Nainen on melkoinen rääväsuu suuttuessaan!

Elämän polulla on monikin asia ottanut päähän ja saanut näkemään punaista, mutta ykkösenä on edelleen ruokakauppojen "ammattipuristelijat". Jokainen kurkku ja tomaatti tunnustellaan ja niitä puristellaan, eikä arvon ladyt kuitenkaan mitään niistä kärryyn laita. En minäkään laittaisi littanaa tomaattia tai läpinuuhkittua kurkkua. Jostain syystä nämä ladyt joutuvat hormonimyrskyn valtaan, jos asiasta huomauttaa kiltisti tyyliin "etkö ole ennen tomaattia nähnyt tai se koko ei käy sulle".

Kumma kyllä, joka kerta puristelija on sattunut olemaan hyvin pukeutunut nainen. Liekö elämä niin helppoa ja tylsää, jotta siihen on etsittävä virikkeitä ruokakaupassa? Eihän se tietenkään ole sama asia, jos ostaakin puoli kiloa tomaatteja ja puristelee niitä sitten kotona. Ei siinä ole mitään jännitystä.

Matkani varrella olen joutunut kuuntelemaan useamman kerran painokelvotonta tekstiä ja pari kertaa meinannut saada päähäni käsiveskasta, koska olen huomauttanut tavasta, joka ei mielestäni kuulu kauppareissuihin.
20905
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Meneppä sanomaan kurkkua tai banaania liian sopimattomaksi. Saat käsilaukusta. LOL.

Äänestä
  • Olen ajatellut lohkaista senkin, mutta sen jälkeen en ennätä lukemaan käsilaukun merkkiä tapahtumien muuttuessa valonnopeuksiin!

    Äänestä

En tiedä, mutta onkohan asia kuitenkin niin, että teitä vitun ärsyttäviä kusipäitä riittää joka paikkaan joko niitä tomaatteja puristelemaan tai päätä aukomaan.

En minäkään tosin sitä ymmärrä, että jos ei mitään ostettavaa tartu mukaan niistä puristelluista tomaateista. Jos aloittaja ei tiedä miksi niin tehdään, niin kannattaa silloin olla aika tarkka kun niitä tomaatteja pussukaan pudottelee.

Äänestä
  • Oi sinä lady Gaga! Lupaamme olla vähemmän ärsyttäviä ja riittämättömiä, mutta seuraamme jokaista puristusta, jonka sinun karvaiset kätesi tekevät. Jää rauhaan ja tasoita pussukat silmien alta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Oi sinä lady Gaga! Lupaamme olla vähemmän ärsyttäviä ja riittämättömiä, mutta seuraamme jokaista puristusta, jonka sinun karvaiset kätesi tekevät. Jää rauhaan ja tasoita pussukat silmien alta.

    Tomaatti on yksilö. Parempi kokeilla ennen puraisua. Sokkona joutuu katumaan.

    Äänestä

  • Olen pitkänä miehenä torjunut jo vuosia sitten näiden hedelmien puristelijoiden saastutuksen.
    Otan aina hedelmät sieltä ylimmäisestä tai kauimmaisesta laatikosta, mihin ne 150 cm:n pituiset mummot eivät yksinkertaisesti ylety . Yksinkertaista ja hygienistä !

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olen pitkänä miehenä torjunut jo vuosia sitten näiden hedelmien puristelijoiden saastutuksen.
    Otan aina hedelmät sieltä ylimmäisestä tai kauimmaisesta laatikosta, mihin ne 150 cm:n pituiset mummot eivät yksinkertaisesti ylety . Yksinkertaista ja hygienistä !

    Se on erinomainen oivallus! Miehet eivät yleensä harrasta hedelmiin tai juureksiin kohdistuvaa puristelua, saati alkaisivat purkaa kukkakaalia matoja löytääkseen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olen pitkänä miehenä torjunut jo vuosia sitten näiden hedelmien puristelijoiden saastutuksen.
    Otan aina hedelmät sieltä ylimmäisestä tai kauimmaisesta laatikosta, mihin ne 150 cm:n pituiset mummot eivät yksinkertaisesti ylety . Yksinkertaista ja hygienistä !

    Tämän jälkeen alkaa kaupoissa näkymään mummeleita kevyt kenttäjakkara mukanaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olen pitkänä miehenä torjunut jo vuosia sitten näiden hedelmien puristelijoiden saastutuksen.
    Otan aina hedelmät sieltä ylimmäisestä tai kauimmaisesta laatikosta, mihin ne 150 cm:n pituiset mummot eivät yksinkertaisesti ylety . Yksinkertaista ja hygienistä !

    Hygieenistä? Ymmärrätkö että kurkottessasi kosketat tietyllä kehonosalla laidalla olevia hedelmiä. Kyllä naisen kädet kuitenkin puhtaammat.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hygieenistä? Ymmärrätkö että kurkottessasi kosketat tietyllä kehonosalla laidalla olevia hedelmiä. Kyllä naisen kädet kuitenkin puhtaammat.

    Olisiko siitä oikein paperit nähtäväksi? Siis molemmista. Laita joku "kurkottelulinkki".

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hygieenistä? Ymmärrätkö että kurkottessasi kosketat tietyllä kehonosalla laidalla olevia hedelmiä. Kyllä naisen kädet kuitenkin puhtaammat.

    Kokeilin. Eipä ottanut kiinni mikään kehonosa, mutta pari nitroa piti siinä kurkotellessa ottaa, koska pituutta ei ollut tuohenkiskontaan asti! Sieltä se vain lopulta löytyi, se naiselta koskemattomaksi jäänyt etelän hetelmä.

    Äänestä

Joutavaa kitinää ukoilta , nehän on akat tottunut jo muutenkin pallija tiristelemään joka ilta niin se mennöö vanhalla muistilla..

Äänestä
  • Punaset on kuin tomaatit ikkään!

    Äänestä

Tätä ketjua ei ole vielä politisoitu, kuka ennättää ensin?

Äänestä

Tapahtui kaupassa: Kohta minusta tulee isä, sanoi mies ja nuolaisi naisen persikkaa.
Ei muuten tule, kiljaisi nainen ja soseutti meiheltä luumut!

Äänestä

Olen usein puristanut sellaisen naisen pakaraoita ja todennut, että onpas löysän vetelää. Tykkään piukeemmista. Tomaatin puristelija on lähtenyt korvat punaisena leipäosastolle!

Äänestä
  • Ja sinä sitten leipäosastolla, että onpas hapanjuurta liikaa...

    Äänestä

Raskasta on kannella isohko luumuja mukanaan.

Äänestä
  • Soseena ne on helpompi pitää! Ei tosin ole kokemusta, vielä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Soseena ne on helpompi pitää! Ei tosin ole kokemusta, vielä.

    Niin onnii, ja pääsee kirkkokuoroon!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Elämän polulla on monikin asia ottanut päähän ja saanut näkemään punaista, mutta ykkösenä on edelleen ruokakauppojen "ammattipuristelijat". Jokainen kurkku ja tomaatti tunnustellaan ja niitä puristellaan, eikä arvon ladyt kuitenkaan mitään niistä kärryyn laita. En minäkään laittaisi littanaa tomaattia tai läpinuuhkittua kurkkua. Jostain syystä nämä ladyt joutuvat hormonimyrskyn valtaan, jos asiasta huomauttaa kiltisti tyyliin "etkö ole ennen tomaattia nähnyt tai se koko ei käy sulle".

Kumma kyllä, joka kerta puristelija on sattunut olemaan hyvin pukeutunut nainen. Liekö elämä niin helppoa ja tylsää, jotta siihen on etsittävä virikkeitä ruokakaupassa? Eihän se tietenkään ole sama asia, jos ostaakin puoli kiloa tomaatteja ja puristelee niitä sitten kotona. Ei siinä ole mitään jännitystä.

Matkani varrella olen joutunut kuuntelemaan useamman kerran painokelvotonta tekstiä ja pari kertaa meinannut saada päähäni käsiveskasta, koska olen huomauttanut tavasta, joka ei mielestäni kuulu kauppareissuihin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu