Koska se ylinopeuden ajaminen loppuu ja aletaan noudattamaan muitakin liikennesääntöjä esimerkiksi suojatiesääntöjä?
Turha yrittää syyllistää pyöräilijöitä kaikesta kun itse ollaan hengenvaarallisia taparikollisia.
Miksi autoilijat ajavat jatkuvasti ylinopeutta Tampereella?
34
109
Vastaukset
- Anonyymi
Tampereella on jo vuosia jatkunut se, että autoilijat ja motoristit kaahaavat, saastuttavat ja tappavat ihmisiä. Pyöräilijöistä sitten yritetään mediassa saada aikaan syntipukki milloin mihinkin vaikka kaikki tietävät mikä se ongelma oikeasti on: autoilijat, motoristit, mopoilijat ja räksyttävät koirat.
- Anonyymi
Kun saadaan uusia valvontakameroita, niin henkilöautojen turvallisia nopeuksia voidaan seurata paremmin. Samaan aikaan on kehitteillä monia henkilöautojen seurantajärjestelmiä, joiden avulla voidaan rekisteröidä esimerkiksi ympäristön kannalta haitallisten lyhyiden ajomatkojen suorittamisia. Näiden yhteyteen voidaan laatia kartasto, jolla jälkikäteen voidaan katsoa onko osattu ajaa turvallisesti.
Ajonopeuksia alentamalla voidaan parhaiten saavuttaa muille ihmisille, eläimille ja luonnolle turvallisemmat olosuhteet. - Anonyymi
Jos kaupunkiin halutaan sujuva liikenne, nopeus on nostettava 50km/h ja liikennevalot saatava synkkaan sekä useimpien paikalle joustavat liikenne ympyrät.
Myös hämeenkaduula on sallittava henkilöauto liikenne kun nopeus pystytään saamaan pikaratikan tasolle.- Anonyymi
Kannatan joustavia liikenneympyröitä! se on törmäystilanteessa nykyistä liikenneympyrää huomattavasti turvallisempi ja tarvittaessa siitä voidaan venyttää liikenneovaali.
- Anonyymi
Taas yksi uusi typerä aloitus joka on tehty vain itsensä viihdyttämiseksi. (lue: omien traumojen purkamiseksi)
- Anonyymi
Kevyenliikenteenkaiteet unohtui fillaristien ja jalankulkijain välisiltä reiteiltä kokonaan. Ensi kerralla tuikkaan sontsan pinnojen väliin.
- Anonyymi
Motoristien kuminpolttokaahaaminen Hervannan ympäristössä on ainakin hieman hiljentynyt nyt.
- Anonyymi
Liikennesääntöjen noudattaminen alkaa sitten kun tulee liikennepoliisit tulospalkkiolla, eli enemmän sakkoja sen enemmän palkkaa.
- Anonyymi
Siinä vain käy sitten niin että poliisi alkaa sakottamaan aivan keksityistä jutuista, pääsee niin kaikkein helpoimmalla. Siinä on sitten kahden poliisin sana sinun sanaasi vastaan. Kumman luulet painavan enemmän oikeudessa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siinä vain käy sitten niin että poliisi alkaa sakottamaan aivan keksityistä jutuista, pääsee niin kaikkein helpoimmalla. Siinä on sitten kahden poliisin sana sinun sanaasi vastaan. Kumman luulet painavan enemmän oikeudessa?
Kehaisitko sinä itseäsi tuossa kun vastaaviakin asioita apupilkkinä on.
- Anonyymi
Koska pyörteille ja risteyksiin ,
tulee pyöräilijöile hidasteet????- Anonyymi
Missä täällä on pyörteitä? Ehkä kovalla tuulella?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Missä täällä on pyörteitä? Ehkä kovalla tuulella?
Tarkoitti varmaan pyöräteitä. Pyörteitä on tämän palstan kirjoittajien ..............
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tarkoitti varmaan pyöräteitä. Pyörteitä on tämän palstan kirjoittajien ..............
Jos kerran tarkoitti pyöräteitä niin miksi ei sitten kirjoittanut niin? Onko niin vaikeaa tarkastaa tekstinsä ennenkuin painaa "Lähetä"?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos kerran tarkoitti pyöräteitä niin miksi ei sitten kirjoittanut niin? Onko niin vaikeaa tarkastaa tekstinsä ennenkuin painaa "Lähetä"?
EIT-köhän sinun pitäsisi jo antaa paremmille tahoille tutkittavaksi mitä kukakin saisi kirjoittaa ja mitä ei ja missä vaiheessa. Hipaisin jo lähetä knappulaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos kerran tarkoitti pyöräteitä niin miksi ei sitten kirjoittanut niin? Onko niin vaikeaa tarkastaa tekstinsä ennenkuin painaa "Lähetä"?
Pääsetköhän koskaan tämän niin ison ja vaikean asian ylitse , koita edes?
- Anonyymi
Tampere.. niin joo se on se taajama siellä Keski-Suomessa. Pari työkaveria, ennen koronaa, kulki sieltä päivittäin töihin tänne. Toinen junalla ja toinen autolla. Kuulemma työmatka oli molemmilla suunnilleen kolme tuntia päivässä. Vaikuttaa aika kuolleelta kylältä, jos tänne pitää kulkea päivittäin töihin. Ehkä se on sitten vaan paljon halvempi kustannuksiltaan...
- Anonyymi
"Ehkä se on sitten vaan paljon halvempi kustannuksiltaan..."
On se paljon halvempi kuin täällä keskieuroopassa nämä todella isot kaupungit.
Tosin kun muutin tänne vielä halvemmista paikoista niin huomasin että kyllä euroopassa on vielä kallista.
Käy joskus niin huomaat eron.
- Anonyymi
Ei osata edes kääntyvinä väistää pyörätien jatkeen yli pyöräileviä. On useampi paikka jossa pitäisi väistää pyöräilijää, mutta ei tehdä.
Tieliikennelain 24 § lukee että: Ajoneuvolla käännyttäessä on väistettävä: risteävää tietä ylittävää jalankulkijaa, polkupyöräilijää ja mopoilijaa;
Ja tiedoksi että liittymä on tieliikennelain 2 § mukaan risteys.
Tässä laissa tarkoitetaan: risteyksellä samassa tasossa olevaa teiden risteämää, liittymää tai haarautumaa mukaan luettuina tällaisten risteämien, liittymien tai haarautumien muodostamat alueet;
Kääntyvä väistää. - Anonyymi
Keskustassa on nopeus nostettava kuuteenkymppiin. ja pyöräily on kiellettävä koska useimmilta heiltä puuttuu ajokortti.
- Anonyymi
Onneksi fiksut ovat päättämässä etkä sinä.
- Anonyymi
Kannatetaan! Kortittomat autoilijat ovat kovin kiireisiä eikä heidän ajohurmosta tule latistaa millään polkupyörävauhdeilla.
- Anonyymi
Syyttömiäkö olit taas ronkkimassa.
- Anonyymi
Suomalaiset autoilijat ajavat muihin länsimaihin verrattuna aivan päin persettä. Ja Suomen isoista kaupungeista erityisesti Tampereella ei osata ajaa sääntöjen mukaan, vaikkei Helsingissä ja Turussakaan ole kehumista. Tampereella kuitenkin punaisia päin ajaminen on aivan omaa luokkaansa Suomen isoista kaupungeista.
- Anonyymi
Tampereella suorastaan pakotetaan ajamaan punaisia päin koska vihreä aalto on täysin tuntematon.
Hämeenpuiston läpi ajaessa joudut pysähtymään jokaisessa valoissa. Lienee liikennessuunnittelijan perverssion huipentuma koko pätkä.
Kortittomille pyöräilijöille tarvitaan pyörään vakuutus joka korvaa auton raaaputtamisesta aiheutuneet vahingot.- Anonyymi
Minua ei ole koskaan pakotettu ajamaan päin punaista missään. Enkä tiedä, miten kukaan edes voisi pakottaa siihen.
- Anonyymi
Täysin totta, koskee koko Tretta.
Ennen Taksinkuljettajat ja Linja-autonkuljettajat palaveerasivat suunnittelijoiden kanssa ja vaikuttivat porukalla asiaan, nyt ei taida onnistua.
Kysykää nyt oikeilta ammattilaisilta joskus jotain liikenteen sujuvaisuudesta jotka oikeasti ajavat työkseen ja todella tietävät mistä puhuvat, ettei joku citarissa käyvä kotirouva piipitä jalankulkijoista tai pyöräilijöistä kuinka heillä on vaikeaa. - Anonyymi
Vihreä Aalto oli eduskunnassa ja sai tressin , mitään muuta vihreää aaltoa ei ole.
- Anonyymi
En tiedä missä hullujen huoneella liikennevalot on säädetty mutta joustava liikkuminen autolla on tehty mahdottomaksi.
Turha inistä punasia päin ajamisesta kun siitä tehdään näin vaikeeta.
Sitä saa mitä tilaa!- Anonyymi
Niin, ei muuta mahdollisuutta kuin ihan tahallaan.
Esim. muutama esimerkki : Teiskontiellä ja Itsenäisyyden kadulla vastakkaiseen suuntaan palaa vihreä kun itse odotat punaisissa eikä risteävää liikennettä valoilla ohjattuna vihreälle.
Monta muuta paikkaa ja kohtaa missä on täysin pelkkä tyhmyys tai kiusanteko vastauksena.
- Anonyymi
Suunnittelijat nukkuvat ruususen untaan ja ongelmat pahenevat.
Turha syyttää autoilijoita punaisia päin ajamisesta kun syyllinen löytyy huonosta suunnittelusta.
Sellainen laki joka ei palvele kansalaisiaan on hyödytön ja turha.
Olen ajanut suurkaupungeissa missä autoja on satakertainen määrä. Joten pyöräilijät. Pliis älkää tulko isäänne neuvomaan miten maanteillä ajetaan.- Anonyymi
Jokainen autoilija päättää ihan itse, ajaako päin punaista vai ei.
- Anonyymi
Kun syyttää autoilijaa törkeästä huolimattomuudesta voi joskus miettiä omaa osuuttaan ajaako jonkun alle vaikka oliskin oikeassa vaikka lakaisinkoneen alle , ei auttanut se oikeassa oleminen.
Autoilijoita nyhdetyillä verovaroilla on saatu hyvää paanaa fillareille jos uskaltaa niillä ajaa kun se meno on laittoman laitonta, siis lähinnä säännötöntä villiä länttä , no korttitta ja muutenkin sanktioittahan sillä pyörällä pääsee ,,, joten poliisin pelkokaan ei auta jota meille autoiljoille nyt luotte.
Yhteistyöllä ja väistämisellä vaikka kuten teollisuudessa , sahoilla , yms että aina. AINA kävelijä tai pyöräilijä väistää muuta liikennettä koska; se näkee ja kuulee paremmin sekä pysähtyy huomattavasti nopeammin kuin esim, 1500 kg auto - Anonyymi
Turha vinkua suurista nopeuksista keskustassa kun viherhippiäiset ovat pyörineen kaikkien tiellä ja aina vaatimassa lisää etuja.
Eikö olisi reilua että se joka maksaa, eli auton omistaja, myös päättää miten liikenneleikki pelataan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2724486Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2673615Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1621911Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde261818Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2991485Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?1341031Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe18970en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va122922Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235883