Oikeusvaltioperiaate edellytys EU-tukijaossa

Anonyymi

Miksi OIKEUSVALTIOPERIAATE on äärimmäisen tärkeää ja mitä tapahtuu valtioissa, joissa oikeusvaltioperiaatetta ei ole?

Oikeusvaltiossa julkinen valta perustuu lakiin. Sananvapaus ja demokraattiset vapaat vaalit ovat itsestäänselvyys meille oikeusvaltion kansalaisille. Vapaa lehdistö, riippumaton tuomioistuin ja oikeusturva kuuluvat oikeusvaltioon.

Tranparency International on korruption vastainen maailmanlaajuinen järjestö.

Transparency Internationalin mukaan korruptioindeksi maalaa synkän kuvan niistä EU-maista, jotka ovat lipsuneet laillisuusperiaatteista.

Unkari on pudonnut "korruptiolistalla" 10 pistettä. Unkarin pääministeri Viktor Orbán on tiukentanut otettaan valtiollisista instituutioista sekä kansalaisyhteiskunnasta. Hallitsevan Fidesz-puolueen jäseniä vastaan on esitetty lukuisia syytöksiä julkisten varojen väärinkäytöstä.

Vastaavaa on Tranparency Internationalin mukaan tapahtumassa Puolassakin. Järjestö kehottaa EU:n ottamaan tämän varoituksena.

Unkarin sijoitus romahti listalla heikommaksi kuin esimerkiksi EU:hun pyrkivän Montenegron, jonka korruptoituneisuutta EU on arvostellut.

Entä mitä tapahtuu niissä maissa, joissa julkinen vallankäyttö ei ole lain mukaista? Mitä tapahtuu lehdistölle ja sananvapaudelle? Ovatko Euroopan Unioniin hyväksytyt Unkari ja Puola Valko-Venäjän ja Turkin tiellä?

Molemmat EU-maat Unkari ja Puola, ovat EU:n ison elvytyspaketin nettosaajia.

Mihin EU:n tukiraha-miljoonat käytettäisiin maissa, joissa on korruptiota, perusoikeuksia ei kunnioiteta, eikä julkinen vallankäyttö ole lain mukaista?

14

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Suomea hallitsee hyväveliverkosto joka on levittäytynyt myös oikeusistuimiin.
      Salaisilla sopimuksilla julkista rahaa jaetaan poliitikoille kuten eräskin meppi sai 100000 euroa yritystukea , EU päivärahojen lisäksi. Sipilän omaisuus on peruja Rautaruukin omistuksien siirolla Sipilän hallintaan , meni kuulemma lain mukaan.
      Senaatti jakaa valtion kiinteistöjä alehinnalla kaveripiiriin kuuluville , laillista toimintaa.
      Ei ihme jos ulkomaalaiset alkavat epäillä Suomen rehellisyyttä ja oikeusvaltio ajatusta.

      • Anonyymi

        Hyväveliverkosto tuo Ukrainasta Suomeen muitakin kuin marjanpoimijoita. Poliisi huolissaan rakkauden ammattilaisten maahantulosta hämärillä työluvilla joita yrittäjät tehtailevat Romanialaisille ja muille idän naisille.


    • Anonyymi

      Unkari ja Puola ovat sopimusrikkojia. Rahahanat kiinni! Ainakaan Suomen rahoilla ei saa diktatuureja tukea!

      • Anonyymi

        Onneksi Suomi saa maksaa jos sopuun päästään.


      • Anonyymi

        Myös Suomi kuuluu joukkoon koska meillä ei ole puolueista riippumatonta perustuslakituomioistuinta.


    • Anonyymi

      Suomen pitää rahoittaa koko maailmaa...!!

    • Anonyymi

      Mitä tulee Puolaan ja Unkariin niin silloin kun kyseiset maat ovat hakeneet EU:n jäsenyyttä ja kun ne on hyväksytty jäseniksi niin nehän ovat silloin jo täyttäneet käytännössä nämä kriteerit!

      https://europa.eu/european-union/about-eu/countries_fi

      "EU-jäsenyyttä voi hakea jokainen maa, joka täyttää jäsenyysehdot. Näitä ehtoja kutsutaan Kööpenhaminan arviointiperusteiksi. Niihin kuuluu toimiva markkinatalous, vakaa demokratia ja oikeusvaltio sekä kaiken EU-lainsäädännön – myös euroa koskevan – hyväksyminen."

      Oliskohan EU:n kannattanut olla hieman tarkempana uusia jäseniään hyväksyessä? Nythän siinä on käynyt niin että tämä "jäsenhankinta" oli pelkkää poliittista peliä jonka vastapuolena oli Venäjä!

      Tämänkaltaisen käyttäytymisen mitä EU nyt tekee että se painostaa enemmistöpäätöksillä suvereeneja valtioita NIIN pitäisi kyllä herättää vähintään pienemmät EU jäsenvaltiot! Vaikka nykyiset päätökset eivät olisikaan huonoja NIIN sehän on vain ajan kysymys kun tulee sellainen EU päätös joka on meille epäedullinen - Silloin on myöhäistä valittaa kun "peet" on housuissa!

      • Anonyymi

        Jos eu-tukia jaetaan jäsenvaltioille, jotka eivät noudata EU:n oikeusvaltioperiaatteita, siitä tulisi vaarallinen ennakkopäätös, ja muutkin jäsenvaltiot voisivat "unohtaa" tuomioistuinten riippumattomuuden ja lain mukaiset perusoikeudet.

        Olisiko mahdollisten EU:n tukien oikeudenmukainen käyttäminen myönnettyyn tarkoitukseen niissä maissa, joissa korruptio kukoistaa, media on vaiennettu ja valtiota johdettaisiin pelolla?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos eu-tukia jaetaan jäsenvaltioille, jotka eivät noudata EU:n oikeusvaltioperiaatteita, siitä tulisi vaarallinen ennakkopäätös, ja muutkin jäsenvaltiot voisivat "unohtaa" tuomioistuinten riippumattomuuden ja lain mukaiset perusoikeudet.

        Olisiko mahdollisten EU:n tukien oikeudenmukainen käyttäminen myönnettyyn tarkoitukseen niissä maissa, joissa korruptio kukoistaa, media on vaiennettu ja valtiota johdettaisiin pelolla?

        Miten sitten ylipäätään on mahdollista että EU:ssa voi olla jäsenenä valtioita jotka eivät noudata näitä EU:n "oikeusvaltioperiaatteita"?


    • Euroopan unionista tehdyn perussopimuksen 2 artiklassa oikeusvaltio on listattu yhdeksi EU:n perusarvoista. Se tarkoittaa sitä, että jäsenmaiden hallitusten tulee noudattaa lakia, että ne eivät saa tehdä mielivaltaisia päätöksiä ja että kansalaisten tulee voida haastaa niiden päätökset itsenäisissä tuomioistuimissa. Oikeusvaltioperiaatteeseen kuuluu myös korruption vastainen toiminta sekä lehdistönvapauden puolustaminen, jotta kansa saa tietoa hallituksen toimista.

      Puola ja Unkarivastustavat näitä arvoja...ja Suomen persut kannattavat heitä avoimesti eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio etunenässä. Jos kannattaa oikeusvaltiota, tietää varmasti mitä puoluetta ei kannata äänestää.

      • Anonyymi

        Suomessa ei saa oikeutta kuin rahalla , Unkarissa on asiat paremmin kuin Suomessa jos kansalaisen oikeusturvasta puhutaan.


    • Anonyymi

      Oikeusvaltioperiaatteen mukaan tuomiovalta ja poliittinen valta on erillään. Siksi Puolan hallitus ei saisi nimetä tuomareita, mutta Suomen hallitus saa tulkita perustuslakia pelkkien poliitikkojen voimalla..

      • Oikeusvaltioperiaatteen mukaan tuomiovalta ja poliittinen valta on erillään. Siksi Puolan hallitus ei saisi nimetä tuomareita, mutta Suomen hallitus saa tulkita perustuslakia pelkkien poliitikkojen voimalla...Menepä takaisin koulun penkille. Sinulla on perusasiat ihan sekaisin päässä. Hallituksen tulkinnalla ei ole merkitystä, koska eduskunta säätää lait, eikä hallitus. Hallitus tuo eduskunnan käsiteltäväksi lakiesitykset. Eduskunta sitten hyväksyy tai hylkää esityksen. Siinä demokratia toteutuu. Eduskunnassa on eri valiokuntia, mm. perustuslakivaliokuntia, joissa hallituksen lakiesityksiä käsitellään ennen lopullista eduskuntakäsittelyä.

        Puola ja Unkari vastustavat EU:n oikeusvaltioarvoja...ja Suomen persut kannattavat heitä avoimesti eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio etunenässä. Jos haluaa elää jatkossakin oikeusvaltiossa, tietää varmasti mitä puoluetta ei kannata äänestää.


    • Anonyymi

      EIT langetti Suomelle sanktioita koska Suomi oli muka rikkonut valekuolleen irakilaisen ihmisoikeutta. Onko väärennökseen perustuva oikeudenpäätös puolueeton? Unkarin ja Puolan ongelma lienee ettei voida rahastaa valekuolemilla, onhan siinä melkoinen ero EIT:n kanssa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa

      Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol
      NATO
      272
      4468
    2. Stefu haikailee

      Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      267
      3601
    3. Harmi mies ettet arvostanut

      Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku
      Ikävä
      159
      1897
    4. Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!

      Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde
      Suomalaiset julkkikset
      26
      1799
    5. Lavrov väläyttelee WW3:sta

      Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,
      Maailman menoa
      299
      1477
    6. Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?

      Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1027
    7. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      18
      957
    8. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      122
      911
    9. Voiko hyvää omatuntoa ostaa?

      Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo
      Sinkut
      235
      883
    Aihe