Tanssi vain oman parin kanssa.
Vältä ruuhkatansseja.
Älä puhu tanssin aikana.
Vältä ihmisparvia.
Käytä käidediä ja maskia.
Vältä ruuhkatansseja.
Älä puhu tanssin aikana.
Vältä ihmisparvia.
Käytä käidediä ja maskia.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Ruuhkatansseja ei nyt koronan aikaan järjestetä.
Jos kaikilla on puhtaat maskit niin voi jonkunverran turvallisesti tanssia muidenkin kanssa.
Eipä siinä hirveästi ehdi tanssin aikana puhumaan normaalistikkaan.
2m:n väli parketilla ja kahviossa ym. on nykyään jokapaikassa.
Tanssipaikat pursuavat käsidesejä tällähetkellä ja lisäksi tanssiväki pesee muutenkin paljon käsiään ja kantaa omia käsidesejään mukanaan.
Käsidesin koronaa ehkäisevästä vaikutuksesta ei ole tieteellistä näyttöä eikä käytännöllistä nimittäin jos yli miljardi kiinalaista olisi käyttänyt käsidesiä koronan karkoittamiseen Kiinasta, niin käsidesi olisi loppunut tältä planeetalta jo yli puolivuotta sitten.
Pysy poissa paikkakunnilta, tanssikouluista ja tanssipaikoista, joissa koronaa on havaittu.