Edellisessä hallituksessa Keskustapuolue oli oikeiston apupuolue. Sitten tuli ankara vaalitappio, mutta oljenkorsi löytyikin ilmoittautumalla vasemmiston apupuolueeksi. Juha Sipilä suhmuroi Antti Rinteen kanssa hallitusohjelman ja pelokas Kulmuni laitettiin sitä Rinteen aisaparina hoitelemaan. Siinä kävi kuten tiedetään molemmat saivat kenkää. Nyt Saarikko onkin yllätys, yllätys, karismaattisen Sanna Marinin salkunkantajana ja lakeijana. Mitäs seraavaksi?
Keskustasta tuli kaikkien apupuolue ja lakeija
Anonyymi
2855
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 28
Vanhimmat
Kuka on saanut tämän muutoksen aikaan? Sanokaa nyt kun en tiedä.
Taitaakos tuon kukaan paremmin sanoa? Ennen puhuttiin "aisankannattajista" kolmiodraamojen yhteydessä, nyt samaa nimitystä voi käyttää neuvottomasta kepusta.
Näille hallituksessa oleville kepulaisille hallitusköllöttely vallalle persona näkyy maistuvan hyvin, vaikka hintana on puolueen kannatuksen jykevä romahtaminen.
Kepuhan on vuosikymmenien kuluessa erikoistunut poliittisiin lehmänkauppoihin, miten onnistunut manööveri lienee nyt tämä vihervasemmiston vallassa pito hinnalla millä hyvänsä?
Elämme outoja aikoja, eikä yksin pandemian vuoksi, onhan selvää, että tämä hallitus velkaannuttaa tulevat sukupolvetkin totaalisesti, vallassa löhöessään:(
Olisiko parempi, että on vain yhden suunnan apupuolue? Sellaisenhan puolueen on turha jatkaa toimintaansa.
Kepu on kuin orpo tyttö joka etsii kokoajan uutta isähahmoa
Vuosina 1966-1987 riitti yksi isähahmo. Toki pari vuotta kepu oli silloin itsekin isä.
Älähän nyt. Silja oli nuorena nukkunut kepujen rääkkäyksien takia painajaisia. Kepulaisten esi-isiä maalaisliittolaisia ja tulevia kepuleita siinä Silja nuorena nukkuneessa kuvattiin.
Kepu ei ollut kenenkään 'isä', vaikka toki Virolainen oli monen mielestä esimerkiksi Koiviston ja Aleniuksen esittämän kirveslinjan jälkeen reilu jätkä. Sorsa ja Virolainen loivat sosiaalisen turvaverkon, ei Kekkonen ja rehupuntit.
Vuosien 1966-1987 punamultahallitusten ajanjaksolla kepu oli valtakunnan isä kolmesti, nimittäin 1970-1971 (Karjalainen II), 1975-1976 (Miettunen II) ja 1976-1977 (Miettunen III).
Olemme Kokoomuksessa huolestuneita Suomen oikeiston tulevaisuudesta.
Keskusta menee hallitukseen kenen kanssa haluaa, sitä ei kokoomus eikä persukset määrää.
Pitää saada Persu, Kokoomus, KD, Liike Nyt enemmistöhallitus niin voidaan vetää Keskusta vessanmöntöstä alas sinne minne se kuuluu
Lehmänkauppa puolue ei tajua sitä, että äänestäjät päättävät vaaleissa antavatko puolueelle valtakirjan vai ei jatkoa ajatellen, tämä vasemmisto/vihreiden aisankannatus ei voi olla näkymättä, mutta sen saa minkä ansaitsee, populisti ei enää auta.
Kepu on menettänyt oikeistolaisen statuksensa palveltuaan kommareita ja sosuja nykyhallituksessa. Miten ihmeessä luulevat Kokoomuksen suhtautuvat sellaiseen edesvastuuttomuuteen? Vai aiotteko olla seuraavassa hallituksessa Persujen apupuolue? Miten se voisi olla mahdollista, kun Perussuomalaiset eivät voi osallistua ylipäätään päätöksentekoon, koska ovat oppositiopuolue, ikuisesti?
Hyvä jos noin on käynyt. Olisihan naurettavaa, jos puolueella on oikeistolainen status, vaikka nimikin on Suomen Keskusta.
Keskusta on Kekkosen punamullasta asti ollut vasemmisto liberaalinen, eikä oikeistolainen. Kaikki heidän yritykset ovat osa Keskustan fasistista poliittista järjestelmää, joka ei ole vapaata markkinataloutta ja joka vääristää kilpailua. Tää on osaltaan vääristänyt kansalaisten kuvaa oikeistolaisista ja vahvistanut heidän epäluuloa porvareita ja oikestolaisia kohtaan epäluotettavina selkäänpuukottajina
Kyllähän sotia edeltänyt Maalaisliitto haukkui oikeistolaisia ja porvareita. Puolueen ideologinen "tykki" Santeri Alkio edusti ennen Maalaisliiton perustamista Nuorsuomalaista puoluetta eli juurikin noita liberaaleja.
HEH! Kekkonen teki kaikensa syrjäyttääkseen Virolaisen. Urkin kavereita olivat aluksi itsekäs kännikala Karjalainen ja lopulta saksottumisen mestari ja koulukodeilla tienaava Väyrynen. Kepun mahalasku Virolaisen luomasta 'pienen ihmisen puolueesta' alkoi Väyrysen valinnasta puheenjohtajaksi. Virolainen pystyi yksinkertaisesti rakentamaa ihmiskasvoista puoluetta, koska ei ollut tarve juosta Tehtaankadulla. Halla-aho tekee saman virhee kuin kepu Väyrysen aikana. Soinin ydinkannattajia olivat betonibunkkereiden lähiösiat eikä mitkään rikkaat sahanomistajat Viitasaarelta.
Väyrynen toki toisaalta yritti samanlaista väistöliikettä kuin Jussi nyt. Väyrysen suoltama paska teknologisoitumisen haitoista olisi tehnyt hänestä presidentin ilman saksottumisen-termin lanseeraajaa Keijo Korhosta.
Keskustalla ei ole mitään muuta aatetta ja arvoja kuin hillotolppa. Siksi ne on niin alhaisia rottia
Muistakaa nyt, että Kepu noudattaa tuhoisaa hallitusohjelmaa, jonka laativat Antti Rinne ja apupuolueen Juha Sipilä.
Sitten laittoivat kyvyttömän Kulmunin Rinteen laukunkantajaksi. Rinne sai kenkää. Kulmuni sai kenkää ja nyt hallitusohjelmaa toteuttavat Sanna Marin laukunkantajanaan Annika Saarikko.
Mitä seuraavaksi?
Hallituspuolueen kansanedustaja Mikko Kärnä (kesk) lupasi erota puolueesta jos Paavo Väyrynen tulee takaisin puolueeseen, nyt Paavo on puoluehallituksessa. Hän lupasi syödä hatullisen paskaa, jos ISIS-terroristeja tuotetaan Syyriasta, joita sitten tuotiinkin. Hän lupasi, että keskusta pitää huolen, ettei turpeen verotus nouse, mutta nyt se kaksinkertaistetaan. Ei eronnut, ei syönyt, eikä huolehtinut – ”Kepu pettää aina, ja Kärnä joka kerta”.
Just näin. Surkeaa porukkaa kepuli puolue täynnään.
Saihan Kärnä myös hepulin Haavistonkin asiassa, mutta tuskin edes vilauttaa.
Kaikki ne pettää, anna mun kestää.
Maalaisliitolssa ei ole enää muita, kuin selkärangattomia nilviäisiä.
On+se+suuri+hämmästys,+jos+kepulaisia+on+vielä+yli+10%+tämän+jälkeen.
Maanviljelijöitä+on+47+000+ja+turveyrittäjiä+3+000,+tekee+yhteenäsä+50+000.+Se+on+noin+1%+suomalaisista.+Miten+ihmeessä+Kepun+kannatus+on+10%+luokkaa?
Meillä on tällä hetkellä poliittisella kartalla kaksi puoluetta jotka voivat käytännössä istua minkälaisessa hallituskokoonpanossa tahansa, eli ovat tosiaan todellisia apupuolueita.
Toinen tosiaan on Kepu jolla ei ole mitään omaa linjaa, periaatetta tai kynnyskysymystä vaan se lähtee mukaan heti jos ja kun kysytään. Kepun äänestäjät ovat todellisia "jees, jees miehiä" sillä heille tuntuu kelpaavan kaikki - Tosin eikös se olis ihan sama vaikka jättäis äänestämättä koska millään ei ole mitään väliä!
Toinen apupuoluehan on RKP joka myös voi olla mukana missä tahansa kokoonpanossa MUTTA sillä sentään on yksi periaate! Niin kauan kuin ruotsin kielen asemaa ei heikennetä Suomessa niin RKP tukee vaikka minkälaista hallitusohjelmaa!