Intistä hommatulla kortilla töitä?

TJ vielä aika paljon, mutta heinäkuussa loppuu intti ja siviiliiajokortista tulee ABECE. Kannattaako tältä pohjalta elätellä toiveita työnsaannista kun tarkoitus olisi kuitenkin välivuosi pitää. Osaako kukaan alaa paremmin tunteva kertoa?
82162
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Ei muuta kun kyselet vaan hommia, ensiksi vaik nuppi hommia ja koko ajan soittelet kuljetusliikkeisiin ni varmasti tärppää.Näin minä tein,parivuotta sitten, nyt ajokkina 7 akselinen kasettivehje.

Äänestä

Voin kertoa omakohtaisen kokemuksen. Nuo 7-akseliset melkein kannattaa alkajaisiksi unohtaa. Mutta jos esimerkiksi jakohommat käy ja sinulla riittää ahkeruutta, niin töitä löytyy ainakin pätkissä. Sen voin kertoa, että ei sillä armeijan kortilla kannata alkaa yrittää kuuta taivaalta. Minä kyselin aikoinani kaikenlaisista yrityksistä töitä ja jossain meinasi johtajia vähän hymyilyttää. Jälkikäteen ajatellen oli hyvä, että aloitin alhaalta. Kynnys armeijan ajeluista täysiin kokonaispainoihin on suuri. Ne armeijassa hankitut ajokokemukset ei kuitenkaan ole suuria ptosi paikkaan joutuessa. Älä anna kusen nousta päähän ja kysy nöyrästi töitä. Näitä nuoria puukenkärahtareita Suomessa riittää.

Äänestä
  • Eipä ole intin ajokokemus tosiaan ihmeellistä, mutta kuitenkin parempi kun ei mitään. Toisaalta monella sotakuskilla on todella arvokas lasti kun 30 varushenkilöä istuu lavalla. Sen pitäisi ainakin opettaa vastuuntuntoa.

    Äänestä

  • Gonasetä kirjoitti:

    Eipä ole intin ajokokemus tosiaan ihmeellistä, mutta kuitenkin parempi kun ei mitään. Toisaalta monella sotakuskilla on todella arvokas lasti kun 30 varushenkilöä istuu lavalla. Sen pitäisi ainakin opettaa vastuuntuntoa.

    Ei tosiaankaan ole kusta päässä, lähinnä just aattelin että tosta isosta E:stä olis hyötyä kuorkkihommia haettaessa. Tartteeko jakeluhommissa nykyään miten laajan paikallistuntemuksen.. jos esim. vieraasta kaupungista haluais töitä saada?

    Äänestä

  • Gonasetä kirjoitti:

    Eipä ole intin ajokokemus tosiaan ihmeellistä, mutta kuitenkin parempi kun ei mitään. Toisaalta monella sotakuskilla on todella arvokas lasti kun 30 varushenkilöä istuu lavalla. Sen pitäisi ainakin opettaa vastuuntuntoa.

    Voi tuon asian ajatella nuinkin...
    Mutta sitten kun on 60 t käsissä ja siinä jos tulee se tosi paikka... nyt jos ajatellaan kuorman painoa, ei kuljetettavaa.. mutta ei moni hirviä lähteä viemään autollista ukkoja vaikka olisi vienut autollisen rullakoita...

    Äänestä

  • kalle kirjoitti:

    Ei tosiaankaan ole kusta päässä, lähinnä just aattelin että tosta isosta E:stä olis hyötyä kuorkkihommia haettaessa. Tartteeko jakeluhommissa nykyään miten laajan paikallistuntemuksen.. jos esim. vieraasta kaupungista haluais töitä saada?

    Jakeluajossa on totta kai hyötyä paikallistuntemuksesta. Kuitenkin jokainen täysipäinen kuski osaa kadunpätkän löytää kartan avulla, tai navigointilaitteiston avulla.

    Monesti vaan ongelmat alkavatkin vasta asiakkaan luona.Mihin puretaan, kuka ottaa vastaan ja kuittaa.
    Pahimpia ovat asikkaat jolla on monta toimipistettä, koska tavaraa voi tulla väärällä osoitteella ja kukaan ei tiedä mistään mitään...

    Jakelua on monenlaista, osassa ajetaan lähes sama reitti päivittäin, jonka varmasti oppii nopeasti.
    Useimmiten kannattaa aamulla yhden röökin verran ihan rauhassa miettiä miten reitti kannattaa ajaa, sillä tavalla säästää eniten aikaa.

    Äänestä

ainakin arvostaa armeijassa ajettua korttia.

Äänestä

Kuskeista on paljon ylitarjontaa paikat kiven alla = ei töitä

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kalle kirjoitti:

TJ vielä aika paljon, mutta heinäkuussa loppuu intti ja siviiliiajokortista tulee ABECE. Kannattaako tältä pohjalta elätellä toiveita työnsaannista kun tarkoitus olisi kuitenkin välivuosi pitää. Osaako kukaan alaa paremmin tunteva kertoa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu