Miksi hyvinvointiyhteiskunta tarvitsee leipäjonoja?

Anonyymi

Tuli vaan mieleen, kun ajoin Myllypuron leipäjonon ohi käydessäni influensarokotuksessa Liikuntamyllyssä. Ainakin 1,5 km pitkä jono ihan tavallisia kansalaisia hakemassa peruselintarvikkeita. Onneksi oli 10 astetta lämmintä eikä satanut. Voisikohan asian hoitaa vihdoinkin jotenkin muuten ja tulisiko se edes kalliiksi. Miljardeja euroja heitellään sinne tänne hyvinvoiville yrityksille jaettavaksi jopa osinkoina eteenpäin. Pitäisikö poliitikot, jotka mainitsevat sanan hyvinvointivaltio tai arvostelevat muita maita oikeusvaltioperiaatteen puutteesta heivata pihalle.

491

6368

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Suomeen jopa haetaan porukkaa asumaan ja elämään 100 % yhteiskunnan tuella Helsingin kalliisiin asuntoihin. Ei niiden tarvitse käydä leipäjonoissa, kun palvelu pelaa.

      • Anonyymi

        Ei riitä Suomen köyhille tukia, kun on haalittu kymmeniätuhansia kunniakansalaisia tänne loisimaan ja lisääntymään.

        Kokoomus kuvitteli saavansa maahan lisää halpatyövoimaa, ei piitannut mitään siitä, mitä muutama halpaduunari maksaa yhteiskunnalle - noista kunniakansalaisista kun kovin harva työllistyy vuosikausiiin, jos koskaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Surullista, mutta totta.
        Äänestäkäämme viisaammat päättäjät seuraavaksi. Valitettavasti saadaan riesoiksi velat ja niiden oputtomat lyhennytkse. Kiitos siitä kuuluu nykyisille päättäjillemme.

        Äänestäkäämme viisaammat päättäjät, heheh. Ensisijaisesti pitää ensin pitää huolta, että vaalituloksia ei ropeloida.

      • Anonyymi

        ehkä mamuille jää enemmän rahaa ruokaan kun ei alasmitata tukia nesteen muodossa tai polteta savuna ilmaan mitä moni kantasuomalainen tekee?. siksi mamuja ei näy leipäjonossa kun ei ole näitä kahta kulureräää eli kupittelua ja röökaamista!!

        Menepä kyselemään ja ehdottelemaan näkemyksesi sinne ruokajonoon. Saat välittömän palautteen.

        Mikään puolue ei ole vielä saanut tuota asiaa kuntoon. Mitä pitäis äänestää, kerro jos tiedät

        Vieraat ensin, suomalaiset voi mennä vaikka roskikseen asumaan ja töitäkään ei haluta suomalaislle antaa ainakaan sellaista työtä millä elättäisi itsensä ja perheensä.

        Suomaasta on tullut uusliberalismin mallimaa mikä muistuttaa jo vahvasti fasismia kaikin tavoin.

        Joko hankitaan hihamerkit työttömille ja perseaukisille kansalaisille?

        Rahaa ei pidä jaella ylettömästi ympäri maailmaa omien kansalaisten kustannuksella.Täällä ei tarvita mitään leipäjonoja,ne on kansan alistamista valtaa pitävien taholta.'Kunniakansalaiset voivat palata omiin maihinsa tai tehdä työtä elannokseen,kieli pitää opiskella ja osata,oleskelu-ja työlupaa vastaan.Nykyinen politiikka on jostain takapajulasta kotoisin ja jo korkea aika muokata oikeudenmukaiseksi,demokraattiseksi kaikkia hyödyntäväksi.Suomalaisten iholle on käyty mitä inhottavimmalla tavalla nykyisen,kuvottavan maahanmuuttopolitiikan keinoin.

        Suomalaiset joutuvat leipäjonoihin ei nämä tänne haalitut ihmiset heille on pöytä valmiiksi katettu, älypuhelimet korvassa huudetaan pitkin katuja ja asuminen heille ei maksa mitään että vuokrat saa nousta heille se on yks ja sama mutta me kantaväestö maksamme kalliit vuokrat ja kun rahat menee asumiseen leipäjono on se mistä apua haetaan,

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikään puolue ei ole vielä saanut tuota asiaa kuntoon. Mitä pitäis äänestää, kerro jos tiedät

        Kuunnelkaa Halla-ahoa.

      • Anonyymi

        Yritystukiin mennee enemmän ja niistä hyötyy vain rikkaat johtajat

        Ei sillä ole mitään vaikutusta tähän tilanteeseen. Keskimäärin maahanmuuttajat jopa työllistyvät paremmin, kuin kantaväestön. Katso Matti Vanhasen ohjelmat, siellä asia selitettiin seikkaperäisesti eri tilastojen avulla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikään puolue ei ole vielä saanut tuota asiaa kuntoon. Mitä pitäis äänestää, kerro jos tiedät

        Ei ole mitään muuta korjattavaa, kuin haittamaahanmuutto eli ääriaineksen kerääntyminen tänne. Maahanmuuttajat eivät maksa Suomelle juuri mitään, kun ajatellaan koko kansantaloutta. Enemmän maksaa kantaväestön työttömyys ja juopottelu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuunnelkaa Halla-ahoa.

        Näyttää olevan ainoa mahdollisuus.

        Ja muuten! Kunhan vain suomalaiset ei lisäänny! Tämähän on ollut linja viimeiset kolmisenkymmentä vuotta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Äänestäkäämme viisaammat päättäjät, heheh. Ensisijaisesti pitää ensin pitää huolta, että vaalituloksia ei ropeloida.

        Niimpä! Miten se tehdään?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vieraat ensin, suomalaiset voi mennä vaikka roskikseen asumaan ja töitäkään ei haluta suomalaislle antaa ainakaan sellaista työtä millä elättäisi itsensä ja perheensä.

        Suomaasta on tullut uusliberalismin mallimaa mikä muistuttaa jo vahvasti fasismia kaikin tavoin.

        Joko hankitaan hihamerkit työttömille ja perseaukisille kansalaisille?

        Rna-Piikki??

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuunnelkaa Halla-ahoa.

        Kuinka monta kertaa sitä takkia oikein käännetään?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Surullista, mutta totta.
        Äänestäkäämme viisaammat päättäjät seuraavaksi. Valitettavasti saadaan riesoiksi velat ja niiden oputtomat lyhennytkse. Kiitos siitä kuuluu nykyisille päättäjillemme.

        Mitähän siitä olis tullut jos Kokoomus ja PERSUT ois vallassa on taivaan lahja että nämä äärioikeistolaiset JUIPIT ei ole päättämässä yhteiskunnan TÄYSTUHOLAISET nämä kaksi puoluetta

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuunnelkaa Halla-ahoa.

        Vai Allah aho olis pelastus hahahhaahaa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei riitä Suomen köyhille tukia, kun on haalittu kymmeniätuhansia kunniakansalaisia tänne loisimaan ja lisääntymään.

        Kokoomus kuvitteli saavansa maahan lisää halpatyövoimaa, ei piitannut mitään siitä, mitä muutama halpaduunari maksaa yhteiskunnalle - noista kunniakansalaisista kun kovin harva työllistyy vuosikausiiin, jos koskaan.

        Pitää tuoda ulkomailta naisia lisääntymään kun suomalaiset eivät halua lapsia. Ei ole käsiä hoitamassa vanhuksia tulevaisuudessa. Minkäs teet kun miehetkään eivät halua isiksi niin on otettava ulkomaalainen mies jos aikoo lapsen pukata tänne.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomalaiset joutuvat leipäjonoihin ei nämä tänne haalitut ihmiset heille on pöytä valmiiksi katettu, älypuhelimet korvassa huudetaan pitkin katuja ja asuminen heille ei maksa mitään että vuokrat saa nousta heille se on yks ja sama mutta me kantaväestö maksamme kalliit vuokrat ja kun rahat menee asumiseen leipäjono on se mistä apua haetaan,

        Suomi on rikasmaa ja pitkät ruokajonot ulkolaiset ajelee hienoilla autoilla, nähty on.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pitää tuoda ulkomailta naisia lisääntymään kun suomalaiset eivät halua lapsia. Ei ole käsiä hoitamassa vanhuksia tulevaisuudessa. Minkäs teet kun miehetkään eivät halua isiksi niin on otettava ulkomaalainen mies jos aikoo lapsen pukata tänne.

        Suomalaiset on ollut niin kauan lääketehtaiten hiirenasemassa, että terveitä siittiöitä ei kehity enää kenellekään suomalaiselle. Ennen oli toisin kun vertas Suomalaisen sotilaiden siittiöita ulkolaisiin sotilaiden uneliaisiin siittiöihin, Suomalaisilla oli terveitä ja virkeitä vahvoja siittoöitä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Äänestäkäämme viisaammat päättäjät, heheh. Ensisijaisesti pitää ensin pitää huolta, että vaalituloksia ei ropeloida.

        Joo, jos äänestämällä vois vaikuttaa se olis kielletty aikoja sitten

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joo, jos äänestämällä vois vaikuttaa se olis kielletty aikoja sitten

        Paras kommentti tähän asti. Jatkan sitä toteamalla, että kovin harva ymmärtää politiikan olevan pelkkää showta. Äänestyksillä ole yhtään mitään merkitystä, vaikka niin valtion aivopesulaitoksessa jokaiselle lapsena opetetaan. Päätökset jopa politiikoista tehdään ihan muissa piireissä.

        Uskovalle kelpaa kerrottu - kyseenalaistava löytää totuuden ;)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikään puolue ei ole vielä saanut tuota asiaa kuntoon. Mitä pitäis äänestää, kerro jos tiedät

        No ei ainakaan kokoomusta, sillä ne on nää leipäjonot saanut aikaan ja velkaakiin korkeen koron aikaan 110 miljartia, että on sitä siinäkin maksamista. Meillä on muuten paras hallitus vuosikymmeniin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuunnelkaa Halla-ahoa.

        Miksi ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näyttää olevan ainoa mahdollisuus.

        Mutta ei paras vaihtoehto.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niimpä! Miten se tehdään?

        Niin kuin Trumpp, väärin on sammutettu, vaikka sammunut on.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei riitä Suomen köyhille tukia, kun on haalittu kymmeniätuhansia kunniakansalaisia tänne loisimaan ja lisääntymään.

        Kokoomus kuvitteli saavansa maahan lisää halpatyövoimaa, ei piitannut mitään siitä, mitä muutama halpaduunari maksaa yhteiskunnalle - noista kunniakansalaisista kun kovin harva työllistyy vuosikausiiin, jos koskaan.

        Kyllä vihaa on paljon pakolaisia kohtaan. Tiedän että näissä leipäjonoissa on paljon ihmisiä vain ilmaisen ruuan vuoksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei sillä ole mitään vaikutusta tähän tilanteeseen. Keskimäärin maahanmuuttajat jopa työllistyvät paremmin, kuin kantaväestön. Katso Matti Vanhasen ohjelmat, siellä asia selitettiin seikkaperäisesti eri tilastojen avulla.

        Hyvää tietoa Vanhasen ohjelmassa ja oikeaa tietoa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomalaiset joutuvat leipäjonoihin ei nämä tänne haalitut ihmiset heille on pöytä valmiiksi katettu, älypuhelimet korvassa huudetaan pitkin katuja ja asuminen heille ei maksa mitään että vuokrat saa nousta heille se on yks ja sama mutta me kantaväestö maksamme kalliit vuokrat ja kun rahat menee asumiseen leipäjono on se mistä apua haetaan,

        Ei kela ees tutki heidän pankki tiliään mistä maasta tulevatkin vuodeks koronan takia tuet suomalaisille ei tälläistä tehdä.heille maksetaan autokoulu ostetaan auto suomalaisten verorahoilla.sen sossu on myönttänyt.suomalaiset ei saa mitään tukia jos on auto tai tönöpahanen tai tilillä liikaa rahaa ja joset toimita tiliotteita rahaa ei tipu.kun marjan poimijat sai tulla koronatuen varjolla veivät kaupasta ale ruuat mitkä normisti piti pajanhakee että jaetaan ei ollut. Kun leipää jos sen takia saa tukea marjatilat toiset saivat kuulemma isoja tukia .silti veivät suomalaisköyhiltä ruuan suusta.en oo rasistinen mutta eikö heillä oo sama laki jos ei vie tiliotteita pankiin niin ei tukia mutta kaikki menee heille sitten otetaan lapsia kiireesti huoltoon kun tilanne mikä on.Järki käteen päättäjät

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ehkä mamuille jää enemmän rahaa ruokaan kun ei alasmitata tukia nesteen muodossa tai polteta savuna ilmaan mitä moni kantasuomalainen tekee?. siksi mamuja ei näy leipäjonossa kun ei ole näitä kahta kulureräää eli kupittelua ja röökaamista!!

        Herää unestas!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikään puolue ei ole vielä saanut tuota asiaa kuntoon. Mitä pitäis äänestää, kerro jos tiedät

        Jos ihminen ei osaa käyttää rahaa ollenkaan ja päihteet on vahvempia, kuin oma mieli, niin ei silloin voi puolueet auttaa, eikä mikään muukaan ulkopuolinen taho.

        Suomessa jaetaan rahaa kelasta ja sossusta, saa asumistukea ja toimeentulotukea, vuokravakuudetkin maksetaan veronmaksajien pussista. Ilmaisetujen takia jopa tuhansien kilometrien päästä tänne vaeltaa ihmisiä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Menepä kyselemään ja ehdottelemaan näkemyksesi sinne ruokajonoon. Saat välittömän palautteen.

        👍😆

        Tsekkasin paikallisen ruoka-apujonon. Jono oli pitkä, mutta joukossa päihteet näytti kohdentuvan yhden käden sormilla luettavaan henkilömäärään.

        Ihmisen ulkoasu ei kyllä kerro kuinka moni oli saanut karenssin tai menettänyt normaalit tuet, mutta sellaisille tulo on vain 300€/kk eikä päihteet liity siihen määrään vaan Kelan päätös.

        Tällaisen päätöksen tausta tulee laista eikä päihteistä, ja sen kaltaisiin päätöksiin nimenomaan vaikutetaan eduskunnassa eikä päihdehoitoyksiköissä. Eduskuntaan päästään myös yleensä puoluetoimiston kautta.

        Tällaisella Kelan päätöksellä varmistetaan leipäjonon tarpeellisuus ja vakiintuminen, eikä se leipäjono poistu siirtämällä yhä suurempi joukko ihmisiä palvelujen piiriin. Silti sinne jonoon hakeutuvat paremmin toimeentulevat, joille ei kukaan voi pakottaa mitään palveluja.

        Ehdottaisin seuraavanlaista pitkän tähtäimen suunnitelmaa:

        1. Nostetaan pienimmän perussosiaalietuuden määrää normaalille tasolle, eli toimeentulotuesta pois 40% vähennys.
        2. Panostetaan terveellisen ruokavalion oppimiseen kouluissa, työyhteisöissä, vapaassa kasvatus ja sivistystyössä, sekä työttömien koulutuksissa että kunnan sosiaalityössä.
        3. Viedään koteihin asti terveellisen ja riittävän ruokavalion perusteet ja reseptit myös tiedotusvälineiden kautta.
        4. Lisätään terveellisen ruokavalion valistusta leipäjonoissa.
        5. Varmistetaan että pienimmällä summalla toimeentulotukea voi ostaa riittävästi terveellistä ja kotimaista ruokaa.
        6. Siirrytään rekisteröimään leipäjonoissa kävijät.
        7. Jos jonoissa on yhä hakemassa leipää toimeentulotukea saavia, ohjeistetaan heille kasvotusten että leivän ja makaronin syönti ei ole terveellistä ja he saavat jo riittävän toimeentulotuen että voivat ostaa terveellistä ja kotimasta ruokaa.
        8. Jos he jatkavat yhä leipäjonossa käyntiä, ohjataan heidät sosiaalipalveluihin, jotta mahdollinen päihteiden tai rahapelien käyttö saadaa kuriin ja korotettu toimeentulotuki todellakin ohjautuu terveellisen ja kotimaisen ruoan hankintamenoihin.
        9. Jos sen sijaan leipäjonoissa käy jatkossa vain yrittäjät ja palkansaajat, ohjataan heidät kunnallisen sosiaalipalvelun piiriin, jossa voidaan asiantuntijavoimin etsiä ja poistaa syyt, joiden takia ihmiset käyvät leipäjonossa.
        10. Jos kuitenkin riittävistä tuloista huolimatta porukka lappaa leipäjonossa, kanavoidaan rahaa uusien palveluyksiköiden perustamiseen, jonne voidaan siirtää pakkohuostaanotetut palkansaajat, yrittäjät, päihdekäyttäjät ja rahapelituhlarit.
        11. Mahdolliset alaikäiset voi sosiaalihuolto ottaa huostaan näistä perheistä, siirtää toisiin palveluyksiköihin, ja jos huostaanotetulla on omaisuutta, se voidaan ulosmitata, koska osoite on jo siirretty palveluasumisyksikkökotiin.
        12. Siirretään leivän jakaminen näihin palvelukoteihin, sekä makaroonit ja muu epäterveellinen ruoka, ja annetaan vielä viimeisienkin jääräpäiden syödä leipää sielunsa sietämän määrän. Kyllä se loppuu viimeistään haudassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuunnelkaa Halla-ahoa.

        En pidä rikollisista ja rasisteista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Surullista, mutta totta.
        Äänestäkäämme viisaammat päättäjät seuraavaksi. Valitettavasti saadaan riesoiksi velat ja niiden oputtomat lyhennytkse. Kiitos siitä kuuluu nykyisille päättäjillemme.

        Voisimme äänestää persuja, jotka auttoivat leipäjonojen poistoa ottamalla pois Hurstille suunnatut budjettivarat. Kansan EMPATIA kuitenkin voitti ja homma jatkui jopa Metallican shekin voimalla.

        Kovempaa yrittämistä persut, niin kyllä ne jonot poistuu, muttei ihmisten nälkä teidän politiikallanne. Esim. Voisitte lisätä kaupallista toimintaa tuon kauppojen "ylijäämäruuan" kanssa ja varmistaa näin, että viette leivän köyhien lastenkin suusta.

        Vaikka suomessa ei olisi yhtään mamuja ja maahanmuuttajaa .

        Olisi kokoomuksen ja keskusta. Sanoma samam .

        Meillä ei n ole varaa pitää elvyttää putää säästää

        Tarvitaan verotuloja ja elvytystä yrityksille jotta tyllisyys lähtee kasvuu.

        Ettekö ihmise t tajuu kuinkanteitä kusetetaaan koko ajan

        Jotkut ovat tajunnet että t yöntekoneinkanna y a..

        Kiittäkää tästä kaikesta kaksikytvuttabjatkunuttoikeisto hallituksia
        Vanhanne
        Kataunen
        Sipilä

        Since 2003

        Löhtuen j ohtane t maata .

        Tähän on tultu. Oikeis t on voimaa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joo, jos äänestämällä vois vaikuttaa se olis kielletty aikoja sitten

        Tämä.

        Missä niitä viisaita äänestettäviä lymyää?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rahaa ei pidä jaella ylettömästi ympäri maailmaa omien kansalaisten kustannuksella.Täällä ei tarvita mitään leipäjonoja,ne on kansan alistamista valtaa pitävien taholta.'Kunniakansalaiset voivat palata omiin maihinsa tai tehdä työtä elannokseen,kieli pitää opiskella ja osata,oleskelu-ja työlupaa vastaan.Nykyinen politiikka on jostain takapajulasta kotoisin ja jo korkea aika muokata oikeudenmukaiseksi,demokraattiseksi kaikkia hyödyntäväksi.Suomalaisten iholle on käyty mitä inhottavimmalla tavalla nykyisen,kuvottavan maahanmuuttopolitiikan keinoin.

        Eikös Tuppuraisen Tuppurainen sanonu että ei voi ajatella oman maan vain kansaa ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei riitä Suomen köyhille tukia, kun on haalittu kymmeniätuhansia kunniakansalaisia tänne loisimaan ja lisääntymään.

        Kokoomus kuvitteli saavansa maahan lisää halpatyövoimaa, ei piitannut mitään siitä, mitä muutama halpaduunari maksaa yhteiskunnalle - noista kunniakansalaisista kun kovin harva työllistyy vuosikausiiin, jos koskaan.

        Juurikin niin

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuunnelkaa Halla-ahoa.

        Halla-aho on asiokkaasti istunut mun verorahoilla Helsingin valtuustossa 12 vuotta pistämättä tikkua ristiin tämän kaupungin hyväksi.

        Halla-ahon aloitteet:0kpl
        Halla-ahon ponnet: 0kpl.

        Vastaavasti ensimmäisen vuoden valtuutettu on tehnyt
        Aloitetta: 10kpl
        Ponnet: 1kpl.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos ihminen ei osaa käyttää rahaa ollenkaan ja päihteet on vahvempia, kuin oma mieli, niin ei silloin voi puolueet auttaa, eikä mikään muukaan ulkopuolinen taho.

        Suomessa jaetaan rahaa kelasta ja sossusta, saa asumistukea ja toimeentulotukea, vuokravakuudetkin maksetaan veronmaksajien pussista. Ilmaisetujen takia jopa tuhansien kilometrien päästä tänne vaeltaa ihmisiä.

        Ketkä oli hallituksessa, kun ensimmäiset leipäjonot tuli? Muistaakseen 2000- luvun alkuvuosina, kun markka muutettiin euroksi. Sen jälk.alkoi tulla leipäjonot. Pressan oli Halonen ja Sossut vallassa. Siitä lähtien on alettu elää kädestä suuhun ja kelan maksamilla etuuksiilla. Suomesta on tehty ns. kommunisti- diktatuurin välimuoto. Ja homma sen kun jatkuu tämän akka- hallituksen aikana. Miehet syyllistetään ja viedään vankilaan, jos uskaltavat olla eri mieltä naisten kanssa. Tv- ohjelmat ja tiedotusvälineet lietsovat toisinajattelijoihin ja kritiikin esittäviin vihaa. Ehdotan, että Marin ulos ns. Rinteen äänitorvi. Sissien rahanjako pelaa sulle- mulle- ja meidän kesken periaatteella!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ehkä mamuille jää enemmän rahaa ruokaan kun ei alasmitata tukia nesteen muodossa tai polteta savuna ilmaan mitä moni kantasuomalainen tekee?. siksi mamuja ei näy leipäjonossa kun ei ole näitä kahta kulureräää eli kupittelua ja röökaamista!!

        Melkeen kaikki mamumiehet tupakoi, mutta viinaa ei saa käyttää, sen kieltää uskonto.

        Suuriosa tuolta lähi-idästä tulleista miehistä tupakoi, valittivat sillon 2015 miten kallista tupakka on Suomessa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ehkä mamuille jää enemmän rahaa ruokaan kun ei alasmitata tukia nesteen muodossa tai polteta savuna ilmaan mitä moni kantasuomalainen tekee?. siksi mamuja ei näy leipäjonossa kun ei ole näitä kahta kulureräää eli kupittelua ja röökaamista!!

        Voivoi sun kanssasi! Tunnen useita pienituloisia eläkeläisiä, jotka hytisevät leipäjonoissa talviaikaankin ja jotka eivät tosiaankaan kallista kuppia tai tupakoi. Heille kun ei tipu sossusta rahaa älypuhelimiin , i-padeihin tmv. kalliisiin laitteisiin kuten matuille annetaan.. He joutuvat ihan itse maksamaan kaikki ostoksensa. Esim. jos pyykkikone hajoaa he eivät saa uutta sossun kautta, vaikka eläke olisi vain noin tuhat euroa kuussa. Matuilla sossuraha juoksee ihan joka asiaan. Jopa uudet lastenvaunut ostetaan, kun kuulema poikavauva ei voi nukkua samoissa vaunuissa kuin tyttövauva on nukkunut ja muuta yhtä älytöntä rahantuhlausta!

      • Anonyymi

        Jäljet johtavat sylttytehtaalle tähän nykyhallitukseen, köyhät on jätetty ilman tämä on sitä SDP:n johtamaa oikeusvaltion toimintaa, sydämetöntä porukaa joutas jo pois hääräämästä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yritystukiin mennee enemmän ja niistä hyötyy vain rikkaat johtajat

        "Yritystukiin mennee enemmän ja niistä hyötyy vain rikkaat johtajat"
        Totta, yrityksiä ei pidä tukea koskaan mitenkään.
        Elinkelvottomat menkööt nurin, menestyvät pärjäävät ilman tukiakin.
        Kyllä duunari on silti peruspäivärahansa ansainnut, vaikka eräänlainen elinkeinotuki sekin on.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tsekkasin paikallisen ruoka-apujonon. Jono oli pitkä, mutta joukossa päihteet näytti kohdentuvan yhden käden sormilla luettavaan henkilömäärään.

        Ihmisen ulkoasu ei kyllä kerro kuinka moni oli saanut karenssin tai menettänyt normaalit tuet, mutta sellaisille tulo on vain 300€/kk eikä päihteet liity siihen määrään vaan Kelan päätös.

        Tällaisen päätöksen tausta tulee laista eikä päihteistä, ja sen kaltaisiin päätöksiin nimenomaan vaikutetaan eduskunnassa eikä päihdehoitoyksiköissä. Eduskuntaan päästään myös yleensä puoluetoimiston kautta.

        Tällaisella Kelan päätöksellä varmistetaan leipäjonon tarpeellisuus ja vakiintuminen, eikä se leipäjono poistu siirtämällä yhä suurempi joukko ihmisiä palvelujen piiriin. Silti sinne jonoon hakeutuvat paremmin toimeentulevat, joille ei kukaan voi pakottaa mitään palveluja.

        Ehdottaisin seuraavanlaista pitkän tähtäimen suunnitelmaa:

        1. Nostetaan pienimmän perussosiaalietuuden määrää normaalille tasolle, eli toimeentulotuesta pois 40% vähennys.
        2. Panostetaan terveellisen ruokavalion oppimiseen kouluissa, työyhteisöissä, vapaassa kasvatus ja sivistystyössä, sekä työttömien koulutuksissa että kunnan sosiaalityössä.
        3. Viedään koteihin asti terveellisen ja riittävän ruokavalion perusteet ja reseptit myös tiedotusvälineiden kautta.
        4. Lisätään terveellisen ruokavalion valistusta leipäjonoissa.
        5. Varmistetaan että pienimmällä summalla toimeentulotukea voi ostaa riittävästi terveellistä ja kotimaista ruokaa.
        6. Siirrytään rekisteröimään leipäjonoissa kävijät.
        7. Jos jonoissa on yhä hakemassa leipää toimeentulotukea saavia, ohjeistetaan heille kasvotusten että leivän ja makaronin syönti ei ole terveellistä ja he saavat jo riittävän toimeentulotuen että voivat ostaa terveellistä ja kotimasta ruokaa.
        8. Jos he jatkavat yhä leipäjonossa käyntiä, ohjataan heidät sosiaalipalveluihin, jotta mahdollinen päihteiden tai rahapelien käyttö saadaa kuriin ja korotettu toimeentulotuki todellakin ohjautuu terveellisen ja kotimaisen ruoan hankintamenoihin.
        9. Jos sen sijaan leipäjonoissa käy jatkossa vain yrittäjät ja palkansaajat, ohjataan heidät kunnallisen sosiaalipalvelun piiriin, jossa voidaan asiantuntijavoimin etsiä ja poistaa syyt, joiden takia ihmiset käyvät leipäjonossa.
        10. Jos kuitenkin riittävistä tuloista huolimatta porukka lappaa leipäjonossa, kanavoidaan rahaa uusien palveluyksiköiden perustamiseen, jonne voidaan siirtää pakkohuostaanotetut palkansaajat, yrittäjät, päihdekäyttäjät ja rahapelituhlarit.
        11. Mahdolliset alaikäiset voi sosiaalihuolto ottaa huostaan näistä perheistä, siirtää toisiin palveluyksiköihin, ja jos huostaanotetulla on omaisuutta, se voidaan ulosmitata, koska osoite on jo siirretty palveluasumisyksikkökotiin.
        12. Siirretään leivän jakaminen näihin palvelukoteihin, sekä makaroonit ja muu epäterveellinen ruoka, ja annetaan vielä viimeisienkin jääräpäiden syödä leipää sielunsa sietämän määrän. Kyllä se loppuu viimeistään haudassa.

        Taidat olla varsinainen kukkahattutäti-haastemies-hammaslääkäri

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pitää tuoda ulkomailta naisia lisääntymään kun suomalaiset eivät halua lapsia. Ei ole käsiä hoitamassa vanhuksia tulevaisuudessa. Minkäs teet kun miehetkään eivät halua isiksi niin on otettava ulkomaalainen mies jos aikoo lapsen pukata tänne.

        Jos nämä kaikki avustukset annettaisiin suomalaisille äideille ja sen lisäksi hyvä eläke niin riittäisi kun mies kävisi töissä..Nyt nämä kaikki edut on maahanmuutajilla ja suomalaiset vanhemmat raataa töissä niin ettei ole varaa perustaa perhettä kun verorahat menee maahanmuutajien ylläpitoon

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Melkeen kaikki mamumiehet tupakoi, mutta viinaa ei saa käyttää, sen kieltää uskonto.

        Kyllä kalja kelpaa myös mamumiehille, ei kaikki ole muslimeita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä vihaa on paljon pakolaisia kohtaan. Tiedän että näissä leipäjonoissa on paljon ihmisiä vain ilmaisen ruuan vuoksi.

        Venäläisiä virolaisia valkovenäläisiä hoonoo soomee puhuvia ja sitten autoilla käy osa työssä käyviä ihan vie osa Venäjälle Viroon ja vaatteita viedään myyntiin . Osa omaan käyttöön . Myös romanimustalaiset kuljettaa rajojen yli . Ihan kodinkoneitakin . Sellaisia uskontolahkoja . Pimeetä kauppaa .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei kela ees tutki heidän pankki tiliään mistä maasta tulevatkin vuodeks koronan takia tuet suomalaisille ei tälläistä tehdä.heille maksetaan autokoulu ostetaan auto suomalaisten verorahoilla.sen sossu on myönttänyt.suomalaiset ei saa mitään tukia jos on auto tai tönöpahanen tai tilillä liikaa rahaa ja joset toimita tiliotteita rahaa ei tipu.kun marjan poimijat sai tulla koronatuen varjolla veivät kaupasta ale ruuat mitkä normisti piti pajanhakee että jaetaan ei ollut. Kun leipää jos sen takia saa tukea marjatilat toiset saivat kuulemma isoja tukia .silti veivät suomalaisköyhiltä ruuan suusta.en oo rasistinen mutta eikö heillä oo sama laki jos ei vie tiliotteita pankiin niin ei tukia mutta kaikki menee heille sitten otetaan lapsia kiireesti huoltoon kun tilanne mikä on.Järki käteen päättäjät

        Tää on tosi faktaa että ulkomaan tilejä ei tutkita .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Halla-aho on asiokkaasti istunut mun verorahoilla Helsingin valtuustossa 12 vuotta pistämättä tikkua ristiin tämän kaupungin hyväksi.

        Halla-ahon aloitteet:0kpl
        Halla-ahon ponnet: 0kpl.

        Vastaavasti ensimmäisen vuoden valtuutettu on tehnyt
        Aloitetta: 10kpl
        Ponnet: 1kpl.

        Onko se muslimi nimi toi alla....

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Melkeen kaikki mamumiehet tupakoi, mutta viinaa ei saa käyttää, sen kieltää uskonto.

        Huumeita saa ja kyllä niitä lähiöissä on juoppoinakin ja baareissa myymässä viinaa . Onhan niitä yökerhoissa tarjoilijoita .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voivoi sun kanssasi! Tunnen useita pienituloisia eläkeläisiä, jotka hytisevät leipäjonoissa talviaikaankin ja jotka eivät tosiaankaan kallista kuppia tai tupakoi. Heille kun ei tipu sossusta rahaa älypuhelimiin , i-padeihin tmv. kalliisiin laitteisiin kuten matuille annetaan.. He joutuvat ihan itse maksamaan kaikki ostoksensa. Esim. jos pyykkikone hajoaa he eivät saa uutta sossun kautta, vaikka eläke olisi vain noin tuhat euroa kuussa. Matuilla sossuraha juoksee ihan joka asiaan. Jopa uudet lastenvaunut ostetaan, kun kuulema poikavauva ei voi nukkua samoissa vaunuissa kuin tyttövauva on nukkunut ja muuta yhtä älytöntä rahantuhlausta!

        Multa varastettiin pyykinpesukone lähiössä niin ulkomaataustaiset itään . .....

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tsekkasin paikallisen ruoka-apujonon. Jono oli pitkä, mutta joukossa päihteet näytti kohdentuvan yhden käden sormilla luettavaan henkilömäärään.

        Ihmisen ulkoasu ei kyllä kerro kuinka moni oli saanut karenssin tai menettänyt normaalit tuet, mutta sellaisille tulo on vain 300€/kk eikä päihteet liity siihen määrään vaan Kelan päätös.

        Tällaisen päätöksen tausta tulee laista eikä päihteistä, ja sen kaltaisiin päätöksiin nimenomaan vaikutetaan eduskunnassa eikä päihdehoitoyksiköissä. Eduskuntaan päästään myös yleensä puoluetoimiston kautta.

        Tällaisella Kelan päätöksellä varmistetaan leipäjonon tarpeellisuus ja vakiintuminen, eikä se leipäjono poistu siirtämällä yhä suurempi joukko ihmisiä palvelujen piiriin. Silti sinne jonoon hakeutuvat paremmin toimeentulevat, joille ei kukaan voi pakottaa mitään palveluja.

        Ehdottaisin seuraavanlaista pitkän tähtäimen suunnitelmaa:

        1. Nostetaan pienimmän perussosiaalietuuden määrää normaalille tasolle, eli toimeentulotuesta pois 40% vähennys.
        2. Panostetaan terveellisen ruokavalion oppimiseen kouluissa, työyhteisöissä, vapaassa kasvatus ja sivistystyössä, sekä työttömien koulutuksissa että kunnan sosiaalityössä.
        3. Viedään koteihin asti terveellisen ja riittävän ruokavalion perusteet ja reseptit myös tiedotusvälineiden kautta.
        4. Lisätään terveellisen ruokavalion valistusta leipäjonoissa.
        5. Varmistetaan että pienimmällä summalla toimeentulotukea voi ostaa riittävästi terveellistä ja kotimaista ruokaa.
        6. Siirrytään rekisteröimään leipäjonoissa kävijät.
        7. Jos jonoissa on yhä hakemassa leipää toimeentulotukea saavia, ohjeistetaan heille kasvotusten että leivän ja makaronin syönti ei ole terveellistä ja he saavat jo riittävän toimeentulotuen että voivat ostaa terveellistä ja kotimasta ruokaa.
        8. Jos he jatkavat yhä leipäjonossa käyntiä, ohjataan heidät sosiaalipalveluihin, jotta mahdollinen päihteiden tai rahapelien käyttö saadaa kuriin ja korotettu toimeentulotuki todellakin ohjautuu terveellisen ja kotimaisen ruoan hankintamenoihin.
        9. Jos sen sijaan leipäjonoissa käy jatkossa vain yrittäjät ja palkansaajat, ohjataan heidät kunnallisen sosiaalipalvelun piiriin, jossa voidaan asiantuntijavoimin etsiä ja poistaa syyt, joiden takia ihmiset käyvät leipäjonossa.
        10. Jos kuitenkin riittävistä tuloista huolimatta porukka lappaa leipäjonossa, kanavoidaan rahaa uusien palveluyksiköiden perustamiseen, jonne voidaan siirtää pakkohuostaanotetut palkansaajat, yrittäjät, päihdekäyttäjät ja rahapelituhlarit.
        11. Mahdolliset alaikäiset voi sosiaalihuolto ottaa huostaan näistä perheistä, siirtää toisiin palveluyksiköihin, ja jos huostaanotetulla on omaisuutta, se voidaan ulosmitata, koska osoite on jo siirretty palveluasumisyksikkökotiin.
        12. Siirretään leivän jakaminen näihin palvelukoteihin, sekä makaroonit ja muu epäterveellinen ruoka, ja annetaan vielä viimeisienkin jääräpäiden syödä leipää sielunsa sietämän määrän. Kyllä se loppuu viimeistään haudassa.

        Hyvä suunnitelma. toivottavasti toteutuisi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Paras kommentti tähän asti. Jatkan sitä toteamalla, että kovin harva ymmärtää politiikan olevan pelkkää showta. Äänestyksillä ole yhtään mitään merkitystä, vaikka niin valtion aivopesulaitoksessa jokaiselle lapsena opetetaan. Päätökset jopa politiikoista tehdään ihan muissa piireissä.

        Uskovalle kelpaa kerrottu - kyseenalaistava löytää totuuden ;)

        Ja äänestämättä jättäjät ei saa valittaa täällä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä vihaa on paljon pakolaisia kohtaan. Tiedän että näissä leipäjonoissa on paljon ihmisiä vain ilmaisen ruuan vuoksi.

        Mistä tiedät tuon ?

        Kannatan ensimmäistä 1. ehdotusta, muihin en ota kantaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ketkä oli hallituksessa, kun ensimmäiset leipäjonot tuli? Muistaakseen 2000- luvun alkuvuosina, kun markka muutettiin euroksi. Sen jälk.alkoi tulla leipäjonot. Pressan oli Halonen ja Sossut vallassa. Siitä lähtien on alettu elää kädestä suuhun ja kelan maksamilla etuuksiilla. Suomesta on tehty ns. kommunisti- diktatuurin välimuoto. Ja homma sen kun jatkuu tämän akka- hallituksen aikana. Miehet syyllistetään ja viedään vankilaan, jos uskaltavat olla eri mieltä naisten kanssa. Tv- ohjelmat ja tiedotusvälineet lietsovat toisinajattelijoihin ja kritiikin esittäviin vihaa. Ehdotan, että Marin ulos ns. Rinteen äänitorvi. Sissien rahanjako pelaa sulle- mulle- ja meidän kesken periaatteella!!

        Tarkistahan tietosi, sillä olet väärässä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jäljet johtavat sylttytehtaalle tähän nykyhallitukseen, köyhät on jätetty ilman tämä on sitä SDP:n johtamaa oikeusvaltion toimintaa, sydämetöntä porukaa joutas jo pois hääräämästä.

        Sanoo oikeistolainen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ehkä mamuille jää enemmän rahaa ruokaan kun ei alasmitata tukia nesteen muodossa tai polteta savuna ilmaan mitä moni kantasuomalainen tekee?. siksi mamuja ei näy leipäjonossa kun ei ole näitä kahta kulureräää eli kupittelua ja röökaamista!!

        Kyllä Alkossa näkyy maahanmuuttajia ostoksilla, hyvin näyttää rahat sinnekin riittävän. Kantasuomalainen maksaa palkastaan verot, vuokran, ruoan, lääkkeet, harrastukset, huonekalut, kodinkoneet, puhelimet, matkustuksen jne jne. Harva niitä rahoja ilmaan tupruttelee, elämä on vain aika kallista, kun itse kaiken kustantaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yritystukiin mennee enemmän ja niistä hyötyy vain rikkaat johtajat

        Tai ne, joiden työpaikat säilyy ja voi tulla jopa lisääkin ty
        öpaikkoja, mutta sosiaalisektori vain vie rahaa. Euhun menee aika reippaasti fyrkkaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole mitään muuta korjattavaa, kuin haittamaahanmuutto eli ääriaineksen kerääntyminen tänne. Maahanmuuttajat eivät maksa Suomelle juuri mitään, kun ajatellaan koko kansantaloutta. Enemmän maksaa kantaväestön työttömyys ja juopottelu.

        Maahan muuttajat ei maksa juuri mitään? Sosiaalisektori vie Suomen rahoista 60%, ja Kelan jakamista tuista menee 40% maahanmuuttaneille. Yks ulkkari maksaa yli miltsin, jos ei mene töihin. Kuitenkaan se ei ole suurin ongelmamme, vaan euro ja Saksan talousmahti. Siihen lisää ayliike, niin ei kilpailukykyä, eikä sitten töitäkään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä vihaa on paljon pakolaisia kohtaan. Tiedän että näissä leipäjonoissa on paljon ihmisiä vain ilmaisen ruuan vuoksi.

        Ai, mä luulin, että siellä on kaikki ilmaisen ruuan takia. Eikös sitä siellä jaeta, nykyään vaan ei riitä puolillekkaan hakijoista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tsekkasin paikallisen ruoka-apujonon. Jono oli pitkä, mutta joukossa päihteet näytti kohdentuvan yhden käden sormilla luettavaan henkilömäärään.

        Ihmisen ulkoasu ei kyllä kerro kuinka moni oli saanut karenssin tai menettänyt normaalit tuet, mutta sellaisille tulo on vain 300€/kk eikä päihteet liity siihen määrään vaan Kelan päätös.

        Tällaisen päätöksen tausta tulee laista eikä päihteistä, ja sen kaltaisiin päätöksiin nimenomaan vaikutetaan eduskunnassa eikä päihdehoitoyksiköissä. Eduskuntaan päästään myös yleensä puoluetoimiston kautta.

        Tällaisella Kelan päätöksellä varmistetaan leipäjonon tarpeellisuus ja vakiintuminen, eikä se leipäjono poistu siirtämällä yhä suurempi joukko ihmisiä palvelujen piiriin. Silti sinne jonoon hakeutuvat paremmin toimeentulevat, joille ei kukaan voi pakottaa mitään palveluja.

        Ehdottaisin seuraavanlaista pitkän tähtäimen suunnitelmaa:

        1. Nostetaan pienimmän perussosiaalietuuden määrää normaalille tasolle, eli toimeentulotuesta pois 40% vähennys.
        2. Panostetaan terveellisen ruokavalion oppimiseen kouluissa, työyhteisöissä, vapaassa kasvatus ja sivistystyössä, sekä työttömien koulutuksissa että kunnan sosiaalityössä.
        3. Viedään koteihin asti terveellisen ja riittävän ruokavalion perusteet ja reseptit myös tiedotusvälineiden kautta.
        4. Lisätään terveellisen ruokavalion valistusta leipäjonoissa.
        5. Varmistetaan että pienimmällä summalla toimeentulotukea voi ostaa riittävästi terveellistä ja kotimaista ruokaa.
        6. Siirrytään rekisteröimään leipäjonoissa kävijät.
        7. Jos jonoissa on yhä hakemassa leipää toimeentulotukea saavia, ohjeistetaan heille kasvotusten että leivän ja makaronin syönti ei ole terveellistä ja he saavat jo riittävän toimeentulotuen että voivat ostaa terveellistä ja kotimasta ruokaa.
        8. Jos he jatkavat yhä leipäjonossa käyntiä, ohjataan heidät sosiaalipalveluihin, jotta mahdollinen päihteiden tai rahapelien käyttö saadaa kuriin ja korotettu toimeentulotuki todellakin ohjautuu terveellisen ja kotimaisen ruoan hankintamenoihin.
        9. Jos sen sijaan leipäjonoissa käy jatkossa vain yrittäjät ja palkansaajat, ohjataan heidät kunnallisen sosiaalipalvelun piiriin, jossa voidaan asiantuntijavoimin etsiä ja poistaa syyt, joiden takia ihmiset käyvät leipäjonossa.
        10. Jos kuitenkin riittävistä tuloista huolimatta porukka lappaa leipäjonossa, kanavoidaan rahaa uusien palveluyksiköiden perustamiseen, jonne voidaan siirtää pakkohuostaanotetut palkansaajat, yrittäjät, päihdekäyttäjät ja rahapelituhlarit.
        11. Mahdolliset alaikäiset voi sosiaalihuolto ottaa huostaan näistä perheistä, siirtää toisiin palveluyksiköihin, ja jos huostaanotetulla on omaisuutta, se voidaan ulosmitata, koska osoite on jo siirretty palveluasumisyksikkökotiin.
        12. Siirretään leivän jakaminen näihin palvelukoteihin, sekä makaroonit ja muu epäterveellinen ruoka, ja annetaan vielä viimeisienkin jääräpäiden syödä leipää sielunsa sietämän määrän. Kyllä se loppuu viimeistään haudassa.

        Milläs meinasit rahoittaa tuon?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vaikka suomessa ei olisi yhtään mamuja ja maahanmuuttajaa .

        Olisi kokoomuksen ja keskusta. Sanoma samam .

        Meillä ei n ole varaa pitää elvyttää putää säästää

        Tarvitaan verotuloja ja elvytystä yrityksille jotta tyllisyys lähtee kasvuu.

        Ettekö ihmise t tajuu kuinkanteitä kusetetaaan koko ajan

        Jotkut ovat tajunnet että t yöntekoneinkanna y a..

        Kiittäkää tästä kaikesta kaksikytvuttabjatkunuttoikeisto hallituksia
        Vanhanne
        Kataunen
        Sipilä

        Since 2003

        Löhtuen j ohtane t maata .

        Tähän on tultu. Oikeis t on voimaa

        Hyvin argumentoitu, kerrotko vielä millä kielellä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä vihaa on paljon pakolaisia kohtaan. Tiedän että näissä leipäjonoissa on paljon ihmisiä vain ilmaisen ruuan vuoksi.

        Mulla syy olla leipä jonossa on kun en pysty oleen raitis. Taas on se vaihe että päätän lopettaa dokamisen mut sen asian kanssa kun on ihan yksin ni melkee tiedän että taas alan.
        Perintö jonka sain ois riitänyt kmppään jossai pikkupaikassa mut niin meni kurkusta alas.
        Eläke ei ole ihan huono sillä eläis kun sais asiat kondikseen. Ehkä reissu hullujen huoneel olis paikallaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Surullista, mutta totta.
        Äänestäkäämme viisaammat päättäjät seuraavaksi. Valitettavasti saadaan riesoiksi velat ja niiden oputtomat lyhennytkse. Kiitos siitä kuuluu nykyisille päättäjillemme.

        Siksi on leipäjonoja että rikkaat elää rikasta mukavaa elämää.etsi leipäsi ja jonota köyhä !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ehkä mamuille jää enemmän rahaa ruokaan kun ei alasmitata tukia nesteen muodossa tai polteta savuna ilmaan mitä moni kantasuomalainen tekee?. siksi mamuja ei näy leipäjonossa kun ei ole näitä kahta kulureräää eli kupittelua ja röökaamista!!

        Kerro toki lisää,
        onko sinulla muitakin "musta tuntuu" ja "ehkä"-juttuja?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomalaiset joutuvat leipäjonoihin ei nämä tänne haalitut ihmiset heille on pöytä valmiiksi katettu, älypuhelimet korvassa huudetaan pitkin katuja ja asuminen heille ei maksa mitään että vuokrat saa nousta heille se on yks ja sama mutta me kantaväestö maksamme kalliit vuokrat ja kun rahat menee asumiseen leipäjono on se mistä apua haetaan,

        Ei ole oikein että tänne tuleville maksetaan kaikki ja suomalaiset jonattaa leipäjonoissa henkensä pitimiksi,jos sattuvat jonkun murun lautaselleen saamaan.Jossain mättää ja pahasti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuunnelkaa Halla-ahoa.

        Kuunnellaan toki,
        ja niin joutuvat kuuntelemaan myös muut puolueet, jos ovat järkeviä.
        Silti, on ihan selvää, että hekään eivät mahda yhtään mitään tulevalle EU-liittovaltiokehitykselle.
        No, päästään lopullisesti ja pysyvästi irti suomettumisesta, Venäjän suhteen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä vihaa on paljon pakolaisia kohtaan. Tiedän että näissä leipäjonoissa on paljon ihmisiä vain ilmaisen ruuan vuoksi.

        Tohon et usko itekään,ei siellä kukaan turhan takia norkoile,varsinkin kun ei edes tiedä saako mitään syömäkelpoista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei sillä ole mitään vaikutusta tähän tilanteeseen. Keskimäärin maahanmuuttajat jopa työllistyvät paremmin, kuin kantaväestön. Katso Matti Vanhasen ohjelmat, siellä asia selitettiin seikkaperäisesti eri tilastojen avulla.

        Älä sinä usko tilastoihin. Tai Vanhaseen.
        Vale - emävale - tilasto.
        Tilasto on valtaa käyttävien polittisten järjestöjen yleisesti käyttämä työkalu,
        jonka tarkoitus on tukea kulloinkin ajattavaa agendaa, ideologiaa.
        Ts. samasta asiasta voidaan esittää aivan päinvastaisia tuloksia, riippuen esim. tilastossa käytetystä aikaperiodista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niimpä! Miten se tehdään?

        Niinpä!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voivoi sun kanssasi! Tunnen useita pienituloisia eläkeläisiä, jotka hytisevät leipäjonoissa talviaikaankin ja jotka eivät tosiaankaan kallista kuppia tai tupakoi. Heille kun ei tipu sossusta rahaa älypuhelimiin , i-padeihin tmv. kalliisiin laitteisiin kuten matuille annetaan.. He joutuvat ihan itse maksamaan kaikki ostoksensa. Esim. jos pyykkikone hajoaa he eivät saa uutta sossun kautta, vaikka eläke olisi vain noin tuhat euroa kuussa. Matuilla sossuraha juoksee ihan joka asiaan. Jopa uudet lastenvaunut ostetaan, kun kuulema poikavauva ei voi nukkua samoissa vaunuissa kuin tyttövauva on nukkunut ja muuta yhtä älytöntä rahantuhlausta!

        Jos noin on,aivan sekopäistä.Mietin tarkkaan ketä seuraavaksi äänestän.Kiitos ei mamuja tänne pilaamaan omaa maatamme.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos ihminen ei osaa käyttää rahaa ollenkaan ja päihteet on vahvempia, kuin oma mieli, niin ei silloin voi puolueet auttaa, eikä mikään muukaan ulkopuolinen taho.

        Suomessa jaetaan rahaa kelasta ja sossusta, saa asumistukea ja toimeentulotukea, vuokravakuudetkin maksetaan veronmaksajien pussista. Ilmaisetujen takia jopa tuhansien kilometrien päästä tänne vaeltaa ihmisiä.

        No meillähän on vapaat vuokramarkkinat, asuntosijoittaminen on varsin tuottoisaa, varsinkin kasvukeskuksissa, mitään kattoa eikä juuri säännöstelyäkään ole. Tapahtui asuntomarkkinoilla sitten sitä taikka tätä, vuokrat nousevat jopa syrjäseuduilla.

        Minun mielestäni ei ole järkevää eikä edes kohtuullista niputtaa asumistukea saavia ihmisiä alkoholisteiksi. Vähän kohtuutta kommentteihin, eikö?
        Ei tällainen vuokratukijärjestelmä ole syntynyt sattumalta, eikä se köyhä saa siitä mitään, se raha menee suoraan asunnot omistaville tahoille. Kyse on siis pitkälti valtion (kaikki suomalaiset) tulonsiirtojärjestelmästä.
        Nämä asunnot omistavat tahot, vuokranantajat ovat siihen oikeutettuja, koska ovat siihen riittävän varakkaita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Melkeen kaikki mamumiehet tupakoi, mutta viinaa ei saa käyttää, sen kieltää uskonto.

        Paitsi silloin kuin on pimeää.
        Kattia unohtamatta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tää on tosi faktaa että ulkomaan tilejä ei tutkita .

        Se lienee likipitäen mahdotonta.
        Jos on kyseessä henkilö, joka on hukannut paperinsa.
        Lisäksi kukaa ei voi tietää josko hänellä on useampia henkilöllisyyksiä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei riitä Suomen köyhille tukia, kun on haalittu kymmeniätuhansia kunniakansalaisia tänne loisimaan ja lisääntymään.

        Kokoomus kuvitteli saavansa maahan lisää halpatyövoimaa, ei piitannut mitään siitä, mitä muutama halpaduunari maksaa yhteiskunnalle - noista kunniakansalaisista kun kovin harva työllistyy vuosikausiiin, jos koskaan.

        Sotaa ja huonoja olosuhteita paossa, on täällä suomessakin omiakin työltä paossa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vieraat ensin, suomalaiset voi mennä vaikka roskikseen asumaan ja töitäkään ei haluta suomalaislle antaa ainakaan sellaista työtä millä elättäisi itsensä ja perheensä.

        Suomaasta on tullut uusliberalismin mallimaa mikä muistuttaa jo vahvasti fasismia kaikin tavoin.

        Joko hankitaan hihamerkit työttömille ja perseaukisille kansalaisille?

        Ihmiset vois myös syödä toisiaan. vähentyis mukavasti tää laji samalla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole mitään muuta korjattavaa, kuin haittamaahanmuutto eli ääriaineksen kerääntyminen tänne. Maahanmuuttajat eivät maksa Suomelle juuri mitään, kun ajatellaan koko kansantaloutta. Enemmän maksaa kantaväestön työttömyys ja juopottelu.

        Ja hah hah.Ota asioista selvää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä vihaa on paljon pakolaisia kohtaan. Tiedän että näissä leipäjonoissa on paljon ihmisiä vain ilmaisen ruuan vuoksi.

        Eipä näy paljon mamuja leipäjonoissa,jos laitettais ne nyt vaihteeksi jonoon ja suomalaisille köyhille kunnon korvaukset.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja hah hah.Ota asioista selvää.

        Niinpä, esimerkiksi erään maahanmuuttajaryhmän työllisyysaste on 21,7% ja työttömyysaste on noin 55% ja tilanne on jatkunut jo pitkään samanlaisena. Hyvinvointivaltion ylläpito vaatisi demari Antti Rinteenkin mukaan tulevaisuudessa noin 78% työllisyysasteen. Joten tuo 21,7%:n työlllisyysasteen maanmuuttajaryhmä elää käytännössä tulonsiirroilla eikä pysty ylläpitämään hyvinvointivaltiota vaan se syö enemmän kuin tienaa yhteiskunnan näkökulmasta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pitää tuoda ulkomailta naisia lisääntymään kun suomalaiset eivät halua lapsia. Ei ole käsiä hoitamassa vanhuksia tulevaisuudessa. Minkäs teet kun miehetkään eivät halua isiksi niin on otettava ulkomaalainen mies jos aikoo lapsen pukata tänne.

        Maailmassa on jo nyt puolet liikaa ihmisiä. Palkittava kaikki, jotka eivät lisäänny.
        Kanien lailla lisääntyvät kehittymättömien maiden ihmiset valloittavat pian koko maapallon. Eurooppa rahoittaa ja mahdollistaa osaltaan lisääntymisen, joka johtaa ennenpitkää siihen, että olemme pakolaisina omissa maissamme.
        Miten käy maailman, kun nämä kehittymättömät ottavat vallan?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Menepä kyselemään ja ehdottelemaan näkemyksesi sinne ruokajonoon. Saat välittömän palautteen.

        Ei taida uskaltaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei sillä ole mitään vaikutusta tähän tilanteeseen. Keskimäärin maahanmuuttajat jopa työllistyvät paremmin, kuin kantaväestön. Katso Matti Vanhasen ohjelmat, siellä asia selitettiin seikkaperäisesti eri tilastojen avulla.

        Ei työllisty,ja jos työllistyykin niin tukien avulla.Ota selvää asioista ja tiedota sitten äläkä puhu puppua.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En pidä rikollisista ja rasisteista.

        Tuohon suuntaan huudahti "Kalervo Pellervoinenkin", kun 1600-luvulla luvulla naapuritalon "Yljä Matinpojan" noituudesta esivallalle ilmoitti. Syynähän oli pelkkä luulottelu ja kateus eikä todenperää asialle ollut, mutta aina löytyi niitä, jotka asiaan uskoivat, kun tarpeeksi innokkasti sitä vakuutteli. 1500-1700 luvut, jotka olivat samalla humanismin ja renesanssin sekä luonnontieteiden kehityksen kulta-aikaa olivat myös noitavainojen kulta-aikaa.
        Ehkä ihmiset tuolloin olivat tietämättömänpiä ja typerämpiä.

        Tarina on fiktiivinen, mutta varsin paljon Suomessakin noitavainoissa ihmisiä tuomittiin. Ovatko perusteettomat vihapuhe- ja rasistivainut 2020-luvun "noitavainoja".

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei riitä Suomen köyhille tukia, kun on haalittu kymmeniätuhansia kunniakansalaisia tänne loisimaan ja lisääntymään.

        Kokoomus kuvitteli saavansa maahan lisää halpatyövoimaa, ei piitannut mitään siitä, mitä muutama halpaduunari maksaa yhteiskunnalle - noista kunniakansalaisista kun kovin harva työllistyy vuosikausiiin, jos koskaan.

        "Ei riitä Suomen köyhille tukia, kun on haalittu kymmeniätuhansia kunniakansalaisia tänne loisimaan ja lisääntymään.

        Kokoomus kuvitteli saavansa maahan lisää halpatyövoimaa, ei piitannut mitään siitä, mitä muutama halpaduunari maksaa yhteiskunnalle - noista kunniakansalaisista kun kovin harva työllistyy vuosikausiiin, jos koskaan."
        --> Onneksi kokoomus ei ole enää hallituksessa. Suomi oli jo kuin uppoava laiva.
        Huh huh nyt 2020 alkaen on mahdollisuus saada asiat muuttumaan. Iso byrokratia-laiva kun kääntyy niin hitaasti, kärsivällisyyttä ja malttia tarvitaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ehkä mamuille jää enemmän rahaa ruokaan kun ei alasmitata tukia nesteen muodossa tai polteta savuna ilmaan mitä moni kantasuomalainen tekee?. siksi mamuja ei näy leipäjonossa kun ei ole näitä kahta kulureräää eli kupittelua ja röökaamista!!

        ""ehkä mamuille jää enemmän rahaa ruokaan kun ei alasmitata tukia nesteen muodossa tai polteta savuna ilmaan mitä moni kantasuomalainen tekee?. siksi mamuja ei näy leipäjonossa kun ei ole näitä kahta kulureräää eli kupittelua ja röökaamista!! ""
        Niin kuinka monessa pizzaoaikassa myydäänkään huumeita ja kuinka paljon ne käyttävät omaa väkeään 5e tuntipalkalla 24/7 töissä ja kuinka paljon omistajat kantavat rahaa kotimaahansa ostaen siellä kiinteistöjä ym. Voi voi rikollisen tiet ovat niin monimuotoiset.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Paras kommentti tähän asti. Jatkan sitä toteamalla, että kovin harva ymmärtää politiikan olevan pelkkää showta. Äänestyksillä ole yhtään mitään merkitystä, vaikka niin valtion aivopesulaitoksessa jokaiselle lapsena opetetaan. Päätökset jopa politiikoista tehdään ihan muissa piireissä.

        Uskovalle kelpaa kerrottu - kyseenalaistava löytää totuuden ;)

        "kyseenalaistava löytää totuuden"
        Luulenpa, että Suomessa totuutta ei löydä kukaan. Tokko kukaan tietääkään, mikä missäkin asiassa on totuus.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä vihaa on paljon pakolaisia kohtaan. Tiedän että näissä leipäjonoissa on paljon ihmisiä vain ilmaisen ruuan vuoksi.

        "Kyllä vihaa on paljon pakolaisia kohtaan."
        Vihaa on paljon, kyllä. Ja se johtuu Suomen pakolaispolitiikasta, joka on eriarvoistavaa. Pakolaisille järjestetään sellaisia asioita, joita ikänsä töitä tehneellä kantasuomalaisella ei ole, kun ei ole varaa hankkia.
        Suomessa joudutaan vielä suuriin vaikeuksiin sen politiikan seurauksena, jota täällä on harjoitettu. Oireet näkyvät jo pääkaupunkiseudun nuorten keskuudessa. Mutta se on vasta alkusoittoa.
        Suomi ei ole enää hyvinvointivaltio eikä oikeusvaltio. Oli ennen, ei ole enää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mulla syy olla leipä jonossa on kun en pysty oleen raitis. Taas on se vaihe että päätän lopettaa dokamisen mut sen asian kanssa kun on ihan yksin ni melkee tiedän että taas alan.
        Perintö jonka sain ois riitänyt kmppään jossai pikkupaikassa mut niin meni kurkusta alas.
        Eläke ei ole ihan huono sillä eläis kun sais asiat kondikseen. Ehkä reissu hullujen huoneel olis paikallaan.

        Itsetuktimus tuloksesi oikea. Tee asian hyväksi jotain että korjaantuu! Tsemppiä!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Itsetuktimus tuloksesi oikea. Tee asian hyväksi jotain että korjaantuu! Tsemppiä!

        Itsetutkimus jopa!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ehkä mamuille jää enemmän rahaa ruokaan kun ei alasmitata tukia nesteen muodossa tai polteta savuna ilmaan mitä moni kantasuomalainen tekee?. siksi mamuja ei näy leipäjonossa kun ei ole näitä kahta kulureräää eli kupittelua ja röökaamista!!

        Olisi kyllä hyvä, jos saataisiin täällä tuo maku-politiikka kuntoon. Ei tänne kyllä kaikkia tarvi, eikä moraalisesti tarvitse kaikkia ottaa. Ei edes kristillinen moraali sellaista vaadi, vaikka sanoo rakasta lähimmäistäsi kuin itseäsi. Myös täytyy rakastaa itseänsä ja kansaansa, ja kyllä sanotaan VT:ssa, että jos tulee muukalaisia pyytämään teiltä asuin- turva paikkaa, niin ottakaa ne asumaan luoksenne, ja älkää sortako heitä, ja eläkööt muukalaiset lakienne mukaan. Mutta jos muukalaiset alkavat tulla väkevämmäksi kuin te omassa maassanne, ajakaa ne pois. Kaikkia ei tarvitse ottaa, ei ihmisryhmiä jotka aiheuttavat enemmän ongelmia kuin harmoniaa. Se ei tarkoita, etteikö heitä rakasta vaan on vaihtoehtoja luoda pakolaisuudelle muitakin mekanismeja, kuin että heidät täytyy ottaa vain Eurooppaan ja Eu alueelle. Missä niin on sanottu. Venäjä pommittaa Syyriaa, ja Eu maksaa pakolaislaskut? Eikö pakolaisuus ole kansainvälinen-, eikä pelkän Eu:n ongelma? Missä on muiden maiden solidariteetti? No kyllähän sitäkin on, mutta jotenkin niin, jotka aiheuttavat maksakoot.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä vihaa on paljon pakolaisia kohtaan. Tiedän että näissä leipäjonoissa on paljon ihmisiä vain ilmaisen ruuan vuoksi.

        Ei kait ne siellä ois jos maksaa pitäs, ei riitä raha kun se menee mamuille jotka vielä raikaavat suomityttöjä ja tuomiot on mitä on

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voisimme äänestää persuja, jotka auttoivat leipäjonojen poistoa ottamalla pois Hurstille suunnatut budjettivarat. Kansan EMPATIA kuitenkin voitti ja homma jatkui jopa Metallican shekin voimalla.

        Kovempaa yrittämistä persut, niin kyllä ne jonot poistuu, muttei ihmisten nälkä teidän politiikallanne. Esim. Voisitte lisätä kaupallista toimintaa tuon kauppojen "ylijäämäruuan" kanssa ja varmistaa näin, että viette leivän köyhien lastenkin suusta.

        Demarit ja vasemmisto ne saivat aikaan tuon budjettivarojen poiston hurstilta. Vappusatanen hihihiiiiiiiiiii

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikös Tuppuraisen Tuppurainen sanonu että ei voi ajatella oman maan vain kansaa ?

        "Eikös Tuppuraisen Tuppurainen sanonu että"
        Jostainhan se asioiden parantaminen on aloitettava, kun kansakunnan varat eivät riitä maailman kaikkien huono-osaisten auttamiseen. No, nyt on aloitettu vierasmaalaisten auttamisesta. Afrikka ja Lähi-Itä ensin. Milloin tulee omien kansalaisten auttamisen vuoro?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vieraat ensin, suomalaiset voi mennä vaikka roskikseen asumaan ja töitäkään ei haluta suomalaislle antaa ainakaan sellaista työtä millä elättäisi itsensä ja perheensä.

        Suomaasta on tullut uusliberalismin mallimaa mikä muistuttaa jo vahvasti fasismia kaikin tavoin.

        Joko hankitaan hihamerkit työttömille ja perseaukisille kansalaisille?

        Kyllä tämä joillekkin kelpaa! Puhutaan vain vanhuksista, koronapelleily, sitä sun tätä. Kunhan vain ei puhuta todellisista asioista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuunnelkaa Halla-ahoa.

        Entä mitä mieltä itse olet?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pitää tuoda ulkomailta naisia lisääntymään kun suomalaiset eivät halua lapsia. Ei ole käsiä hoitamassa vanhuksia tulevaisuudessa. Minkäs teet kun miehetkään eivät halua isiksi niin on otettava ulkomaalainen mies jos aikoo lapsen pukata tänne.

        Suomalaisnaiset laiskoja!?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ehkä mamuille jää enemmän rahaa ruokaan kun ei alasmitata tukia nesteen muodossa tai polteta savuna ilmaan mitä moni kantasuomalainen tekee?. siksi mamuja ei näy leipäjonossa kun ei ole näitä kahta kulureräää eli kupittelua ja röökaamista!!

        ja tekevät työtä maksamatta veroja sekä osaavat paremmin huijata tukia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä vihaa on paljon pakolaisia kohtaan. Tiedän että näissä leipäjonoissa on paljon ihmisiä vain ilmaisen ruuan vuoksi.

        Tottakai koska ei ole varaa ostaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole mitään muuta korjattavaa, kuin haittamaahanmuutto eli ääriaineksen kerääntyminen tänne. Maahanmuuttajat eivät maksa Suomelle juuri mitään, kun ajatellaan koko kansantaloutta. Enemmän maksaa kantaväestön työttömyys ja juopottelu.

        Tuolla sinun agendaan perustuvalla matematiikalla täällä pitäis olla vaan kunniakansalaisia niin maa voisi hyvin!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yritystukiin mennee enemmän ja niistä hyötyy vain rikkaat johtajat

        Yritystuet ovat tärkeämpiä kun henkilöiden tuet kuten sosiaalituki, koska yritykset tarjoavat töitä henkilöille jotta he olisivat yhteiskuntaan kelpaavia.
        Sinänsä kaikki tuet ihmetyttää, mutta kun on niin sosiaaaaaali sairaita ihmisiä, laiskoja ja tyhjäntoimittajia, niin sosiaaaaalitukia ne haluaisivat loputtomasti.
        Siispä annetaan kaikki sosiaalituki firmoille ja ne keksivät sitten töitä duunarille.
        Se on ainoa tie terveempään yhteiskuntaan ja byrokratian poistoon.

    • Anonyymi

      " Miljardeja euroja heitellään sinne tänne hyvinvoiville yrityksille jaettavaksi jopa osinkoina eteenpäin."

      Nimenomaan.

      • Anonyymi

        Totta.. Sitä teki edellinenkin hallitus eli mikä neuvoksi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Totta.. Sitä teki edellinenkin hallitus eli mikä neuvoksi?

        Politiikan tekeminen on aina helppoa kun joka asiaan voi todeta "mutta kun edellinenkin hallitus"
        "Jos ei edellinenkään hallitus purkanut leipäjonoja niin miksi mekään"

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Politiikan tekeminen on aina helppoa kun joka asiaan voi todeta "mutta kun edellinenkin hallitus"
        "Jos ei edellinenkään hallitus purkanut leipäjonoja niin miksi mekään"

        Leipäjonot syntyivät oikeisto hallitusten aikana alkaen 2003
        Vsnhanen
        Vsnhanen
        Katainen
        Sipilä
        Heitä kiittäkää

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Leipäjonot syntyivät oikeisto hallitusten aikana alkaen 2003
        Vsnhanen
        Vsnhanen
        Katainen
        Sipilä
        Heitä kiittäkää

        Näinhän se vaan on ei ollut koronaa eikä maapallolla mennyt niin kauhean huonosti .KOKOOMUS oli vallassa melkein 30 vuotta ja sai aikaan valtavat tulonjaot RIKKAILLE ja kaikenlaisille HUIJAREILLE sekä valtiolle 100 miljardia velkaa ja vielä löytyy työväestöstäkin tolloja jotka äänestää tätä ÄÄRIOIKEISTOLAISTA puoluetta

        Hallitukset ovat tehneet niinkuin EU on vaatinut, EU on kaukaa viisas päästäkseen päsmäröimään, ensin se siirsi kaikki tuottavat yritykset eri EU maihin, kun siellä oli paljon nuoria työttömiä. Suomi on maksanut EU maiden velkoja ja näin Suomi on ajettu velkahelvettiin monen sukupolven ajaksi, (ei Italia voi käyttää kultavarojaan, koska se olis kaasrofi Italialle) äänetetää, kun Suomi on "rikas maa " Suomi maksaa. EU vaatii että Suomen köyhille ei saa jakaa ilmaista leipää vaan rahat pitää lahjoittaa Italiae, koska siellä on niin kovaa korruptiotakin niin paljon. Nyt on Italian vuoro rokottaa Suomea, koska Suomi on jo toipunut Espanjan pankkien pelastamisesta liian hyvin. Muuten Suomi pystyy perustamaan sen akkutehtaan Suomeen ei ei.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Totta.. Sitä teki edellinenkin hallitus eli mikä neuvoksi?

        Mutta mutta sama puolue on kyseessä molemmissa halituksissa, eli oikeisto sitä rahaa jakaa, jos kielletään, niin kaataa hallituksen ja missä vika, no meissä tomppeleissa, kun ei osattu äänestää oikein.

      • Anonyymi

        Höpö höpö lopeta tuo itsesi vihaaminen sinullahan on paha olla.

      • Anonyymi

        Tätä on rakenneltu investointien ja työllisyyden kustannuksella finanssikriisistä lähtien. Osakkeenomistaja ei pahaa päivää näe, duunarit sen kyllä tuntevat selkänahoissaan.

        https://yle.fi/uutiset/3-10095106

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Leipäjonot syntyivät oikeisto hallitusten aikana alkaen 2003
        Vsnhanen
        Vsnhanen
        Katainen
        Sipilä
        Heitä kiittäkää

        Leikkaukset maahanmuutto ja rajat auki rikollisille .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hallitukset ovat tehneet niinkuin EU on vaatinut, EU on kaukaa viisas päästäkseen päsmäröimään, ensin se siirsi kaikki tuottavat yritykset eri EU maihin, kun siellä oli paljon nuoria työttömiä. Suomi on maksanut EU maiden velkoja ja näin Suomi on ajettu velkahelvettiin monen sukupolven ajaksi, (ei Italia voi käyttää kultavarojaan, koska se olis kaasrofi Italialle) äänetetää, kun Suomi on "rikas maa " Suomi maksaa. EU vaatii että Suomen köyhille ei saa jakaa ilmaista leipää vaan rahat pitää lahjoittaa Italiae, koska siellä on niin kovaa korruptiotakin niin paljon. Nyt on Italian vuoro rokottaa Suomea, koska Suomi on jo toipunut Espanjan pankkien pelastamisesta liian hyvin. Muuten Suomi pystyy perustamaan sen akkutehtaan Suomeen ei ei.

        Nämä yhteiset velkavastuut eivät muuten ole kertaluontoinen juttu vaan pysyvä työkalu.
        Osa meidän päättäjistä on oikeasti aivan #* idiootteja ja osa ajaa kaikin voimin - ja keinoin EU-liittovaltiokehitystä, koska meillä on niin macho naapuri.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Leipäjonot syntyivät oikeisto hallitusten aikana alkaen 2003
        Vsnhanen
        Vsnhanen
        Katainen
        Sipilä
        Heitä kiittäkää

        hah.. ne leipäjonot oli jo 90-luvulla ahon-hallituksen aikana. lamavuosina 91-95

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        hah.. ne leipäjonot oli jo 90-luvulla ahon-hallituksen aikana. lamavuosina 91-95

        Leipäjonot on muuttuneet,, ennen niissä oli enemmän nk. "laitapuolen kulkijoita" , mutta nykyään hyvin erilaisia ihmisiä ja määrä vain lisääntyy. Onneksi meillä on sisäministerinä köyhyystutkija joka varmasti innokkaasti tekee työtä asioita parantaakseen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Leipäjonot on muuttuneet,, ennen niissä oli enemmän nk. "laitapuolen kulkijoita" , mutta nykyään hyvin erilaisia ihmisiä ja määrä vain lisääntyy. Onneksi meillä on sisäministerinä köyhyystutkija joka varmasti innokkaasti tekee työtä asioita parantaakseen.

        Epäilen!

    • Anonyymi

      16-vuotta jatkuneen porvarijohtoisen hallituspolitiikan jälkiä ei korjata runsaassa vuodessa varsinkin kun seurana on toisen maailmansodan jälkeen pahin kriisi - koronapandemia.

      • Anonyymi

        Tämänhetkiset päättäjät ei yritä korjata edes mitään, velalla elellään, ja rahaa jaellaan mieleisiin kohteisiin. Outoatouhua...

      • Anonyymi

        K-viruksen taakse on turha pönkiä piiloon',pupujussikat'.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämänhetkiset päättäjät ei yritä korjata edes mitään, velalla elellään, ja rahaa jaellaan mieleisiin kohteisiin. Outoatouhua...

        Kirstu on ehtymätön jos rahaa pitää jakaa ulkomaille tai ilmastoasioihin mutta jos rahaa tarvitsisi suomalaisiin oikeisiin asioihin todetaan vaan "ei oo rahaa pitää leikata"

      • Anonyymi

        Ei tuo hyvältä näytä, kun Marin kaipaisi EU:n kermapersepiireihin ja tuli 3 miljardin tukien kanssa takas. Unohti kertoa, että me rahoitetaan tuplasti se summa. V....u lainataan rahaa ittelemme älyttömällä tappiolla. Osaatko kehua lopputulosta?

      • Anonyymi

        Liittovaltiota ja kolmatta maailmansotaa odotellessa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei tuo hyvältä näytä, kun Marin kaipaisi EU:n kermapersepiireihin ja tuli 3 miljardin tukien kanssa takas. Unohti kertoa, että me rahoitetaan tuplasti se summa. V....u lainataan rahaa ittelemme älyttömällä tappiolla. Osaatko kehua lopputulosta?

        Mutta ketkä sinne eu hun änkes, kyllä sillon joutuu noudattaan sen lakeja missä on, sitä on turha enää miettiä. Olisko se sitten ollut parempi, että olis maksanut 6 miljartia ja ei olisi saanut mitään ? Kyllä nää on päättänyt joku jo paljon ennen Sannaa, hän oli vaan tässä sanan saattajana, sillä pieni joutuu aina isomman jalkoihin, eli raha sanelee, mitä kukin saa, eikä sille enää kukaan mahda mitään, kun on pirulle pikkusormen antanut, niin se tahtoo viedä koko käden ja antaa sen pikkusormen takasin, mutta siitä ei kannata tätä hallitusta syyttää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämänhetkiset päättäjät ei yritä korjata edes mitään, velalla elellään, ja rahaa jaellaan mieleisiin kohteisiin. Outoatouhua...

        Olisko yritys- ja maataloustukia pitänyt leikata noinniinko korjaustoimenpiteenä? Siellä on varaa, mummot ja työttömät imi perskeko jo kuiviin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta ketkä sinne eu hun änkes, kyllä sillon joutuu noudattaan sen lakeja missä on, sitä on turha enää miettiä. Olisko se sitten ollut parempi, että olis maksanut 6 miljartia ja ei olisi saanut mitään ? Kyllä nää on päättänyt joku jo paljon ennen Sannaa, hän oli vaan tässä sanan saattajana, sillä pieni joutuu aina isomman jalkoihin, eli raha sanelee, mitä kukin saa, eikä sille enää kukaan mahda mitään, kun on pirulle pikkusormen antanut, niin se tahtoo viedä koko käden ja antaa sen pikkusormen takasin, mutta siitä ei kannata tätä hallitusta syyttää.

        Samaa mieltä siitä, että on aivan sama mikä hallituskoalitio olisi nyt vallassa niin päätökset näistä EU:n "koronatuista" olisivat olleet tämälleen samanlaiset. Sanelua ja painostusta EU:n puolelta, vikinää ja tottelua täällä.

      • Anonyymi

        Pandemiaa on turha syyttää...se "kortti" on kohta loppuun käytetty. Ehkäpä olisi syytä tarkastella enemminkin mihin rahaa tällaisena aikana syydetään. Oma maa pitäisi olla PRIO 1.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei tuo hyvältä näytä, kun Marin kaipaisi EU:n kermapersepiireihin ja tuli 3 miljardin tukien kanssa takas. Unohti kertoa, että me rahoitetaan tuplasti se summa. V....u lainataan rahaa ittelemme älyttömällä tappiolla. Osaatko kehua lopputulosta?

        Marin on sitä, miltä näyttääkin eli naivi tyttö.

    • Anonyymi

      Ei kuulu leipäjonojen poisto edes vihervasemmiston hallitusohjelmaan.

      • Anonyymi

        50€/kk nettona yli 80 000:lle matalinta eläkettä saavalle eläkkeisiin. 600€/vuosi on jo lähes yhden kuukauden lisäeläke "Rinteen 13. kuukauden lomaeläke".

        Marin, Andersson ja Ohisalo taas antoivat matalimpaan perusturvaan eli toimeentulotukeen 75€/kk nettona koronalisän.

        Kyllä näilläkin on jo vaikutusta pärjääkö kuukauden loppuun, vai pitääkö hakea viimeisellä viikolla leipäjonosta ruokakassi.

        "Marin, Andersson ja Ohisalo taas antoivat matalimpaan perusturvaan eli toimeentulotukeen 75€/kk nettona koronalisän. "

        Persut vastustivat.

        Eläminen ja asuminen kallistuu enemmän vuodessa. Pahimmassa tilanteessa ovat yksineläjät. Koronakorotus on vain väliaikainen. Pitkaikaistyöttömyys tuplaantuu ensi vuonna vuoteen 2019 verrattuna jne.

        Kansa kärsii vielä Sipilän ja Porvari hallitusten hyvästä politiikasts

        Onneksi johtajien ei rarvii olla leipäjonoissa

        Sdp

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        50€/kk nettona yli 80 000:lle matalinta eläkettä saavalle eläkkeisiin. 600€/vuosi on jo lähes yhden kuukauden lisäeläke "Rinteen 13. kuukauden lomaeläke".

        Marin, Andersson ja Ohisalo taas antoivat matalimpaan perusturvaan eli toimeentulotukeen 75€/kk nettona koronalisän.

        Kyllä näilläkin on jo vaikutusta pärjääkö kuukauden loppuun, vai pitääkö hakea viimeisellä viikolla leipäjonosta ruokakassi.

        Ketkähän tuon 75€/kk saivatkaan....

      • Anonyymi

        Vihreet on oikeistopuolue
        Ajavt eläkeputken poistoa Kokoomuksen kanssa.
        Miksi

      • Anonyymi

        PERSUJEN vaaliohjelmaan kuuluu sanat köyhät KYYKKYYN

      • Anonyymi

        Sehän on oikeistoo ja sille ei tälläset pikkuasiat kuulu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vihreet on oikeistopuolue
        Ajavt eläkeputken poistoa Kokoomuksen kanssa.
        Miksi

        Eläke ikää/ putkea lähestyvät on pysyttävä töissä. KOSKA MAMUT EI TEE TYÖTÄ,KUN VOIVAT ELÄÄ MAKEESTI,SUOMALAISTEN VERONMAKSAJIEN RAHOILLA.NUORET MIEHET HAKEE KAIKEN AVUN SOSSUSTA JA SOSSU MAKSAA HEILLE KAIKEN.SIKSI HE HAUKKUVAT SUOMALAISIA TYHMIKSI,KOSKA HE SAAVAT KAIKEN mitä tajuavat pyytää JA VIELÄ ILMAISEKSI. Heillä on uudet kännyt,kengät,vaatteet ym... NÄHTY JA KUULTU ON.Sipilän hallituskausi tämän sai aikaan.MIKSI SYYTÄÄ HALLA_AHOA? EI SE ISTUNUT SIPILÄN HALLITUKSESSA.

      • Anonyymi

        Niin kauan kuin ruokaa jaetaan ilmaiseksi, niin kauan on jonottajia. Kaikki eivät hae ruokapussia todelliseen tarpeeseensa, vaan ihan muuten vaan, kun sitä ilmaiseksi saa. Eräskin mummeli on aina Hurstin jonossa Helsinginkadulla jonottamassa, vaikka itse asuu omassa osakkeessa ja hänellä on samassa taloyhtiössä muutama yksiö, jossa vuokralaiset, saa niistä rahallista voittoa paljon, on vain niin rahanahne, että kaikki ilmainen kelpaa, hän kerää tyhjät pullotkin jos sattuu niitä näkemään kadunvarressa, on luonteeltaa ns. hamstraaja, jos joku on heittänyt roskikseen jonkun pesuvadin tai ämpärin, hän taatusti sen kotiinsä sieltä vie.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eläminen ja asuminen kallistuu enemmän vuodessa. Pahimmassa tilanteessa ovat yksineläjät. Koronakorotus on vain väliaikainen. Pitkaikaistyöttömyys tuplaantuu ensi vuonna vuoteen 2019 verrattuna jne.

        Minun eläke on 1000 euroa kuussa ja hyvin pärjään, en ole hakenut edes asumistukea.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eläminen ja asuminen kallistuu enemmän vuodessa. Pahimmassa tilanteessa ovat yksineläjät. Koronakorotus on vain väliaikainen. Pitkaikaistyöttömyys tuplaantuu ensi vuonna vuoteen 2019 verrattuna jne.

        Ei kait ny sentään kallistu, sehän kaatuu kohta, jos vielä kallistuu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ketkähän tuon 75€/kk saivatkaan....

        Köyhimmille annettiin, hyvä SDP.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin kauan kuin ruokaa jaetaan ilmaiseksi, niin kauan on jonottajia. Kaikki eivät hae ruokapussia todelliseen tarpeeseensa, vaan ihan muuten vaan, kun sitä ilmaiseksi saa. Eräskin mummeli on aina Hurstin jonossa Helsinginkadulla jonottamassa, vaikka itse asuu omassa osakkeessa ja hänellä on samassa taloyhtiössä muutama yksiö, jossa vuokralaiset, saa niistä rahallista voittoa paljon, on vain niin rahanahne, että kaikki ilmainen kelpaa, hän kerää tyhjät pullotkin jos sattuu niitä näkemään kadunvarressa, on luonteeltaa ns. hamstraaja, jos joku on heittänyt roskikseen jonkun pesuvadin tai ämpärin, hän taatusti sen kotiinsä sieltä vie.

        Aina on näitä röyhkeitä, mutta uskosin sentään, että ei niitä montaa löydy.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Marin, Andersson ja Ohisalo taas antoivat matalimpaan perusturvaan eli toimeentulotukeen 75€/kk nettona koronalisän. "

        Persut vastustivat.

        Joo, Persut vastusti, koska se vähennetään muista tuista, joten ei juurikaan hyödytä kuin laittomasti maassaolevia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        50€/kk nettona yli 80 000:lle matalinta eläkettä saavalle eläkkeisiin. 600€/vuosi on jo lähes yhden kuukauden lisäeläke "Rinteen 13. kuukauden lomaeläke".

        Marin, Andersson ja Ohisalo taas antoivat matalimpaan perusturvaan eli toimeentulotukeen 75€/kk nettona koronalisän.

        Kyllä näilläkin on jo vaikutusta pärjääkö kuukauden loppuun, vai pitääkö hakea viimeisellä viikolla leipäjonosta ruokakassi.

        Aivan totta!
        Lisäksi se raha ei jää makaamaan tileille, vaan menee kaikki heti kiertoo ja hyödyttää siten taloutta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        PERSUJEN vaaliohjelmaan kuuluu sanat köyhät KYYKKYYN

        Aivan, kaikki tuet ovat luksusta..
        Eivät kansalaiset kuulemma välitä mikä pörriäinen palvelut tuottaa ja mistä palvelut tulevat..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin kauan kuin ruokaa jaetaan ilmaiseksi, niin kauan on jonottajia. Kaikki eivät hae ruokapussia todelliseen tarpeeseensa, vaan ihan muuten vaan, kun sitä ilmaiseksi saa. Eräskin mummeli on aina Hurstin jonossa Helsinginkadulla jonottamassa, vaikka itse asuu omassa osakkeessa ja hänellä on samassa taloyhtiössä muutama yksiö, jossa vuokralaiset, saa niistä rahallista voittoa paljon, on vain niin rahanahne, että kaikki ilmainen kelpaa, hän kerää tyhjät pullotkin jos sattuu niitä näkemään kadunvarressa, on luonteeltaa ns. hamstraaja, jos joku on heittänyt roskikseen jonkun pesuvadin tai ämpärin, hän taatusti sen kotiinsä sieltä vie.

        Joo-o, jonot loppuvat jos mitään ei jaeta..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ketkähän tuon 75€/kk saivatkaan....

        Juuri niin,varmaan mamuille suurin osa siitäkin hyödystä.Voisiko ton tiedon joku julkistaa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        PERSUJEN vaaliohjelmaan kuuluu sanat köyhät KYYKKYYN

        Ehkä sinun päässäsi tuo soi, itse olen asian ymmärtänyt aivan toisella tavalla. Vaaliohjelmaksi voisi sanoa pikemminkin TYÖ TUOTTAVAKSI MYÖS TEKIJÄLLE.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joo, Persut vastusti, koska se vähennetään muista tuista, joten ei juurikaan hyödytä kuin laittomasti maassaolevia.

        Tuen jakaminen oli myös epäoikeudenmukaisa, koska se ei kohdistunun niihin, joiden talous koronan vuoksi romahti vaan niihin, jotka elivät jo valmiiksi tukien varassa. Miksi ihmeessä ihmiset eivät tuon vertaa ymmärrä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        50€/kk nettona yli 80 000:lle matalinta eläkettä saavalle eläkkeisiin. 600€/vuosi on jo lähes yhden kuukauden lisäeläke "Rinteen 13. kuukauden lomaeläke".

        Marin, Andersson ja Ohisalo taas antoivat matalimpaan perusturvaan eli toimeentulotukeen 75€/kk nettona koronalisän.

        Kyllä näilläkin on jo vaikutusta pärjääkö kuukauden loppuun, vai pitääkö hakea viimeisellä viikolla leipäjonosta ruokakassi.

        Milloin tämä asia on kerrottu julkisuuteen?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        PERSUJEN vaaliohjelmaan kuuluu sanat köyhät KYYKKYYN

        Persut : valehtelemalla eteenpäin.

    • Anonyymi

      Ilman leipäjonoja vasemmiston kannatus menisi pakkasen puolelle.
      Jos kotimaiset leivän jonottajat loppuvat, tuotetaan ulkomailta jonottajia.
      Jonottajia täytyy olla, jotta voidaan sanoa köyhien köyhtyvän ja rikkaiden rikastuvan.

      • Anonyymi

        Hmmm. mielestäni kyllä nimenomaan porvarit ovat tuottaneet laumoittain jonottajia ulkomailta Suomeen osan Ruotsista bussikyydeillä hakien. PerskeKo-porvarihallitus 2015 noin 35.000 ja koko porvarihallituskaudella yli 51.000.
        Sen sijaan Rinteen ja Marinin demarihallitusten aikana 6.6.2019 lähtien Suomeen on saapunut näitä jonottajia vähiten 20 vuoteen eli koko 2000-luvulla, ja huom! jo kauan ennen koronapandemiaa.

        Näitkö heitä jonoissa uusine kännyköineen ja vaatteineen, vai olivatko kantasuomalaisia?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näitkö heitä jonoissa uusine kännyköineen ja vaatteineen, vai olivatko kantasuomalaisia?

        Jostainsyystä tähän asiaan ei todeta "mutta kun kantasuomalaisetkin"
        Leipäjonoissa ei koskaan näe ulkomaalaisia siirtolaisia vaikka heitä ei näe töissäkään.
        Mikäs siinä ollessa kun valtion luotsaamat sihteerit täyttää heidän puolestaan tukiais laput ja he vetää avustuksina paremmat rahat kun perus työläinen kuukaudessa.

        Höpö höpö, maahanmuuttaja työllistyy keskimäärin paremmin, kuin kantasuomalainen. Et vaan näe heitä, kun oot nukkumassa yöllä, kun ne siivoo sun kauppoja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Höpö höpö, maahanmuuttaja työllistyy keskimäärin paremmin, kuin kantasuomalainen. Et vaan näe heitä, kun oot nukkumassa yöllä, kun ne siivoo sun kauppoja.

        Ehkä unessasi. Tilastofakta puhuu toista.

      • Anonyymi

        Täysin väärässä oleva kommentti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jostainsyystä tähän asiaan ei todeta "mutta kun kantasuomalaisetkin"
        Leipäjonoissa ei koskaan näe ulkomaalaisia siirtolaisia vaikka heitä ei näe töissäkään.
        Mikäs siinä ollessa kun valtion luotsaamat sihteerit täyttää heidän puolestaan tukiais laput ja he vetää avustuksina paremmat rahat kun perus työläinen kuukaudessa.

        Olet ilmeisesti perus kotona viihtyvä tyyppi, ei et käy missään, siksi et näe ilmeisesti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jostainsyystä tähän asiaan ei todeta "mutta kun kantasuomalaisetkin"
        Leipäjonoissa ei koskaan näe ulkomaalaisia siirtolaisia vaikka heitä ei näe töissäkään.
        Mikäs siinä ollessa kun valtion luotsaamat sihteerit täyttää heidän puolestaan tukiais laput ja he vetää avustuksina paremmat rahat kun perus työläinen kuukaudessa.

        Ei voi muuta kun nauraa näille jutuille. Valtio jos ostas kaikille mummoille ja papoille tietokoneen niin hekin saisivat nauraa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Höpö höpö, maahanmuuttaja työllistyy keskimäärin paremmin, kuin kantasuomalainen. Et vaan näe heitä, kun oot nukkumassa yöllä, kun ne siivoo sun kauppoja.

        Maahanmuuttajia paljon töissä karjatiloilla, koska suomalaisille se työ ei kelpaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hmmm. mielestäni kyllä nimenomaan porvarit ovat tuottaneet laumoittain jonottajia ulkomailta Suomeen osan Ruotsista bussikyydeillä hakien. PerskeKo-porvarihallitus 2015 noin 35.000 ja koko porvarihallituskaudella yli 51.000.
        Sen sijaan Rinteen ja Marinin demarihallitusten aikana 6.6.2019 lähtien Suomeen on saapunut näitä jonottajia vähiten 20 vuoteen eli koko 2000-luvulla, ja huom! jo kauan ennen koronapandemiaa.

        Ei niiden tartte jonottaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jostainsyystä tähän asiaan ei todeta "mutta kun kantasuomalaisetkin"
        Leipäjonoissa ei koskaan näe ulkomaalaisia siirtolaisia vaikka heitä ei näe töissäkään.
        Mikäs siinä ollessa kun valtion luotsaamat sihteerit täyttää heidän puolestaan tukiais laput ja he vetää avustuksina paremmat rahat kun perus työläinen kuukaudessa.

        On niitä ulkomaalaisia paljonkin töissä, virolaisia, venäläisiä, aasialaisia, mutta ei toki somaleita ja lähiitäisiä juurikaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hmmm. mielestäni kyllä nimenomaan porvarit ovat tuottaneet laumoittain jonottajia ulkomailta Suomeen osan Ruotsista bussikyydeillä hakien. PerskeKo-porvarihallitus 2015 noin 35.000 ja koko porvarihallituskaudella yli 51.000.
        Sen sijaan Rinteen ja Marinin demarihallitusten aikana 6.6.2019 lähtien Suomeen on saapunut näitä jonottajia vähiten 20 vuoteen eli koko 2000-luvulla, ja huom! jo kauan ennen koronapandemiaa.

        Kantasuomalaiset siellä hytisevät..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Höpö höpö, maahanmuuttaja työllistyy keskimäärin paremmin, kuin kantasuomalainen. Et vaan näe heitä, kun oot nukkumassa yöllä, kun ne siivoo sun kauppoja.

        Ei mitään perää väitteessäsi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Maahanmuuttajia paljon töissä karjatiloilla, koska suomalaisille se työ ei kelpaa.

        Siitä en tiedä, mutta sen tiedän, että kaikkea maahanmuuttoa ei pidä nipputtaa yhteen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hmmm. mielestäni kyllä nimenomaan porvarit ovat tuottaneet laumoittain jonottajia ulkomailta Suomeen osan Ruotsista bussikyydeillä hakien. PerskeKo-porvarihallitus 2015 noin 35.000 ja koko porvarihallituskaudella yli 51.000.
        Sen sijaan Rinteen ja Marinin demarihallitusten aikana 6.6.2019 lähtien Suomeen on saapunut näitä jonottajia vähiten 20 vuoteen eli koko 2000-luvulla, ja huom! jo kauan ennen koronapandemiaa.

        Jännää, miten jaksaatte ulista aina tuosta samasta hallitsemattomasta vyörystä, jolle ei mitään voitu, pitihän kansainvälisiä sopimuksia noudattaa eikö? Sitä en vain ymmärrä miten teillä tuntuu unohtuvan ne krokotiilin kyyneleet ja meluisat mielenosoitukset, jolla tänne tulleet haluttiin maassa pitää. Eikö se sitten loppujen lopuksi mennyt juuri kuten halusitte?
        Ensin pilkkaatte ja moititte perussuomalaisia siitä,että he ovat kriittisiä maahanmuuton suhteen ja sitten taas siitä, että tänne on puoliväkisin tullut porukkaa. Ei teilläkään ihan kaikki kynät taida penaalissa pysyä. Vähän sama kuin syyttäisi nykyhallitusta koronan laskemisesta maahan...eli typerää.

        ",,, pitihän kansainvälisiä sopimuksia noudattaa eikö?"
        Ei. Ei niitä kukaan muukaan noudata, jos noudattamisesta on itselle HAITTAA.
        Ei myöskään pidä unohtaa, että suuri osa tuosta matutulvasta v. 2015 oli Venäjän muistutusta Suomelle siitä, mitä tapahtuu, jos Suomi haikailee Natoon. Sekin kurjuus tai osa siitä olisi voitu välttää, kun olisi oltu hieman vähemmän koppavia naapuria kohtaan. Mutta suomalainen luulee itsestään maailmoja, kunnes joku pudottaa takaisin maan tasalle.
        Noista kansainvälisistä sopimuksista Suomessa puhutaan usein. Ihmeteltävää vaan on siinä se, että miksi on menty allekirjoittamaan sellaisia sopimuksia, joista on ilmeistä haittaa isänmaalle? Kuka ja kenen käskystä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On niitä ulkomaalaisia paljonkin töissä, virolaisia, venäläisiä, aasialaisia, mutta ei toki somaleita ja lähiitäisiä juurikaan.

        He ovat edullisempia työnantajalle!

    • Anonyymi

      Vasemmistovetoinen hallitus kasvattaa tuloeroja ja lisää eriarvoisuutta ja köyhyyttä.

      • Anonyymi

        Juuri näin.

      • Anonyymi

        Toimintamallia sitte vaan kehiin.Löpinät riittää,on aika tehdä jotain.Perustetaan aluksi vaikka oma puolue;'koti,usko,isänmaa ja kutsutaa P.Räsänen sen johtoon!

      • Anonyymi

        Porvarit vievät vievät viimeisetkin sentit ja vielä löytyy PAVIAANEJA JOTKA äänestää KOKOOMUSTA ja persuja

      • Anonyymi

        Mitä tarkoitat, vai tarkoitatko mitään ? Kun se on ihan päinvastoin.

    • Anonyymi

      Lyhykäisyydessään: Pitäisi!

    • Anonyymi

      Hyvinvointivaltioissa on aina leipäjonoja, pahoinvointivaltioissa kuten Pohjois Koreassa ei ole, eikä Neuvostoliitossakaan leipäjonoja ollut. Hyvinvointivaltioiden huippu on USA ja sielläkin on leipäjonoja.

      • Anonyymi

        USA:n leipäjonoissa suurin osa on siirtolaisia ja värillisiä, meillä omia kansalaisia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        USA:n leipäjonoissa suurin osa on siirtolaisia ja värillisiä, meillä omia kansalaisia.

        Värilliset ovat myös USA.n omia kansalaisia. Olen asunut USA.ssa siksi tiedän.

      • Anonyymi

        Jeeskoos...nämä leipäjonot ovat vaa hoiva-vietttii jakajailta kansalaisia kohtaan..ihan hyvä kun ee heitetä hukkaan syömä kelpoista tavaraa...haetaan vaan ahneuksissaan näitä evväitä on nääs ilimassii...hehe..meijänkii jako pippaloissa on raha-ukkeleita et akkoloita..joo kyl itekkii tunnustan tämmösen jutskan...yhyym..monelle myös viikon koho kohta tavata muitakkii immeesiä..jeah

      • Anonyymi

        Totta, että Neuvostojen liitossa ei ollut erityisiä leipäjonoja. Siellä oli vain jonoja. Kaikkea jonotettiin. Ihmiset jonoissa seisoessaan eivät usein edes tienneet mitä jonottivat. Kaikesta oli pulaa yleensä tavallisella kansalla.
        Jopa parempiosaiset neuvostokansalaiset joutuivat jonottamaan ostolupaa Ladaan.

      • Anonyymi

        Eihän Suomessakaan ollut leipäjonoja ennen 1990 lukua ja SDP oli vetovastuussa silloin, milläs sen selität ?

      • Anonyymi

        USA on pahoinvointivaltio aivan liian monelle. Olisikin hyvä jos sieltä tulisi yritteliästä ja aikaansaavaa sakkia Suomeen. Mutta kun eivät usko joulupukkiin..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eihän Suomessakaan ollut leipäjonoja ennen 1990 lukua ja SDP oli vetovastuussa silloin, milläs sen selität ?

        Olen ollut työelämässä jo silloin ja muistaakseni työttömyys oli jotain 3,4 % hujakoilla.
        Yleisesti elintaso oli silloin hieman alempi, mutta jokaisesta pidettiin huolta. Ja se oli hyvä juttu. Silloin työkkäristä tarjoiltiin oikeasti töitä.

    • Anonyymi

      "Vähävaraisten avun toimenpideohjelman kokonaisrahoitus Suomessa on 26,5 miljoonaa euroa vuosille 2014-2020. EU-rahoitusosuus summasta on 85 prosenttia eli 22,5 miljoonaa euroa. Kansallinen valtion vastinrahoitus on 15 prosenttia eli 4 miljoonaa euroa"
      Voihan kettu mitä naurettavaa pelleilyä. Noistako se jonotus on kiinni?

      https://tem.fi/vahavaraisten-avun-rahasto-fead-2014-2020

    • Anonyymi

      Huono-osaisten sijaan viime vuosien hallitukset ovat tukeneet enenevässä määrin hyväosaisia, jopa varakkaita. Tuloperusteisia aiemman elintason säilyttäviä sossutukimuotoja on paljon: Leskeneläke, Äitiys- ja vanheimpainraha, eläkekatoton eläke, ex-kansanedustajan sopeutumissossutuet, nämä Lintilän jakamat Business Finland ja ELY-keskusten elinkeinottelutuet jne. jne. Sosiaalitukemisen tulisi keskittyä huono-osaisten tukemiseen sekä olla samanarvoista, ei tuloperusteista jolla tuetaan saavutettua elintasoa.

      • Anonyymi

        Joku rikas kuuluisuus kehtasi vielä kovaan ääneen kailottaa että rikkaille täytyy saada lastenharrastusmaksujen kotitalousvähennys.
        Ei ole köyhän lapsella rahaa koskaan mihinkään harrastuksiin mutta rikkaille tulisi antaa vielä lisää rahaa niihinkin.

        Ei tätä jaksa enää edes arvostella vaan odottaa enää tuon ahneuden tuhoutumista.

      • Anonyymi

        Talouden nousu tarvitsee ylivelkaantuvia kansalaisia. Lamasta on Suomessa noustu perinteisesti rakentamalla seiniä ja tyhjiä kuutioita. Mitenkähän lienee tulevaisuudessa, kun toimitiloja tarvitaan vähemmän ja ostoshelvettejäkin on jo liikaa. .

        Kalasataman kompurointi kertoo jo totuuden.

    • Anonyymi

      Ruokajonotus onkin poliitikon mielestä ihmisoikeus.

      • Anonyymi

        Kun tekee 50v työtä maksnut veroja ja eläkettä leikataan, niin kyllä huonollta näyttää ei politikkojen arvostua ainakaan nouse pitäneen nousta kapinaaan

    • Anonyymi

      Leipäjonot voitaisiin kieltää "luvaton kokoontuminen" syyllä kuten joissakin valtioissa tehdään, poliisi vain hajoittaisi jonottajat.

      • Anonyymi

        Asialla on toinenkin puoli, oisko sitten parempi kuskata kaatopaikalle syöntikelpoinen ruoka kuin jakaa ne tarvitseville?

      • Anonyymi

        Vesitykkejä, kaasuaseita Valko-Venäjän malliin, kaikkien ongelmien hoitoon?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vesitykkejä, kaasuaseita Valko-Venäjän malliin, kaikkien ongelmien hoitoon?

        Suomessa on liikaa aseita köyhillä, että vesitykit ei riitä. Muuten niitä olisi oikeistohallitukset jo käyttäneet.

    • Anonyymi

      Onko köyhyystutkija Ohisalo tutkinut, miksi leipäjonoja on?

      • Anonyymi

        Ohisalo on väitellyt tohtoriksi joten melko varmasti on asiaa tutkinut. Ei jonoista mitään haittaa ole nehän kuuluvat jokaiseen yhteiskuntaan.

      • Anonyymi

        Kyllä Ohisalo tutki väitöstyössään leipäjonojakin ja siksi onkin nyt ihan hiljaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä Ohisalo tutki väitöstyössään leipäjonojakin ja siksi onkin nyt ihan hiljaa.

        Tuli siihen tulokseen, että kyllä suomalaiset saa ruokaa jonottamallakin, ei ne mitään apua tarvitse. Toisin on näitten "pakolais" reppanoiden ja ulkomaan köyhien kanssa, heille kaikki mahdollinen apu.

        Jonotus on kestävän kehityksen mukaista sekä vähäpäästöistä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä Ohisalo tutki väitöstyössään leipäjonojakin ja siksi onkin nyt ihan hiljaa.

        <<Kyllä Ohisalo tutki väitöstyössään leipäjonojakin ja siksi onkin nyt ihan hiljaa.>>

        Olipa tässä idioottimainen kommentti.

        Miksi Ohisalon tai kenenkään pitäisi leipäjonoista puhua ? Pitäisikö jotain lakia muuttaa, sehän on poliitikkojen tehtävä.

        Leipäjonot ovat täysin laillisia, Hursti on joku vuosi sitten jopa kutsuttu tasavallan presidentin itsenäisyyspäivän juhliin. Leipäjonojen tarve tulee vain lisääntymään, tarvitsemme niitä lisää. Ei mitään hävettävää leipäjonoissa, hyvä juttu leipäjonot.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuli siihen tulokseen, että kyllä suomalaiset saa ruokaa jonottamallakin, ei ne mitään apua tarvitse. Toisin on näitten "pakolais" reppanoiden ja ulkomaan köyhien kanssa, heille kaikki mahdollinen apu.

        taisit laskea väärin

      • Anonyymi

        Ei! Ohisalo nauttii nyt ministerin etuja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ohisalo on väitellyt tohtoriksi joten melko varmasti on asiaa tutkinut. Ei jonoista mitään haittaa ole nehän kuuluvat jokaiseen yhteiskuntaan.

        Joo, hän varmaankin leipääntyi turhaan tutkimukseen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jonotus on kestävän kehityksen mukaista sekä vähäpäästöistä.

        Kyllä vain, ja tyhjät vatsatkaan eivät juuri metaania tuota.

    • Anonyymi

      Edes satasen nosto perusturvaan ei enää riitä tasaamaan vihervasemmiston verojen nostojen vaikutuksia köyhtyvälle kansalle?

      • Anonyymi

        Ei kai, kun rahat ei välttämättä tule niille köyhille jonottajille. Voipi olla että menivät muille.

    • Anonyymi

      Hyvinvointiyhteiskuntaan kuuluvat leipäjonot, joilla eroitetaan köyhät rikkaista.

      • Anonyymi

        Onhan se synti ja häpeä että köyhät ja sairaat eläkeläiset joutuvat jonottamaan leipää Suomessa kun samaan aikaan rahjataan miljoonia ulkomaille?

      • Anonyymi

        Eipä tuokaan pidä paikkaansa, monet varakkaat jonoissa käyvät, ruokamenoissa säästyneet rahat voi sitten käyttää muuhun esim. alkoholiin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onhan se synti ja häpeä että köyhät ja sairaat eläkeläiset joutuvat jonottamaan leipää Suomessa kun samaan aikaan rahjataan miljoonia ulkomaille?

        Totta, surullista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eipä tuokaan pidä paikkaansa, monet varakkaat jonoissa käyvät, ruokamenoissa säästyneet rahat voi sitten käyttää muuhun esim. alkoholiin.

        Varakkuus ja alkoholin suurkulutus eivät kauaa pysy samalla henkilöllä.
        Alkoholi vie voiton, ja kohta onkin varaton.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onhan se synti ja häpeä että köyhät ja sairaat eläkeläiset joutuvat jonottamaan leipää Suomessa kun samaan aikaan rahjataan miljoonia ulkomaille?

        Kyllä ne köyhiä on jotka siellä jonottaa.Ja mitä muuta noi yritystuet on kuin sosiaalitukea rikkaille.Ja nyt on vallassa vasemmisto,keskusta ja se köyhyystutkija Ohisalo.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onhan se synti ja häpeä että köyhät ja sairaat eläkeläiset joutuvat jonottamaan leipää Suomessa kun samaan aikaan rahjataan miljoonia ulkomaille?

        Miljardeja.

    • Anonyymi

      Sosialisti elää ja nauttii muiden köyhyydestä.

      Jos leipäjonoja ei olisi, vihervasemmistolaiset eivät pääsisi pitämään pitkiä puheita, joissa voivottelevat leipäjonoissa olevien tilannetta. Puheen jälkeen voi sitten olla ylpeä itsestään ja saa kavereilta taputuksia selkään, kun on niin hieno ihminen moraalisesti. Oikein piti puheen, jossa voivotteli köyhyyttä!

      • Anonyymi

        Tätähän se on mitään järkeviä päätöksiä ei tehdä joilla näitä ongelmia korjattaisiin äänestäjät menivät vappusatas vaalivalheiden vipuun ja pahasti?

      • Anonyymi

        voi,voivottelevaa poliitikkoa,voisi meillä olla toimiviakin ihmisiä hallituksessa et epäkohtiin saataisiin voivottelun sijaan ratkaisuja,

    • Anonyymi

      No minä en ainakaan käy siellä leipäjonoissa muuten kuin ahneuttani. Kun saa ilmaista safkaa, niin voi käyttää työttömyyskorvaukset harrastuksiin ja matkailuun. Viisastahan se on ottaa, kun avustuksia väkisin tuputetaan.

      • Anonyymi

        Sinäkö se myit heti ruokakassisi siinä metroasemalla, että pääsit Alkoon?

      • Anonyymi

        Kyllä siellä sitä pilaantunuttakin ruokaa on ojennettu, että ei sitä ahne passaa olla vaan tarkka sen ruuan kanssa, ainakin jossain paikoissa. Mitään avustuksia ei tuputeta väkisin. Voi olla ottamatta vastaan. Suomessa onneksi elää vielä sellaisia ihmisiä, joiden mielestä vähäosaisempia ihmisiä autetaan. En tiedä oletko oikeasti ruokajonoissa kävijä, mutta en olisi kateellinen ruokajonoissa kävijöille, vanhentuvaa ruokaa jonottaville ihmisille.

      • Anonyymi

        Voi pientä.

    • Anonyymi

      Leipäjonot ovat kokoomuksen bisnes. Suomessa on oikeus yrittää.

      Hyvinvointiin kokoomuksen jutut eivät liity millään tavalla. Se osasto on järjestetty yhteiskunnan taholta. On sitten yksilön oma valinta tuhlaako hyvinvointiin tarkoitetut resurssit päihteisiin.

      • Anonyymi

        No mitä vihervasemmisto hallitus on tehnyt asian korjaamiseksi lyönyt lisää veroja?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No mitä vihervasemmisto hallitus on tehnyt asian korjaamiseksi lyönyt lisää veroja?

        Kyllä sitä rahaa riittää ulkomaille mutta köyhät ja sairaat saa jonottaa vanhaa leivän känttyä pakkasessa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No mitä vihervasemmisto hallitus on tehnyt asian korjaamiseksi lyönyt lisää veroja?

        Vuoden alusta nostettiin alimpia sosiaalietuisuuksia. Edelinen persuhallitushan leikkasi hyvinvoinnista. Vasemmistohallitus tarkoittaa aina parempaa hyvinvointia. Asia kannattaa muistaa milloin on äänestyskopissa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä sitä rahaa riittää ulkomaille mutta köyhät ja sairaat saa jonottaa vanhaa leivän känttyä pakkasessa?

        Jos haluaa jonottaa kokoomuksen jonossa, niin siitä vaan. Sosiaalietuisuudet maksetaan kuitenkin muualla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vuoden alusta nostettiin alimpia sosiaalietuisuuksia. Edelinen persuhallitushan leikkasi hyvinvoinnista. Vasemmistohallitus tarkoittaa aina parempaa hyvinvointia. Asia kannattaa muistaa milloin on äänestyskopissa.

        Kyllä leipäjonot kasvavat hallituksen väristä riippumatta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä leipäjonot kasvavat hallituksen väristä riippumatta.

        Kokoomuksen leipäjonot eivät liity millään tavalla hallituksiin. Ne ovat pelkkää yritystoimintaa, ja niissä käyminen on vapaaehtoista. Aivan samalla tavalla ilmaisten ämpäreiden jonotkin kasvavat, eikä sekään johdu hallituksesta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No mitä vihervasemmisto hallitus on tehnyt asian korjaamiseksi lyönyt lisää veroja?

        >>No mitä vihervasemmisto hallitus on tehnyt asian korjaamiseksi lyönyt lisää veroja?>>

        Leipäjonot eivät ole ongelma muille kuin sinulle, jonottaminen on vapaaehtoista.
        Täysin turhaa on väittää että olisivat vihervasemmiston ja kommunistien toiveena.

        Kommunistisissa valtioissa jonotettiin kauppoihin, rahaa oli mutta ei mitään ostettavaa, meillä tavaraa on mutta ei rahaa siksi kaikki ilmainen tavara aiheuttaa jonoja.

        Mikä sinua häiritsee niissä jonoissa ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kokoomuksen leipäjonot eivät liity millään tavalla hallituksiin. Ne ovat pelkkää yritystoimintaa, ja niissä käyminen on vapaaehtoista. Aivan samalla tavalla ilmaisten ämpäreiden jonotkin kasvavat, eikä sekään johdu hallituksesta.

        Ämpäreiden jonottaminen voi johtua myös hyvästä huumorintajusta ja voihan se olla hauskaakin. Pitääkin kokeilla, joskus.

    • Anonyymi

      Vaihdetaan osia, somput ja irakin sotilaskarkurit leipäjonoihin oikeiden vähä osaisten tilalle.

      • Anonyymi

        Nyt sanoit totuuksia ja oikeasta asiasta. Annetaan ne ilmaiset asunnot köyhille ja kaikki tuet,niin johan lähtee karkurit ja somput muihin maihin pakolaiseksi. Ja,Ohisalo mukaan. Jari-tre

      • Anonyymi

        Hyvä idea,kannatetaan.

    • Ne ihmiset tarvitsevat Leipäjonoja siis
      nälkäänsä.
      Voitteko edes kuvitella minkälainen häpeä se on.
      Seistä siellä jonossa?

      Onhan totta että suomen hallitus kohtelee maahantulijoita
      paremmin kuin mitä omia kansalaisiaan?

      Jään tänävuonna eläkkeelle ja itselläni on kaksi
      vaihtoehtoa:
      1 muutan helsinkiin ja menen Hurstin leipäjonoon
      vapaaehtoiseksi ruoan jakajaksi?

      2 Ostan menolipun palestiinaan ja minusta tulee
      PLO sissi?

      • Anonyymi

        Leipäjonoissa käyminen on vapaaehtoista. Ketään ei niihin pakoteta.

        Yhteiskunnalta saa riittävästi rahaa perustoimeentuloon. Toki jos juopottelee ja polttaa syöpäkääryleinä rahansa, niin sitten ei välttämättä riitä rahat enää mihin ne on pääasiassa tarkoitettu.

        Väärinkäyttöä voisi hillitä siirtymällä ruokakuponkien tapaiseen käytäntöön, eli annetaan asiakkaalle vaikka maksukortti, jolla ei pysty maksamaan tiettyjen tuoteryhmien tuotteita. Vaatii toki päivityksiä kassajärjestelmiin.

        Yksi vaihtoehto olisi tietysti valtion kaupat, jossa ei edes myytäisi mitään arveluttavia tuotteita. Sieltä saisi vain perustarvikkeita.

        Kommunismi näköjään elää perussuomalaisuudessa yhä vahvana.

        Oletko kokeillut tulla muutamalla satkulla toimeen edes yhden kuukauden?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oletko kokeillut tulla muutamalla satkulla toimeen edes yhden kuukauden?

        Olen tullut toimeen jo toistakymmentä vuotta muutamalla satasella kuukaudessa. Perustoimeentuloa en ole koskaan nostanut, mutta se on Suomessa 500 euroa kuukaudessa henkeä kohti, ja sillä ei tarvitse maksaa edes sähkölaskua, saati muuta asumista. Nettiin menee 20 euroa, mutta muuten jää ihan kiva summa ilmaista rahaa ruokaostoksiin. Jos pitää ostaa pesukone tai telkkari, niin niihin saa vielä erikseen harkinnanvaraista tukea.

        Suomi on hyvä hyvinvointivaltio.

        Taitaa olla elämä yhtä juhlaa ja voit hankkia kaikkea turhaakin? Minä olen aina pitänyt elämistä ja hengissä pysymistä eri juttuina.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kommunismi näköjään elää perussuomalaisuudessa yhä vahvana.

        Kommunistisissa valtioissa ei ole koskaan ollut leipäjonoja siitä pidettiin huolta kyynelkaasulla ja ampumalla jonottajat.

        Mitä pahaa niissä leipäjonoissa sitten on ? Pitäisikö ylijäämäruoka kuljettaa kaatopaikoille ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kommunistisissa valtioissa ei ole koskaan ollut leipäjonoja siitä pidettiin huolta kyynelkaasulla ja ampumalla jonottajat.

        Mitä pahaa niissä leipäjonoissa sitten on ? Pitäisikö ylijäämäruoka kuljettaa kaatopaikoille ?

        Joittenkin mielestä ne pitäisikin kaatikselle viedä, Raamatussakin on lause "parempi maassa kuin jumalattoman suussa".

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kommunistisissa valtioissa ei ole koskaan ollut leipäjonoja siitä pidettiin huolta kyynelkaasulla ja ampumalla jonottajat.

        Mitä pahaa niissä leipäjonoissa sitten on ? Pitäisikö ylijäämäruoka kuljettaa kaatopaikoille ?

        Saahan elintarvikkeita jaella, jos kokee saavansa siitä hyvän mielen. Mutta persujen itku on muuten ihan turhaa. Suomessa leipäjonot on kokoomuksen bisnestä, eikä sitä voi valtiovalta aivan noin vain kieltää. Pitäisi ainakin asettaa tiukempia rajoituksia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Leipäjonoissa käyminen on vapaaehtoista. Ketään ei niihin pakoteta.

        Yhteiskunnalta saa riittävästi rahaa perustoimeentuloon. Toki jos juopottelee ja polttaa syöpäkääryleinä rahansa, niin sitten ei välttämättä riitä rahat enää mihin ne on pääasiassa tarkoitettu.

        Väärinkäyttöä voisi hillitä siirtymällä ruokakuponkien tapaiseen käytäntöön, eli annetaan asiakkaalle vaikka maksukortti, jolla ei pysty maksamaan tiettyjen tuoteryhmien tuotteita. Vaatii toki päivityksiä kassajärjestelmiin.

        Yksi vaihtoehto olisi tietysti valtion kaupat, jossa ei edes myytäisi mitään arveluttavia tuotteita. Sieltä saisi vain perustarvikkeita.

        Tukien varassa elävien kanta suomalaisten veljiemme ja sisariemme haaste on kustantaa alkoholi, tupakka, kissan - ja koiraruoka ym kulunsa. Nuo kuluerät maksavat ja paljon. Onneksi kaikesta voi aina syyttää muita." Ei saada riittävästi ilmaista rahaa, kun ne menee kaikki maahanmuuttajille". Mitäs jos itse menisit töihin, niin valitus loppuu? Ei jää aikaa eikä voimia valittamiseen, kun esim. tiskaat tai siivoat 8 tuntia päivässä. Moni maahanmuuttaja, jopa korkeakoulututkinnon omaava muuten työskentelee siellä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oletko kokeillut tulla muutamalla satkulla toimeen edes yhden kuukauden?

        Minä olen jo monta vuotta. Käteen jäävä palkka on muutaman satkun parin viikon välein.
        Mitään tukia en saa, vaikka painan niska limassa täysipäiväistä vartijan hommaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Leipäjonoissa käyminen on vapaaehtoista. Ketään ei niihin pakoteta.

        Yhteiskunnalta saa riittävästi rahaa perustoimeentuloon. Toki jos juopottelee ja polttaa syöpäkääryleinä rahansa, niin sitten ei välttämättä riitä rahat enää mihin ne on pääasiassa tarkoitettu.

        Väärinkäyttöä voisi hillitä siirtymällä ruokakuponkien tapaiseen käytäntöön, eli annetaan asiakkaalle vaikka maksukortti, jolla ei pysty maksamaan tiettyjen tuoteryhmien tuotteita. Vaatii toki päivityksiä kassajärjestelmiin.

        Yksi vaihtoehto olisi tietysti valtion kaupat, jossa ei edes myytäisi mitään arveluttavia tuotteita. Sieltä saisi vain perustarvikkeita.

        Olen opiskeluaikoinani kärsinyt nälästä. Silloin oli jo leipäjonot. Koin kuitenkin asian niin hävettävänä, etten mennyt. Kukin tavallaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen tullut toimeen jo toistakymmentä vuotta muutamalla satasella kuukaudessa. Perustoimeentuloa en ole koskaan nostanut, mutta se on Suomessa 500 euroa kuukaudessa henkeä kohti, ja sillä ei tarvitse maksaa edes sähkölaskua, saati muuta asumista. Nettiin menee 20 euroa, mutta muuten jää ihan kiva summa ilmaista rahaa ruokaostoksiin. Jos pitää ostaa pesukone tai telkkari, niin niihin saa vielä erikseen harkinnanvaraista tukea.

        Suomi on hyvä hyvinvointivaltio.

        Ihanko totta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tukien varassa elävien kanta suomalaisten veljiemme ja sisariemme haaste on kustantaa alkoholi, tupakka, kissan - ja koiraruoka ym kulunsa. Nuo kuluerät maksavat ja paljon. Onneksi kaikesta voi aina syyttää muita." Ei saada riittävästi ilmaista rahaa, kun ne menee kaikki maahanmuuttajille". Mitäs jos itse menisit töihin, niin valitus loppuu? Ei jää aikaa eikä voimia valittamiseen, kun esim. tiskaat tai siivoat 8 tuntia päivässä. Moni maahanmuuttaja, jopa korkeakoulututkinnon omaava muuten työskentelee siellä.

        Kuinka moni?

    • Anonyymi

      Suomi ei ole kaikille hyvinvointivaltio.

      • Anonyymi

        Suomi on hyvinvointivaltio, paitsi tänne muuttaneille, jotka saavat elantonsa ainoastaan taikaseinästä saatavilla seteleillä.

    • Anonyymi

      Mitä sitten? Köyhät on turhia muutenkin.

      • Anonyymi

        Karma.

    • Anonyymi

      Leipäjonot ovat oikeastaan turhia. Sieltä saatavan tuen hinta on aika vähäinen.
      Enemmänkin tuossa on kyse ihmisen kyvyttömyydestä hoitaa raha-asioitaan.
      Aniharvalla leipäjakelussa käynti on ehdottoman välttämätöntä. Se on sosiaalinen tapahtuma monelle.
      Mutta ihan hyvä niin, jos se asia jollekin iloa tuo.

      • Anonyymi

        Onko paljon turvapaikanhakijoita leipäjonossa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko paljon turvapaikanhakijoita leipäjonossa?

        ei viissin ole kun ei oo kaikki tuet menny syöpäkääryleihin ja nesteen muodossa kurkusta alas!!.

      • Anonyymi

        Puhuu taas pelle jolla ei ole mitään kokemusta köyhyydestä. Hyvin harvalla NYKYPÄIVÄNÄ köyhyyden syy on hulttioelämä ja raha-asioiden sössiminen. Jo pelkästään tiettyjen alojen palkkojen pienuus ja kaiken kallistuminen(perustarpeet) on syynä köyhyyteen. Kaikki ei nääs elä velalla tai paapan perintörahoilla, kaikki eivät myöskään voi olla insinöörejä tai astronautteja.
        Te ette tiedä mitään miksi joku toinen on köyhä joten kannattaa pitää ne vanhentuneet ennakkoluulot sisällänsä.

        Just näin.Hoitakaa omat asianne ja pitäkää turpanne tukossa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Puhuu taas pelle jolla ei ole mitään kokemusta köyhyydestä. Hyvin harvalla NYKYPÄIVÄNÄ köyhyyden syy on hulttioelämä ja raha-asioiden sössiminen. Jo pelkästään tiettyjen alojen palkkojen pienuus ja kaiken kallistuminen(perustarpeet) on syynä köyhyyteen. Kaikki ei nääs elä velalla tai paapan perintörahoilla, kaikki eivät myöskään voi olla insinöörejä tai astronautteja.
        Te ette tiedä mitään miksi joku toinen on köyhä joten kannattaa pitää ne vanhentuneet ennakkoluulot sisällänsä.

        Olet täysin oikeassa.
        Lopulta ei tarvita paljoakaan sattumuksia taviksen vararikkoon, esim. jokin ikävä pitkäaikainen sairaus.

    • Anonyymi

      Aivan sama, millainen elintaso ihmisillä on. Aina ja kaikkialla on leipäjonoja.

      • Anonyymi

        Ei ole kaikkialla.

    • Anonyymi

      Leipähä se miehen tiellä pitää, tätä sanonnan ohjailemaa traditota seuraten leipää jonotetaan 1,5 km jonoiksi asti. Näin uskoisin Sanna Marinin hallituksen asian tulkitsevan.

      • Anonyymi

        Nykyisin saa leipäjonosta niin laadukasta safkaa, että kannattaa jo senkin takia hakea.
        Muutamalla tutulla pakastimet ovat täynnä erilaisia lihatuotteita ja muita pakastamiseen soveltuvia eineksiä pitkäksi ajaksi eteenpäin.

    • Anonyymi

      Jonottaminen ulkona kylmässä rajoittaa, että kaikki tarvitsijat eivät ole hakemassa ruoka-apua. Kaikki eivät edes kehtaa.

    • Anonyymi

      Vain Äänestämällä voit vaikuttaa asioihin!

      • Anonyymi

        Niin minäkin toivoisin.

    • Anonyymi

      180 millii jaetaan tuosta noin vaan johonkin tunneliin, mutta omia kansalaisis ei arvosteta senkän vertaa, että nostettaisiin perustoimeentulotuki normaalille tasolle muiden maiden kanssa.

      • Anonyymi

        Suomessa on yksi maailman parhaimmista, ellei paras, perustoimeentulon taso. Siksi porukkaa ei kiinnosta juurikaan töissä käyminen, kun manulle tulee illallinen muutenkin.

        Silti brysselistä tulee jatkuvasti huomautuksia suomen päätttäjille että toimeentulotuen määrä ei ole asianmukainen, se on liian alhainen

        Se on hienoa kuulla että sinä ja muut kaltaisesi urpot joutuvat muiden elämisen maksamaaan, käpyttele sinä vaan ihan kiltisti töihisi niin me tukijussit voidaan paksusti

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Silti brysselistä tulee jatkuvasti huomautuksia suomen päätttäjille että toimeentulotuen määrä ei ole asianmukainen, se on liian alhainen

        Ei ole tullut Brysselistä mitään huomautuksia. Suomessa on Euroopan paras sosiaaliturva, kun huomioidaan kaikki tuet (työmarkkinatuki/eläke, asumistuki, toimeentulotuki).

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomessa on yksi maailman parhaimmista, ellei paras, perustoimeentulon taso. Siksi porukkaa ei kiinnosta juurikaan töissä käyminen, kun manulle tulee illallinen muutenkin.

        No, ei se ole, ainakaan EU:n mukaan.

      • Anonyymi

    • Anonyymi

      Perustoimeentulon nosto ja asumiskustannusten alennus auttaisi.

      • Anonyymi

        Perustoimeentulon taso on jo nyt hyvä, eikä asumiskulut vaikuta siihen. Mutta yksityinen asuntosijoittaminen pitäisi kieltää. Silloin saataisiin vuokrat kuriin, ja sitä kautta säästöjä yhteiskunnalle, kun ei enää tarvittaisi lainkaan asumistukea.

    • Anonyymi

      Toimeentulotuki on useille riittävä mutta ihmisten elämäntilanteet ja tarpeet ovat monenlaisia. Kaikille ei valitettavasti riitä, että pitävät huolta vain itsestään. Moni isovanhempi on hankalassa tilanteessa vaikka ei pitäisi.

      • Anonyymi

        Taitavat ikäihmiset saada hekin toimeentulotukea, jos ei pieneläke riitä? Asumistuessa on kai jotain eroavaisuuksia eläkeläisillä, mutta sitäkin maksetaan melkoisesti. Jos en väärin muista, niin yleistä asumistukea maksettiin viime vuonna ~1,5 mrd euroa, ja eläkeläisten puolisen miljardia.

    • Anonyymi

      Leipäjonoja tarvitaan, että sijoittajille ja hyvävelipäättäjille jää mahdollisimman suuri osuus verovaroista. Ilman leipäjonoja orjat eli äänestäjät nääntyisivät nälkään.

      • Anonyymi

        Ei pitäisi 500 euron nettotuloilla kenenkään nääntyä nälkään, kun asumiskulutkin on jo maksettu valmiiksi. Nettiliittymään menee 20 euroa, mutta vielä jää jotain 480 euroa ruokaan., eli 16 euroa päivässä.

        Hernekeittopurkin saa eurolla. Paketin ruisleipää parilla-kolmella eurolla, kuten myös makkarapaketin. Perunoita saa eurolla kilon.

        Aika harva jaksaa syödä kaikkea mitä toimeentulotukirahoilla saisi ostettua.

        Käytännön perusturva on ihan jotakin muuta kuin herrasväen ylistämä lakisääteinen perusturva. Joka välissä on vähintään omavastuuosuus ja väliinputoajia on pilvin pimein. Suomen perustuslain yhdenvertaisuushenki kuoli jo synnytyksessä nuijan kopautukseen.

        Käytännön perusturva on tuo 500 euron toimeentulotuki.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei pitäisi 500 euron nettotuloilla kenenkään nääntyä nälkään, kun asumiskulutkin on jo maksettu valmiiksi. Nettiliittymään menee 20 euroa, mutta vielä jää jotain 480 euroa ruokaan., eli 16 euroa päivässä.

        Hernekeittopurkin saa eurolla. Paketin ruisleipää parilla-kolmella eurolla, kuten myös makkarapaketin. Perunoita saa eurolla kilon.

        Aika harva jaksaa syödä kaikkea mitä toimeentulotukirahoilla saisi ostettua.

        rahat loppuu aina viimeistään viikkoa ennen eläkkeen maksupäivää vaikka en polta tai juopottele,leipäjonoon en jaksa mennä vain lähimpään ruokakauppaan pääsen,näin on näreet,

    • Anonyymi

      Margaret Thatcher sanoi aikanaan, että sosialismi toimii hienosti, kunnes maksajien rahat loppuvat.

      Maksajat ovat tässä tapauksessa jo nyt yliverotettuja kansalaisia, joiden veroja aina vain nostetaan, sekä ulkomaiset lainanantajat, jotka jossain vaiheessa alkavat nostaa lainaamansa rahan hintaa takaisinmaksun riskien kasvaesssa.

      Joissakin maissa poliitikot pyrkivät parantamaan ihmisten mahdollisuuksia elättää itsensä ja ansaita eläkkeensä tekemällään työllä. Se on ainoa kestävä suunta.

      • Anonyymi

        Ei nykyään ole mitään veronmaksajia. Keskuspankit pumppaavat rahaa talouteen tasan niin paljon kuin on tarvis.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei nykyään ole mitään veronmaksajia. Keskuspankit pumppaavat rahaa talouteen tasan niin paljon kuin on tarvis.

        Näin se vaikuttaisi olevan.

    • Anonyymi

      SDP on kuulemma luonut nykyisen pohjoismaisen hyvinvoinnin Suomeen.
      Miksi SDP:n luomassa hyvinvoinnissa on leipäjonoja?

      Sosialismista SDP on kuulemma luopunut ja hyvinvoinnin rakentaminenkin meni mönkään, joten mitä Krista Kiurun lisäksi on jäänyt puolueeseen?

      Vai onko niin, että muille eläkkeet ja sosiaalituet riittävät asumiseen, ruokaan ja pieniin mukavuuksiinkin, mutta ne pieneläkeläiset, jotka ovat eksyneet (ehkä jopa ideologisista syistä) vasemmistolaisen ay-liikkeen pääomistaman Kojamon vuokra-asuntoihin, Kojamo vie kaiken ja leipäjonosta on pakko hakea ruoka?

      • Anonyymi

        Miksi jankkaat kokoomusfirmojen "leipäjonoista"? Jonot katoavat, kun laitetaan jonotettavan tuotteen hinta kohdalleen. Ei ilmaiset ämpäritkään aiheuta jonoja, kun niille laitetaan parinkympin hintalappu.

        SDP tosiaan loi Suomeen hyvinvoinnin. Persut yrittävät sitä nyt innoissaan tuhota.

        Miten puolue, jonka kannattajat eivät ole yrittäjiä, voi luoda mitään jaettavaa eli sitä hyvinvointia?

    • Anonyymi

      Luopiomediassa oli uutinen, että ovat ryhtyneet nimittämään joitain äitejä päihdeäideiksi. Eikö ne muuhun pysty juopumukseltaan enää.

      • Anonyymi

        Ei tarvitse nimitellä, kun niitä ne ovat ihan oikeasti.

    • Anonyymi

      Kaikilla on rahaa ruokaan.diivat ja ahneet haluaa vaan ilmaiseksi mitä irti saa

    • Anonyymi

      Jos jaettaisiin ilmaisia ämpäreitä, jonot olisivat vielä pitemmät...

    • Anonyymi

      eikähän anneta luusereiden kuolla,oma syy,ei meidän kannata kantaa huonoa omaatuntoa,kun yritämme sinnitellä omassa elämässä,omin voimin pyytämättä keltään mitään

    • Anonyymi

      Ja jonoissa jonottaa myös ne ihmiset jotka ovat läpeensä pihejä,vaikka rahaa olisi tilillä.Ja toinen porukka on alkoholistit ja narkit,jotka hyödyntää tyhmää yhteiskunann sinisilmäisyyttä,saavat enemmän viinaa ja aineita,kun ruoka on ilmaista.Ruoan jakaminen on hyvin kaksipiippuinen asia,jota en kannata.

    • Anonyymi

      Vaikka on kuinka paljon varallisuutta pitää käydä hakemassa ilmaista ruokaa. Ei koske todellakaan kaikkia..

    • Anonyymi

      Miksi sitten kannattaa elättää maahanmuuttajiakaan? Antaa niittenkin kuolla nälkään. Miksi niitäkään kannattaa elättää?

      • Anonyymi

        Ne on hyvää matskua mainoksiin. "Minä olen!"

    • Anonyymi

      Se on sitä suomalaisten nekatiivista syrjintää?

    • Anonyymi

      Hyvä kysymys. Tarkoitan että ei voi olla hyvinvointiyhteiskunta kun ruokaa täytyy jonottaa.
      Ruotsissa ei koskaan ollut leipäjonoja. Yhteiskunta pitää huolen omistaan.
      Suomen pitäis jälleen kerran ottaa mallia heiltä.
      Sosiaalin täytyy auttaa vähävaraisia. Se on saletti.

      • Anonyymi

        Hyvinvointiyhteiskunta ei voi olla sellainen, jossa joutuu jonottamaan viikkokausia hyvinvointikeskukseen.
        Vielä kummallisrmmaksi hyvinvointiyhteiskunta muuttuu, kun tiedetään, että yksityinen työterveyshuoltoo pelaa ja se siksi pitää yhteiskunnallistaa hyvinvointikeskuksiin. Perusteluna on epätasa-arvo , jonka aiheuttaa se, että yksityisessä työterveydessä pääsee jonottamatta lääkäriin.
        Hyvinvointikeskusten jonot mahtavat pitkistyä, kun 5,5 miljoonan asukkaan maassa 1,9 miljoonaa siirtyy julkiselle puolelle.

      • Anonyymi

        Suomi on Banaanivaltio Ruotsiin verrattuna.

    • Anonyymi

      Ainakin omalta osalta oikeusturva valtioon luottaminen viime vuosina on romuttunut pahasti. Oikeus on niillä joilla on valta,ei muilla.
      Terveydenhuollon palvelut ovat retuperällä,ei ollenkaan niin yleisesti luullaan. soitto päivystykseen tuottaa vain kommentit ota Burana tai jotain särkylääkettä vaikka soittamalla saattaa olla sydänkohtaus meneillään (kuten veljelläni joka kuoli muutama tunti soiton jälkeen sydänkohtaukseen apua saamatta)
      Työterveyshuolto on vitsi,josta ei saa kuin särkylääkettä ja osa työnantajista on kieltänyt käyttämästä työterveyshuollon palveluja,pitää mennä kuulemma julkisen terveyshuollon asiakkaaksi.
      Jos olet erimieltä kuin päättäjät olet populisti ja viha puhuja. Maahan muuttaja saa olla rasisti kanta väestöä kohtaan mutta kanta väestön ei sanallakaan saa vastata takaisin muuten olet vihapuhuja rasisti ja populisti.
      Että mielestäni Suomi on Paska maa

      • Anonyymi

        Työterveyshuolto on lakisääteinen.
        Lisäksi työnantaja saa Kelalta maksuista muistaakseni 60 % takaisin ja saako sitten vielä vänhentää kuluja verotuksessa, en ole ihan varma. Työnanaja saa myös terveemmät ja siten parempaa tulosta tekevät työntekijät.

    • Anonyymi

      Olen kolmelapsisen perheen nuorin lapsi.Vanhempani kävivät töissä koko ikänsä,isä kuoli muutama vuosi sitten.Vanhempani olivat aivan tavallisia työläisiä,palkat huonot.Asuttiin omakotitalossa,joka on oma.Matkustettiin joka vuosi euroopassa.Koskaan ei ruokaa puuttunut pöydästä.Koskaan en kuullut että ei olisi ollut rahaa. -60 ja -70 luvulla ostettiin sitä mitä tarvittiin ja harrastettiin ulkona,ilmaista sekin.Nyt äitini on 90 vuotias ja asuu edelleen omakotitalossa,pienellä eläkkeellä.Koskaan ei ole valittanut ettei raha riitä.Ja sinnittelee päivästä toiseen valittamatta. Se kun on fakta että RAHAN KÄYTTÄMINEN JA JEMMASSA PITÄMINEN ON TAITOLAJI,sitä ei nykyihmiset osaa.Yhteiskunta pitäis maksaa kaiken,varsinkin nykyajan lapsiperheille.

      • Anonyymi

        Vanhempasi kävivät töissä..asuttiin omakotitalossa..niinpä niin. Et oikeasti voi verrata jotain 60-70-lukua nykypäivään ja siihen mitä eläminen maksaa nykyään. On se kumma kun joka ketjuun jossa puhutaan asiaa suomen köyhien tilanteesta tulee ainakin yksi sinunlainen toitottamaan kuinka ennen vanhaan oli rankempaa ja mitään tukea ei saanut ja silti kaikki ostettiin--TYÖNTEOLLA. Asia mitä vanhukset eivät suostu tajuamaan nykyajassa. Ja jos sulta terveys menee voit heittää hyvästit "normaalielämälle"

    • Anonyymi

      Kun nyt hallitus otti 20 MD.€ (20'000'000'000) ylimääräistä velkaa (36% suomen vuotuisesta butjetista) ja muut velat päälle, niin luulis että sillä elää kaikki suomalaiset hiukan aikaa ilman leipäjonojakin. Se tekee 4000€ jokaista suomalaista kohden. Minnekkähän ne on rahat syytäny, kun ei niitä ole näkynyt missään.
      Mikään muua hallitus ei ole koskaan ottanut näin paljon velkaa tuosta vaan. Näitä rahoja on otettu paikkaamaan omaa politiikkaa. Nyt joku sanoo että koronan takia sitä otettiin. Niin, yritysten pohjattomaan kassaan ne jae(taan)ttiin! Ennenkin on selvitty kaiken maailman flunssista, kun ei olla suljettu koko yhteiskuntaa, joka nyt tehtiin ja sama peli näyttää jatkuvan.

      Suomen kehitysapurahoillakin -1MD.€- jokainen kansalainen sais 200€ ylimääräistä ruoka apua.
      Nykyinen kehitysapu ei sekään riitä hallitukselle, vaan sitäkin ollaan nostamassa vielä 200MJ.€ Otetaan velkaa ja sitten se annetaa muitten maitten pohjattomaan kitaan!
      Kyllä tällä menolla leipäjonoja riittää.

    • Anonyymi

      Itsellä jäi erityisesti mieleen tämän? Vuoden budjetissa oli jokunen miljoona varattu kirgisiaan miesten tupakanpolton vastaiseen kampanjaan. Hursti taisi tarvita joitain satojatuhansia?
      Mutta tottakai kirgisialaisten miesten tupakanpoltto on tärkeämpää.

      • Anonyymi

        Tämä on täysin ymmärrettävä sijoitus tulevaisuuteen. Tupakointi lisää ilman hiilipitoisuutta ja koska maapallo on yhteinen, kirgiisien tupakoinnin vähentäminen on siten myös yhteinen asia.

        Tärkeää on myös lahjoittaa rahaa venäläisiin jätevedenpuhdistamoihin vanhalla rutiinilla, sillä Itämeri on meidän yhteinen meri.

        Italian valtion omistamaa Fincantierin telakkaa on Suomen myös hyvä tukea, jotta risteilyalusten valmistus säilyy Euroopassa telakkateollisuuden loppuessa Suomessa, varsinkin jos saadaan estettyä Raumalla valmistettavien neljän militarististen korvetin rakentaminen.

      • Anonyymi

        Täysin kahelia rahanjakoa. Miten h**vetissä meille voi kuulua joidenkin kirgiisialaisten tupakanpolton murheet?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämä on täysin ymmärrettävä sijoitus tulevaisuuteen. Tupakointi lisää ilman hiilipitoisuutta ja koska maapallo on yhteinen, kirgiisien tupakoinnin vähentäminen on siten myös yhteinen asia.

        Tärkeää on myös lahjoittaa rahaa venäläisiin jätevedenpuhdistamoihin vanhalla rutiinilla, sillä Itämeri on meidän yhteinen meri.

        Italian valtion omistamaa Fincantierin telakkaa on Suomen myös hyvä tukea, jotta risteilyalusten valmistus säilyy Euroopassa telakkateollisuuden loppuessa Suomessa, varsinkin jos saadaan estettyä Raumalla valmistettavien neljän militarististen korvetin rakentaminen.

        No joo, tuolla perusteella kaikille ihmisille olisi hyvä jakaa piezosytyttimet housujen persukseen asennettaviksi. Voisivat sitten muuttaa henkilökohtaiset metaanipäästönsä vedeksi ja hiilidioksidiksi. Ja pieruhuumorin ystäviähän riittää.

    • Anonyymi

      Kansalaispalkka tai jokin muu etuus, jotta voi tulla toimeen näin kalliissa ja ei työtä tarjoavassa maassa.

      • Anonyymi

        Ei sellaista kansalaispalkkaa olekaan, ettei osa porukasta joutuisi taloudellisiin vaikeuksiin, kun elämänhallinta on hukassa ja rahat häipyvät käsistä sen sileän tien.

    • Anonyymi

      Suomi on pahoinvointivaltio.

      • Anonyymi

        Todellisuudessa, ei ihan vielä.. odotetaan PersuKokkareita.

    • Anonyymi

      Huomioitavaa lisäksi että noissa ruokapisteissä jaetaan ihan syötävää tuoreitakin eineksiä eikä mitään parhaimman käyttöpäivän ohittanutta ruokaa. Nykyään on tyyliä ajaa mersu myllypuron parkkikselle ja pukea rähjäiset verkkarit takapenkillä ja mennä ruokajonoon hengailemaan. Niinhän Sanna Marinkin meitä opetti että ole nöyrä niin sinullekin kumarretaan joskus.

    • Anonyymi

      Hyvinvointiyhteiskunta koskee vain hyväosaisia. Ei tavallisia rehellisiä ihmisiä.

    • Anonyymi

      Miksi ökyrikas(kin) tarvii nykyään kasvomaskia? Ei raha sittenkään tuo mitään turvaa?

      • Anonyymi

        Eikö?

    • Anonyymi

      Joo hallitus voivottelee ja sanotaan että on helppo laittaa hallituksen syyksi esimerkiksi kun firmoja menee nurin ja niin suuvaahdossa selittivät että ei yksikään yritys mene konkurssiin koronantakia!!! No kuinkas kävikään no menee jatkuvasti ja ensivuonna likemmä 10 000 yritystä menee konkurrssiin .Että mitä helvettiä hallitus luulee tekevänsä No ei yhtään mitään otetaan pakolaisia tänne lisää jotka ei muuten jonottele leipäjonossa. Olisiko aika nousta kapinaan???Muu ei auta enää otetaan sumi takas ja älkää missään nimessä äänestäkö enää punamultahallistusta KIITOS.

    • Anonyymi

      Koska porukka typeryydessään ryyppää kaikki rahansa niin ei ole millä ostaa leipää.

      • Anonyymi

        Eiköhän tuo ole kuitenkin pieni vähemmistö.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eiköhän tuo ole kuitenkin pieni vähemmistö.

        On. Toisista on vain kiva polkea huonossa asemassa olevia mahdollisimman syvälle mutaan.

    • Anonyymi

      Markkinataloudessa on oleellista, että osa tekee duunit ja pieni osa ansaitsee muiden duuneilla. Nyt uutena ilmiönä on pörssin keksimisen ja siellä johdannaisten (supervedonlyöntipaperi) keksimisen jälkeen tullut vapaakauppa. Vapaakaupassa imetään valtioiden rahaa pois, parempiin taskuihin, esim. verokikkailulla ja ostamalla julkisin varoin (sinun rahoilla) ylläpidettyä terveydenhuoltobusinessta.
      Kaikki tämä johtaa siihen, ettei ole mahdollista maksaa peruselämään riittävää palkkaa, eikä valtioilla enää ole varaa tukea liian pienellä palkalla kituuttavia. Rahat vaan häviää. Voit itse tarkistaa asian tilastokeskuksesta ja EU statistiikasta: Perheiden käytössä oleva raha ei ole lisääntynyt 1989 -luvulta lähtien. Koska väestökäön ei kasva ja bruttokansantuote kasvaa, rahat ovat jossain muualla.
      Ajattelun on muututtava mutta ihminen on ahne, eikä patruunoita enää ole. Kukaan ei siis enää koe olevansa vastuussa työväestön elintasosta, kuten patruunat aikanaan olivat.
      Joku isohko sota voisi auttaa, pari miljardia kuollutta riittänee sadaksi vuodeksi. Sitten taas keksitään uusi tapa varastaa muilta harvoille.

    • Anonyymi

      Miksiköhän matuja ei näy leipäjonoissa, no valmiiksi katetut pöydät ja rahaa seinästä

    • Anonyymi

      No mitäs luulet?

    • Anonyymi

      Hyvinvointivaltiossa on leipäjonoja, koska leivän hankkijoita on liian vähän. Useamman ihmisen pitäisi käydä töissä ja maksaa veroja. Pian seisomme leipäjonossa kaikki eikä leipää ole kenellekään.

      • Anonyymi

        Mitä töitä tarjoat?

    • Anonyymi

      Tuskin nälkään kuolisivat, mutta nuukina ottavat, kun kerran ilmatteeksi jaetaan.

      • Anonyymi

        En menis takuuseen tuosta kuolemisesta. Mutta nyt kun kaupat on ryhtynyt jakamaan niitä "hevi"pusseja ale hinnoilla niin riitaahan niistäkin on syntynyt aika uskomatonta ja jotenkin vastenmielistä mutta jos on ahne niin sitten on.

    • Anonyymi

      Kaikkein vaikeinta on työeläkkeellä olevilla työkyvyttömyyseläkeläisillä. Leikattu indeksi leikkaa vuosittain eläkettä, joten se pienenee kuin pyy maailmanlopun edellä. Mitään tukia ei saa. Voisiko työelämässä ollut kantasuomalainen muuttua maahanmuuttajaksi niiden ilmaisia rahoja ja etuoikeuksia nauttimaan? Menisi paremmin.

      • Anonyymi

        Ei voi.
        Jos moraali antaa periksi, voi tehdä riittävän ison rikoksen. Saa täyden ylöspidon. Ja rajoitetun elämän. Myös seura voi olla varsin epämiellyttävää.

    • Anonyymi

      Hvinvoitiyhteiskunnat tekevät kuolemaa. Ruokajonot ovat kuolinkorahduksia. Globalisaatio tappaa hyvinvointivaltiot. Hyväpalkkaiset työt on viety Suomesta pois sinne jonnekin, jossa ne on muutettu halpatyöksi. Tilalle on tullut matalapalkkaista työtä, jolla ei elä. Matalapalkkaistakin työtä on vain isoissa kaupungeissa, lähinnä pääkaupunkiseudulla, missä elinkutannukset ja vuokrat ovat korkeita. Valtio ja kunnat joutuvat maksamaan sosiaalitukena elämiseen tarvittavien tulojen ja matalien palkkojen erotuksen. Pitkäaikaistyöttömille maksetaan tietenkin myös tukia, samoin maahanmuuttajille. Valtio on veloissa korvia myöten ja tuet eivät ole riittäviä. Ihmisten on pakko mennä ruokajonoihin. Ruokajonoja kylläkin pidentävät lusmuilijat, jotka välttelevät työtä. Tavallaan lusmuilussa on järkeä. Miksi raataa surkean palkan eteen kun voi olla vapaana hölmöjen veronmaksajien elätettävänä. Hyvinvointivaltio on mennyttä aikaa. Nyt eletään monikulttuurista liberaalin globalismin aikaa. Liberaalia globalismia ajavat myös entiset työväenpuolueet, nykyiset kansankusettajapuolueet.

    • Anonyymi

      Minun puolestani nämä yksityiset yritykset voi kieltääkin, koska kannatan kommunismia.

      • Anonyymi

        Ihan hauska kommentti. Tosin ne päätökset tehdään pienissä pöydissä.

    • Anonyymi

      Onneksemme vihreät vapauttavat hassiksen, sen jälkeen ei enään kukaan kurja tarvi leipää, eikä kelakorvattavia mielenterveyslääkkeitä.

      • Anonyymi

        Vihreät voisivat vapauttaa näin aluksi vaikka itsensä vapaille markkinoille.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Täytyy kysyä kestävän kehityksen parissa työskentelevältä Tarja Haloselta. Tai käydä kulttuurineuvos Veijo Baltzarin yliopisto.
      Erkki Liikanen sanoi, että Suomesta on lopetettava maatalous ja elitarvikkeet tulee halvemmaksi tuoda ulkomailta, kuin maksaa maataloustukiasia.

      • Anonyymi

        Ei onnistu, ainakaan lähitulevaisuudessa. Koska Suomen sijanti.

    • Anonyymi

      M a muja ei ole näkynyt näissä jonoissa.Tiedän,on tullut seisottua :(

    • Anonyymi

      Onko kenelläkään tietoa,mitä tukia maahanmuuttajille maksetaan? Onko tukia,joista meillä muilla ei ole tietoakaan? Eikö nämä ole julkista tietoa?

      • Anonyymi

        Avokätisesti koko eläminen maksetaan ja bonukset päälle, ei juurikaan enempää .

      • Anonyymi

        Isot asunnot, isot lapsilisät ja harkinnanvaraiset, tuhannen euron lastenvaunut ns yh-äidille kerran vuodessa, kun vanhat aina "varastetaan" jne.

    • Anonyymi

      Vihervasemmisto ei työllistä! Totuus on vaikea kestää vai mitä vasuripopulistit.

    • Anonyymi

      Pitäis kai herättää Kekkonen ja Eila Kännö kuolleista. Kännö näytti ovea maahan tunkeutujille (silloin oli todella vaikea päästä Suomeen elämään, lähes mahdotonta) Kekkonen taas järkkäs Suomalaisille hyviä duuneja. Raksa miehetkin pyörivät rahoissa varsinkin kun menivät ulkomaan komennukselle.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Minä jos saisin päättää niin antaisin kehitysapu rahat Suomen köyhille. Onkohan ykskään politiikko luvannut samaa. Kehitysmaita voidaan auttaa mutta omalla rahalla ei yhteisistä verovaroista.

    • Anonyymi

      Ei jää eikä kaikki saa 500 e/kk. Sairaseläkkeellä jää per kk 384 euroa,josta maksat KAIKKI sähköjä myöten. Vuokraan saat as.tukea,mutta et muuta. Tämä pääkaupungissa sairaalle ihmiselle.

    • Anonyymi

      Millon tämä on viimeksi ollut hyvinvointiyhteiskunta? Sosiaalihoidosta, lekureista, koulutuksesta, ym. leikataan, jos syrjäytyy niin siitä ei pääse nykyään enää ulos, jos sulla on mielenterveyden ongelmia, joudut rotkonpohjalle pysyvästi. Jos ei ole häikkää niin teet pelonhiessä töitä jotta sun pomo, verottaja ja valtion päättäjät saisivat lisää pätäkkää suljettuihin yrittäjän salkkuihinsa-verottomana. Samalle ne leikkaa sun hyvinvoinnista, sun vaimon ja lasten hyvinvoinnista. Jos tulee fyysisiä tai henkisiä ongelmia niin niitä vähätellään, apua on miltei mahdotonta saada ja esim. kela koittaa viimeiseen asti evätä avut sekä tuet. Mitä lehdissäkin lukenut että Kela eväsi köyhältä tuet elintärkeään kilpirauhaslääkkeeseen.
      Jos sulla ei ole mitään häikkää MINKÄÄN asian kanssa ja olet valmiiksi hyvin toimeen tuleva, pärjäät silloin Suomessa hyvin. Tosi moni ei ole ja siksi lekurit määrää esim noita SSRI lääkkeitä jotka sekoittaa ja turruttaa sun aivokemiat jotta et voisi laittaa tai puhua missään vastaan-sua on helpompi ohjailla kun olet kasvi. TÄTÄ kaikkea me kutsutaan hyvinvointivaltioksi. Välillä päivitellään kun tulee koulusurma tai ostoskeskus räjähtää. Joku valtion pukutakkihenkilö saa silloin oivallisen tilanteen näyttää tärkeältä ja esittää että hänellä olisi jokin selitys ja suunnitelma estää samaa tapahtumasta tulevaisuudessa. Kuitenkin esim. psyykkisen ja fyysisen hoidon resursseja kiristetään kokoajan, hoitajista tingitään vaikka sosiaalialan etiikkaan opetetaan "ENNAKOIVA" hoitosuunnitelma ja painotetaan kaikkea potilaan osallisuuden tärkeyttä. Totuus on että ei ole taitoa, resursseja eikä aikaa paneutua potilaiden ongelmiin. Sitten tulee kaaos ja jossain räjähtää. Päätetään että rakennetaan joku helvetin Angry Birds parkki ja näytetään suloisia eläintenkuvia maikkarin kevennyksessä. Toivotaan että kansa unohtaa jotta mitään parannuksia ei tarvitsisi tehdä. Jokainen näistä suomen terroritekijöistäkin haki apua mutta heidät käännytettiin pois ja naurettiin päin naamaa koska tää paskaloukkumaa on niin vitun kiva maa elää

      • Anonyymi

        Suomi on oikeasti köyhää maa, jossa kansa on pääosin köyhää ja velkaista, eräät ovat kyllä rikkaita, eräät leikkivät olevansa rikkaita ja poliitikot yrittävät saada oman osansa kusettamalla kansaa.

        jep. ja tuota me kutsumme hyvinvointiyhteiskunnaksi. saamme katsoa linnanjuhlista kun sipilät, stubbit, ym. edustajat perseilee meidän rahoilla, kusee meidän asiat ja menee sitten linnanjuhliin kättelemään meidän tasavallan presidenttiä ja syömään hyvin. ja dokaamaan ilmaiseksi tietenkin. kansa eli me maksamme heidän huvit

      • Anonyymi

        Tuohan on ollut tavoite jo monta vaalikautta, kukin tulkoon toimeen omillaan. Ja taas huudetaan leikkauksia, eikä tarvi arvata kahta kertaa keihin kohdistuvia. Onhan eniten äänessä asiassa perussuomalaiset, jotka jo vaaliohjelmassaan lupasi jatkaa sipilän leikkauslinjaa.

    • Anonyymi

      suomi on köyhä maa, sen näkee velan määrästä, ei rikkaat ota velkaa j ajos ottaa takaisinmaksu ei ole ongelma.

      suomessa on maa jäässä 200päivää ja lopuilla päivillä on joko liian märkää kuivaa tai siltä väliltä joka haittaa peruselintarvikkeiden tuottamista.

      suomi avustaa mitä mielikuvitelluksellisimpia kohteita ympäri palloa, mutta ei saa leipäjonoja poikki. sovittakaa tämä yksityisen perheen taloudenpitoon, ei pitäisi olla vaikeaa nähdä missä mätästää.

      mutta kun meillä ei ole johtajia eikä niitä ole tulossakaan.

      • Anonyymi

        Koronan loppunäytös ei ole vielä näytelty, ei lähelkekään. Toivottavasti silmät avautuvat, kun paska lyö tuulettimeen.

      • Anonyymi

        ei ole johtajia ei. he jotka olemme valinneet johtamaan meidän asioita, rikastuvat itse kun sekoittavat ja sähläävät lait niin ettei niistä ota tavallinen kansalainen enää tolkkua. lupailevat, soutavat ja huopaavat JA OTTAVAT SITTEN VÄLISTÄ ja nostavat omia palkkojaan.... sitten erotetaan tai eroavat- aivan helvetin rikkaina

    • Anonyymi
    • Kun ilmaiseksi jaetaan niin syntyy jono. Ei siinä ole mitään ihmettelemistä. Jono loppuu vain lopettamalla jakaminen. Mitään muuta keinoa päästä siitä ei ole.

      • Anonyymi

        Ehkä ja toivottavasti elämä sinutkin vielä opettaa.

      • Anonyymi

        Kunpa joku tajuis ton myös Välimeren turvapaikkaturisti-lauttojen kohdalla jotka renaa ees-taas Libyan ja Euroopan väliä!? :/

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ehkä ja toivottavasti elämä sinutkin vielä opettaa.

        Älä oleta minusta mitään! Saako kova elämä jonottaman myös ämpäreitä. Kyse on ihan samasta asiasta. Kun ilmaiseksi jaetaan syntyy jono.

    • Anonyymi

      kumpi jono oli pitempi influenssarokotusjono vai leipäjono? Joo ei kaikkeis huonommin toimeen tulevat ihmiset on tässä yhteiskunnassa ihan tuuliajolla. Maahanmuuttajille ja italiaan ja kreikkaan syydetään rahaa kyllä.

      • Suomessa on kattava tomeentuloturva, Kumma kun sama lehti voi maanantaisia kertoa miten sosiaaliturva on niin suuri, ettei työssä kannata käydä ja tiistaina valittaa miten se on niin pieni, että ihmiset ovat leipäjonossa. Työtön elää nykyään leveänmmin kuin duunari 1950-luvulla.

    • Anonyymi

      Päättäjät HOI tulkaa pois norsunluu torneistanne katsomaan oman maan ahdinkoa.

    • Anonyymi

      Viimeinen leipäjonossa on hippa.

    • Anonyymi

      Odotellessa, että Sale ilmestyy leipäjonoon kertomaan, että on hieno perinne.

    • Anonyymi

      Minulla on pieni eläke eli työkyvyttömyyseläke eli sairauksien takia ja asumisen ja muiden esim kulutusluottomaksujen takia elämiseen jää parisen sataa euroo kuukaudessa.Mutta toimeentulotukilaskelma jää juuri plussalle.Joudun kuitenkin sitten sen juuri plussalle jäänkin takia maksamaan itse hammaahuolto maksut ja poliklinikka maksut yleisell,kaikki sairauskulumaksut että niiden monien yleensä kuukaudessa jälkeen niin ei tahdo paljon ruokaan riittää juuri paljonkaan rahaa.Jos minulla ei olisi 3 kulutusluottomaksua eikä useita polklinikkamaksua ja lääkemaksuja apteekkiin kuukauden aikana niin ei ehkä tarvitsisi olla esim ruokajonossa.En ymmärrä miksi poliklinikka maksuja esim kerätään vähätuloisilta kun toitotetaan vielä sitä että ei terveydenhuollon tarvitse julkisella tuottaa voittoa mikä ihme vale sekin sitten on kun vähävaraiset joutuu maksamaan julkisella yhtä paljon kuin rikkaatkin laskuissa!!.Ja kun joudun esim vuokrankin maksamaan joka kuukaudelta vielä ja ensimmäiseksi..niin ei riitä vaan,tämä on kyllä kidutusta kun on vähävarainen sairas ihminen!!.

      • Toimeentulotukea ei ole tarkoitettu velkojen maksuun. Olet kuluttanut tukesi ennakkoon, koska sinulla on kulutusluottoja. Tuossa olen samaa mieltä. On täysin tyhmää, että kunta laskuttaa työttömiä ja sitten kunta käsittelee nämä toimeentulotukena. Eikö olisi fiksumpaa olla laskuttamatta.

    • Anonyymi

      Kumma juttu. Itseäni ei hävetä yhtään jonottaa ilmaista ruokaa. Sitä paitsi jonossa tapaa ihan hyvää porukkaa. Varakkaammat ihmiset luulevat vaan olevansa jotenkin parempia. Ei rahaa tarvitse kovinkaan paljon ollakseen kuitenkin tyytyväinen elämäänsä. Tyhjäpäät pistävät rahat turhuuksiin eivätkä ole sittenkään tyytyväisiä. Kiihdyttävät vaan ilmastonmuutosta kaikella kohelluksellaan.

      • Anonyymi

        Ei mitään hävettävää leipajonoissa, ilmaisen ruoan jakajia pitäisi vain olla enemmän eri puolilla kaupunkeja niin ei yhteen paikkaan kerääntyisi liikaa väkeä jolloin jonoja syntyy.

        Ylijäämäruokaa voitaisiin jakaa myös tavallisissa kaupoissa, onhan meillä näitä lappuja joilla saa vanhentunutta mutta syömäkelpoista halvemmalla, osan voisi jakaa aivan ilmaiseksi, eikä tarvitsisi tavaran pakkaajia, jokainen pakkaisi omat tavaransa.

      • Anonyymi

        Tarvitaan niitä "tyhjäpäitä" lahjoittamaan tavaraa leipäjonoihin, ei ne duunareilta ainakaan tule.

      • Anonyymi

        He ovat parempaa porukkaa.
        Kertoohan sen jos elämisen laatu ja reilusti pidempi elinaika :{

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei mitään hävettävää leipajonoissa, ilmaisen ruoan jakajia pitäisi vain olla enemmän eri puolilla kaupunkeja niin ei yhteen paikkaan kerääntyisi liikaa väkeä jolloin jonoja syntyy.

        Ylijäämäruokaa voitaisiin jakaa myös tavallisissa kaupoissa, onhan meillä näitä lappuja joilla saa vanhentunutta mutta syömäkelpoista halvemmalla, osan voisi jakaa aivan ilmaiseksi, eikä tarvitsisi tavaran pakkaajia, jokainen pakkaisi omat tavaransa.

        Se punaisten lappujen laittaminen ja viimeisen tunnin halpuutukset ymmärrän, mutta ilmaiseks leipää ja elintarvikkeita ei kannata rahansa viinaan ja tupakkaan tuhlanneille antaa. Mahdollisuus ostaa halvalla täytyy suoda kaikille herrasta narriin.

    • Anonyymi

      Ihmetyttää "korona" tukien jakaminen yrityksille, joilla menee hyvin, mutta niille jotka joutuvat kärsimään rajoituksista konkurssiin saakka ei niitä tipu. Mielestäni kaikista pitää pitää huolto samanvertoisesti, niin mamuista, lapsista kuin vanhuksistakin. Tukea tulee antaan sitä eniten tarviaville.

      • Anonyymi

        Se on vaan niin, että se valtio joka ei huolehdi vähäosaisistaan tukee rikollisuutta. Käykääpäs vaikka Meksikossa. Löydätte sieltä työttömyys alueita, joissa on erittäin rikkaita työttömiä, mutta uskokaa pois, ette halua jäädä sinne...

    • Anonyymi

      Ei olisi rikkaita, ellei olisi köyhiä. Ruokitaan sitä köyhimpää porukkaa niin kauan kun siltä saadaan lypsettyä viimeisetkin roposet, eikä tarvitsisi mennä rikkaimpien kukkarolle.

      • Anonyymi

    • Anonyymi

      Sosialisti tykkää jonottaa siksi hän hommaa itselleen jonoja vaikka väkisin.

    • Anonyymi

      Suomi, hyvinvointiyhteiskunta, maailman onnellisin maa. Pohjaton kukkaro muulle maailmalle vaikka velkarahalla. Kukkarosta on jo pudonnut pohja.
      Oikeammin verojen paratiisi ja oman maan kansalaisten köyhdyttäjä. Maa voi juuri niin hyvin kuin sen köyhin maan kansalainen.
      Kaikki ylistys on tarkoituksella luotua harhaa. Ulkokultaisuutta joka on luotu houkuttelemaan Suomeen lisää ihmisiä jotka ei tee maan hyväksi muuta kuin kuluttaa maan varoja ja vie yhä syvemmälle köyhyyteen.
      Öljyntuottajamaat ovat rikkaimpia maita, mutta nämä etelänpuoleiset maat eivät ota työtävieroksuvia onnen etsijöitä ja pakolaisia maahansa niitä köyhdyttämään.

    • Anonyymi

      Siksi, koska kaikki verot lapataan ulkomaille?

      Joka kerta kun pitäs rakentaa esmes joku vaikkapa uusi sairaala jonnekin, niin päättäjät _IHAN_JOKA_KERTA_ uli-ulisee ettei ole rahaa, kun se maksaa sen 100-200 miljoonaa.

      Mut jos joku EU-pamppu vähän ees vihjasee et tarttis saaha vähä hilloo, niin hallituksen #osaavat tytöt ja pojat on ilosta kiljuen tuossa tuokiossa lappamassa sinne monta miljardia! :/

      Järkee vai ei?

      • Anonyymi

        Joku suomalainen pohatta rakentaisi tuollaisen sairaalan vaikka kerran vuodessa pers.taskustaan, eikä huomaisi tileissään tapahtuneen mitään, paitsi lisääntymistä.

    • Anonyymi

      Huono itsetuntoiset hyväosaiset nauttivat siitä, kun on "pohjasakkaa", jota katsoa alaspäin ja tuntea itsestä paremmuutta. Siksi on mm. leipäjonoja Suomessa ja kaikkea muuta, jossa alempaa sosiaaliluokkaa nöyryytetään. Suomessa alempaa sosiaaliluokkaa nöyryytetään ihan kadulla mm. leipäjonoin ja Helsingin Aleksis kiven kadulla.

    • Anonyymi

      Ihmettelin miksei esim.Somaleita ei näy juurikaan leipäjonoissa. Somali järjestöt saavat PUOLI MILJOONAA euroa tukea toimintaansa. Taitavat saada vielä harkinnan varaista tukea sossusta. Kulkevatkin niin uudenkarhean näköisissä kuteissa. Suomalaiset näyttävät aika ryysyläisiltä jos heihin vertaa.

      • Anonyymi

        Eikökö suomalaiset pelastavat maailman kirpputorilöydöillään.

    • Anonyymi

      Rikkaassa Norjassa ei paljo tollasia nää sehän onkin rikas Nato öky öljy valtio ja kuninkaskunta eikä mikää köyhä tsaSAVALTA jossa kaikki on niin kallista et tavallisilla köyhilläkin on rahaa käydä syömässä ravintolassa melkei vaikka joka kerta.

      • Anonyymi

        Niin, ajatella, jos maanperän rikkaudet kuulusivatkin valtiolle..

    • Anonyymi

      Ilmainen ruokienjako ei palvele ketään. Tarkastetaanko ruokakassin hakijan taloudellinen tilanne vai voiko kuka vaan hakea elintarvikkeita ?
      Nythän voi rauhassa ostaa enemmän alkoholia ja tupakkaa omilla rahoillaan kun ruokapuoli on turvattu joksikin aikaa. Haiskaltaa petokselta jos 1,5 km leipäjono , eikö kelan kupongit oikeasti tarvitseville ole paras ratkaisu? Pikkukaheleille voisi opettaa taloustaitoa etteivät "hunslaa" vähiä rahojaan tili, korvaus päivänään.

      • Ei siellä kysytä kuka olet tai mitä tienaat. Suomessa on jo kattava sosiaaliturvajärjestelmä. ei tarvita toista päälle.

    • Anonyymi

      Muslimipakolaisille se pitäis jakaa pelkästään ruokakuponkeja niin taitais tulla niitä hiukan vähemmän tänne.

      • Anonyymi

        Sikaa ja sika-nautaa eri muodoissaan

    • Anonyymi

      Hyväosaisilla on omat pippalonsa sinne ei ryysyläisiä kaivata

    • Anonyymi

      Niin, miksi rikkaille suomalaisille pitäisi antaa yhtään mitään?

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Antaa Herrojen vaan ottaa lisää VELKAA kun tää tyhmä kansa ei tee mitään.... mielenosoitukset maailmalla kertoo jotain kansasta....... EI SUOMESSA !!! Eläkkeeni olen ansainnut ja sillä elän . Voi nuorempia kun ette tee mitään.... kannattaa vaan pelata ja netissä olla yötäpäivää niin kyllä se siitä !!!! HEH HEH HEEEE !!!! VIelä jokupäivä käy maailmassa HUONOSTI kun menee niin saamarin hyvin....... MINULLA.... ahneus on sekin mikä TAPPAAAAA !!!!!!

    • Anonyymi

      Suomessa kaiken pitää olla suurta. Hirveesti virkamiehiä ja suuria kauppoja ja pitkiä leipäjonoja. Mutta Suomessa liian vähän asukkaita. Hyvähän se on että ilmaiseski jakavat ruokaa. Ei ole tarvinut yksinäisen miehen käydä kaupassa kuin suolaa ja maitoa hakemassa.

      • Anonyymi

        Suomessa on ihan riittävästi asukkaita. Monestakin syystä.

    • Anonyymi

      Venakot ja Italot vaan kirjaimellisesti myrkyttää kaiiki ... koko poliisijohdonkin. Vaan mitä tekee vihannessuomalaiset? EI YHTÄÄN MITÄÄN.

    • Saa olla ruuanjakojono. Mutt alan tarjota tuoretta ruokaa. On henkisiä puhujia, saa nukkua, ja aamulla lisää ruokaa.

    • En kestä että kirjautuessa mainos tunkee päälle
      Että on pakko saada rahaa,
      En kestä parturia ikkunoiden mainoksia
      Pakko jonkun mennä leikkautt hiukset.

      Rahajonkasaan alkaa mennä ruokaan
      Pitäis ostaa sitäjasitä vitamiineja proteiineja

      Kysyin tytöltä wc ssä minne suuntaa
      ( 8 luokklainen ) oppisopimuksella kampaajaksi.
      Hän oli tyhjenevästä kylästä Kiikistä. tms.
      Minä tahdon tyhjenevien kylien talon, maatilan,
      Ja matkaamme talosta toiseen ett on tekemistä.
      Hevosella???? En viel tiedä.......
      Onko se kivaa. Siis ympäri Suomea.

    • https://photos.app.goo.gl/iqWoaPdKBFJUuoFP6

      Siinä on minun kuva.
      Olin ehk Jesuksen ( Yeshua he sanovat Israelissa ) Yeasuan vaimo 1600 luvulla ?? Hänen inkarnaatiossa Charles Louis DeLorraine.
      Löytäisikö joku kuvan?
      Minulke väitettiin. Koetan varmistaa.

      Tunne eläm lamautunut sitä ei saa kunnioittaa.
      Myös tv seiskaa ei tarvi kunniouttaa.
      Se on henkistä väkivaltaa. Ett heidäntäytyy puhua tunti tai puol tuntia.
      Saarnat Kirkossa myös liian pitkät.

      Hengellisyys hyvä. Jumalan kunnioitus
      Minun tunne elämäei nyt ole Jumalasta
      Ei ole rakkauden tunne päässä.
      Ajatus ja tahto on. Tunnetta ei ole koskaei ole yhtään ihmissuhdetta. Mut joku oli vastannut
      Menen katsomaan kommentit.
      Ismo Alangon Maria Veitolan Nina Hagenin kanssa on sieluni viime päivät viettänyt.
      Ugh. ( Uah se on oikeasti. ) opin intiaanina.

    • Anonyymi

      Toivon että tullee 30 C pakkaset niin jonoissa on vain todellista apua tarvitsevia .

      • Anonyymi

        Mites sinä siellä sitten aiot pärjätä?

    • Anonyymi

      Irvokasta kuinka juuri Helsinki päätti että paperittomilla tulee olla mm. Ilmainen terveydenhuolto, mutta oman kunnan kantasuomalaiset jonottavat välttämättömiä elintarvikkeita ruoka-avusta.
      Olisi mielenkiintoinen sosioekonominen koe, jos jonakin päivänä me kaikki vaan jonottaisimme Kelaan ja sossuun tunnistautumattomina ja paperittomia pakolaisina vaikka Burkina fasosta ja vaatisimme täyden ylöspidon, puhelimineen, ruokineen, asuntoineen jne. Loppuisiko tämä leikki siihen? Vai millä perusteella nuo noiden laitosten työntekijät eväisivät avun sitä tarvitsevalta?

      • Mutta miksi te saatte?? kaikkea kela eläke asunto asumistuki
        että miksi te? olette oikeutettuja???
        ja he eivät olisi? Ihmisellehän ne avustukset ovat. kohta ollaan synnytty johonkin muuhun maahan. eikä päästä Suomeen saamaan avustuksia suomalaisena.

      • Satu.liikanen kirjoitti:

        Mutta miksi te saatte?? kaikkea kela eläke asunto asumistuki
        että miksi te? olette oikeutettuja???
        ja he eivät olisi? Ihmisellehän ne avustukset ovat. kohta ollaan synnytty johonkin muuhun maahan. eikä päästä Suomeen saamaan avustuksia suomalaisena.

        Siinämielessä kohta.. jos katsoo jotain missä numerot juoksee, vuosiluvut, menee hetkessä!!! Yhden elämän vuosikymmenet. Se on lyhyt aika.
        Muutama elämäkin menee hetkessä!!!

    • ( olen nukkunut liian vähän. ) ei ole onnistunut vielä.
      Olin uskovan luona joka tv seiskasta pitää. Hänkään ei päästänyt nukkumaan ajoissa. klo 22 esim . vaan 00-01 nuk8un
      Ei Jumalalta tule se yllyke hänelle.
      Tai jos on ilmavaivoja hän laittaa ikkunan kiinni.
      Minä laitan auki. Hänlaittoi kiinni
      koska kärpäsiä' voi lentää sisään.
      onneksi nyt satoi lunta.

      tulis ellainen riita et lähdin yöllä metsään.
      Sain kyydin
      kun menin niinkuinjoulukuusikoristeissa pimeän metsänläpi, ei katulammppuja.
      Oli taskulammpuja.. ja valoja. sitten. teltta oli romahtanut
      yksi keppi katkeamassa. Oli vahvaa ilmastointiteippiä, tein reiän seinämään ja teippasin kepin. Laitoin
      makuupussin kastuneen sijaan toisen
      joss avetoketju rikki
      nyt ostin kaksi vetoketjua
      näköj sakset on mukana! neulan langan ostin
      nuppineulojakin kortjaantuu talvimak pussi.
      Ehti vain n6 h nukk? vaikka k 10 asti nukkui.

      Satoi ensilumi ja kaikki on hyvin.
      ( mutta näin vähän nukkuneen ja tunne elämä ei ole vielä toiminnassa
      ei tarvitse kunnioittaa ei voi. Tunne elämä lamaantunut.

      en tied onko teillekiva kirjoittaa.
      et tunnistaako itsensä , eilisen , mitä koki,
      ei ollut mitä s e näin vähissä sanoissa.
      mutt ei voikirjoitta a niin pitkiä tekstejä. Miten hyvä Jumala pitäisi tehdä???

    • Anonyymi

      Suomalaiset äänestivät vasemmistoenemmistöisen hallituksen. Siitä saivat sitten vastineeksi kurjuuden.

      • Anonyymi

        Kyllä sen kurjuuden ovat tuottaneet porvarit, nuo Ek:n käsinuket.
        Eivät välitä edes PK-yrittäjistä. Vai mistä kuvittelet, että esim. Kokoomuksen alamäki johtuu? Ovat masinoineen jättimäiset tulonriiistoauomaatit kavereilleen. Henkelit sedillä ristissä ja sitä rataa.

    • Anonyymi

      Mites kun niitä leipäjonoja ja Hurstin vähävaraisten jouluruokailuja on ollut jo ennen vuotta 2015, jolloin kokoomus-persu -hallituksen aikana tuli suuri joukko maahanmuuttajia? Jostain muusta on kysymys, ei kannata uskoa liian helppoja vastauksia, jos siihen persu kykenee.

    • En kyllä tykkää tuosta kunkuvan lähetin että s eon niin iso.
      Liian isona näkyy. Nyt vasta näin et väh ku sarvet.. Niin kuin Queen Cesilyllä..1400 tuli het mieleen. ( jos periydyn sieltä. ) ( hän on nykyään …

      Niin. Puhelimessani on vain punaisia kukkia!! eilenvasta keksintuonkuvan koristelun ja väsyneenä koristelin. J aHUOMASIN, ET
      MINULON LANCASTER PUHELIN!! SIELLÄ ON VAAN PUNAINEN KUKKA.
      ei ole valkoista. ( vahingoss aisolla kirjaimet. )
      Tuhannen euron kännykkä.. Olisiko siellä valkoinen kukka.
      J akruunuakaan tuossa ei ole. Oli aiemmin kruunu kyllä...

      minul eiole ketään jonk luo yösija.
      Olin kuuron tytön luona
      ja hän
      kuulemma vielä epä älyllisempi kuin täti joak luulee että kärpäsiä tai pelkää et kärpäsiä lentä'ä ikkunasta asisäänjos pitää ikkunaa raollaan.
      ei ole läheinen täti.
      ja hän eimilläänuskonut et minä olen joka estän sen örönän
      hänest olininhittava otus joak varamaankin toisi sit'ä hänelle jos en desinfioi käsiä

      pesin kädet mut häneloli imbesillik0ohtaus ja hän mäkätti sinun on noudatettava säänmtöjä
      Hän hyppäsi tieltäni pakoon
      kun perunamuussia olisin laittanut
      mut te olette vielä hölmömpiä
      pienempi'ä
      kuin ahinoam täti??????
      Davidin vaimo. ( pääsenkäöhän minä sinne nyt yöksi.
      hän on sellanen ussuskovaine.
      7 v ollut uskossa.
      Hänestä jeesu oliniin pinei ja mitätön että hän on ihan pieni ja mitätön jos hän usko0o jeesukseen.
      Niink kirjoitin Ismolel että
      hänhänoli se SUUURI Davidin vaimo, yksi kuudesta,
      ja Salomo ( hän sanoi ; Jeesus on Kuningas!!! )
      Salomo oli vaan joku pentu , Ahinoamille
      Davidin vaimolle itsehän sitä tietysti aina suurin on.

      Osasin Ismolle kirjoittaa hyvin.

      me ollaanvielä jota8n Putinin kanssa
      vo8i kun he auttaisi minua!!!!!!!!!!!!! meni hukkkaan niinpaljon su8urta si9elua.
      en noin kurja akuvaakaan olisi tehny
      kun kunnon laite
      mut kateellisilel naisilelö se on varmaan ihana? ett jos onhuonokuva????

      mitä he sittenon???? he on vaikk kaunis!! kuvassa.
      mitä sillä saa aikaan.
      Tiet tärkeää on kunkin elämä
      (Jumala jaksaa kaiken tukeudun Jumalaanj
      ja hyvin toiminut
      Tuli kyyti...l mystiikaa kaikki.
      Mut ihmisuhdetta ei ole vielä.
      On vaan Jumala suhde. ( nauran.. Niin se on tunne. )

      • Anonyymi

        Jeps, eiku jatkoja. Ja hei kuva olis kiva.

    • En kannata sitä että he olisi jotain jotka olleet ylhäisiä.
      H eniinalhaisia ett suunnitteli tämän
      nukkumiseni estämisen
      kateellisina alhaisuuksina.
      Olin vapaa
      en perust a siihen
      että olin joku ylhäinen.

      Opin, ett'ä he 0ovat todella mitättömiä
      jotka kansa valitsi suuriksi

      aasilla ratsasti Jeesus.. aasinvarsalla. Muistan
      niin monta ylhäisiä
      joissa paljastunut mitä he ovat.
      Kleopatra,
      Maria Antoinette
      joka oli myös Abitali.

      hän esim käytti sitä valtaa
      että oli ollut ylhäinen minuun nähden. Hänen takiako silmäni terävöityivät? kun hän lähti. ? Vai Jeesuksen lähdettyä.
      h emolemmat lähtivät,
      13-14
      en tiedä' kumpi meni silloin.. kun illalla yöllä silmäni kyyneltyivät
      puutalossa josta huonee saanut myöhään illalla
      syyttä kyyneltyivät silmät. ymmärsin jotain pahaa tapahtunutjossain
      jotain surullista. ( vuonna 13 syystalvella. ) Kylläs e taisi ollase Sari Abitali.
      ( en tiedä koska Joel lähti. )
      ( se oli se ilta jolloin uhattiin myrskyllä. Lähdin sen takia aikaisin sinne talolle.
      ( en tiennyt oliko myrskyä ?

      voi saatana tässä sanoo kunkirjaimet menee väärinpäin
      yhdistän sen johonk naiseen siitä johtuu.
      Niin aamulal kun heräsin siitä asti silmäni olivat terävämmät.
      siis setyttö oli sumentanut silmäni. hän oli niin henkisesti alhaalla.
      mutta Hän vaa n oli suuri !!?? se idiootti.
      hänoli NI)N tyhmä et ei voi kuvailla sitä. raakalainen.

      sieluilla jotka olleet "suuria" on eri mieli
      he ei viitsi yrittää
      tehdä parastaan
      Esim rumaksi syntynyt tuttava sanoi että tämä on sellainen välielämä.
      Hän ei yrittänyt yhtään.

      en pidä heidän skitsofreenisuudesta.
      esim tuolalinen "kärpäsiä lentää sisään"

      hän eivälitä' onko siinä mitään perää
      kun hänon SUUURi abitali
      Hän ei välitä mitä he siellä puhuu tv seiskassa

      he pitää kansan matalana
      tyhminä

      Se on hirvittävää henkistä' väkivaltaa.
      se tv seiska. Heid'än on pakko puhua puoli tuntia tai tunti täyteen.

      ( en ole perehtynyt )

      näin viimeksi asunnottomana uskovaisen pariskunnan luona tv seiskaa

      vähän sama juttu,. siell'ä pöljä nainen tuijotti tv seiskaa
      vaikkakoko päivän
      Hän myös oli vaalea jokaei oikeasti kunnioita Jeesusta
      ( se perhe oli ei mikään hengellinen ihanteellisuus
      siellä se mies ärjyi jos laitoin parvekkeen ovea auki että ilma vaihtuisi.
      ( hän kertoi kuitenkin että wc ssä se renkula on POISTO ilma venttiili
      ( olin luullut sentään että siitä tulee ilmaa sisälle.
      ( ikkunoiden yllä on mahdollisesti rako
      rakennettu
      ( mutta tuokin uskova täti oikein VETI) verhoja ikkunan eteen.
      He saa yllykkeensä paholaiselta.
      joka liittyy uskova elämään.

      Minä vaadin hapen
      en välitä ulkonäöstäni
      olen sielu ja Jumala ei siedä että he hyljänneet kun kehoni ei ole kaunein.

      nyt ilmenee että Ahinoam myöntää että he loi sen.. että en saanut nukkua..
      hän, koska hän ei pidä Abitalista, joka oli niin pöljä
      he molemamt olivat hevosalalla. Abitali syntyi budhalaise34en maailmaan.
      Häne i seurakuntaan suostunut lähtem
      kyselin häntä mut hänel oli tietoJoku sanoikin että Jeesuksen teki
      juuri se nainen jok laittoi hänet ratsastamaan aasin varsalla.

      mit näin tv seiskasta.
      Musta nuori paasasi sen tuntinsa
      ( hänel oli heikot hartiat, ohut sielu minusta tuntui
      että ei ehkä vanhimpia sieluja. ???? mistä sen tietää.

      Toivon vaan et kukaan ei luule että niitä ohjelmia täytyy katsoa.
      Sitten oli n 100 vuotias Nilsiän Kirkossa saarnasi. se myös oli pakonomaista
      kuten aina liian pitkä puhe on papeilla. ett kun pääsee puhumaan

      tai saanut jonkun sinnekello 10 sunnuntaina
      ( melkoinen melu on Jumalalla klo 10 sunnuntaisin??????
      ( en tiedä miten hän kokee. )
      Suojeleehan se sielua varmasti. Jumal an palvelus.

      Liian pitkä se papin puhe oli aina.

      käy hermoille kun menee väär inpäin kirjaimet.

      enem kuin minulla
      sillä vaalealla.....
      olin normaal joka jeesusta ym kunnioittaa
      Hän oli Maria Antoinette ollut..
      ja opin myös ……. et ei ole niin yksinkertaista..
      Jeesus ei estänyt raiskausta ei Krisnakaan
      (hän valitsi budhalaisuuden ) vankilassa missä oli huumeiden käytöstä
      ( kirjoitti kirjeeseen kertoi
      suurin kirjaimin kuin tokaluokkalainen ..) että pallojalassa veivät hänet vihkimykseen budhalaiseksi.
      Amman tilaisuuteen hän l¨ähti kanssani... Siellä kävimme.

      ( Amma oli Saban Kuningatar. ) Jeesu oli Salomo, Kuningas Salomo.

    • Anonyymi

      Tulkaa vaan Suomeen valtiollisen POLIISIN huumattavaksi, raiskattavaksi ja paritettavaksi. Tarja Halonen tarvii seksiorjia.

      Miljardi, Kiitos ja Näkemiin.

    • Anonyymi

      Rikkaasta tulee nopeammin köyhä kuin köyhästä rikas.

    • En nyt taida jaksaa kirjoittaa. Ehdin nukkumaan liianvähän. Viime ja toissayönä.
      Oli tuossa jotain.
      Olen vapauden kannattaja. esim harmittaa ne evästeet mitä alkaneet vaatia
      että rastia pakko hyväksyä ei vaihto ehtoja

      Hyväksy vaatii pakottaa joku sanom oy tai mikä vaan firma
      ei heillä oikeasti ole oikeutta. tietenk
      Rikollista touhua.
      Ihmis3ellä on vali8nnan vapaus jne

      eikä saa niinpieniä harhauttaa jotk ei tajua? et ei heitä saa pakottaa rastimaan Hyväksyn.
      ei kysytä ei vaihtoehtoa anneta!!

      vaihtoehto on tutustua johonkin höpinöihin
      yrittää hallita jotain tieto systeemeitä
      törkeää....
      vaihto ehto saa olla Ei. Kyllä tai ei. Rastia kyllä tai ei.

      Siinä on yksi asia. Minun nukkuminen ei olisi antanut tehdä tuollaista paskaa.

      ahinoam joka luulee e t kärpäsiä lentää sisälle kun pitääikkunaa raollaan
      aiihana sen tyhmäntollon mielestä joak näkyi kirkon penkillä'
      se saatana. läski lösähtänyt silmälasit degeneroitunut
      elättää optikkoja

      Jeesus sentään. Auta Jumala.
      Miksiminul eiole rakkaus paikkaa misäs nukkua.
      kaikkikoon evan perseestä tuli mieleen.
      voivoi en tiedä
      varmasti kuka on Eva. Elisabethille sain antaa 5 e setelin eilen,
      se oli kivaa!! Minusta oli hienoa että jos JOS hän vaikakoli Eeva että sain antaa hänelle 5 e setelin. !!!! Elisabeth hän oli.
      ( kysyi 2 euroa..
      arvelin ei ole.. kaivoin taskusta laukun.. Siellä oli!!! 5 e seteli!!!!
      annoin sen..

    • Anonyymi

      Viikonloppuna sitten käydään nylkemässä elävältä muutama nainen ... blondeja kaikki.

    • Raamattu kieltää sanomasta ketään tyhmäksi. heillä on varmaan viisautensa olla mitä ovat. peruns en että tyhmiä..
      Ei saa sanoa tyhmäksi. Mitä sanaa saa käyttää. ?

      He on ehkä tarkoituksenmukaisia siinä elämässä mitä on..
      ne ylhäiset osasi oll niin yksinkertaisia ja ölöjä
      esim tätini hän alkoi mölyämään ei saa syöttäää lintuja
      (kun kerroin
      tahdoin jakaa kokemuksen
      rakkautta etsin
      hänoliollut äitini Grtrude
      ( kului päiv aamust ailtana yksin ja päivästä toiseen

      joulut uudet vuodet
      Hän oli ollut Kuningatar Maria Henriette , Ranskan.
      Kuvassa parrakkaan miehensä kanssa.
      ( Muotokuvassa. 1500 luvulta. )
      minusta se oli edes söpöä että heittelin leivänmuruja merihaassa

      tiedättekö millainenon Merihaka.
      että mistä sinen tulisi rottia??????? kun jos heittää vaikak pullan verran leivänmuruja
      tätini sai kohtauksen että tulee rottia!!!! raivosi ääliöt silmälasit pöllöinä
      kun kerroinettä merihaassa sain edes linnun ruokkia.
      Minsuat hänoli niin super tyhmä..
      mutta tyhmäksi ei saa sanoa
      Hänoli paha?
      tms.
      mutat hän luki niitä tavallisia romaaneita
      niin kuin isoäitinikin...
      ymmärrän että he piti maailmaa koossa. että kirjailijat sai palkkaa.
      Ei niitä kirjoja voi lukea

      esim R kisokill
      niissä ei ole MItään hengellisyyttä niisäs pokkareissa.
      ja kaikki murha kirjat dekkarit on pahimpia

      En selvi ä siitä kun joku leena lehtolainen haastatetluiss anäkyi e ttä mikä tuion tulevaisuus ?kun håänna8ttii kaikista murhjista?
      häntä pitää suojella.
      tapasin jonkun pyhän, joak luki dekkareita
      hänkin varmasti suojellakseen kaikki lukijouta

      että ei se ole totta ei silläoleväliä
      Mutta tv stä ei myöskään saa katsoa!!!! jotain pimeitä
      murha ym filmejä. parempi vaikka tv seiska.

      niin hän halua avaan rahaa.... se leena lehtolaine kirjoista tietysti.
      J atoivon hänelle suojelusta ja kaikill kun ei me voida mitään sille

      ilmeisesti siksi ihmiset on niin tyhmiä..

      ja se Pyhäjoen voimala on estetyttävä.
      eikukaan voi
      hyväl omal tunnol käyt jot ai sähköä
      hiustenkuivaajaa tai tiskikonetta
      inhoan kyllä tiskaamista.... en ikinä' tiskaa jossain kylässä

      tahtoisin keksiä kerta käyttö lautasia..
      ( ajattelin niitä raparperin lehtiä?????

      niin kun lukee Fennovoima vuonna 70 vuoden kuluttua
      haudataan vasta s e ydin jäte..

      että mikä idea siinä. ett sekö helpotta a oloa?
      alointaas nauraa.. ihana mennä ahinoamille. saakohan sitä perunamuussia tehdä. ( en enää ryhdy siihen . Hän jostain syystä oli ihan seko siinä.

      Hänelle on annettu keittiö missä ei ole tiskiallasta.... se voi liittyä siihen
      Sellainen naisen henki.. mikä ei antaisi syödä?????
      aattelee et hänen ei tarttisi syödä.
      oli ummetuksen kokenut ja jääkaapissa ei mitään ruokaa.

      Mitenkoinkaan tähtien alla naisten sielut eilen yöllä...
      olin 100 % varma siinä mitä tunsin että toivoin ett heidän sielu lakkautetaan kokonaan. Tehdään vaikak mikrobiksi.,
      koska he tunkeutui mieleeni. Ja rukoilin ( siis heidän sielu
      yms. rukoilin että joka ikinen joak teki sen
      raiskasi sieluani lakkautettaisiin 0olemasta.
      mut tänään oli niin ihana päivä taas en muistanut koko asiaa.
      Kävelin vahvana
      sain hienon k7uvan aamulla
      mak pussi tehnyt sen 1600 luvun hovinnaisen kampauksen minulle
      ( ei se ollut se kuva
      lai8tanko sen kuvan?? mistä pidin aamulla.
      ( ja Jumalallle kaduin ja peruin että kenenk sielua lakkauttaa tietenkään.
      Näkyi aurinko... taivaal valkeana.

      • Anonyymi

        Nyt varmaan helpotti?

    • Tajusin jo että on liian vaikeaa. ( siis että ei he ole tyhmiä
      vaan onniin vaikeaa.. Kunon ydinvoimalat ja rikosromaanit.

      https://photos.app.goo.gl/YffsEhEAdX3FjQmp6

      Tuossa onkuva josta pidin .
      aamulla auringonpaistaessa yöntähtien alla nukuttua.
      ( en tahdo lakkautt kenenk sielua. ) annan anteeksi.

    • Anonyymi

      On niitä leipäjonoja aikalailla muissakin "hyvinvointivaltioissa", ei todellakaan pelkästään Suomessa, valitettavasti.

      • Anonyymi

        Leipäjonoillakin voidaan tehdä politiikkaa, vaikka siihen ei ole mitään perusteita.
        Perusturva on taattu kaikille.
        Leipjäonot kertovat vain ihmisten elämänhallinnan puutteesta.
        Ilmaisruuan jakelu tuottaa jo itsessään jonoja siinä missä ilmaisten ämpärien jako.

        Leípäjonot kertovat paremminin huonosta politiikasta mitä on tehty jo vuosikymmeniä.
        Kun politiikka ei toimi niin pitää luoda joku toinen systeemi korruptoituneen paskan tilalle.

    • Anonyymi

      Vain halusta ja empatian puutteesta kiinni, ei rahasta vaikka miten väitetään!
      Ja oma suu lähinnä........

    • Anonyymi

      ihan tavalliset suomalaiset jonottavat tokmannin avajaisissa ilmaisia ämpäreitä, mitä luulette samojen ihmisten tekevän kun on tarjolla kassikaupalla ilmaista ruokaa, jättävän sen vain sitä tarvitseville?
      Leipäjonot ovat show, jolla pyritään tuomaan yhteiskunnan epäkohtia esiin. ja se on helppo tapa, koska kaikki tietävät ilmaisen tavaran voiman.

      • Juuri näin. Kun hinta on ilmainen tai liian alhainen muodostuu todelliseksi hinnaksi jonotusaika. Kumma, kun kyse on ämpäreistä nauretaan jonottajille, kun kyse on ruuasta nähdään heidät uhreina. Minä en tee kumpaakaan, näen tässä vain ihmiselle luontaista tavan toimia. Jonotuksen sieto on yksilöllistä. Itse en siedä sitä ollenkaan.

    • Anonyymi

      Kyllä tässä vaiheessa omistajien pitäisi nostaa osinkoja vähemmän ja siihen liittyen saadut koronarahat

    • Anonyymi

      Ei niille mitään tarvetta ole oikeasti.
      Siellähän suurinosa on tätä "mun takuueläke menee röökiin ja kaljaan" porukkaa, myös paljon itä-eurooppalaisia 50 vuotiaita. Eli täydentävät ruokavarantojaan, koska siihen on ilmainen vaihtoehto.

      Jokainen täysi-ikäinen on vähintään oikeutettu siihen toimeentulotuki 500:seen lääkkeet, jos nyt jonkun pesukone hajosi niin voivoi, käytä pesutupaa, osta osarilla uusi, tai hae torista käytetty parilla kympillä.

      Mulla ja rouvalla 2 lasta, ja toinen jäi vauvan kanssa kotiin, siitä seurasi se että toisen palkka vastasi enään perustoimeentulotukea, joten jäätiin molemmat kela goldille ( 2 2 perheelle n. 1600 e vuokra sähköt lääkkeet yms ).
      Ja riitti ihan hyvin, lyhennettiin niillä rahoilla autolainaakin ilman ongelmia, lypsettiin vielä harkinnanvarasella vaikka mitä, ja saatiin ihan rahana ( kun kikkailet ) n . 800 euroa parissa erässä eri juttuihin, ja näin saatiin ilmanen säästö patjan väliin.

      Nyt puoliso opiskelee ja minä töissä, "erottiin" niin rouva saa tosi hyvät "yh" tuet koko opiskelun ajaksi, ja valtio hoitaa meidän kämpän vuokrasta 80% ( kiitos ! ), elarit kierrätän tilin kautta takasin mun lompsaan.

      Kyllä tätä peliä pelaa moni muukin kuin "ne vtun matut"
      Ihan kantasuomalainenkin voi kusettaa ja kikkailla.

    • Anonyymi

      Ei mamut Viroon mene kun siellä pitää elättää itsensä työllä

    • Ahinoam täti ihana joka pelasti pakkasesta.
      Ymmärsin vasta nyt että hän on iäkäskin, ei vanha, mutta ei tietysti toimi jos unohtanut syömisen että se pitää saada toimimaan.
      Kymmallista on ett minul oli näköharha ettei ole vesihanaa keittiössä. Eikä tiskiallasta.
      En ole kokenut tuollaista. Toissapäivänä.
      Miten voi olla sellainen näköharha. Ett arvelin vessasta pitää hakea vesi. Eli tämä on unta?
      Nyt täällä on se tiskiallas ja vesihanat.
      Soijamaitoa on nyt juotu ja alkaa varmasti se proteiini auttaa Toin pakasteherneitä 3 pussia, nehän on käteviä jos tarvitsee vihreää.
      Ja suomalaisia omenia ja vege nugetteja.
      Nyt pitää kyll katsoa ett hän syö aamulla.

    • Anonyymi

      Laittakaa tietoa siitä Eu;n, kuinka Sanna Marin näyttelee ja valehtelee maamme olevan rikas.

      "Suomi on vauras maa"!

      • Anonyymi

        Suomi on bkt:lla mitattuna maailman 14. vaurain maa. Edellä olevista puolet on ns. veroparatiiseja.

    • Anonyymi

      Vihervassarit ja kommunistit haluavatkin pitää ihmiset köyhinä, jotta heille riittää jatkossakin äänestäjiä.

      Vanha kommunismin opetus.

    • Anonyymi

      Ei kokkareet ja demlat välitä. Kokkareiden mielest on ihan oma syy jos on köyhä ja mitä köyhempi niin sitä enemmän kannustaa työntekoon, mitä enemmän työttömiä sitä enemmän syntyy työpaikkoja ja demlojen mielestä mitä köyhempi sitä parempi niin asuu loppuelämän Koijaamossa.

    • Anonyymi

      "Pitäisikö poliitikot, jotka mainitsevat sanan hyvinvointivaltio tai arvostelevat muita maita oikeusvaltioperiaatteen puutteesta heivata pihalle."
      Pitäisi, ehdottomasti. Emme tarvitse valehtelijoita kansakunnan johtoon. Ja Suomihan ei ole ollut hyvinvointivaltio tai oikeusvaltio enää muutamaan vuoteen. Jos pöllö poliitikko väittää, että Suomi on hyvinvointi-/oikeusvaltio, niin ei sellaiseen pidä uskoa.

    • Anonyymi

      Ei tarvittaisi, mutta rahat menevät mamuille.

    • Anonyymi

      Ihanko mittanauhalla mittasit. Monet ovat vielä tyhmempiä kuin sinä ja tärväävät rahansa uhkapeleihin, viinaan, tupakkaan ja sairauksia aiheuttavien perunan ja maidon tapaisiin elintarvikkeisiin.

    • Anonyymi

      Miksei suoraan sanota huomiovointiyhteiskunnaksi, kun vallasta riidellään? Ja näyttävyydestä.

    • Anonyymi

      Suomi on ohjattu keinotekoiselle tielle jossa perusasioista on lupa toisesta ihmisestä vaurastua eli tehdä kunnon tiliä ilman mitään tolkkua.

      Keinotekoinen asumisen kalleus on yleensä ihmistä eniten kuormittava asia ja täten syö käyttö rahaa elämisestä käytännössä kokonaan. On siis selkeä syy mennä hakemaan ruoka kassi jos sellainen on ilmaiseksi jostain saatavilla.

      Suomessa ei kaikkialla pärjää vaikka kävisi kokopäivätyössä ja se kertoo jo miten tämä yhteiskunnan systeemi on ohjattu jopa kohti omaa tuhoa.

      50v eteenpäin on monet kalliit asunnot purettu ja samaa tonttia myydään vielä kalliimmalla...

      Pankinjohtaja jonka tulot voi olla 100 tavallisen työntekijän tili ei ole ihan balanssissa! välistä vedetään ja rumasti.

    • Koska Helsingistä lapataan maakuntiin iso kasa rahaa, jonka voi käyttää esim. tuon hoitoon.

    • En saanut nukuttua. Päätin etten ota nukahtamislääkettä. Sohvalla oli hyvä peti.
      Mietin koko yön hetkestä hetkeen mistä johtuu?? että ei ala väsyttää.
      väsymys tarvitaan nukahtamiseen. että pää väsyy j a ihana nukahtaa.
      ( nukahtamislääkkeellä voi pakottaa sen tilan
      eli se keskushermostoon vaikuttaa ? lamaannuttaa sen. )

      eli miksi en saa kokea väsymystä? ennenkuin klo 6. Nukahdin.
      ja nukuin 10.44 asti. n 4 h. ( ja olen väsynyt todella )
      Mutt ihana ilma!! mennä telttaan nukkumaan. Toivon siellä
      nukahdan nyt illalla siel ei ole muuta tekemistäkään
      On pimeää aina vaan aiemmin laskee aurinko
      pitää just lähteä sinne.

      mietin , hetkestä toiseen, mikä on syy, miksi ei ala väsyttää....

      Yksi ilmeni aamulla. Se täti oli kunnioittava niin hänen pää kutistui, Hänen tunne kutistui näin sen. se kummallista että sen näkee niin kuin pään kutistumisena.
      Sitten hän ei ollutkaan enää kunnioittava , palasi se tunne ( onneksi )
      en tahdo tunteen kutistuvan keneltäkään tietenkään.

      Mietin, pitää etsiä aasialainen seurustelu tai kumppani tms. ihminen ( selibaatis elän tuietysti
      mut sellainejolalonkutistunut tunne
      jos minulla kerranon sellainen? ja heillä kutistuu tunne
      jos he kunnioittaa minua. Että jos en kuulu eevan tai kristittyjenb maailomaan
      ( vaikkaolen krist usk perustajia ) ( Olin Magdalan Marian äidin Annan sukulainen, sisko ehkä. Mutta minusta Magdalan Maria on
      Terhi Kokkonen. Ihan samannäköinen ainakin kuin viimeisimmässä Jeesus elokuvassa. Maria. ( ja itki9n sen elokuvan alusta loppuun !! Jeesus ilm oli sellainen kuin elokuvassa.
      laitanko Trailerin siitä.??
      oli ihan tyhj elokuv teatter. Eräs muslimi maksoi minulle sen elokuvalipun. !!
      ( mutta hän oli ollut opetuslapsi kai ) ( en halua mit ihailua vaan nukkua normaalisti. Tuo LouisedelaVallieren isä henki jotain ihailun tarvetta..
      (minusta hänoli se. Mut en tiedä miten ehdin nähdä hänet.. kun menehdyin 1646..
      Olisiko ollut Hovissa käymässä ..
      Louise delavalliere syntyi …??
      1642 ? tms 1644 ? Hänenvanhemmat voisi olla olleet Hovissa vierailemassa. ?
      ( sitten olin Hovissa myös. Tai.. äitini jos oli Marie Aimee, joka oli salongin pitäjä..
      mut eikö seollut myöhemmin? hän oli älykkö
      ( en uskoet oikeasti oli..) mutta kerrotaan niin.
      Että hänel oli joku älykköjen salonki Ranskan kuninkaan hovissa.
      Mutta oliko se myöhemmin. ( Hänoli äiti, Montbazon sen nimen muistan...

    • Anonyymi

      Suomessa on monta asiaa joita pitäisi parantaa sairaanhoitoa ei ole ihmiset jätetään hoitamatta lääkärit valehtelee, hoitovirheitä sattuu paljon olisi työmaata mutta ei taida mikään tulla paremmaksi.

    • Anonyymi

      Paljonkohan vihervasemmistolaiset järjestöt antavat rahaa, tavaraa tai elintarvikkeita kotimaan hyväntekeväisyyteen?

      • Anonyymi

        Valtaosa vapaaehtoisista, jotka ovat avustustöissä on halveksimisiasi "vihervassareita" Vasemmistolaisuus on juuri sitä, että kannetaan huolta heikoimmista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Valtaosa vapaaehtoisista, jotka ovat avustustöissä on halveksimisiasi "vihervassareita" Vasemmistolaisuus on juuri sitä, että kannetaan huolta heikoimmista.

        Joo, eipä ole yhtään persua näkynyt, vaikka tekevistä käsistä on pulaa. He huutelevat kurkku suorana ettei kukaan tee mitään.

    • https://www.youtube.com/watch?v=2fapokx8OPg

      Tuossa on se Jesus elokuva. maria Magdalene nimeltään.
      siinä traileri. 2016 ? v Maria Magdalena elokuva.

      s eon niin vähäistä pientä mitä tapahtuu... se oli tuolla Ortodoksi Kirkossa , kun selasin heidän lehteä, ja siinä oli mainos elokuvasta.
      Se oli kummaa että tavallisissa elokuva teattereissa menisi tuollainen Ortodoksi Kirkon lehden mainoksen elokuva
      otin selvää seur päivinä
      Ehdin viimeiseen näytökseen! mih mahd päästä. Viimeisen päivän meni, Kampissa
      se iso elokuva teatteri. Se muslimi mies , ( jolla oli joskus asunto ilmoitus, siksi kirjoitin ja hän alkoi kirjoitella minulle
      Hän oli vähän pelottava vähän tulinen arvelin.
      Minust a tuntuu hän oli Tea Khalifan parisielu tie s vaikka.
      Mutta tea Khalifa ei reagoinut kun kirjoitin hänelle että nyt hänen rakkaus löytyi.
      ( kyllä hän oli hyvin ylevämielinen, kun kirjoitti, Aina onnistui rauhoittamaan minut. Sillä kaunosieluisuudella. Ylevämielisyydellä , hyvyydellä.
      niin. Ja maksoi ! sen lipun, se tuli kännykkään
      ja se kassa onnistui saada selvän siitä kuviosta..
      ( Kassa näytti että 3 paikkaa.. Luulin ne oli 3 viimeistä vapaana olevaa tuolia, mutta, n eolikin kolme ainoaa varattua paikkaa. se oli aika tyhjä elokuvateatteri.
      ( niin oli siinä Pulubois elokuvassakin kyllä tyhjä elokuvateatteri..
      ja mit muuta kävin katsomassa. Eden elokuvan ei sielläkään täyttä ollut.

    • Anonyymi

      Kojamokin jakoi omistajilleen viime vuoden voittoja 825 milj euroa. Siitä summasta se olisi voinut antaa muutaman miljoonaa leipäjonoon joutuneille asukkailleen.

      • Anonyymi

        Samaa mieltä, eli osinkotuloja pitäisi verottaa kuten muitakin tuloja. Tätähän me vihervassarikommunistisuvakkipellet aina ehdotamme.

    • Tuo pitäisi minun olla ollut ;;; hänestä kirjoitetaan.

      ”On 26 January 1619, Marie de Rohan gave birth to a daughter, Anne Marie, named after the queen and her mother…….. “
      “ and Anne Marie died unmarried in 1646. “

      Nuo kirjoitettiin ensimmäisestä tyttärestä. ( Wikipediassa. )
      Mutta muualla lukee että syntyi 1617.
      Olin kai tuo Anne marie. Mut ta jossainluki että hän avioitui ja oli kahden pojan äiti. ?

      Tuolla se lukee!!! Alimpana!!! engaged kihlattu Charles Louis De Lorrainelle.

      Tuo olin ;;; Anne-Marie d'ALBERT de LUYNES
      Print Family Tree
      Deceased 21 September 1646
      Parents
      Charles le Maréchal d'Encre d'ALBERT de LUYNES, duc d'Albert 1578-1621 (Connétable de France le 2 avril 1621, maréchal de France.)
      Marie-Aimée dite Mademoiselle de Montbazon de ROHAN-GUÉMENÉ, voir "Les Importants" 1600-1679

      Spouses
      Engaged to Charles Louis de LORRAINE, born in 1618, deceased

      Tuo on Geneanet . sukutaulussa. ( rasitti kun alkoi tuntea ylpeytt
      kun on näin väsynyt .. )

    • Anonyymi

      EI äänestäjät muista mitä politikot on tehneet aikanaan , kyllä päällimmäisenä on oman edun tavoittelu en missään eu maassa ole nähnyt leipäjonoja niin paljon kuin suomessa ei 70 ja 80 luvulla ollut sumessakaan kun eu tuli alkoi kaikki mennä pieleen,
      nykyisin ei löydy enään tavlliseen työhön tekijöitä jos luoja ja politikot suo en tule näkemään sellaista hyvinvointia mikä oli 70,80 ja 90 luvun alusssa

      • Anonyymi

        Suomi on persläpi maa, itä-eurooppalaiseen tyyliin, missä korruptio sanelee politiikan ja duunarit saavat paskaduunia henkensä pitimiksi.

        Siinä on Suomen tie, pthyi vittu!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomi on persläpi maa, itä-eurooppalaiseen tyyliin, missä korruptio sanelee politiikan ja duunarit saavat paskaduunia henkensä pitimiksi.

        Siinä on Suomen tie, pthyi vittu!

        Et ole sitten Amerikassa käynyt.

    • Anonyymi

      Suomessa asuu ihmisiä ulkona talvipakkasella miksei näille järjestetä asuntoja.

      • Anonyymi

        Nämä tyypit ovat niitä, jotka kieltäytyvät menemästä ukkomajaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nämä tyypit ovat niitä, jotka kieltäytyvät menemästä ukkomajaan.

        Väärin. Esim homepakolaisia tässä maassa on huomattava määrä kun iso osa rakennuksista on umpimätiä(tämä lämmön pihtaamis villityskin edesauttaa sitä kun pidetään kämpät kosteina ja vielä kosteaan aikaan) On typerä harhaluulo että vain vanhat juopot olisivat kodittomia..tajuatteko ollenkaan miten vaikea nykyään on saada asuntoa edes kaupungilta?(jos et kuulu tiettyihin porukoihin..)

      • Anonyymi

        Kysymys on passiivimuodossa, "miksi ei järjestetä". Minkä tahon pitäisi järjestää asunnottomille asuntoja ja mihin? Kaupungit ja kunnat rakentavat jatkuvasti asuntoja, mutta silti on aina niitä, jotka tippuvat kaiken ulkopuolelle. Suomi on kuitenkin tässä asiassa ihan maailman huippumaita.

    • Anonyymi

      Kun katsot leipäjonoon niin todistat keitä tämän yhteiskunnan loiset todellisuudessa ovat. Eivät maahanmuuttajia, Irakeja, Somaleja vaan kantasuomalaisia! Alaluokkaa ja alempaa keskiluokkaa. Kierrän kaukaa nuo haisulit.

      • Anonyymi

        Laita pyykkipoika nenään, kun sinne joudut.

    • Anonyymi

      No miksi ei leipäjonoa? Joskus tekee hyvää ajaa hyväosaisena hakemaan influenssarokotetta leipäjonon ohi ja miettiä mahtaako heillä olla asiat kunnossa

      • Anonyymi

        Influenssarokotteisiin Suomessakin on joka vuosi ollut runsaasti verovaroja käytettävissä, jopa niin, että ylijäämärokotteita on sitten ongelmajätelaitokselle jouduttu kuskaamaan. Rokotteilla lääkitsemällähän tilanne ei vielä tähän mennessä ole korjaantunut, vaan joka vuosi lääketeollisuuden onneksi lähes tulkoon samana pysytellyt ja virukset keskuudessamme hyvin viihtyneet sillä poikkeuksella, että koronaviruskin on joukkoomme vielä liittynyt. Virusten muuntotaipumus ei rokotteista ole vähentynyt, päinvastoin. Influenssarokotteiden ottajia sairaaloissamme on lisäksi koetettu haalia myös erilaisin ilmaisin lounaskupongein ja kahvitarjoiluin. Mutta lääketeollisuus taloudellisten etujen saajana onkin eri asia kuin maamme köyhempi kansanosa, joka joutanee leipäjonoissa ulkona värjöttelemään.

        Vihervasemmiston köyhyystutkijat voisivatkin kiinnostua ja ryhtyä toimeen köyhemmän kansanosamme asioiden auttamiseksi.

      • Anonyymi

        Elämä on valintoja, hyviä ja huonoja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Elämä on valintoja, hyviä ja huonoja.

        Perseaukisella ei ole kuin huonoja vaihtoehtoja, ei siis valintamahdollisuutta lainkaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Perseaukisella ei ole kuin huonoja vaihtoehtoja, ei siis valintamahdollisuutta lainkaan.

        Rikkaiden on valittava hyvien ja parempien vaihtoehtojen väliltä

    • Anonyymi

      Suomessa ei tarvitse leipäjonoissa seisoa, ellei käytä ruokarahojaan muuhun, esim. päihteisiin tai sitten muuten vain haluaa hakea ilmaista ruokaa.

      • Anonyymi

        Jos sinä vaikka ensin uskaltaisit ulos sieltä yksiöstäsi niin näkisit ensin minkälaista on oikea elämä noiden typerien vanhentuneiden harhaluulojen sijaan. Mutta ethän sinä voi kun pelkäät ihmisiä ja netissä uhoilu on ainut ilosi.

      • Anonyymi

        Kun viimeisetkin toimeentulotuet on käytetty laskujen maksuun, et voi ottaa enää rahaa vastaan. Ruokaa voi hakea jonosta.

    • Anonyymi

      Kyllähän leipäjonoja täytyy olla.
      Ennen sanoivat, ette Suomessa tarvita, kuin kaksi pankkia, Posti Pankki, josta saa lainaa ja permapankki, josta saa siementä.

    • Anonyymi

      Eipä siinä. Osa porukkaa ei ole edes leipäjonon tarpeessa, osa on. Mutta jos ilmaista leipää jaetaan, kaikki eivät ole köyhiä vaan vakavaraisia ihmisiä. Kyllä jos ilmaiseksi jotain jaetaan tuo myös ihmisiä, joilla on, ja jotka tahtovat hyötyä siitä. Toinen osa on myös muut pummit, jotka hakevat, ja katsovat, että omaan kaljan juomiseen jää enemmän rahaa ja myös myyvät niitä. Kolmas osa on sitä asian todella tarvitsijaa, joita varten se on. Ilmainen "rahahan" kiinnostaa monia, ja ruoka kulut voidaan minimoida, jos vaikka olisi omaisuutta. En tiedä kuinka paljon todellisten avun tarvitsijoiden määrä on kasvanut. On varmaan niinkin, mutta ilmaisen ruoan hakijat ovat kyllä kasvaneet. Miten sitä voi kontrolloida, ei mitenkään. Siinä hyvässä missä Hursti tekee, osa menee minne menee: mutta rapatessa roiskuu. Vaikka jotkut käyttävät hyväksensä, se ei tee Hurstin työtä huonommaksi. Oleellisinta, että köyhät saavat, vaikka on lieve ilmiöitä, sen tähden ei voi sanoa, että se olisi turhaa. Huijareita ja hyvän hyväksikäyttäjiä on aina, ja ihmisiä, jotka elävät sen varjolla, omassa kieroutuneessa mielessänsänsä, tunnen ihmisiä, jotka sanovat kannattavansa sanomaa hyvästä moraalista ja hyvyydestä, mutta kääntävät sen vain koskemaan sitä, mitä toiset tekevät hänelle, ei mitä hän itse tekee toisille. Vain pelkkää omahyväistä egoismia , ja käsky rakasta lähimmäistäsi kuin itseäsi, he ymmärtävät, että toiset vain rakastavat heitä, eivät he toisia. Sellaisiakin on valitettavasti.

    • Anonyymi

      Rahaa piisasi miljoonakaupalla kirgiisien tupakoinnin vähentämiseen mutta ei killinkiäkään leipäjonotuksen avustamiseen.

    • Anonyymi

      Suomessa on todella joustamaton tukijärjestelmä. Tein muutaman vuoron kesällä töitä ja se laski asumistukea niin että joudun käymään diakoniatoimistossa hakemassa ruoka-apua kuukausina jolloin en jaksa tehdä töitä opintojen ohella. En edes tienannut kovin paljon kesätöillä. Asumistuki on kaikista joustamattomin tuki. Jos ihmiset pystyisivät tekemään töitä niin ettei se vaikuta asumistukeen eikä toimeentulotukeen työttömyyskuukaisilta lisäisi se osallisuutta yhteiskunnassa ja olisi yksi työkalu köyhyyden vähentämiseen. Jatkuvasti ihmetellään poliitikkojen toimesta, oli puolue mikä tahansa, köyhyyttä ja varsinkin lapsiköyhyyttä mutta ei haluta /osata tehdä ihan yksikertaisia ratkaisuja asioiden korjaamiseksi. Tukia voisi myös nostaa. Ei tämä mitään rakettitiedettä ole.

    • Anonyymi

      Päätöntä menoa, sanoi ranskalainen.
      Meillä suomessa vain puukotettiin, kaulat viillettiin ja tapettiin turuus ja raiskattiin lapset ouluus..

      Teollisuutta ja työpaikkoja on viety pois maasta urakalla. Ollaan luotu työttömyys-kulttuuri. yli 1/2 milj työtöntä !
      Yhteiskuntaa on muutenkin tarkoituksellisesti sotkettu ja tehty turvattomaksi.
      On kuin jokin sosiaalinen vallankumous ja pakko turvattomuus kokeilu olisi menossa.
      Ja eriytyvä tulonjako kokeilu.

      Ehkä sen tervehdyttävän muutoksen pitäisi olla jonkinlainen " new deal" - jossa laiska pääoma käskettäisiin velvoitettasiin houkuteltaisiin investoimaan suomeen,
      ja työn sivukulut laskettaisiin, kallista liikaa hallintoa vähennettäisiin,
      Ek aj Mtk Sak tukia etuja leikattaisiin, samoin ylisuuria palkkoja ja eläkkeitä, myös asumiskeinottelu tuki verovaroin seis,
      liian kallis pakolaisturismi korruptio kuriin. Kehitysapu korruptio puolitettava. jne jne..
      Eu nettomaksaja pesti seis. Tai ainakin pienemmäksi. jne.
      mm. Tällaista Remonttia tarvitaan,
      On siis politiikalla laitettava tuhoava kulttuurimarxismia ja rosvo kapitalismi kuriin.
      Ei se ole tervehdyttäminen sen monimutkaisempaa !!

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Suomessa ei ole enää riittävästi veronmaksajia, mistä leipäjonot johtuu. Olkaa hyvillänne, että vielä on leipää saatavissa jonottamalla. Kohta loppuu. Elätettäviä on liikaa suhteessa työtä tekeviin.

      • Anonyymi

        Otettava huomioon sellainen seikka, että pienimmät palkat ovat niin pieniä, etteivät ne riitä, jos tulee pinikin ylimääräinen meno. Joudut hakemaan toimeentulotukea, mutta se tuki menee laskujen maksuun. Ruokaan ei sitten raha riitä, vaan on mentävä ruokajonoon. Tätä se "kiky" teettää.

    • En oikeintied noista raha asioista. Sanoitte että miljardeja menee osinkoihin
      Ei aavistusta mikä on osinko. En tiedä missä raha on En rakkaus asioista ymmär myös eiole mit rakkaut ollut minulle
      Ei ole rakkauden tunne päässä ei ole ihmissuhdetta. Sellaista kui laulussa sanottiin "opeta minulle taas elämäntarkoitus"
      ( se laulajataisi olla "mahdoton", liian raaka
      Karkea 3 nainen? . Pitää katsoa Googlesta

      Olen jout yksinkertaisten luo esim asunnottomana. Eivät ole minum rakkaus.
      Siis en vaan tunne rakkautta esim äsken joutuessa uskovaisen kanssa kiistaan.

    • Tahdoink kirjoit juuri siitä Ett eilen vaalea epä älyllinen täti jonk olrn kohdannut vaaliehdokkaana Lep vaaran asemalla
      Tv 7 ssä paasasi, uhkaili helvetillä,
      Että jos ette usko Jeesukseen juuri kuten hän, tietyllä tavalla.. että ei ole kuin 2 vaihtoehtoa , toinen ikyine kadotus
      Hän voi sanoa kkn valinnut sen varman mielestään että hokee Jeesuksen nimeä,
      Mutta niin monia se inhottaa kuvottaa
      että edesauttaa ettei heillä ole Jumalaan uskoa

      Jeesus kyllä sanoi ; "Miksi sanotte minua hyväksi, Kukaan ei ole hyvä, Jumala yksin on hyvä"
      Se lukee Raamatussa.
      Uskovaiset ovat tehneet omat tulkintansa lauseista Jeesus ei määrännyt tulkitsemaan jollain tietyllä tavalla.

    • Löysin jot yhteistä äitini toisen miehen kanssa joka ol7 Taddeus Juda
      Kirjoitin hänelle, mutt ymmärhäen? Hän on vanha udiootti ei hän ole myönteinen edes enäö vaan ryhtyi vaikk oli niin kiltti! Suvaitseva nöyrä auttavainen hän majoittikin sain olohuoneen matolla nukkua tai vaikkavuoteessa mutta meni ristiinliian erilaiset en taht viedtilaa patjarullalla, eihän ymmörtnyt 2 cm makuualusta huono
      Olin nuor tarpeeksetten ...ett jaksoin sen , askeettisuuden
      ( en tiennyt selkä tarv patjan selälläänet voi nukk) Hän oli todella hirvittävän luotettavan kiltti nöyrä auttavainen ihminen
      Mut jost syyst ryhtyi negatiiviseksi, kun olin löyt asunnon, ei vielä silloin ( mietinsetyt hänen parisielun tyyppiä?vaalea.. Mutta kun en voinut asua siel itseä nuoremman luona 15 v nuoremman
      Jokin paha pyrki häpäisem vahi ngoit minua henkisesti, jouduin sen jälkeenkin itseä 15 v nuoremman ja epäkypsemmän tytön taloon, sielläkään en ollut puolta vuot kauemmin.
      Olen asunnottomuuden väkivallantakia vain mennyt kenenkään luo
      En äitini 2. Miehenkään luo hän oli niin epä älyllinen. Ei yhtäkään lausetta voinut keskustella.
      Oli eri aaltopituudella. Hän koki kai sen että heillä oli naisystävänsä kihlattunsa kanssa 2 asuntoa joiden välillä kulkivat, toisessa olivat arkipäivät ja ajoivat toiseen viikonlopuksi,
      Toinen Hki ja toinen Espoo
      Että hän muuttui ilkeämieliseksi nihkeäksi negatiiviseksi ilm liittyen ett minulei asuntoa ja vahingoiduin todella sieluna, ja hän koki tehneensä osansa
      Hän halusi olla rajallinen, rajoittunut, tai hän oli, esim he ei osanneet kerätä sitä 600 e mikä ulosotossa minulla
      Nyt on 350 he oli todella pöhliä ihmisiä
      Joista koin jonain totuuden hetkenä että en tahdo kirjoit heille mitään enkä mennä luokseen
      Sukulaiseni kaikki. Terv keskukseen kun menin ummetusta oli ehkä kun söin pizzan juomatta mitään puol pepsi pulloa..
      Ja 450gr vanhoja lakuja joussa karnaubvaha päällyste valvoin yön siellä syöden pulveria
      Ja en tahtonut kirjoit heille kenellek mitään vaikka kuolisin, ymmärsin he ei ole mitään mi ulle
      En tahtonut mennä kenenkään luo johon tutustunut tai suku ( jokaei pidäkään mit yhteyttä, ei minuun eikä toisiinsa. )
      Isäni ei koskaan soita siskolleen tai veljelleen ( ei ole soittanut kymmeninä vuosina eikä he hänelle, eivötkä he ole tavanneet, mit jouluja ei ole koskaan vietetty tms kukin tahollaan tehnyt mitä on Ei ole riitaakaan lainkaan
      He ovat liian yksinkertaisia epä älyllisiä
      ? Isän suku.. äitini siskot myös Oulussa niin yksinkertaisia, mutta kilttejä
      Onneksi ei ummetusta ollutkaan vaan olin ulostanut jo ja yritin tyhjästä vatsasta pulverein ulostaa en voinut hengellustä antaumusta paremmaksi muuttaa, olin kaikkeni tehnyt,
      Ja koinkin niinä päivinä että hengellinen saa luottaa Jumalaan. Luotin Jumalaan .
      Mikään ei mielessäni muuttunut.
      Elän Jumalan kanssa tehden kaikkeni
      Elän rukouksessa.

    • Niin ei hönen iduoottitarvitsis olla mut hän oli epä älyllinen oikeasti nuorempi kun olin
      Eilen näin selvänäkijä Kalajoen filmiä tajusin hänellä on silmät aika lähellä toisiaan, vanhemmat ihmiset ovat olleet yksinkertaisempia, he ovat erilaisia
      40 luvulla syntyneet jne

      Löysin yhteistä kun vaalea täti paasasi tv 7 ssa , puolisilmällä ohimennen näin
      ( uskovaei häiriintynyt että meteli oli hirveä 22-23 tv stä.. melusivat tv 7 ssa
      Uskovaisilla rajottuneilla menee sekaisin siinä,
      en kehdannut terävästi sanoa että nyt on helvetin meteliä todella puoleen yöhön taisi olla, ( tarkoitan liioittelematta kun väh ehk kuulo heikentynyt? Tykkäsi koval äänel antaa meteliä pitää tv n Meteli kuvaava sana. Ihmisparka siellä, hyvä ihminen
      Mut en taht aiem pujopartaista joka paholaista muistutti kuunnella erityisesti
      Hih...... hänel oli rakkaus sydämessä, oli varm hyv elämä, perhe, family hän puhui 700eKr ajasta kiinnosti kuulen Jeesuksen äänen!! Äänessäni ( hän on Joel oikeasti, IsraelinKatuvalot bändi.
      ... ilmennyt on niin.
      Joku sanoi että joku ymmärtää, hänkin tunsi Jeesuksen jossain hänen inkarnaatiossa, jatiesi hän oli tavallinen ihminen, pieni, uskomattomankin jne

    • Me ollaan tavallisia ihmisiä saa silmät kyyneliin..
      Tääl on vähän epätodellista... Ainoa tarjoaa sohvat, kivat vihreät istuimet...Kuulutukset höpöttää.. positiivisin äänin... "
      Jennifer?? auttaa si ua jaksamaan.. Koko perheen parturi... " parhaat löydöt teet suomalaisesta.."

      Niin siellä terveyskeskuksessa oli sinä yönä hyvä henki sen örönän suhteen kukaan ei siellä pelännyt eikä ollut hengityssuojaimia henkilökunnalla Kävin vaan 12 teekupillista vettä ostamassa He oli hyviä ihmisiä

      Puuttuuko tänne kirjoittavilla elämän työ tarkoitus kun niin negatiivismielisiä kirjoituksia?

    • Kiva animaatio Telian ikkunassa, iso screen tyttö tanssii... tosi ihana animaatio.. Määrin ruudut lattial jalkojensa alla
      Niin Jumalan kans on kiva elää

    • Niinkoin että jotain yhteistä
      Opetuslapsi Taddeus Judas hyvä siinä että hän äitini kanssa seurakunnissa tm kun kävivät, hän koki että ei tahdo seurakuntiin kun he pelottelevat helvetillä siellä. Niin hän kertoi kymmeninä vuosina. Hänellä AA 12 askeleen ajattelu, siellä on Jumalalle elämisestä.
      ( siellä puhutaan vuoronperään ei keskustella....
      Tulee mieleen että oletteko Taddeus Judaan seuraajia..
      Hän on todella yksinkertainen.
      Mutta eilen koin sen fakki? uskovan joka pelotteli hel etillä koska kokiethän ei sinne voi joutua kun paasaa siitä.. mutta hän estää ihmisiä uskomasta ja kokemasta että Jumala ja Jeesus
      Jeesuksest en o varma......sanoi Miksi sanotte minua hyväksi, kukaan ei ole hyvä, Jumala yksin on hyvä..." ok ymmärrätte varmaan

      Jeesus ei neuvonut pelottelemaan helvetillä?
      Okei.....olineteises ja mieleen tuli se " repikää mieluummin käsi tai silmä pois itseltänne, jos se ...mitennesanat meni...jos se viekottelee johonkin
      ...pahaan että parempi mennä silmäpuolena tai käsipuolena taivaaseen hirveitä asioita........
      Ei nyt sellaista .. ( meei voida mitään mussä olemme epäkypsiä
      Esim en tiennytettä i ntim elämää yksin ei voi tehdä Äitini myös oli sellainen, ymmärsin jostain kirjoituksestaan ..
      Siis pitää saa oppia ..

      Eli vertauskuvallista oli se teksti
      Pitää kaikenlaista oppia mikä on sanatarkasti mikä on tulkittavaa
      Uskovaiset on ihan hakoteillä useinkin ja välist

      Se,että haluaisi olla varma
      Jouduinsanom mis en luullut enää olevan ongelmaa ett mikään suuntaus ei ole toista oikeampi
      Että mormonit lestadiolaiset jehovantodistajat babtistit adventistit katoliset evankelisluterilaiset että he jos epäkypsiä tahtoisi pitää omaansa parempana ja oikeampana kuin muita muttaeih se ole mahdollista.

      Jeesus ei maininnut yhtäkään niistä suuntauksista.

    • Tämä on aika kivaa.. ei tarvi kuin olla oma itsensä..
      Tuossa on nuo portaat ylös kuin jossain atsteekki uskonnossa oli joku hirveä uhrausjuttu

      Ai niin se vihtahousu????...pujoparta, good family onnellinen mies adamilainen harteikas
      Yhdistelmä ties mitä
      Monil heillä hönelläkin pihisilmälasit et silmät niink en löytänyt kuvaavaa sanaa.. silmöt rutistettu rusinaksi näkeeettä onniink rutistettu pieneen ruttuun..

      Sumeasilmöisiä
      Minul myös ei hyv näkö.. Magdalan Maria oli jolla 7 pahaa henkeä??? Ja sumea näkö?? Oliko joku Raamatun kohta että hän ei nähnyt selvästi kauas??? Selviän laseitta
      Miksi suutelet häntä enemmän kuin meitä?
      Kysyi opetuslspsi Pistis Sophiassa vai mikä se oli?? Jeesukselta kun hän suuteli Magdalan Mariaa. ( oli jotain löydettyjä Kuolleen Meren kääröjä???? ) Teosofian seurasta lainadin Pistis Sophian jos muistan nimen likein.
      Jäi mieleen se kosketti että kun Jeesus nousi korkeammalle menetti hän valon vaippojaan..

      Luki siellä se oli minulle tietoa.. Näin kerran sellaisen tytön joka loisti valoa auran, bussissa vier penkeill
      Koin ett tuollainen olis kuningatar, hyvin pieni tummatukkainen tyttö
      Jaksoin olla vilpitön siihen aikaan..mutta joutui kitumaan niin helvetisti..jatkossa.. hih..
      Siitä aurasta.... Vaaleatukkaisella voi olla hyv kylmä aura ympärillä ymmärrän sen oikeastaan selitänkö sen?
      Jotain muuta piti sanoa
      Ihanasta asiasta aura..... en tykkää sille vaaleatukkaiselle olla mikään... joka tv Seiskassa puhui.....
      Niin Joakim Annan aviomies antoi minulle Chakrakirjan, missä oli erilaisia auroja. Kuvattu, piirretty.
      Tahdoin niin sen syykehon säilyttää kirkkaana..
      Mutta se joku naisen henki kidutti ahdisteli tahtoi tuhota
      Ne on tyytyväisiä kun en o saanut nukkua..
      En ottanut nukahtamislääkettä niin valvoin klo kuuteen, nukuin 6-11 tänä aamuna.
      Tänään ja eilen näin äitiini liittyviä unia.
      Unenpätkän.
      ( aattelin jos Jumala antaa sen ett nukahtaa..
      Että se on suojelua koinkin yön aik esim se uskova ett hänen kanssa ei kannattanut nukkua mikä ilmeni aamulla ett emme olleet toisiamme ymmärtävät

      Se oli vähän sattumanvaraista
      Olisin voinut lähteä sinne
      Ei hemmetti pitää mennä nopeasti sinne teltalle
      Unohdan aina ett pimenee.
      Käyn tuolla kahvilla on ed elämien sukulaisia.

    • Voisin lähteä sinne Armon Virta seurakuntaan? kun hämärtyy jo
      Täti on anteeksiantavainen tietysti vaikka kiista eteisessä kunnon uskovaisen tapaan ett pääsee kyytiin
      Tavataanko siellä? Hiukseni on takussa makuupussista
      Ai olikin naurua paljon yöllä...nauroin aivan tikahtuakseni muutamia muistoja päivän
      Ja pierin pilalle sohvan... Nauroin aivan läkähdyksissä.. oli kivaa.

    • Nauroin sitä että olen jonkinlainen nekru, tädin silmissä ja ihmisten silmissä hiukset pörrössä kun on mak pussista ( Ismo ilm nukkui mak pussissa??nuorena ensi haastattelut hiukset sojotti joka suuntaan
      Loistavan tupeerauuksen sai

      "Jonkinlainen nekru .." nauratti hillittömästi.

      Ja sitten nauratti mitä kirjoitin Maria Veitolalle qroque piirtämisestä taidekoulu Maassa kun olin 21 vuotiazna
      Taidkoulus asiallisesti piirretään alastonmalleista
      Hiilellä, nii siel oli vaan sellainen jolla löllerö iso elin joka asettui reidelle kun kävi maate lavitsalle malliksi en kehdannut katsoa enkä piirtänyt

      Nauratti vaan että onko taidekoululaisillz sen vuosikurssin niitä löllerön piirroksia kotona
      Kymnenien vuosien takaa
      Se hillittömästi nauratti ja oliko vielä joku aihe

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Mihin yhteiskunta tarvitsee rokotusjonoja?

    • Anonyymi

      Voidaanko enää edes sanoa sanaa hyvinvointi yhteiskunta? Jos tänne ängetään porukkaa jatkuvasti elämään veronmaksajien rahoilla, miksi silloin minunkaan pitäisi tehdä töitä Jos ei tulijatkaan tee? Sitä paitsi mitä kannustinta se luo Jos palkasta jää mitään käteen...

    • Anonyymi

      Aamupalarahaa tonni kaikille.

      • Anonyymi

        Suomalaisille erittäin ikävää. Ettei Orpo saanut sydämen pysähdästä kokonaan . Ennen mielipuolisen Miljardivelkapaketin äänestystä .

    Ketjusta on poistettu 18 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1575
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1214
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1127
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1046
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      995
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      977
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      892
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      890
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      734
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      680
    Aihe