ainoa tapa on saada keskusta nousuun on eliminoida änkyrä tyypit pois puolueesta näkyviltä paikoilta ei keskusta ole pelkkä pohjoisen alueen puolue. Täytyy muistaa tuo aiempi kumartelemisen aika ja joitakin tulisi palkita kupillisella kahvia pitkästä yrittämisestä:-)
- Anonyymi
Väyrynen on oppositiossa Keskustaa vastaan. Onko Paavo siis kaikkien änkyröiden ukki ja mummi?
- Anonyymi
Keskustassa vihataan alkiolaisia silmittömästi!
- Anonyymi
Väyrynen on pelkkä häirikkö. Hän on pilannut maineensa moneen kertaan. Ei keskustassa voi toimia henkilö, joka tekee myyräntyötä puoluetta vastaan. Täytyy ihmetellä, miksi henkilö, joka on saanut puolueelta kaiken (kunniapuheenjohtajuus, useat ministerinpaikat jne), ei suunnattomassa pyrkyryydessään tunne mitään rajoja. Hänellä olisi ollut mahdollisuus toimia arvostettuna ”vanhempana valtiomiehenä”, mutta se rooli eivriittänyt. Pitäköön Väyrynen nyt ”tunkkinsa”.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

Väyrynen on suomen Trumppi!
- Anonyymi
Väyrynenhän se vihaa Alkiota vastustamalla 'Euroopan Yhdysvaltoja' tai venäläisten maastakarkotusta. Miksi toisaalta Paavon tyhmät kannattajat mitään historiasta tietäisivät.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Väyrynen on pelkkä häirikkö. Hän on pilannut maineensa moneen kertaan. Ei keskustassa voi toimia henkilö, joka tekee myyräntyötä puoluetta vastaan. Täytyy ihmetellä, miksi henkilö, joka on saanut puolueelta kaiken (kunniapuheenjohtajuus, useat ministerinpaikat jne), ei suunnattomassa pyrkyryydessään tunne mitään rajoja. Hänellä olisi ollut mahdollisuus toimia arvostettuna ”vanhempana valtiomiehenä”, mutta se rooli eivriittänyt. Pitäköön Väyrynen nyt ”tunkkinsa”.
Traumat siitä ettei päässyt kunkuksi eli pressaksi, olihan hän itse Kekkosen ja Tehtaankadun voitelema. Paavolle taidetaan nykyään Tehtaankadulta sanoa, että 'Suksi kuuseen, senkin sontiainen'. Veeruskatkin jättävät vastaamatta soittoihin eivätkä enää vanhoilla päivillään innostu tästä 'Lapin uroksesta'.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Väyrynen on suomen Trumppi!
Kyllä Rumppi on paremmin elämässään pärjännyt, piparia irtoo vieläkin nuorilta naarailta. Paavolle lentoemännät antavat avokasta.
- Anonyymi
Keskustan ruotsinkielinen piiri päätti lokakuussa esittää puolueeseen paluun tehnyttä ex-puheenjohtaja ja ex-ministeri Paavo Väyrystä piirin edustajaksi keskustan puoluehallitukseen. Ja viime viikonlopun kokouksessaan keskustan Keski-Pohjanmaan piiri päätyi esittämään ruotsinkielisen piirin erottamista puolueesta.
Ruotsinkielistä piiriä ja Väyrystä yhdistää ainakin se, että molemmat ovat usein arvostelleet keskustan johtoa ja puolueen poliittista linjaa.
Väyrynen tippui eduskunnasta viime vuoden vaaleissa.
Keskustan lisäksi hän on edustanut itse perustamiaan kansalaispuoluetta ja seitsemän tähden liikettä.
Taas sai persut aihetta.
PS-porukalle joka on pelannut itsensä ikuisiksi ajoiksi kaiken päätöksenteon ulkopuolelle ja joutuu tyytymään vain ulisemaan näillä sivustoilla.- Anonyymi
Kepusta tulee vielä hyvä apupuolue Perussuomalaisille, suorastaan apupyörä!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kepusta tulee vielä hyvä apupuolue Perussuomalaisille, suorastaan apupyörä!
Perussuomalaisissa tsekataan ketkä ovat alkiolaisia ja ketkä äärioikeisto-sipilistejä
- Anonyymi
Ja nyt harkitsee asettuvansa ehdolle hesan pormestarikisaan.... On taas Paavolla lääkkeet kohdallaan, sen verran alkaa olla vauhtia....
- Anonyymi
Se ei ole mahdollista, koska Helsingissä (maalaisittain; Hesa) , ei kukaan hyväksy keskutapuolueen Sulle- Mulle- politiikaa. Sellainen sopii vain Merijärvelle, Reisijärvelle ja Perhoon.

Merijärvi kuvastaa kepulaisuutta parhaimmillaan. Ote kunnan vuosikertomuksesta:
"Kunnan talous oli vuonna2018 alijäämäinen, tilinpäätöksessä tulos oli miinuksella 343.738 euroa. Talouden heikentyneeseen tilaan vaikutti etenkin valtionosuuksien pieneneminen 117.000 euroa edellisestä vuodesta sekä toimintakatteen heikkeneminen 154.000 eurolla. Huolestuttavaa on myös tuloverokertymän pieneneminen 141.000 eli 6,3% edellisestä vuodesta. Jätevedenpuhdistamon rakentamista varten otettiin 700.000 euron laina, samalla vanhaa lainaa lyhennettiin n. 270.000 eurolla."
Merijärven kunnanvaltuusto: Kesk. 13 ja Ps. 2, kunnanhallitust Kesk. 6 ja Ps. 1 jäsen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Merijärvi kuvastaa kepulaisuutta parhaimmillaan. Ote kunnan vuosikertomuksesta:
"Kunnan talous oli vuonna2018 alijäämäinen, tilinpäätöksessä tulos oli miinuksella 343.738 euroa. Talouden heikentyneeseen tilaan vaikutti etenkin valtionosuuksien pieneneminen 117.000 euroa edellisestä vuodesta sekä toimintakatteen heikkeneminen 154.000 eurolla. Huolestuttavaa on myös tuloverokertymän pieneneminen 141.000 eli 6,3% edellisestä vuodesta. Jätevedenpuhdistamon rakentamista varten otettiin 700.000 euron laina, samalla vanhaa lainaa lyhennettiin n. 270.000 eurolla."
Merijärven kunnanvaltuusto: Kesk. 13 ja Ps. 2, kunnanhallitust Kesk. 6 ja Ps. 1 jäsen.Kunnanjohta kun heittää pyyhkeen kehään aukeaa Väyryselle unelmavirka!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Merijärvi kuvastaa kepulaisuutta parhaimmillaan. Ote kunnan vuosikertomuksesta:
"Kunnan talous oli vuonna2018 alijäämäinen, tilinpäätöksessä tulos oli miinuksella 343.738 euroa. Talouden heikentyneeseen tilaan vaikutti etenkin valtionosuuksien pieneneminen 117.000 euroa edellisestä vuodesta sekä toimintakatteen heikkeneminen 154.000 eurolla. Huolestuttavaa on myös tuloverokertymän pieneneminen 141.000 eli 6,3% edellisestä vuodesta. Jätevedenpuhdistamon rakentamista varten otettiin 700.000 euron laina, samalla vanhaa lainaa lyhennettiin n. 270.000 eurolla."
Merijärven kunnanvaltuusto: Kesk. 13 ja Ps. 2, kunnanhallitust Kesk. 6 ja Ps. 1 jäsen.Kepulaista talousosaamista parhaillaan. Tuo kyllä nauratti, että valtionosuuksien tippuminen uhkaa romuttaa kunnan talouden, niin kepua, niin kepua!
- Anonyymi
Anna asettuu, onhan se yhtä hyvää vihdettä kuin Ossi 'kouluttaja' tällä palstalla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se ei ole mahdollista, koska Helsingissä (maalaisittain; Hesa) , ei kukaan hyväksy keskutapuolueen Sulle- Mulle- politiikaa. Sellainen sopii vain Merijärvelle, Reisijärvelle ja Perhoon.
Kyllä se silti sinne ehdolle menee. Paavohan pitää olla nuorison piirissä 'hip', kun ei enää perähikiänkään nuoret kunnolla äijänkäppyrästä tiedä. Paavo oli suurmies mahtimies vielä 80-luvulla, nyt lähinnä pelkkä pieru tundralla.
- Anonyymi
Eikö sille väykylle joku järkevä voisi jo sanoa että poistuu takavasemmalle. Itse ei huomaa kuinka naurettavaksi itsensä tekee. Historia tulee kertomaan pienestä politiikosta, jolla oli suuri vallanhimo, ja jätti jälkeensä savuavia raunioita.
- Anonyymi
Ei missään nimessä, kiva sen toilailuita on seurata ja saadaan aina välillä makeat naurut!
- Anonyymi
Onhan sitä varmaan yritetty. Paavo varmaan kuitenkin omasta mielestään piti kepua hengissä Virolaisen, Karjalaisen, Kekkosen ja Sukselaisen jälkeen paimentamalla Tuho-Ahon tapaisia 'nuoria kykyjä'. Paavon mielestä siis puolue on hänelle jotain velkaa. Minusta kuitenkin 'veret seisauttavan vaalivoiton' suurimmat arkkitehdit olivat Tuulimylly-Pekkarinen, LepikonMulta-Kääriäinen ja Käräjä-Juhantalo.
- Anonyymi
Lähettämällä Väyrynen Merijärven kunnanjohtajaksi päästään tästäkin pahasta ja kaikki voittavat.
- Anonyymi
Merijärvellä on kyllä paljon väyrysläisiä ja voisivat seurata messiastaan konkurssiin asti!!!
- Anonyymi
Kaikki keskustalaiset, Kurviset ja Martikaiset, jopa Kääriäiset, ääni Paavolle ja ihmiskunta on pelastettu.
- Anonyymi
Miksi Seppo sitä äänestäisi? Sontiainenhan on määrätietoisesti nakertanut Sepon elämäntyötä.
- Anonyymi
Väyrysen viinitila tuottaa niin hyvää viiniä ja sitä on kellvari täynnä ja Paavo viihtyy siellä ja juo itsensä niin känniin että makaa kellarin lattialla viikkosotalla ja herättyään humalasta ja taas älynvälähdys tuo uuden kirjan ja puolueen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2714427Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2663572Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1591891Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251780Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2991471Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?1341012Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe18932en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va120887Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235875