Perussuomalaisten viha perustuu huonoihin kokemuksiin !

1980 luvulta lähtien suomesta on matkustettu maailmalle kihtyvällä tahdilla
ja sitten siellä on tapahtunut jokin ikävä kokemus, josta ei ole voitu puhua.
On voinut olla kieliongelma tai muunlainen häpeällinen tapahtuma.

Sitten, siihen ajetaan se nationalistinen ajatus, että kaikki ihmiset olisi
samanlaisia ja unohdetaan kokonaan ihmisten oma yksilöllisyys ja tästä
muodostuu sitten henkilölle ulospääsemätön ongelma ja se korostuu sitten
ulkomaalaisvihana.

Siitä vihasta pois pääsemiseksi ja asioiden ymmärtämiseksi on olemassa tie!
Siitä vihasta ja häpeästä pääsee eroon asioiden oikeanlaisella tarkastellulla.
Nationalisesta ajattelusta on poistuttava ja on ensinnäkin ymmärrättevä
yksilöitä ja yksilöiden merkitystä koko maailmassa. Kaikilla on isä ja äiti.

Ei pidä luulla, etteikö siinä kansassa tai rodussa olisi monenlaisia kiusattuja jo
omassa keskuudessakin, kuten suomessakin. Minulle itselle nämä asiat on
täysin selkeitä, sillä asun ulkomailla. Ensinnäkin älä ajattele, että sinä ole joku
suomalainen ja se on sellainen ja sellainen. Sinä ole ihminen, niin kuin muutkin.

Kielitaidon kehittyessä huomaat kyllä, että maailmassa ja jokaisessa maassa
on hyviä ja pahoja ihmisiä ja niitä on samoin, kuin suomessa. Huomaa, että
jokaisessa kylässä paikalliset tietää, että millaisia ongelmia jokin yksilö luo
jokaisessa maassa ja maankolkassa. Paikalliset osaa siihen jo varautua.

Kyllä, minä tunnen Teidät! Monet teistä on valmiit haukkumaan koko maan
ja koko kansan yhden mätäpaiseen/tapauksen johdosta. Moni on valmis
verhoamaan kaikki omat virheet myös tällä asialla ja muodostaa itselleen
valheellisen totuuden.

Itsekin olen tehnyt virheitä ja häpeällisiä juttuja on sattunut elämän aikana.
Kukaan meistä ei ole virheetön ja sellaista ei pidä kenekään kuvitella. Kaveri
häippäsi, kun epäonnistui tavoitteissa esitellä itseään ja sulkeutui. Näin,
ihmiset monesti toimii. Sinun pitää myöntää oma virheesi itsellesi ja
myöntää, että minäkin olin sekaisin ja en ymmärtänyt kaikkia asioita.

Minäkin työskentelin kovaa ja muistin, että henkinen ja fyysinen ruumis
tarvii myös hoitoa ja avarakatseisuutta. Matkustelin paljon, sitten vapaalla,
että sain avioni ja ajatukseni pelaamaan tehokkaasti ja se tuotti tulosta.
Aikoinaan puhuttiin mökki höperöistä ja putki-aivoista. Ne on tosi asioita ja
niin käy myös monille, että eivät kykene ajattelemaan enään järkevästi ja
laajakatseisesti. Kun ajattellaan, vaikka Halla-ahon/Huhtasaaren
puheita, niin ajattele, että miksi jokin asia on sitten kuitenkin näin ja näin.

Korostan vielä persulle kristinuskosta, että se ei ole mikään jääkiekko peli.
Kristinuskossa kyse on sielunvihollisen toiminnasta. Muista persu, että
Jumala Jehova/Jahve tappoi ja eritteli kaikki esikoiset Egybtissä, että sinun
jokainen hiuskarvakin on laskettu. Muista, että jos joku uskoo Buddhaan tai
Islamiin, niin sinä voit vain yrittää pelastaa hänen sielunsa ja vaikka sinua
uhataan ja pakotetaan uskomaan muuhun, niin muista, että jumala näkee
kaiken ja me olemme täällä matkalla iänkaikkiseen elämään.

Minun käsityksen mukaan 1000 vuotinen valtakunta on varattu niille,
jotka ei ole kuulleet Jeesukseta kristuksesta. Jotka on syntyneet muihin
uskonkuntiin,

Euroopan unioni viha ei ole kristillistä. Mistä tiedät, että olet toisesta isästä ?
Rakastatko valtio, rahaa, materiaalia, valtaa, pahuutta, maata, autoa tai
kuningasta, väkivaltaa tai lippua ?
Jos vastasit yhteenkin kyllä, niin tiedä, että Jeesus voitti maailman ja sen halun.

Käsittääkseni EU:n kannattajat ei rakasta yhtäkään näistä, vaan sitä, että
ihmiset on tasa-arvoisia rakastavat toisiaan.

8

125

    Vastaukset 8

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Hahahaaaa tuossa kirjoituksessa paljastuu juuri se mädännäisen EU byrokratian paskanjauhanta koneiston ajatusmaailma:) Sitäapaitsi kun katsotte Eurofighterin kirjoitus historiaa huomaatte itse että hän on vain EU pesemä paskanjauhanta robotti:)

    • Kysytään asiaa sitten näin, että väitätkö, että tällä perusteella ei olisi
      kukaan äänestänyt perussuomalaisia ?

      Tiedät itsekin, että varmasti on .... Eli et voi edes valehdella tähän mitään.

      • Anonyymi

        PerusS ovat ainoa puolue joka rehellisesti vastustaa euroopan unionionia,Ei punavihreitten hallituskausi koituu Suomelle tuhoksi sillä kaikista puolueista eniten juuri demarit sekä vihreät ovat kasvattaneet valtion velkaa,


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        PerusS ovat ainoa puolue joka rehellisesti vastustaa euroopan unionionia,Ei punavihreitten hallituskausi koituu Suomelle tuhoksi sillä kaikista puolueista eniten juuri demarit sekä vihreät ovat kasvattaneet valtion velkaa,

        Puolueet eivät kasvata valtion velkaa,vaan sitä esittää hallitus budjeteissaan ja eduskunta hyväksyy.

        EU-jäsenyys pienentää velan tarvetta.Tämän vuoden jättilisäys johtuu pandemian kuluista.


    • Edelleenkin aloitukseen ...
      Kysytään asiaa sitten näin, että väitätkö, että tällä perusteella ei olisi
      kukaan äänestänyt perussuomalaisia ?

      ON VAI EI ?

    • Anonyymi

      Aloittajan kupoli on tiltissä , peli hänen osaltaan game over .

    • Anonyymi

      Äänesti vai ei ? .... Hiljaisuus on myöntymisen merkki.

    • Anonyymi

      Aloittaja ilmeisesti persuviha harhoissaan kuvittelee, että perussuomalaiset on ainoat EU-kriittiset ihmiset koko Euroopassa?

      Millähän perusteella britit äänesti EU-eron puolesta? Olisiko itsemääräämisoikeutensa puolesta?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Taas uusi PS:n rasismiKOHU!

      Nyt Mauri Peltokangas on taas huuliaan lepattanut. Suomen rasistisin puolue - PS! https://www.iltalehti.fi/politiikka/a
      Maailman menoa
      436
      906
    2. 56
      569
    3. Onnittelut taktiikan vaihdoksesta mies!

      Esität nykyisin varattua, ettei naiset jää roikkumaan , mutta sinä saat haluamasi. Oletpa sinä hieno mies. 👏🏻 Osasin o
      Ikävä
      157
      550
    4. Pitääkö minun pyytää

      Itse itseni sinun luo tällä viikolla vai tajuatko itse pyytää ??
      Ikävä
      51
      545
    5. Olen henkisesti väsynyt. Takki tyhjä.

      Olen joutunut elämään yksin liian kauan. Työttömänä ja somepaskaa. Työpaikoilla joudun kiusatuksi. En enää tiedä, mitä
      Maailman menoa
      164
      527
    6. Jarruton, viritetty ja kilvetön mopo

      Ajo-oikeudeton ja uppiniskainen kuski. Tuloksena vääntynyt aita, rusinaksi muuttunut mopo ja pari pipiä.
      Maailman menoa
      218
      496
    7. Tiedätkö mitä mies

      Sinulla ei ole kaikki kunnossa päänupissa! Älä pilaa sitä, mitä sinulla on oikeassa elämässä. Tämä ei ole mitään rakkaut
      Ikävä
      20
      436
    8. Naisten liian suuret vaatimukset?

      Palstalla näkee usein vlituksia siitä, että naisilla on miehille liian suuria vaatimuksia. Haluankin nyt mielenkiinnosta
      Sinkut
      90
      424
    9. Katotaan miten jaksat tätä

      Olen valmis pelaamaan tätä seuraavat 10v. Voit kysyä tutuilta miten olen erittäin kärsivällinen.
      Ikävä
      63
      418
    10. Se siitä sitten

      Hyvin lyhyt oli loppuelämä, kun ei suhde ehtinyt edes alkaa ennen, kuin päätit lopettaa. Nauti olostasi sitten.
      Ikävä
      22
      410
    Aihe