kun alkaa miettiä miten paljon turhia toiveita ja odotusta tämäkin vuosi on pitänyt sisällään.
Kyllä tämä aika pahalta tuntuu
Anonyymi
19<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Samat sanat. Koko ajan olen ajatellut ettei olis pitänyt mennä viime vuoden keväällä yhdelle kurssille, masennus pahentui sen myötä ja sen jälkeen entisestään. Miten olin niin idiootti ett kuvittelin ett elämä olis välillä parempaa, tuli vaan lisää takkiin, ihan kuin aiemmin ei olis jo ollut tarpeeks raskasta ja vaikeata. Mutt nyt luovutan, enää en jaksaa yrittää, en välittää vaan teen niinkuin mun olis jo viime vuonna pitänyt tehdä, piruako olin niin typerä ett luulin kelpaavani jonnekin, nyt tiedän varmasti etten kelpaa mihinkään ja jos pääsen menen sellaseen paikkaan jossa on muitakin yhtä toivottomia tapauksia kuin mä. Opin lopullisesti senkin ettei ystäviä löydy mun kaltaiselle, ei ole ennenkään ollut, joten se siitä. Eikä mun kohdalle tullut ketään, ei mun näköinen kelvannut kellekään. Mun ei olis tarvinnut syntyä, ei mulle ollut paikkaa ja tilaa tässä maailmassa.
Sä oot vielä ihan noviisi tässä elämässä, kun lopettaa kaiken toivomisen, ei tartte enää ikinä pettyä mihinkään.
Niinpä. Ei kannata todellakaan olla toiveita, eikä haaveitakaan, ei pety niin pahasti kun kaikki menee perseelleen kuitenkin.
Ei kannata kuitenkaan olla ikuinen pessimisti, joskus voi iloisesti yllättyä, kun antaa itselleen mahdollisuuden onnistua.
Kannattaa olla pessimisti, tulee muuten niin helvetisti henkisesti turpaan, kun luulet olevas hyvä jossain ja sitten muut vetää maton sun alta ja joudut taas aloittamaan alusta. Mieluummin olen valmiiksi jo maton alla, ei tipu korkealta ja kukaan ei yritä lyödä sua alemmas koko ajan.
Noni
Nuo vastaukset ei ollut aloittajalta. Jutelkaa rauhassa.
Toivomuskaivo........
Hinta,
Jonka maksat siitä ettet seurannut sydäntäsi,
On katumus,
Katumus ainiaaksi,
Ettet kuunnellut sydäntäsi
Yhden neuvon sain äitimuoriltain elämä opettaa
Tai maailman ranta opettaa!
Ei se opeta näitä sellaiselle, joka rakastuu todella harvoi. En ole nuori.
Ei kannata luovuttaa. Elämässä pitää olla toiveita, tavoitteita ja haaveita.
Jos esim. ei saa tiettyä työtä tai koulutuspaikkaa, pitää kaikessa rauhassa miettiä muita vaihtoehtoja. Tsemppiä!
Aika surkea olo on minullakin. Kun havahtuu siihen, että ei ole kaivattu ja vaikka olisikin, niin mitään ei voi tulla koska pelkää itse liikaa kaikkea ja on liian omalaatuinen. Puhun nyt alientason omalaatuisuudesta, en siitä pitääkö paitaa housuissa vai ei. Tunnemaailma, arvot, kiinnostuksen kohteet, vireystaso. Elän omalla taajuudellani. Olen aina kuvitellut, että yksi ymmärtäisi ja tulisin toimeen hänen kanssaan, mutta en minä tule. Tämän kanssa on nyt opittava elämään. Mieheltä.
Oho. Antaisit muiden päättää mitä susta ajattelee, äläkä päätä sitä muiden puolesta. Jos sulle ei kukaan kelpaa, niin se on toki oma asiasi.
Et ymmärtänyt. En pysty sanomaan mitä tunnen ja ajattelen. Ei siinä auta vaikka toiset mitä ajattelisivat. Olkoon minun syytäni kaikki. Eikö kipunikin ole yksin minun jos sen salaan? Kylmä ja pahahan minä olen. Minä vain ja minun ongelmani.
Hyvää yötä.
Aluksi osasit sanoa mitä ajattelet, kierrellen. Et ole paha tai kylmä. Arka tunteisra puhumisesta kyllä. Sen takia meidän homma toimii vain kasvotusten.
En ole kaivattusi. Ei olla puhuttu.
Tämä vuosi on ollut luopumista, mutta toisaalta myös uuden alun rakentamista.
Tää on ollut tavallaan uhan ja pelon vuosi. Ahdistava ja painostava kuin ukkospilvet. Oma aika jäi vähälle. Uupumusta kin. Mut pieniä valopilkkuja. Ainakin kykenin ihastumaan. Ja ei ehtinyt niin kaivata menneitä. Paljon on ollut syyllisyyttä. Häpeää. Ne on ollut este syventää suhteita. Minä vieläkin silti uskon, että tuolla on ihminen minua varten. Ja että vielä on voimavaroja tehdä ja toteuttaa. Tämä vuosi on ollut raskas mutta opettanut äärirajoista sen, että ihminen tarvitsee toista. Ja oli kevään katseet mee teissä tai oliko vaan mun päässäni mutta ihan miten vaan. Nekin autto mua jaksamaan. Kiitos.