Cityvihreät ovat siirtomaa herrojen röyhkeydellä ja härskiydellä sekä suurella tekopyhyydellä siirtäneet kaiken epämiellyttävän toimiminnan naapurikuntiin ja nyt jopa naapuri valtioon. Norjaan halutaan rakentaa tuulivoimapuisto tuhoamaan saamelaisten pyhän paikan.
Pääkaupunkiseudun cityvihreät ovat siirtänet jättteensä säilytyksen Espoolle ja polttamisen Vantalle. Paskavetensä ne pumpaavat Espooseen ja puhtaan veden ottavat Päivänteestä. Lentoasema on Vantaalla ja oma lentoasema Malmilla halutaan lakkauttaa. Omia hiilivoimalaitoksia ajetaan kiireellä alas, mutta yhtään korvaavaa tuulivoimalaa ei ole rakenteilla Hkin omalle alueelle. Tietulleja suunnitellaan kaupungin rajoille, mutta yhtään tullia ei ole ehdotettu sähkön tai veden tuonnille kaupungin rajoille, ei myöskään jätteden tai paskavesien viennille viennille Ei myöskään tullia matkasta lentoasemalle.
Cityvihreät ovat pahimman luokan teeskentelijöitä.
Cityvihreiden harjoitamalle vihreälle koloanimismille on saatava loppu.
Anonyymi
2
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Vihreät pelastavat oman maailmankäsityksensä muiden piikkiin. Sitä ei voi sanoa kovinkaan moraaliseksi toiminnaksi.
- Anonyymi
Sille saa lopun äänestämällä muita puolueita.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2734510Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2673632Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1621928Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde261830Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,3011491Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?1351037Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe18979en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va123928Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235884