Niin kauan meni taas hyvin, kun jaksoin touhuta. Tänään on se päivä, kun jouduin pitämään tauon töistä ja pysähtymään. Väsymys tuo ahdistuksen. Nämä pysähtymisen hetket saavat tuntemaan itseni ihmiskuonaksi, täysin turhaksi olennoksi. Joka elää lähinnä velvollisuudentunteistaan läheisiään kohtaan.
Tuntuu siltä, että omalla elämällä ei ole mitään merkitystä. Täysin outsider olo. Olen kokenut tätä samaa oloa, vaikka olisin ihmisten seurassa. Niin syvä yksinäisyyden ja ulkopuolisuuden tunne, kuin olla ja voi.
Välillä kyllä helpottaa ja on luottamusta elämään. Kunnes taas kaikki romahtaa.
Tuntuu siltä, että omalla elämällä ei ole mitään merkitystä. Täysin outsider olo. Olen kokenut tätä samaa oloa, vaikka olisin ihmisten seurassa. Niin syvä yksinäisyyden ja ulkopuolisuuden tunne, kuin olla ja voi.
Välillä kyllä helpottaa ja on luottamusta elämään. Kunnes taas kaikki romahtaa.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Kuulostaa tutulta tuo että väsymys lisää ahdistuneisuutta ja masennusta. Olet ihan varmasti arvokas, jokainen meistä on omalla tavallaan. Syksy on vaikeaa aikaa, kannattaa olla armollinen itselleen ja tarttua pieniin valonpilkahduksiin. Kun olin oikein ahdistunut ajattelin elämää juuri noin minuutti kerrallaan eteenpäin. Rutkasti voimia.
Kiitos! Kun tuntuu siltä, että on pakko hoitaa asioita, eikä mikään kuitenkaan oikeastaan tule kuntoon. Justiinsa se väkisin vääntäminen, sielu ei ole enää mukana menossa. Elämästä on kadonnut ilo johonkin, enkä meinaa löytää sitä enää. Niitä valonpilkahduksia yritän jäljittää, mutta välillä tie on sysimusta.
Uupumukseen kannattaa kyllä hakea apua, masennusdiagnoosilla saa jäädä kotiin lepäämään. Yleistä on nykyään, ihmisillä liikaa kaikkea elämässään. Stressi sairastuttaa myös fyysisesti, alkaa tulla kaikenlaista psykosomaattisia ja muutakin häikkää. Ja nämä sitten ruokkivat toisiaan, niin ettei enää tiedä kumpi on ensin pettämässä, kroppa vai pää. Touhuaminen kannattaa lopettaa, väsyneenä se monesti onkin aikaansaamatonta hössötystä. Antaa lupa itselle vain olla, käydä hitaalla, ja jos jokin tuottaa iloa, tehdä sitä. Ja tehdä vaadittavia, mahdollisesti suuriakin muutoksia elämään.
Olipa hyvä kirjoitus aloittaja. Meitä samanlaisia on varmasti paljon. Tuntuu välillä, että en kuulu koko tähän yhteiskuntaan tai tähän aikaan, yleensä mihinkään ja että jään ulkopuoliseksi kaikesta menosta. Työ ja liikunta ovat ne peruslääkkeet, joilla nämä negatiiviset ajatukset saa hetkeksi unohtumaan. On mulla kavereita, mutta ei sitä tärkeintä kaveria, vielä. Ihastunut olen.
Itselläni on tuntunut jo lapsesta saakka siltä, että olen outo ja erilainen. Olen hyvin lahjomaton periaatteissani, en siedä pinnallisuutta, teeskentelyä, valehtelua, enkä epäoikeudenmukaisuutta, tai mitään riistoa. Silti näen ja koen sitä koko ajan ympärilläni. Siksi viihdyn aika paljon omissa oloissani. En ole silti mielestäni valinnut yksinäisyyttä, olen vaan ajautunut yhä syvemmälle siihen. Ja kärsin. - ap
Hei täällä toinen ihmiskuona. Mulla tulee tää olo liiallisesta väsymyksestä, eli kierrokset jää päälle, väsyttää pirusti, mitään ei jaksa tehdä kunnolla vaikka tekeekin, ja sitten kun ei ole tekemistä järkyttävä sähläys-levottomuus olo lävähtää päälle joka ritisee turhautumisen ja ahdistuksen sekaisena suruna. En oo masentunut, olen vaan liian tunnollinen ja kuormitun, väsyn huomaamatta pitkällä aika välillä. Koko kroppa ja aivot ylikierrosten sumussa.
Tuo ihmiskuona sana on loistava! Anonyymit ihmiskuonat. Oon kokenut myös ettei elämälläni ole merkitystä mutta tajusin yks kerta ettei ole, ei tarvi ollakaan, niin siitä tulikin mielenrauhaa. Olen ihmiskuona joka elää merkityksetöntä elämää. Hyväksyn sen ja elän sen kanssa.
Mulla se uupumus tulee aina vähän varkain. Ensin jaksaa touhuta vaikka mitä ja sitten totaalistoppi. Ja fyysisen väsymyksen kautta tosiaan ahdistus ja sitten henkinen romahdus. Luulen myös, ettei mulla varsinaista masennusta ole. Nousen tästä aina jotenkin, mutta en tunne tosiaan väsymystä ajoissa. Se on tuottanut jo pitempään ongelmia.
Nykyään on kyllä joitain välineitä, että saan hieman nopeammin huonon olon myös ohi. Mutta silti tuntuu hetken aina mielettömän pahalta. Ja samalla tulee se syvä arvottomuuden tunne. Tää on niin suorituspainotteinen yhteiskunta, että näkee oman arvonsa tekojen kautta lähinnä.
Näkee oikeastaan itsensä jonkun muun silmin. Olen siitäkin koittanut päästä irti, kun olen aikamoisen loppuunpalamisen helvetin joskus käynyt läpi. Se tulee tuolta usean sukupolven takaa tuo malli, että ihmisen arvo mitataan suoritusten ja työn tekemisen kautta. Eihän sen niin pidä olla. Ketju pitää katkaista ehdottomasti.
Ja jotain on jäänyt saamatta joskus. Mulle äiti sanoi joskus lapsena, että omia lapsia ei saa kehua, etteivät ylpisty. Siellä oli paljon tuollaista, siis täyttä mitätöintiä. Niin kuin hänenkin äitinsä oli hänelle tehnyt.. Ja synnytään tänne kuitenkin samalla ihmisarvolla kaikki. Kova työmaa päästä vääristä malleista eroon, mutta oikeasti. Et sinä ole ihmiskuona, enkä myöskään minä. Opitaan tuntemaan oma arvomme, pikkuhiljaa mutta varmasti <3
Kuulostatte masentuneilta. Miksette hae apua? Vaihtoehtoja on. Itselle auttoi masennuslääkitys ja sairasloma nostamaan sieltä pahimmasta suosta. Nyt elämä jo näyttää valoisampia puoliaan, tosi syvissä vesissä kävin.
En ole suossa, olen väsynyt.
Uupumuksen perusteella ei saa sairaslomaa, siihen tarkoitukseen käytetään uupuneilla masennuadiagnoosia. Nukkumisen ongelmiin tietenki lääkkeitäki.
Kannattaa muistaa että tuollainen fyysinen uupuminen voi johtua ihan fyysisestä sairaudestakin. Itselleni kävi niin luulin että olen rasittanut väsynyt ja uupunut. Kunnes verikoetulokset paljasti ihan muuta. Toki masennus vaikuttaa samallailla mutta kaikki ei aina ole masennusta.
Kaikki labra-arvot ym. on mulla kunnossa, mutta yöunet ovat hiukan katkonaisia olleet. Ap
Silloinhan tilanteessa hyviäkin puolia. Pystyt vielä itse vaikuttamaan asioihin. Jokuhan sinua ahdistaa ja kuormittaa ? Ensimmäinen askel on varmaan yrittää miettiä mikä se on. Ja Nukkuminen on kyllä tärkeää. Itselläni tulee herkästi ahdistusta jos unirytmi menee sekaisin kaikki tuntuu kaatuvan päälle. Sitten kun saa kunnolla nukuttua samat asiat eivät tunnu enää yhtään niin pahoilta. Toivottavasti olosi helpottuu ja saat levättyä ja kerättyä voimia.
Kiitos kannustuksesta! Asioita tuntuu olevan koko ajan liikaa, mitkä pitää hoitaa. Siitä on tullut stressiä. Yritän kyllä hoitaa niitä niin, etten ottaisi liikaa turhia paineita. Mutta kun se stressin kierre on jäänyt päälle, siitä on jokseenkin vaikea irtautua. Ja yritän väliin saada mukavia asioita, jotten suorittaisi elämää. Opettelen parempia tyylejä selviytyä ja yritän rentoutuakin. Mutta nyt Good Night. Mukava oli keskustella.
Oli/on sama tilanne aapeen kanssa. Työterveyshuolto onneksi auttoi ja pääsin tänään ekaa kertaa työpsykologin kanssa juttelemaan ja olotila keveni heti! Vielä 4 käyntiä varattu lisää. Uskon että putken päässä näkyy kohta valoa.
Tsemppiä kaikille kohtalotovereille!
Käy sähköpiuhat käsiisi niin saat virtaa elämääsi.