Asperger ja yrittäjyys

Anonyymi

Hei,

Minulle on mahdolisesti tulossa diagnoosi Aspergerin oirehtymästä (tiedän, se on nykyään autismin kirjon häiriö mutta minulle AS ei ole katoava nimi), ja olen pitkään halunnut opiskella toistakin ammattia. Mahdollisesti selvitän asiaa vielä ammatinvalintapsykologilla, vaikka olen jo puntaroinut pari vaihtoehtoa.

Älkää sitten ehdottako yliopisto- tai ammattikorkeakoulututkinnon opiskelua, sillä olen matemaattisesti surkimuksena liian tyhmä molempiin paikkoihin. Kieliä en jaksaisi ahkerasti opiskella johtuen laiskasta luonteestani, vaikka minun oli huomattu kiinnostuneeni englannin kielestä ollessani alakoululainen. No, tietokoneriippuvuus söi aikanaan kiinnostustani ja sillä taatusti olen onnistunut tyhmentämään itseäni. Omat vaihtoehtoni ovat kahvilayrittäjä tai sitten välinehuoltajaksi opiskelu, sillä jälkimmäisessä ammatissa vaaditaan tarkkuutta.

Olen käynyt ennestään ammattikoulua, josta valmistuin hyvin arvosanoin palvelualalle lukuun ottamatta yhtä tyydyttävää arvosanaa. Työelämässä olen ollut aika tarkka kassalla rahojen kanssa eikä minun takia tule sitä virhettä, että kassasta puuttuisi tietty summa rahaa tai olisin antanut väärän summan takaisin asiakkaalle. Kukaan ei ole huomannut saati edes kysynyt, että onko minussa jokin vialla. Olen itse se hiljaisin, joka keskittyy työntekoon ja muut puhuu työtä tehdessä omista asioistaan tai konserteista. Puhun, kun minulla on asiaa.

Palvelualaa opiskellessa minulle tuli aikoinaan mieleen yrittäjäksi ryhtyminen - ennemmin tai myöhemmin. Jos tämä kävisi toteen, niin tekisin todennäköisesti työtä yksin ja ottaen huomioon, että olisin ainoa työntekijä, niin todennäköisesti työaikakin olisi lyhyt. Tuotteiden tekeminen vaatisi tarkkaa ja hyvin aikaista suunnittelua ennen kahvilan avaamista, jos olisin siinä tilanteessa, että minusta tulee yrittäjä.

Vaihtoehtona olisi tietysti olla toinen työntekijä, mutta askarrutttaa, että minkälaisia sosiaalisia vuorovaikutuksen taitoja pomona oleminen vaatisi minulta. Kykenen kyllä keskustelemaan yhden ihmisen kanssa, olen oppinut itse silmiin katsomisen, jonkinlaisen sarkasmin ja ironian tajun, ilmeiden ja eleiden tunnistamisen. Ryhmiä en kykenisi koskaan ohjaamaan saati johtamaan, joten opettajan tai nuorisotyöntekijän kaltaiset ammatit saa unohtaa. Olen toki tutun myymälässä tuurannut, eikä minulla siellä ole tullut ongelmia vastaan ohjeistaessani harjoittelijoita eikä heidän kanssa keskusteleminen tuota vaikeuksia. Ottaen toki huomioon, että kyseessä on pelejä myyvä liike, niin lienee pelien harrastajissa hieman hiljaisempia ja ehkäpä meitä aspergermaisia tyyppejä olevan.

Olen tutustunut pop up-yrittäjyyteen, jossa kokeilisin ihan ensimmäisenä siipiäni nähdäkseni, että tulisiko koko hommasta mitään ja osaisinko edes ok leivonnaisia tehdä. Liike-idean kyllä olen saanut valmiiksi ja olen keksinyt, että miten voisin erottautua muista paikoista.

1

412

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tärkeintä olisi se, että et ainakaan keksi itsellesi rajoitteita koska niitä ei todellakaan ole. Asperger ei estä tekemästä kaikkia luettelemiasi töitä koska jokainen homma muotoutuu enemmän ja vähemmän tekijänsä mukaan, eli jos aloitat vaikka kahvilahomman niin sitten olet se hieman vähäpuheinen kahvilanpitäjä joka leipoo aivan huikeita korvapuusteja, noin esimerkiksi. Muuten, olen pyörittänyt vaimoni kanssa pientä kahvilaa ja se on ihan jees mutta työtä on todella paljon, jos aikoo tehdä itse tuotteet eikä kantaa niitä tukusta. Leipomisen oppii jokainen, jopa minä.
      Pomona olisit ehkä hieman töksähtävä mutta senkin voit opetella erikseen ja homma sujuu. Tässä työpaikassa on asperger-henkilö ja hänen päiväänsä seuraamalla olen oppinut paljon aiheesta.
      Tärkeää on myös se, että et innostu liikaa ja kuluta voimavarojasi sitä kautta. Sekin on näköjään mahdollista.
      Mutta rohkeasti etsimään ja kokeilemaan, maailma odottaa juuri sinun osallistumistasi.
      Oikein hyvää jatkoa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?

      Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi
      Sinkut
      352
      1051
    2. Väleistä

      Minkälaiset välit sinulla on kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      71
      728
    3. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      37
      656
    4. Jännitän sua!

      En tiedä miksi! 🤭
      Ikävä
      41
      578
    5. Ajatteletko usein vielä

      Meitä?
      Ikävä
      40
      545
    6. Miksi meidän yhteys vain

      Säilyy? Säilyy ja säilyy? Joku syyhän siihen on?:))
      Ikävä
      63
      523
    7. SDP: tiukkaa maahanmuuttopolitiikkaa ilman rasismia

      Analyysin mukaan demareiden uuden maahanmuuttolinjan suurin ero konservatiivioikeiston vastaavaan on rasismin puute. ht
      Maailman menoa
      320
      496
    8. Kun tulet mun luo

      Mies, niin tuotko suklaata tullessasi? ;)
      Ikävä
      75
      461
    9. kasariperjantai 2026

      Ajatuksia vuoden 2026 kasariperjantaista...ainakin porukkaa oli mun mielestä liikkeellä tosi paljon ja fiilinki noin yle
      Iisalmi
      22
      459
    10. Mulla on ikävä sua

      Pakko se on myöntää, mulla on ikävä sua 🥺💔.. En kyllä haluaisi sitä myöntää kun tämä tilanne on niin hankala. Oon yri
      Ikävä
      19
      451
    Aihe