Marinin hallituksen suosio laskenut 20% puolessa vuodessa.

Anonyymi

Sanna Marinin (sd) hallituksen alamäki on vaikuttava. Suosio on perustunut jämäkästi pidettyihin puheisiin kevään koronaepidemian aikana. Nyt epidemian hoito on siirretty maakuntiin ja Marin (sd) ei pääse enää kevään tavalla johtamaan edestä.

Sanna Marinin (sd) puutteet ja vasemistolainen arvomaailma alkavat tulla esiin, Nyt häntä ja hallituksen toimintaa katsotaan muista näkökulmista. Koronakulissin takaa löytyy velaksi elämisen ja sen vähättelyn lisäksi heikko sote-prosessi ja kelvoton työllistämisohjelma ja työllistämisohjelman päätöksien pakoilu aatteellisista syistä. Ihmisten hädällä tehdään politiikkaa tai siitä välittämättä.

Ihmisten ei anneta mennä hoitoon, vaikka maassa on kapasiteettia tarjolla. Se on jatkumoa vasemmiston linjalle välttää yritysten käyttöä palveluiden tarjoajana. Näin lapsen päivän jälkitunnelmissa miettii, miksi lapsien asemasta ei haluta pitää kiinni työllisyyttä parantamalla? Työllisyys on hyvinvoinnin a&o.

Miksi lasten pitää tunteä häpeää siitä, että vanhemmat ovat työttömiä? Miksi lasten pitää tuntea tulevansa kiusatuksi, kun vanhempien työttömyyden takia ei ole varaa ostaa uutta talvitakkia vanhan nuhjuisen tilalle? Miksi lasten pitää kärsiä siitä, että ei ole varaa harrastuksiin, kun vanhemmat ovat työttömiä? Innostaako työtön äiti lastaan opiskeluun vain tuleeko hänestä työtön jo toisessa polvessa, jonka elämä rakentuu tulonsiirtojen varaan? Laitetaanko lapsi leipäjonoon, jos masentunut vanhempi ei jaksa mennä?

Sanna Marinin (sd,) hallitus lupaa työllisyystoimia, jotka tehoavat 2030 mennessä, 10 vuoden päästä, koulutusuudistusten kautta 25 vuoden päästä. Miksi ei jo 2021? Ihmisten ei anneta mennä töihin, vaikka on tekemätöntä työtä. Mieluummin puhutaan työvoiman maahantuonnista. Koronakriisiä esitetään verukkeena päätösten tekemättä jättämiselle. Se laskee hallituksen ja myös sdp:n kannatusta.

4

75

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Virkamisten päätösten lukeminen on hallituksen suurin saavutus.

    • Anonyymi

      Jatujengien uhrit on kantasuomalaisia lapsia ja nuoria, siksi Ohisalo ja hallitus suojelee ja uhriuttaa rikolliset, eikä huomioida uhrien pelkoa traumaattisia kokemuksia.
      Teräaseilla uhkailijat käyttävät valtaansa täysin syyttömiä kohtaan, hallitus vaikuttaa uusavuttomalta kun kysymyksessä on kantaväestön turvallisuus.

    • Anonyymi

      Aloittajalla hiukan henkilökohtaisia ongelmia.

    • Anonyymi

      Ymmärsitkö tuon kaiken minkä kirjoitit?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kela tukee virallisesti Pride-liikettä

      Iso kiitos Kansaneläkelaitokselle tuen osoittamisesta myös vähemmistöille. Näin toimii vastuullinen valtiollinen koko k
      Maailman menoa
      30
      3700
    2. Jorma Lind kuollut

      Ylen uutisankkurina 40 vuotta toiminut Jorma Lind on kuollut 85-vuotiaana. https://yle.fi/a/74-20230265 ARVl on näet
      Maailman menoa
      49
      1608
    3. Mikä on kaunein

      Ja hellyttävin hetki irl kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      73
      1328
    4. Mahdatko ymmärtää sitä

      Mä en selviä jollei me jutella kunnolla. Tarvitsen sua siihen. Etkä sä voi sitä tietää kun en ole ilmaissut mutta olen
      Ikävä
      75
      1171
    5. Ensimmäisenä Helluntaina ei uudelleen kastettu KETÄÄN!

      Raamattu kertoo, että Helluntaina kastettiin. Mutta vaikka Raamattu ei erikseen kerro tiedän VARMASTI Ettei
      Kaste
      691
      1031
    6. Hitaille omat kassat

      Kassoilla hidastelevat ärsyttävät. Menee heti loppupäivä pilalle, kun kauppareissu kestää hidastelijoiden takia. Näille
      Maailman menoa
      167
      1009
    7. Kävisikö tällainen sopimus?

      Olisitko valmis juttelemaan jo ensi viikolla kahden kesken?
      Ikävä
      78
      852
    8. Olisit ollut niin

      Minunlaiseni. Ehkä se on helmpompi kun emme kohtaa. Kipeältä se tuntui ettet valinnut minua
      Ikävä
      35
      742
    9. Mitä yhteistä sinulla

      on kaivattusi kanssa? Sama musiikkimaku, tai huumorintaju, tai ehkä työpaikka? Vai ettekö tunne vielä niin hyvin?
      Ikävä
      47
      735
    10. Mikä tekee kuuman

      Kaivatustasi?
      Ikävä
      39
      699
    Aihe