Moni lahjakas ei pääse opiskelemaan kun ei ole rahaa

Niin kävi myös minulle. Menin työhön 16-vuotiaana, säästin ja 20-vuotiaana lähdin säästöilläni opiskelemaan. Olin hyvin motivoitunut opiskeluun, ja olin aina luokan paras. Olisin halunnut opiskella enemmänkin, mutta rahani ei olisi riittänyt. Olin työssä kaikki kesä-, joulu- ym. lomat, mutta budjettini oli erittäin tiukka.
Jokin aikaan sitten löysin opiskeluajan kämppäkaverini facebookista ja muistelimme tapahtumia. Nyt kun rikos aikoja sitten on vanhentunut voin julkisesti kertoa yhden tarinan.
Koulussamme oli tanssit, hyvin suositut ja liput loppuivat jo iltakahdeksalta. Tila oli hyväksytty 300 henkilölle, mutta hyvin sinne mahtui sata lisää. Minun tehtävä oli hoitaa järjestelyt, laitoin kämppäkaverini myymään lippuja ja itse ovelle ne revin. Mutta kaikkia en repinyt, vaan otin ne kokonaisina ja myimme ne uudestaan. Kun ovet suljettiin laskimme kassan ja kaikki ylimääräinen oli meidän.

19

193

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Minä olin/olen erityisen lahjakas.
      Niin lahjakas, että en nähnyt tarvetta jatkaa koulutustani Keski-Koulua pidemmälle.
      Ja niin siinä kävi, että olen nyt erityisen hyvä-tuloinen eläkeläinen.
      Pää täynnä tietoa ja osaamista.
      Niin ja.
      Pääni on siis erityisen kyvykäs älyn välähtelyyn.

      H.

      • Ps. Vanhemmiltani olisi kyllä rahaa virrannut kouluihinkin.

        H.

      • Anonyymi
        huruksz kirjoitti:

        Ps. Vanhemmiltani olisi kyllä rahaa virrannut kouluihinkin.

        H.

        Kun saisit vielä viisauttakin ja sydämen sivistystä, huru!

        Täällä aloittaja kertoo nuoruudestaan ja tunnustaa rikoksensa.
        Kaikkihan me ollaan tehty sitä ja tätä väärää. Pääasia että huomaa itse ja ei aio tehdä enää.

        Olisit antanut hurun aloittajan kertoa, miksi juuri sinä tulet kertomaan ja kehumaan itseäsi tänne? Jonkinlainen pätemisen ja itsensä esille tuomisen pakkomielle, - mikä on jotenkin sairasta.

        Koska sinulta puuttuu viisautta ja sydämen sivistystä. Puuttuu myös vaatimattomuutta ja itsensä hillintää. Et suvaitse että muut kertovat itsestään, keskeyttämättä.

        Kerro lisää aloittaja!
        Miten sitten kävi elämässäsi?

        Sen ajan monella nuorella oli vähät varat, mutta jatkettiin vaan.

        voithan vielä vanhanakin opiskella uutta. On nettikursseja, jos koronan takia ei voi muuten opiskella.

      • Anonyymi

        "Pääni on siis erityisen kyvykäs älyn välähtelyyn."

        Woooh!, Ei het uskoisi kun täällä olet vuosi kymmeniä roikkunut.

        Jäänpä oottelen sitä älyn välähtelyäsi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kun saisit vielä viisauttakin ja sydämen sivistystä, huru!

        Täällä aloittaja kertoo nuoruudestaan ja tunnustaa rikoksensa.
        Kaikkihan me ollaan tehty sitä ja tätä väärää. Pääasia että huomaa itse ja ei aio tehdä enää.

        Olisit antanut hurun aloittajan kertoa, miksi juuri sinä tulet kertomaan ja kehumaan itseäsi tänne? Jonkinlainen pätemisen ja itsensä esille tuomisen pakkomielle, - mikä on jotenkin sairasta.

        Koska sinulta puuttuu viisautta ja sydämen sivistystä. Puuttuu myös vaatimattomuutta ja itsensä hillintää. Et suvaitse että muut kertovat itsestään, keskeyttämättä.

        Kerro lisää aloittaja!
        Miten sitten kävi elämässäsi?

        Sen ajan monella nuorella oli vähät varat, mutta jatkettiin vaan.

        voithan vielä vanhanakin opiskella uutta. On nettikursseja, jos koronan takia ei voi muuten opiskella.

        " vanhanakin opiskella uutta."

        Mitä hyötyä on opinnoista, jos elämäsi on S24ä ?

        Ai se, että saat ilmoitella epämieluisia viestejäkö poistettavaksi ?

      • H.
        Minun eläkkeeni ei ole kovin suuri, mutta taloudellisesti pärjään varsin hyvin. Olen tehnyt onnistuneita pörssikauppoja, ja keväällä odotan muutaman tuhannen euron osingot.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kun saisit vielä viisauttakin ja sydämen sivistystä, huru!

        Täällä aloittaja kertoo nuoruudestaan ja tunnustaa rikoksensa.
        Kaikkihan me ollaan tehty sitä ja tätä väärää. Pääasia että huomaa itse ja ei aio tehdä enää.

        Olisit antanut hurun aloittajan kertoa, miksi juuri sinä tulet kertomaan ja kehumaan itseäsi tänne? Jonkinlainen pätemisen ja itsensä esille tuomisen pakkomielle, - mikä on jotenkin sairasta.

        Koska sinulta puuttuu viisautta ja sydämen sivistystä. Puuttuu myös vaatimattomuutta ja itsensä hillintää. Et suvaitse että muut kertovat itsestään, keskeyttämättä.

        Kerro lisää aloittaja!
        Miten sitten kävi elämässäsi?

        Sen ajan monella nuorella oli vähät varat, mutta jatkettiin vaan.

        voithan vielä vanhanakin opiskella uutta. On nettikursseja, jos koronan takia ei voi muuten opiskella.

        "Anonyymi"

        Keskusteluissa täytyy aina olla kaksi napaa.
        Muuten ei veto- vasta-voima virtaa tai lykkää.

        H.

      • Anonyymi

        Minä, minä, minä......

      • Kantomäki kirjoitti:

        H.
        Minun eläkkeeni ei ole kovin suuri, mutta taloudellisesti pärjään varsin hyvin. Olen tehnyt onnistuneita pörssikauppoja, ja keväällä odotan muutaman tuhannen euron osingot.

        "Kantomäki"

        Hienoa!
        Sinussa siis onkin hento vivahdus minusta. :)
        Tavallaan kuin tumma väri Puun-Juuressa kulotuksen jälkeen.
        Minä en kylläkään tarvitse osinkoja.

        H.

    • Anonyymi

      Vaatimattomuuteni kieltää vastaan ottaa kehuja vastaan, yritän näyttäytyä vaatimattomasti, pidän tarkoitusella nuhruisia vaatteita.

      Vetouistelun jälkeen näytän vain pienemmät kalat , annettuani ne haluaville, vien isommat vonkaleet salassa kotiin.
      Rahan vippaajat luulee että olen köyhä, kuppilassa tarjoavat heti " hei tarjoilija Pertikille juomaa ja äkkiä "

      Pertikki

    • Anonyymi

      Olisit ottanut opintolainaa. Niin muutkin tekivät ja inflaatio melkein söi sen.

    • Anonyymi

      Lähdin nuorena ja vaatimattomalla koulutuksella kotoa, kun halusin äkkiä perheen. Työn ohessa olen opiskellut. Nyt on aika mukava kun esikoiseni on lähes ikäiseni, enemmän ystävä kuin lapsi. Ja työtkin pysyivät tuoreina kun koulutuksen jälkeen oli tuuria siirtyä sitä vastaavaan tehtävään. Oli vaihtelua. Aikuisopiskelumahdollisuus on yksi niistä asioista, joista tunnen lopun ikääni kiitollisuutta, kiva muistella työpaikkoja. Olisi kotoa rahallistesti autettu ja velankin olisivat taanneet, eikä olisi heidän päälleen kaatunut.

    • Anonyymi

      Höpöjuttua nykyisin

      Opintolaina ja lääkäriksi tai kvanttitietokoneinsinööriksi ...
      Lainan maksaa poi ensimmäisestä palkasta

      Jos ottaa opintolainaa ja opiskelee tradenomiksi, sossuksi tai naistukimusmaisteriksi
      niin on tyhmä työtön sellaista ei pifä opiskella

      Ykdituisesyä Kelloseppäkoulusta 80 pros saa heti hienomekaniikkapsikan työksi ja valtion sossut aikovat tuhota koulun poliittisin perustein ja antaa rahat monikulttuuriseen pelehtimiseen

    • Anonyymi

      Kantomäki Olen tehnyt onnistuneita pörssikauppoja, ja keväällä odotan muutaman tuhannen euron osingot.

      Onneksi olkoon. Tee myös Trumpit eli myy tappiollisia pois sen verran ettet joudu maksamaan suoraa osinkoveroa 25,5%

      Tappion on oltava suurempi kuin puhdas pääomatulo 0,85* osingot rahastojen tuotto-osuus. Osakkeet voi sitten ostaa vähän sjan kuluttua päivien takaisin, näin salkku pysyy terveenä ja siinä on voitollisia osakkeita

      • Anonyymi

        Myös osta ja unohda periaatteella vaurastuu, vaivatta. Aloitin sijoittamisen jo vuosikymmeniä sitten, Ruotsissa asuva isoveljeni siihen yllytti ja auttoi alkuun.

        Puhelinosakkeitanikaan en ole koskaan myynyt, tarjouksia kyllä sateli sieltä ja täältä. Jo niistä saan keväällä muutaman tuhannen euron osingot.

        Bessie

        Totta. Puhelinyhtiöt on osinko- osakkeita ja miellyttävällä tavalla tasaisen tylsiä

        Iha tällä hetkellä Usassa on osakekupla jota vielä lietsitaan ylöspäin
        Olen realisoinut jonkin verran jos tulisi dippi

    • Anonyymi

      Huh hah hei ja rommia pullo,siitä kun otan niin velatkin tuntuu saatavilta.

      • Niinhän siinä käy kun rommipullon korkkaa, ja parhaat prosentit saa Alkosta.

        Anonyymi kysyi kuinka sitten kävi. Viesti ei enää ole ketjussa, mutta vastaan siihen kuitenkin.
        Pitkäaikaisessa työpaikassani, koulun jälkeen laboratoriopäällikkönä, työkaveri pyysi minut perustamaan veljensä kanssa yhtiön joka, harjoittaisi luvanvaraista toimintaa ja minulla oli siihen muodollista pätevyyttä. Lähdin mukaan, mutta tarkoituksena oli toimia vain osa-aikaisena.
        Silloinen esimies, tekninen johtaja, oli jostakin lukenut siitä ja kutsui minut puhutteluun. Sanoi että se ei käy, olet työssä joko täällä tai siellä. Valitsin jälkimmäisen, sillä olin sijoittanut rahaa firmaan, ja meillä oli hyvin toimeksiantoja. Niin minusta tuli yrittäjä.
        Kauan en kuitenkaan tullut toimeen yhtiökaverini kanssa, hän halusi olla toimitusjohtaja, oli hyvin dominoiva ja kohteli minua kuin alaisensa. Yhtiö purettiin, ja minusta tuli yksinyrittäjä.
        Arka kun olen, ei firmani paljon kasvanut, mutta oli kuitenkin parhaimmillaan 12 henkilöä palkkalistoilla.
        Olen monesti ajatellut, että yrittäjyys oli osaltani paras valinta. Olin koulussa hyvä, mutta en ehkä olisi osannut soveltaa tietojani työnantajan mieliksi.
        Jäin eläkkeelle 63-vuotiaana ja sanoin henkilökuntani irti, mutta työt lopetin vasta kun täytin 70. Tein eniten suunnittelu-ja valvontatöitä, mutta myös kentällä asennuksia ja korjauksia.
        Nyt tulen taloudellisesti toimeen melko hyvin.

    • Anonyymi

      Tarinasi perusteella taitaa olla vain hyvä, ettet päässyt opiskelemaan enemmän filunkihommia. - Nm. Hyvä alku

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi persuilla ei ole firmoja?

      Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?
      Maailman menoa
      82
      7066
    2. Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015

      Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit
      Maailman menoa
      26
      7033
    3. Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan

      Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k
      Maailman menoa
      106
      6143
    4. Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä

      Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?
      Maailman menoa
      45
      5394
    5. Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?

      Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik
      Maailman menoa
      84
      5218
    6. Demarikultin uhri kertoo

      Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa
      Maailman menoa
      60
      5163
    7. Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?

      Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus
      Maailman menoa
      40
      5088
    8. Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi

      Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset
      Maailman menoa
      27
      4575
    9. Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä

      "Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv
      Maailman menoa
      16
      3417
    10. Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto

      vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html
      Maailman menoa
      300
      3360
    Aihe