USAssa onni onnettomuudessa

Anonyymi

Onnettomuus on se, että amerikkalaiset eivät osaa itse päätellä, miten suojautua tarttuvalta taudilta, siinä olisi pitänyt olla pressan asialla sanelemassa avuttomille.

Onni taas on se, että korona pelasti koko maan Trumpin uudelta kaudelta, mikäli yleinen mielipide vaalitappion syistä pitää paikkansa.

Nyt kun presidenttiys ei enää suojele häntä, odottamassa on pino syytteitä ja rivi velkojia käsi ojossa. Verojakin on maksamatta jotain puoli miljardia? Con man, kuten oma asioidenhoitaja sanoi hänestä.

2

137

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Olisivat ehkä osanneet paremmin, ellei Trump olisi 1) julkisesti vähätellyt koronaa ja julistanut sitä huijaukseksi, 2) uhkaillut ja vastustanut kuvernöörejä, jotka yrittivät suojata väkeään ja 3) politisoinut maskit 3) ja osoittanut kaikin tavoin esimerkillään, ettei koronasta tarvitse välittää.

      Saldo: kuolleita 250 000. Eilispäivän saldo: 1929 kuollutta.

    • Anonyymi

      Suomessakin osa kansasta märisee hallituksen neuvojen perään kuin pikkulapset. Suurin osa amerikkalaisistakaan tarvitse presidentin neuvoja. Ongelma oli se, että Trump kiisti asiantuntijoiden neuvot ja yllytti seuraajiaan vastuuttomaan käytökseen. Sekä mainosti desinfiointiaineita ja lääkkeitä, jotka olivat osalle hengenvaarallisia. Good riddance!!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä hänessä

      Saa sut kuumaksi?
      Ikävä
      86
      1358
    2. Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmella

      Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmen torin laitamilla. Poliisi epäilee tutkivansa tapausta. Silminnäkijä
      Suomussalmi
      35
      1081
    3. Kattoikkuna puuttui - vai puuttuiko sittenkään?

      Tönölään ei saatu mökkejä, kun kattoikkunasta oli pula. Näyttää konkurssihakemus tulleen kuitenkin 31.8., joten kattoikk
      Kuhmo
      19
      875
    4. Petteri A-studiossa: "Ihmiset ovat alkaneet saada töitä" ..mitä vitt..

      Missä todellisuudessa toi Orpo oikein elää, Suomen työttömyys 2000-luvun ja EU/OECD-maiden korkein tuplat niiden keskita
      Maailman menoa
      154
      715
    5. Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.

      Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.
      Kajaani
      13
      700
    6. Hei sinä nainen

      Haluaisin koko ajan olla kiinni sinussa😟❤️❤️
      Ikävä
      46
      669
    7. Nythän todellisuus on kuitenkin se

      että miehen täytyy tehdä miehen työ. Olla mies. Naisen täytyy tehdä naisen työ. Olla nainen. Voimme puhua pehmeitä ja
      Sinkut
      186
      638
    8. Kuka oli kuskina

      Volvo suistunut päin koivua torin laidalla? Oliko vauhtia liikaa vai sairaskohtaus vai humala?
      Suomussalmi
      13
      637
    9. Onko kaivattusi

      hyvä ihminen? Kerro
      Ikävä
      33
      570
    10. Mies sun käytös satutti...

      Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.
      Ikävä
      39
      548
    Aihe