Tavarapaljous

Kevyesti ja helpottuneena pystyn. Hyvin valikoiva olen muistoissa,, jotka liittyisivät tavaraan.

Minäkin olen tuossa hankkeessa vielä "vaiheessa". Olen aina ollut vanhan tavaran perään ja lisäksi kierrättäjä, vapaaehtoistyössäkin sillä saralla.
Kun suuntautuneisuuteni on laajasti tiedossa minulle on kertynyt paitsi omaa tavaraa myös muiden hylkäämää, jotkut säilytykseen, jotkut edelleen kierrätettäväksi.
Kodissani on kokonainen huone pyhitettynä tälle "harrastukselle", mutta hidastahan kaikki sorteeraaminen on.
Myös minä olen huomannut että on syntynyt ihan uusi ammattikunta tähän tarkoitukseen. Firma voi hoitaa tuon toimen, kuten kuolinsiivouksenkin. Sen varaan joudun ehkä itse laskemaan ja olen siitä omiani varoittanutkin.
Teimme aikanaan kuolinsiivouksen appeni jäljiltä ja kyllä siinä ruutia paloi.
Taitaa vieläkin osa kuolinpesän jäämistöstä olla loppusijoituspaikkaa vailla. Talo on vielä jäljellä ja sukuun kuuluva asuttaa sitä.
Suurin ongelma minulle ovat tietysti kirjat. Niitä on hyllymetreittäin, joka huoneessa, kaapeistakin niitä löytyy. Suurin osa niistä on minulle niin rakkaita,
etten tahtoisi niistä luopua ja tuntuu myös kipeältä tietää, että ne tuskin kiinnostavat jälkeenjääviä samalla tavalla.
Luopumista täytyy yrittää opetella...

Aineettomat lahjat on meilläkin ollut kauan periaatteena, vain kukkia olen aina mielelläni vastaanottanut. Olemme pyöreinä merkkipäivinä olleet matkoilla, joten kaikenkirjavia lahjaesineitä ei ole juurikaan kertynyt. Tarpeettomaksi käynyt käyttökelpoinen vaatetavara on kierrätetty ajoissa, silloin se vielä kelpaa. Kulahtaneita liinavaatteita on viety HESYlle, Helsingin elinsuojeluyhdistykselle.
Kunnon karsinta tapahtui, kun 16 vuotta sitten rakensimme taloa ja asuimme rakennusajan vuokrakaksiossa. Omakotitalo varastotiloineen tietenkin vetäisi paljon, mutta nautin myös tyhjästä tilasta ja selkeydestä, siivoaminen on helpompaa.

Aikanaan lasten lelujen, askartelujen ja piirustusten hävittäminen teki tiukkaa, ja kaikkein rakkaimmat niistä ovat yhä tallessa ja muistorikkaita poistettuja valokuvattuina. Jonkin verran lapsia on myös kiinnostanut ottaa niitä taas omille lapsilleen näytettäväksi ja leikittäväksi.

Kirjat ovat suurin murhe, kun niiden kierrätys ei oikein onnistu ja on niin paljon myös itselle korvaamattoman tuntuisia perittyjäkin kirjoja. On pitänyt vanhentuneita tietokirjasarjoja hajottaa pahvi- ja paperikeräykseen, samoin uutuusromaaneja.

Netissä on kätevää myydä, viimeksi keväällä lähti puutarhajyrsin tarpeettomaksi käyneenä. Joulukortit olen yleensä heti joulun jälkeen hävittänyt, ettei pääse kertymään ja niihin kiintymään, muutama on hyvästä syystä tallessa. Mietin tässä äskettäin, mitä tehdä hääkarkeille, jotka ovat läheisten rakkaiden häissä vieraille muistoksi jaettuja, tylliin käärittyjä ja silkkinauhoin sidottuja nyssyköitä vieläpä jonkin herkän tekstilapun kera. Samassa laatikossa on hääkutsuja ja kiitoskortteja. Talteen jäivät.

Ramoona

Viiden vuoden välein pitäisi muuttaa, jotta tulisi inventaario tehtyä ja raakattua tavaraa.
Piakkoin lähtee kassikaupalla kierrätykseen......

Kuolinpesä kyllä roudaa kaatopaikalle, mahtaako viedä tarpeellisen kierrätykseen ja loput ongelma jätteisiin, taivaas ei onneksi tartte olla himo hamstraaja!

Minulla ikuisuusprojekti myös, piharakennus jossa on sauna, pesutupa ja kesähuoine in myös varasto ja siellä kahdessa kerroksessa monen omistajan tavaraa. Entisen isännän roippeita (tosin ei paljoa), minun moneen kertaan muutettua tavaraa (lähinnä vaatteita ja kirjoja) Legon talon tyhjennyksestä tänne tuotua tavaraa, pojan tänne muutossa tuotua tavaraa, jota pitäisi alkaa lajittelemaan periaatteella muuttolaatikoihin, jätesäkkeihin, kierrätykseen, hyväntekeväisyyteen.
Joskus tuntee että heittäydyn ilkeäksi ja annan vahingon kiertää: meidän jälkeemme vedenpaisumus elikkä kun aika meistä jättää niin perikunta saa tehdä kuolinsiivouksen vanhan kaavan mukaan: minä arkkuun, nuoremmat tilaa roskalavan kunhan ensin ovat tapelleet jäämistöstä, jolla ei ole mahdollista rahallista arvoa, mutta tunnearvoa sitäkin enemmän (lapsillani on latinotemperamentti), Legon poika haluaa vain että säilytämme hänelle äitinsä kultakorut ja mahdollisesti joitakin tauluja, joille hän katsoo jotain myyntiarvoa.
Nyt lajittelen vanhoja vaatteita ja sitten katsotaan siitä eteenpäin.
Toisaalta olisi hyvä että nuorempi polvi kävisi itse katsomassa mitä heidän takiansa kannattaa säilyttää, mutta ei löydä oikein aikaa muilta harrastuksiltaan.

Ei ole totta! vielä edellisen asukkaan tavaroita jätetty varastoon? Tilaa roskalava ja laskuta perään. Peri säilytysmaksu lapsiltasi, jos ovat niin kiireisiä etteivät ehdi edes sanomaan, mitä pitäisi säilyttää.

Autotallissa vanhoja autonosia ja jäteöljyä , saunakammarissa vaikka mitä :´-(

Muuttaessamme rinnetalosta kerrostalon kolmioon pyysimme ensimmäiseksi lapsemme klonimaan haluamansa tavarat itselleen.
Sitten olivat vuorossa naapurit.
Lopuista kamoista ne, jotka eivät lähteneet mukaamme, kierrätykseen tai kaatikselle.

Nyt, 17 vuoden jälkeen, on harkittava jotain vastaavaa.
Jomman kumman leskeytyminen lähestyy ja ei olisi pahitteeksi jos aivan verryttely mielessä ryhtyisin inventoimaan ja poistamaan karkeampaa kamaa.
Yhden hankalan ryhmän muodostavat työkaluni ja jotkut apulaitteet.
Tallella ovat 60-luvun tuumamittaisista käsityökaluista laadukkaisiin sarjoihin millisiä kaluja. Kaikki ovat jäämää ajoilta jolloin pidin hengissä vanhoja auton raatoja. Eivätpä nuo jättäneet tielle. Kerran oli vaihdettava katkojan käret katulyhdyn "valossa". Kerran vaihdin tuulettajan hihnan ja kerran annoin ensiapua jäähdyttäjän letkulle, Kaikki varsinaiset "ennakkohuollot" tein katoksessa tai kaverin tallissa. Koneremppa oli tehtävä katon alla ja seinien sisällä.

Nämä kaksi viimeistä värkkiä ovat tekniikaltaan sellaisia, etten ole tarvinnut kaluja.
Poikani on kerran invetoinut omaan käyttöönsä kalut mutta jotain käyttökelpoista on vielä jäljellä.