SUOMESSAKIN on käyty keskustelua siitä, onko media kohdellut liian ankarasti Yhdysvaltain presidenttiä Donald Trumpia. Vaalipäivän jälkeiset tapahtumat todistavat, että media on kohdellut häntä päinvastoin liian helläkätisesti.
Trump on ansainnut kaikki häneen liitetyt kielteiset epiteetit. Media ei ole puhunut asioista niiden oikeilla nimillä. Rasisti on rasisti, sovinisti on sovinisti, narsisti on narsisti, valehtelija on valehtelija, vaikka olisikin suurvallan päämies.
Miestä, joka yrittää henkilökohtaisen etunsa vuoksi tuhota maansa demokratian ja oikeusvaltioperiaatteen, ei voi kohdella liian ankarasti.
TRUMPIN KÄYTÖS vaalien jälkeen on saattanut häpeään paitsi hänet itsensä myös republikaanisen puolueen. Sen johtajista useimmat tukevat hänen mielettömiä vaalivilppiväitteitään, vaikka hyvin tietävät, ettei niissä ole häivähdystäkään perää.
Häpeään joutuvat myös Trumpin ihailijat ja tukijat ympäri maailmaa, myös Suomessa. Täällä he ovat enimmäkseen perussuomalaisia ja oikeistokristittyjä.
Olen usein ennenkin väittänyt, että oikeistopopulismin nousu on vakava uhka demokratialle ja arvoille, joille demokratia perustuu.
Oikeistopopulisteille demokratia kelpaa vain tieksi valtaan. Suomalaisetkin oikeistopopulistit syyttivät Trumpin arvostelijoita demokratian halveksimisesta. Nyt nämä syytökset ovat muuttuneet täysin naurettaviksi.
Trumpin vaalien jälkeiset toimet – muun muassa puolustusministerin ja puolustusministeriön johdon vaihdokset – näyttävät osoittavan, että hän valmistelee vallankaappausta. Siinä hän ei onnistuisi, vaikka yrittäisikin.
JOKAINEN yksinvaltaan pyrkivä alistaa ensitöikseen palvelukseensa median ja oikeuslaitoksen ja käy sen jälkeen kansalaisten perustuslaillisten oikeuksien kimppuun. Sitten hän varmistaa, ettei hänen valtaansa voida kumota ainakaan demokratian keinoin.
Kaikkea tätä on Trumpkin yrittänyt, mutta ei ole siihen kyennyt. Instituutiot, joille demokratia ja oikeusvaltio on Yhdysvalloissa rakennettu, ovat olleet siihen liian vahvat.
Trump voi vain kadehtia muualla paremmin onnistuneita aatetovereitaan, esimerkiksi Unkarin pääministeriä Viktor Orbánia.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.