Maskin käyttö!!!

Anonyymi

Mistähän johtuu: entiseen aikaan mitä vanhempi ihminen oli, sitä viisaampana häntä pidettiin. Vanhempien ihmisten ajateltiin toimivan esimerkkinä muille. Myös miehiä pidettiin naisia viisaampana. Siis kauan sitten. Nyt nykypäivänä kun menee esim. markettiin, on maskit lähestulkoon kaikilla koronan takia. Ne, joilla ei maskia ole, ovat lähes poikkeuksetta 65+ ukkoja. Enkä nyt puhu tosi vanhoista papparaisista, jotka ovat kenties jo sen verran höppänöitä, etteivät ymmärrä maskin käytön tärkeyttä. Sanokaa nyt hyvät ihmiset sukunne ja lähipiirinne vanhemmille ukoille MIKSI sitä maskia on hyvä käyttää.

195

1055

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Lue lehtiä äläkä vänkytä:

      Miksi Suomessa ei suositella kasvo­maskien käyttöä kaikille? ”Siitä voi tulla jopa virus­generaattori”, sanoo ylilääkäri.

      Kasvomaskien käyttökehotuksia harkitaan jo Yhdysvalloissakin, sillä osa asiantuntijoista uskoo niiden suojaavan koronavirukselta. Suomen viranomaiset pitäytyvät WHO:n linjassa: maskit säästetään terveydenhuollon ammattilaisille ja sairastuneille.

      • Anonyymi

        Voivat suojella tai ei suojella koronalta, mutta varma on, että siitä on jo sairastuttu. MInäkin tunnen muutamia ja useita jotka ovat saaneet pahoinvointia noista läpistä nenän alla.

      • Anonyymi

        Miksi Suomessa ei kielletä valtakunnallisesti kaikissa niin vanhoissa kuin uusissa kerrostaloissa (parvekkeet, välitön läheisyys ulkotiloissa) tupakointia?

        Tupakointi on miljoona kertaa tappavampaa (syöpä, diabetes, sydän-ja verisuonitaudit, keuhkotaudit) kuin korona.

        Sitä vaan laitetaan maskia naamasn, mutta silti tupakoidaan. Terveellisempää olisi lopettaa tupakointi niin ei tarvitse maskiakaan.

    • Anonyymi

      Taisit viitata tähän artikkeliin:
      https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000006460956.html
      Keväällä maskeja ei ollut saatavilla, joten niitä piti säästää terveydenhuoltohenkilöstölle ja tapauksiin joissa melko todennäköisesti on koronariski. Nythän Suomeenkin on perustettu muutamakin maskeja valmistava firma, joten niitä ei tarvitse säästellä.
      Tuo syksyinen myöhempi uutisointi viittaa aiempaan keväiseen tilanteeseen:
      https://www.is.fi/politiikka/art-2000006663372.html
      https://ita-savo.fi/uutiset/lahella/1b8c1068-60b6-4932-99d0-03c8dc16c5c9
      Sosteri suosittaa maskien käyttöä julkisissa tiloissa, joissa lähikontakteja ei voida välttää.

      • Anonyymi

        Marin on sanonut että maskien mahdollisella huonolla saatavuudella ei ollut mitään tekemistä kevään maskipolitiikan kanssa!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Marin on sanonut että maskien mahdollisella huonolla saatavuudella ei ollut mitään tekemistä kevään maskipolitiikan kanssa!

        NYT on maskipolitiikkana siinä mallissa, että nyt löytyy maskeja joka lähtöön, joten eikus naamalle kaikissa julkisissa tiloissa, joissa ei pystytä pitämään parin metrin turvaväliä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        NYT on maskipolitiikkana siinä mallissa, että nyt löytyy maskeja joka lähtöön, joten eikus naamalle kaikissa julkisissa tiloissa, joissa ei pystytä pitämään parin metrin turvaväliä.

        Bisnes pyörii täydellä teholla turhien tuotteitten ykköslistoilla! Hysterisointi on auttanut ja lampaat jonottavat maskeja ja maksavat vielä tuosta turhasta tuotteesta joka tulee vielä saastuttamaan kaiken maailman muine tauteineen. Onneksi on terveitäkin joukossa, jotka välttävät maskeja! Heille kumarrus järkevyydestä.

        Ihan tismalleen noin.... sitten koronan jälkeen joskus muutaman vuoden päästä kun kiinassa joku aivastaa--> suomessa vedetään rajat kiinni, firmoja menee konkkaan, valhemedia YLE ja kumppanit lietsoo paniikkia päälle ja maskikauppiaita naurattaa jälleen.

    • Anonyymi

      Maskista ei ole mitään hyötyä pandemian pysäyttämiseksi.

      • Anonyymi

        Ei niin yhtään mitään. Virus käy vääjäämättä läpi lähes koko väestön ja enin osa ei edes huomaa sille altistuneensa.

        Hallitus voi suositella ihan mitä lystää, mutta kansalaisilla on omat perustuslailliset oikeutensa.
        Maskia voi pitää tai olla pitämättä. Pandemian kannalta käytännössä ihan sama.

      • Anonyymi

        Ei todellakaan! Italiasta voi katsoa esimerkkiä - ei mitään hyötyä ja ovat ihmetelleet miten se tauti oikein leviää sitten. Silti business pyörii kun se on saatu pyörimään - toivottavasti ei tule ikiliikkujaa. Rahalla on todella mahtava valta saada ihmiset tekemään mitä vaan. Seisoisivat varmaan päälläänkin tunnin päivässä jos sanoisi, että se auttaa coronan ehkäisyyn. :-))

      • Anonyymi

        Turvaväli ja hyvä käsihygienia ovat paras keino.... Sillä selvittiin keväälläkin...

      • Anonyymi

        Ei ole mitään hyötyä jos elintavat ovat epäterveelliset (tupakointi, liikkumattomuus, huomattava ylipaino, runsas viinan juonti, huumeet, hyvin epäterveellinen ravinto).

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei todellakaan! Italiasta voi katsoa esimerkkiä - ei mitään hyötyä ja ovat ihmetelleet miten se tauti oikein leviää sitten. Silti business pyörii kun se on saatu pyörimään - toivottavasti ei tule ikiliikkujaa. Rahalla on todella mahtava valta saada ihmiset tekemään mitä vaan. Seisoisivat varmaan päälläänkin tunnin päivässä jos sanoisi, että se auttaa coronan ehkäisyyn. :-))

        Myös toisinpäin. Rahalla on valta. Nimittäin koronapandemoan höpötykseen. Mitä enemmän työttömiä sitä enemmän rahaa. Mitä enemmän köyhiä sitä enemmän itselle rahaa. Mitä enemmän muut voi huonosti sitä enemmän itselle rahaa.

    • Anonyymi

      Yleisimmin käytössä olevat maskit täytyy virittää tiiviisti naamalle. Falskaavat kuitenkin jostakin kohdasta. Maskeissa on lisäksi luokituksia FFP 1, FFP 2 ja FFP 3. FFP 3 pitäisi estää saamasta koronaa. Tuo yleinen käytössä oleva malli on korkeintaan tasoa FFP 1. Siltikin jos itse on oireeton kantaja, niin kyllähän se suun/nenän edessä ollessaan huomattavasti hidastaa ilmavirtojen leviämistä sillä vauhdilla, millä ne leviäisivät ilman maskia. Uutisissa oli siitäkin, että julkisilla kulkuvälineissä ei saisi puhuakaan kovaan ääneen, koska kovaääninen puhuminen tuottaa suuremman ilmavirran.

      • Anonyymi

        Ja muistakkeeha olla laalloo luikkaattamata julukilla paekolla vaekka kuin laalattas:D:D

      • Anonyymi

        Terveydenhuollossa se on ihan perusteltua. Ammattivaate.

        Mutta ei me muutkaan pidetä ammattivaatteita vapaa-ajalla. Eihän kirurgitkaan laukkaa ympäriinsä vapaa-ajalla leikkaussalivaatteissa. Pitää osata erottaa työ ja vapaa-aika.

      • Anonyymi

        Minun tietääkseni uloshengityskaasussa ei voi olla viruksia.

    • Anonyymi

      Niin, kuritus on aina paikallaan. Vaikket itse tietäisikään, lapsesi kyllä tietää.

    • Anonyymi

      Mikään ei auta, jo sitä ei käytetä!
      Koska koronatilanne pahenee nyt näköjään uhkaavasti ympäri Suomea, niin nyt on jokaisen vastuullisen kansalaisen alettava noudattamaan vahvaa suositusta maskin käytössä ja huolehtimaan käsi- ja yskimishygieniasta ja ennen kaikkea ruokakaupoissa ja muissa julkisilla tiloissa.

      • Anonyymi

        Kävin eilen ruokakaupassa.
        Ainoastaan yhdellä vanhemmalla naisasiakkalla oli maski.
        Ei myyjillä, eikä kenelläkään muilla asiakkailla. Hyvä näin. Järkiväkeä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kävin eilen ruokakaupassa.
        Ainoastaan yhdellä vanhemmalla naisasiakkalla oli maski.
        Ei myyjillä, eikä kenelläkään muilla asiakkailla. Hyvä näin. Järkiväkeä.

        Joo sama juttu Lidlissä, oli järkiväkeä suurin osa. Jos joku kauppa yrittäisi suositella maskeja, muuttaisin toiseen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kävin eilen ruokakaupassa.
        Ainoastaan yhdellä vanhemmalla naisasiakkalla oli maski.
        Ei myyjillä, eikä kenelläkään muilla asiakkailla. Hyvä näin. Järkiväkeä.

        Kyllä kasvomaskia on ihan järkevää käyttää. Kaupoissa näkyy usealla olevankin. Päätöksen teko on jokaisella itsellään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä kasvomaskia on ihan järkevää käyttää. Kaupoissa näkyy usealla olevankin. Päätöksen teko on jokaisella itsellään.

        Harvoilla siellä mitään maskeja on.
        Osulassa enemmän, muissa vähemmän. Lidlissä ei kellään.
        Turhaa kohkaamista koko maskipelleily. En ole käyttänyt, enkä käytä.

      • Anonyymi

        Jos valtiovalta antaa ilmaiset suomessa tehdyt maskit ja maksaa vielä pari sataa euroa maskin käytöstä per päivä niin voin vetää maskin päähän.... Kerran kokeilin 1 minuutin, sen verran epämiellyttävä, että lensivät roskiin. Onpa kiva istua ABC:llä jonkun tutun kans 2-3 tuntia höpöttäen joku maski päässä.... ilman maskia paljon kivempaa..... 2-3 tunnin kahvittelun ja nauramisen jälkeen maski olisi läpimärkä.... Ei kiitos!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joo sama juttu Lidlissä, oli järkiväkeä suurin osa. Jos joku kauppa yrittäisi suositella maskeja, muuttaisin toiseen.

        Yhden lidlin myyjää seurailin kun ulkopuolella odottelin kyytiläistä.. Mennä viuhtoi pitkin kauppaa maski naamalla. Tuli kassalle ja otti lenkin toiselta korvalta, joten maski jäi roikkumaan siihen sivulle? Näitä "oikein käyttäjiä" on aika vähän.
        Sairaalareissulla katselin, että suurin osa käytti maskia ja lähtiessä niitä sitten sullottiin taskuun tai muuten vaan kävellessä roikoteltiin nauhoista ja mennä vipotettiin. Siinähän saadut pöpöt tuulettui😷

        Olkoon hyöty tai ei mutta oikein vihaan tätä maisemaa katsella kun kuljetaan "kuonokopat" naamalla! Elämästä on ilo ja kauneus poissa. Kuolen ehkä koronaan, mutta en pysty käyttämään. Kuolen hengitys vaikeuksiin maskin takana. Se sitten helponpi lähtö täältä on.
        Sama se. Täällä kielletään lietsomasta tätä koronaa, ja silti iltapäivälehdet ja muut mainokset huutaa miten ja miltä näytät jos saat sen. Oikein videolta saat seurata, miten se muuttaa ym. En katso, mutta otsikoita ei pääse pakoon. Ne on kaikkialla.
        Olen vastuuton tai en, mutta pysyttelen jo muutenkin enimmäkseen omissa oloissani kotonani. Kolmas tapa, näivettyä totaalisessa yksinäisyydessä pois.
        Minä, joka rakastan rauhaa ja rakkautta. Auttaa yksinäisiä vanhuksia, yksinäisiä ihmisiä. Tahtoisin tavata ja hoivata. Olen kyllä tottunut yksin olemiseen, mutta nyt se on erilaista,koska ympäriltä kaikki muu sulkeutuu. Muistan jo keväältä sen, kuinka tuntui oudolta kun kadut olivat hiljaiset. Koulu kiinni ja kaupoissa eikä missään istuskeltu ja rupateltu... Ensin tuntui jopa se hiljaisuus hälinän puuttuessa melkein kivalta. Mutta sen jatkuessa alkoi ahdistus. Sitten ihmiset taas alkoivat hälistä, kuin laitumelle päästetyt vasikat. Sekin mukamas helpotti, kun liikenne vilkastui. Ja nyt sitten taitaa olla edessä se kaikkein pahin kato🤔

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä kasvomaskia on ihan järkevää käyttää. Kaupoissa näkyy usealla olevankin. Päätöksen teko on jokaisella itsellään.

        Sillon pitää olla ihan hiljaa jos joku eimaskia käytä 😡😡 se on jokaisen oma asia pitääkö tuota lärpäkettä naamallaan vai ei

    • Anonyymi

      https://fi.wikipedia.org/wiki/Pandemian_vakavuusasteikko
      Sukulaiseni kuoli espanjantautiin (sama kuin sikainfluenssavirus) viime vuosisadan alkupuolella. Oli nuori terve ihminen. Nyt olen kuullut ainakin kolmesta koronaan kuolleesta etelä-Suomessa. Yksi oli monisairas vanhus, yksi n.60-v. perusterve ja yksi nuorehko perusterve ihminen. Täytyy myös muistaa, ettei korona ole "pelkkä paha flunssa". Voi lisäksi aiheuttaa vakaviakin monen elimen oireita, aivoverenvuotoja, ym. Eli vaikka jääkin henkiin, voi loppuelämänsä olla huonossa kunnossa. Toki jotkut sairastavat taudin lievänä.

      • Anonyymi

        No et pahemmin taida uutisia seurata, jos vain kolmesta Etelä-Suomen kuolemasta olet kuullut.
        Vaikea arvailla tarkemmin, mutta edessä tulee olemaan tilanne, jossa kaikkien savonlinnalaistenkin on käytettävä maskia bussi, kauppa - yms. reissuilla. Miksi siis ei käyttettäisi jo nyt, kun tartuntojen räjähtäminen ei ole vielä tapahtunut?

        Ei pitäisi myöskään kutsua jälkikasvua ja sukulaisia joulunviettoon, eikä itsekään mennä hupireissuille ainakaan pk-seudulle.

      • Anonyymi

        Jossittelua.... Jos ja jos.... kyllä aidsinkin voi saada kun ulkoiluttaa omaa letkua vieraissa rööreissä ilman sukelluspukua.... Onhan tuota maailman matkoilla tullut päästettyä ankerias liikkeelle monen monta kertaa baari illan jälkeen.... mut eipä tuota ole vielä adidastakaan kohdalle osunut.... Relatkaa hyvät ihmiset...

        Varmaan esittelet ankeriastasi harvoille ja valituille, joten se ehkä on ollut pienemmässä vaarassa kuin meidän kaikkien hengitystiet, jotka ovat vaarassa jo markettireissulla. Tietysti jos urakalla käypi ankeriastaan esittelemässä ympäri kyliä ja maailmaa, niin saattaahan siinä jokin todennäköisyys olla, että jotakin tarttuu.

        "...esittelet..." Eihän nyt pelkästä esittelystä mitään vaaraa ole, jos muistaa pitää turvavälin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Varmaan esittelet ankeriastasi harvoille ja valituille, joten se ehkä on ollut pienemmässä vaarassa kuin meidän kaikkien hengitystiet, jotka ovat vaarassa jo markettireissulla. Tietysti jos urakalla käypi ankeriastaan esittelemässä ympäri kyliä ja maailmaa, niin saattaahan siinä jokin todennäköisyys olla, että jotakin tarttuu.

        Suomessa ei ole ollut yhteisöllisyyttä enää vuosikymmeniin, kansalaiset ovat polarisoituneet... Et kyl viisain on välittää vain itsestään ja omasta mukavuudesta. Itse viis veisaan siitä levitänkö vaikka oireettomana koronaa. Ja jos sen jostain saan, niin se on sitten sen ajan ongelma, enpä jaksa stressata moista etukäteen. Painetaan nasta laudassa ja huilataan sit haudassa, ei täällä kukaan ikuisesti elä ja jos lähtö tulee 20 vuotiaana, 50 vuotiaana tai 90 vuotiaana niin sitten se on niin...

    • Anonyymi

      Ei siitä ole kuin reilu puoli vuotta aikaa kun pääministeri naureskeli ulkomaiden spektaakkeleille ja THL kertoi kuinka äärimmäisen vaikeaa on maskin oikeaoppinen käyttö jopa ammattilaisille, ja piti maskia vaarallisena kansalaisille. Nyt sitten kaikkien olisi muka pakko käyttää maskia. Mikä lie virallinen totuus seuraavan puolen vuoden kuluttua...

      Muistaako muuten kukaan enää koronavilkkua? Ensin siitä kohkattiin koko kesä, että kun koronavilkku tulee niin sitten rupee helpottamaan. Mediassa annettiin ymmärtää että on hyvin piittaamatonta, käytännössä rikollista, olla asentamatta sitä. Miljoona, vai kaksi, latausta oli heti ensimmäisellä viikolla ja oltiin maailman parhaita. No, miten kävi? Lehdissä alkaa kommenteissa pikku hiljaa näkymään juttuja jotta eipä siitä koronavilkusta paljon hyötyä ole, onneksi ei ole paljon haittaakaan.

      • Anonyymi

        Maskia ei pysty ihan kaikki käyttämään, koska saattaa olla hengityvaikeuksia jo valmiiksi!!
        MUTTA, KAIKKI pystyvät pitämään väliä muihin ihmisiin!! Se on kumma, että joittenkin henkilöiden pitää aina tulla kylkeen kiinni ja ottamaan juuri sitä samaa tuotetta, missä joku jo on!!?? Jos ei järjessä ole vikaa, niin helppo ja varma keino on pitää parin metrin väli muihin ihmisiin!!

        "Ihmisen ikävä toisen luo...", ihmettelin jo ennen koronaa tuota "ikävää".
        Vaikka olisit ainoa asiakas jossain suuressakin liikkeessä ja tutkit jotain tuotetta, se toinen sisään tulija tulee tutkimaan juuri sitä samaa tuotetta!?

        Olen huomannut tämän tavan Savonlinnassa. Ehkä syynä toisen luo hakeutumiseen on, että tulija on tuntevinaan toisen ja hakeutuu lähelle mahdollisten mehukkaiden juorujen toivossa tai kertoakseen niitä itse. Maitohyllyllä on aina pahin ruuhka.

        Ruuhka on, ja kukaan ei malta odottaa kauempana, vaan MINÄ tulen ja otan omani!!

      • Anonyymi

        Jotain coronavilkkua mainostivat joskus, aivan turha täyttää puhelin virusohjelmilla, sitäkin sitä aina pelkää. Nythän sitä on haukuttukin. Joku halusi silläkin rikastua ja rahaa ammentavat juuri näihin paskabisneksiin. Ne rahat voisi käyttää hyödyllisestikin, mutta kun sitä on liikaa ja helposti saatu, niin ja vielä täysi tollo joukko sen kimpussa vielä niin pieleen menee. Talous tulee olemaan kuralla ensi vuonna. Saisivat lopettaa nuo rahoituksetkin. Olen huomannut, että sitä on moni täysin hyvissä kantimissa olleet firmat saaneet ja sitten sellaisia, joilla on täysin hiljaista eikä ole saanut euroakaan. Näin on muuten aivan tosi asia, tuntuu sadulta, mutta näin on omituista Suomessa. Ahkerat saavat paskat palkakseen. Huijarit saavat kun on varmaan vielä hyväveli-kavereitakin jakamassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Maskia ei pysty ihan kaikki käyttämään, koska saattaa olla hengityvaikeuksia jo valmiiksi!!
        MUTTA, KAIKKI pystyvät pitämään väliä muihin ihmisiin!! Se on kumma, että joittenkin henkilöiden pitää aina tulla kylkeen kiinni ja ottamaan juuri sitä samaa tuotetta, missä joku jo on!!?? Jos ei järjessä ole vikaa, niin helppo ja varma keino on pitää parin metrin väli muihin ihmisiin!!

        Mites voit mennä Tinder treffeille panee jos pitäs pitää parin metrin turvaväli.... pölhö!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen huomannut tämän tavan Savonlinnassa. Ehkä syynä toisen luo hakeutumiseen on, että tulija on tuntevinaan toisen ja hakeutuu lähelle mahdollisten mehukkaiden juorujen toivossa tai kertoakseen niitä itse. Maitohyllyllä on aina pahin ruuhka.

        Höpön pöppö. "ihmisen ikävä toisen luo" jostuu vain siitä, että useimmat ovat ostamassa sitä tuiki tavallista, samaa tai samantyyppistä tuotetta,

    • Anonyymi

      Mistähän sekin johtuu, että nimenomaan Savonlinnassa jopa kauppojen sisääntuloaukkojen edustoilla niin sisä- kuin ulkopuolellakin on näitä juoruilemaan jäävien keskenään puolituttujen laumoja. Seisovat siinä tien tukkeena, eivät ymmärrä pitää etäisyyttä, kun heidät on kierrettävä aika läheltä, jotta pääsee ylipäätään kauppaan.

      • Anonyymi

        Aivan samaa itsekkyyttä löytyy kyllä muualtakin!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aivan samaa itsekkyyttä löytyy kyllä muualtakin!

        Vali-Vali-Vali ja Vali

    • Anonyymi

      Näkeehän tuolta eduskunnasta ketä siellä on! Lapsia johdattamassa karjaa kuin ikään. Meiltä puuttuu enää korvamerkintä, sellainen kuin eläimillä muillakin jo on pakollinen.
      Meitä nuo nuoret johtavat kun kerran kansa on valinnut ja tulos on sen mukaista. Pakkolakeja tulee välttää ja kunnioittaa vanhoja lakeja, kuten sitä, että maskeerattuna saat sakot jos kuljet. Näin se olisi oltava, siis päin vastoin.
      Eikö teillä maskikannattajilla ole näkökykyä? Ulkomailta näette, että ne ovat täysin hyödyttömiä ja paremminkin tekevät sairaiksi, kuten eräs meidän ystävä maskinkäyttäjä on viikon maannut infulenssassa jo. Näyttöä ei ole, että auttaisivat muuta kuin tietty näitä markkinamiehiä. Ovat keksineet desien myötä huipputulot. Eiköhän tämä hysteerinen homma pitäis panna pannaan ja elää elämää eikä elää Coronalle.

      • Anonyymi

        Ketä siellä eduskunnassa on?
        Kuuklatkaa ja lukekaa Kalle Isokallion viimeinen blogi.
        Linkkiä ei taida tähän voida laittaa, kun robo blokkaa samantien?

    • Anonyymi

      " Meiltä puuttuu enää korvamerkintä, sellainen kuin eläimillä muillakin jo on pakollinen."

      Se olisi monelle miehelle suuri ilo! EU laki määrää että pitää laske ulos jaloittelemaan määrätyn ajan joka viikko. Olisi elämä onnelisempaa...

      • Anonyymi

        Olen myös sitä mieltä, että riittävät turvavälit ja ettei pärski ilmaan, on ne tehokkaimmat keinot estää tautien leviämiset.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen myös sitä mieltä, että riittävät turvavälit ja ettei pärski ilmaan, on ne tehokkaimmat keinot estää tautien leviämiset.

        Sehän on jus sillai, että jos pystyt pitämään riittävät turvavälit niin hyvä. Aina ei ole mahdollista.

    • Anonyymi

      Höh. Maski. Kyllähän nyt kunnon raavas äijä käyttää armeija-aikojensa kaasunaamaria tavoitellessaan next leveliä äijäjoogassa.

      • Anonyymi

        ...tai käyttää kaasunaamaria tavatessaan armeija-aikojensa tupakavereita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ...tai käyttää kaasunaamaria tavatessaan armeija-aikojensa tupakavereita.

        Käyttääkö armeijaheput vapaa-ajallaankin täyttä sotavarustusta? Vapaa-aikaa ei siis ole. Työ tulee vapaa-ajalle. Työ on koko elämä.

    • Anonyymi

      Vittu vetäkää maskit päähänne jos niin hirveesti kiinnostaa. Mut itse en ainakaan mikään maski naamalla ala kulkea. Suomalaiset on aivotonta kansaa. Jos eduskunta päättää jostain laista niin heti ollaan nahkapaikat polvissa alistumassa ja noudattamassa.... Viisaimmat käyttää omaa päätään ja tekevät päätöksiä lakipykälistä välittämättä... Kannattaa tehdä niin ku itsestä hyvälle tuntuu...

      Toiseksi maski ei suojaa ketään koronalta. Korkeintaan se estää oireettomia taudinkantajia levittämästä hengityksen mukana koronavirusta. Itsellä ei ole flunssan oireita, joten en ala käyttämään maskia. Ja korona epidemia ei ole mikään syy vähentää julkisilla paikoilla liikkumista. Itse olen maaliskuusta asti elänyt kuten ennenkin. Viikottain käyn huvin vuoksi Mikkelissä, Kuopiossa, Joensuussa, Lappeenrannassa ja Helsingissä, millon shoppailemassa, milloin huvin vuoksi vain tuttujen kans kahvilassa höpöttämässä.... Korona tulee jos on tullakseen...

      • Anonyymi

        MINÄ, mitäs muista!!!! Jo kirjoitustyylistäsi näkee, että olet hyvin, hyvin yksinkertainen ihminen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        MINÄ, mitäs muista!!!! Jo kirjoitustyylistäsi näkee, että olet hyvin, hyvin yksinkertainen ihminen.

        On tyypillistä, että narsisti oikeuttaa itselleen kaikki tekonsa. Ikävä tauti, josta on lähes mahdotonta parantua.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On tyypillistä, että narsisti oikeuttaa itselleen kaikki tekonsa. Ikävä tauti, josta on lähes mahdotonta parantua.

        Ikävä tauti, josta on lähes mahdotonta parantua?
        No johan pomppas!

        Tuttu sai houkuteltua minutkin koronatestiin noin kuukausi sitten.
        Yhtään kun en ole välittänyt koko asiasta ja paljon matkestelen, niin tietysti positiivinenhan oli tulos.

        Nyt olen odotellut, että milloinkahan tämä parantumaton ja kuolemaan johtava tauti oikein alkaa vaikuttamaan. Vielä ei ole vaikuttanut yhtään mitään.
        Töitä paiskin normaalisti, saunon rankasti joka toinen päivä ja kerran viikkoon otan vähän koskisen antin korvalääkettä. Elo ja olo on ihan normaalia, olipa korona tai ei.

        Heikot sortuu elon tiellä, mutta jätkät senkun porskuttaa. Laulettiin ennen vanhaan.

        Kala-Jalle 61v.

      • Anonyymi

        Niinköhän käyt yhtään missään?
        Istut kenties siellä torppasi nurkassa somen välityksellä vastustamassa normaalia yhteiskuntaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niinköhän käyt yhtään missään?
        Istut kenties siellä torppasi nurkassa somen välityksellä vastustamassa normaalia yhteiskuntaa.

        Tänä vuonna kävin kesällä Italiassa ja lokakuussa Saksassa. Olisin mennyt uudestaan nyt joulukuussa Saksaan, mutta ovat pahalaiset menneet peruuttamaan kaikki joulumarkkinat.

        Kala-Jalle 61v.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niinköhän käyt yhtään missään?
        Istut kenties siellä torppasi nurkassa somen välityksellä vastustamassa normaalia yhteiskuntaa.

        Eilenkin kävin Varkaudessa, Kuopiossa, Lapinlahdella, Iisalmessa ja Kajaanissa... ja kaikissa paikoissa oli ilo huomata että maskinaamasia tyyppejä ei näkynyt tsippailevan ABC:lle tai muuhun kahvia tarjoavaan paikkoihin. Matin ja Liisan asemalla Lapinlahdella oli muuten hyviä just paistettuja lettuja hillolla. Näkyvätpä naapuripöydässäkin selän takana 0,5 metrin päässä kiskovan kovalla ruokahalulla... Savonlinna.... ihme kyylien kaupunki. Menneelläkin viikolla joka päivä ollut Etelä-Savon ulkopuolella.... et en todellakaan vietä aikaani torpassa. Toisinaan ajan ihan vaan huvin vuoksi vaikka mikkeliin, joensuuhun tai varkauteen mcdonaldsiin aterioimaan kun tästä kyläpahasesta sellaista ei löydy, smalla hoituu kaupoissa kiertely ja shoppailu ja kahvittelu tuttujen kanssa.

    • Anonyymi

      STM vastusti yleistä maskisuositusta.

      Kiurun mukaan ministeriön vastustava kanta johtuu siitä, että maskit eivät suojaa kantajaansa tartunnalta, ja siitä, etteivät ne korvaa muita toimia tartuntojen estämiseksi.

      – Jos suojainta käytetään väärin, ollaan siinä tilanteessa, että tartuntariski voi jopa kasvaa, Kiuru kertoi STM:n kannasta.

      • Anonyymi

        Niin, valtiotieteiden maisteri Kiuru on luonnollisesti asiantuntija tälläkin saralla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin, valtiotieteiden maisteri Kiuru on luonnollisesti asiantuntija tälläkin saralla.

        STM:n viime perjantaina julkaiseman selvityksen perusteella kasvomaskien vaikutus infektioiden leviämiseen on vähäinen tai olematon.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        STM:n viime perjantaina julkaiseman selvityksen perusteella kasvomaskien vaikutus infektioiden leviämiseen on vähäinen tai olematon.

        Nämä paikasta toiseen reissaavat, välinpitämättömät ja tyhmät ihmiset ovat juuri syy siihen, että tauti leviää ja - tappaa!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nämä paikasta toiseen reissaavat, välinpitämättömät ja tyhmät ihmiset ovat juuri syy siihen, että tauti leviää ja - tappaa!!

        Tappaa?

        Jokainen ruista pureva täältä lähtee, kun aika on.

        Reetun sanoin:
        Harva meistä on rautaa, niin moni taipua saa
        Moni omillaan oppinut ei ole toimeen tulemaan
        Minä taivu en koskaan, tahdon vain yrittää
        Ja kaiken sen minkä pitää mä päätän se mulle myös jää.

      • Anonyymi

        Informaatiota oikeasta kasvomaskin käytöstä on saatavissa joka paikassa, joten eiku opettelemaan sitä niin kauhian vaikeaa hommaa ...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nämä paikasta toiseen reissaavat, välinpitämättömät ja tyhmät ihmiset ovat juuri syy siihen, että tauti leviää ja - tappaa!!

        No istu sinä vaan siellä kotiluolassasi ja pysy hiljaa!!! Elämä on tehty elettäväksi, oli sen elämän pituus sitten 50 vuotta tai 90 vuotta. Piste.

    • Anonyymi

      Matkailijat, cityvihreät, kulttuuriväki ja urheilijat levittävät koronaa kaikista eniten.
      Maskeilla ei ole mitään vaikutusta covid pandemiaan. Käytetään niitä tai ei.

    • Anonyymi

      Pieksämäellä on todettu noin 70 koronatartuntaa. 5 paikallisilla ja 65 ulkomaalaisilla. Se on ihan sama vaikka jokaisella pieksämäkeläisellä olisi maski ja huppu ja säkki päässä.

      • Anonyymi

        Lue tarkemmin! Nämä ulkomaalaiset olivat samalla puutarhalla töissä, ja suljetussa asuntolassa karanteenissa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lue tarkemmin! Nämä ulkomaalaiset olivat samalla puutarhalla töissä, ja suljetussa asuntolassa karanteenissa.

        Se on edelleen ihan samalla lailla ja fakta vaikka lukisi tavaten:

        "Pieksämäellä on todettu noin 70 koronatartuntaa. 5 paikallisilla ja 65 ulkomaalaisilla. Se on ihan sama vaikka jokaisella pieksämäkeläisellä olisi maski ja huppu ja säkki päässä."

        Ja nämä väitteet suljetuista asuntoloista ja karanteeneista voi jättää omaan arvoonsa. Veli asuu Pieksämäellä että tiedän kyllä mitä siellä tapahtuu.

        Sehän hartaparjun väki kaupoilla juoksee siinä, kun muutkin.

    • Anonyymi

      Etelä-Suomessa viime keväänä aasialaisilla näytti useimmiten olevan maski. Alkoivat käyttää maskeja heti kun koronauutisointia alkoi olla. Muut maahanmuuttajat ja kantasuomalaiset ovat sitten tulleet vaihtelevasti perässä maskin käytön suhteen.

    • Anonyymi

      Valtion "asiantuntijat" ovat olleet ulkona kuin lumiukot ja akat mitä maskin tehokkuuteen tulee.
      Koko kesän vouhottivat helevetin "hihaan yskimistä" kun kansa kulki paidatta ja lyhyt hihaisissa...

      Thaimaa; 70milj asukasta = vähemmän Coronaa kuin Savossa!
      Vietnam; 75milj asukasta ja vain 300 sairasta.

      Ja sama juttu kaikissa Asian maissa. Olen ollut siellä ja useimmat käyttää kasvosuojia. Siinä näyte niiden tehokkuudesta.
      Käyttö siellä oli 50-60% luokkaa jo ennen Coronaa huonon ilmanlaadun vuoksi joten heillä ei ollut ongelmaa sopeutua sen suurempaan käyttöön.

      Savonlinnassa maskeja käyttää eniten sivistynyt vähemmistö ja vanhukset.
      Nuoret "machomiehet ja naiset" ei välitä tippaakaan omasta eikä toisten turvallisuudesta.

      Toivotaan rokotteen apua mahdollisimman pian. Ehkä Laine saa sitä hyvien idän suhteittensa kautta nopeasti ja halvalla? Eri asia kuka sitä uskaltaa ottaa...

      • Anonyymi

        Savonlinnassa kuten muuallakin maskeja käyttävät alamaiset jotka uskovat kaikki paskapuheet mitä heille ylhäältä sanellaan. Maskeilla ei ole mitään vaikutusta pandemiaan. Sosiaalisten kontaktien välttämisellä on.

        Pandemiaa levittävät edelleenkin eniten matkailijat, urheilijat ja kulttuuriväki. He kun eivät osaa elää ilman sosiaalisia kontakteja.

        "He kun eivät osaa elää ilman sosiaalisia kontakteja." ,tyypillinen suomalainen. Elää yksin akkansa ja parin äpärän kanssa kerros- tai rivitalo luukussa tai mökissä, käy töissä ja siinä ne sosiaaliset kontaktit ovatkin. Tällaisille ihmisille on tyypillistä apinamaisuus, ovathan he laskeutuneet läheisten lajitovereidemme käyttämistä puista vasta hiljattain (suomalaisethan asuivat yhä risumajoissa kun esimerkiksi ruotsissa rakennettiin jo kivitaloja). Sosiaalisia kontakteja omaamattomat ja haluamattomat ovat muutoinkin vajaaälyisiä, heidän älykkyysosamäärän ollessa lähellä omaa kengännumeroaan, mikä ei riitä kuin playstation pelien tai älyluurin näpräämiseen. Heidän älykkyytensä ei millään riittäisi teatteriesityksen seuraamiseen, laadukkaan ja sivistävän kirjallisuuden lukemiseen tai maailman luokan oopperasta nauttimiseen. Otan osaa.

    • Anonyymi

      Jos maskin käyttämättömyys johtuu vähävaraisuudesta, niin käsittääkseni Savonlinnassakin on jokin/joitain pisteitä, joissa saa ilmaisia maskeja. Tiedä sitten, miten se vähävaraisuus pitää todistaa. Ainahan voi myös hankkia pestäviä kestomaskeja. Käytetty varovasti pussiin, pussi kiinni ja 90c pesuun. Kädet täytyy tietysti saippualla pestä hyvin operaation jälkeen, hana sulkea paperilla ja lopuksi hana desinfioida esim.kloriittisuihkeella (laimennettavaa kloriittia saa kaupasta halvimmillaan ehkä 1,25 e pullo, tyhjä suihkupullo 3 e). Runsaan saippuan pitäisi kai rikkoa viruksen pinnalla oleva jonkinlainen rasvakerros ja virus tulee toimintakyvyttömäksi. Ei luulisi kalliiksi tulevan. Käsidesiä saa taas halvalla ja olen löytänyt 300 ml pumppupulloja jopa 4,80 e:lla. Isommasta pullosta voi täyttää taskussa menevään minipulloon.

      • Anonyymi

        Vielä halvemmaksi tulee vetäistä muutama kerros pakkauskelmua pään ympäri. Jos tuntuu että jostain falskaa, niin paketin voi viimeistellä ilmastointiteipillä. Ei kyllä pöpöt leviä!

        Hassulta näytti, kun tänään yksi ukko käveli tyhjää jalkakäytävää valtatien reunalla Maski päässä. Vähän oisko turhaa siellä pitää?

      • Anonyymi

        Voithan sinä aina harrastaa käsidesin ja maskien ostelemista, jos olet siinä uskossa että sillä on jotain merkitystä pandemian torjumisessa.

        Mahtaa olla ensi kesän oopperajuhlilla käsidesi kovassa käytössä. Tarjoillaan skumppamukeista.

        Täällähän ne asiantuntijat kirjoittelee! Ihan turha uskoa, mitä ihan oikeasti asiasta jotain tietävät pyytävät tekemään. Aina on näitä julistajia olemassa, joilla ymmärrys ei riitä, niin ollaan sitten itse olevinaan oikeassa, vaikka ei ymmärretä yhtään mitään. Näitä tyyppejä löytyy eniten Savosta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vielä halvemmaksi tulee vetäistä muutama kerros pakkauskelmua pään ympäri. Jos tuntuu että jostain falskaa, niin paketin voi viimeistellä ilmastointiteipillä. Ei kyllä pöpöt leviä!

        JiiHaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Täällähän ne asiantuntijat kirjoittelee! Ihan turha uskoa, mitä ihan oikeasti asiasta jotain tietävät pyytävät tekemään. Aina on näitä julistajia olemassa, joilla ymmärrys ei riitä, niin ollaan sitten itse olevinaan oikeassa, vaikka ei ymmärretä yhtään mitään. Näitä tyyppejä löytyy eniten Savosta.

        Sinähän siinä julistat maskien ja käsidesin ja auktoriteettiuskovaisuuden puolesta. Sanoin jo kerran, että voit halutessasi jatkaa maksien käyttöä ja käsidesillä lutraamista. Sekä tietysti poliitikkoihin ja vastaaviin valehtelijoihin uskomista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hassulta näytti, kun tänään yksi ukko käveli tyhjää jalkakäytävää valtatien reunalla Maski päässä. Vähän oisko turhaa siellä pitää?

        Jos hän oli tullut juuri bussista ulos ja oli menossa kauppaan. Terv. Ukko

    • Anonyymi

      Hyvä Reetu!

      Rensselit pykälään ja täysillä päin
      Koskella härmästä tässä on näin
      karkuun en juokse ja oon vertainen
      mä aina miehen kymmenen
      Rensselit pykälään, se on elämää
      kerran jos pelkää, niin joukosta jää
      paikkani täytän ja ryyppyni juon
      sen itselleni kyllä suon

      elämä kun joskus kupolista nappaa
      en mä ala suremaan
      meikäläinen senkun räväkästi rappaa
      päivän aina kerrallaan
      jukoliste jätkät
      tämä linja kestää
      heikot vaikka sortuukin
      menee miten menee
      mikään ei voi estää
      pärjäämästä kuitenkin

      • Anonyymi

        Heikko mies. Ei voi muuta sanoa.

      • Anonyymi

        Näitä sairaita ja heikkoja voimamiehiä kuuluu olevan ihan omasta takaa Etelä-Savossakin!
        Niin huonossa kunnossa, etteivät pysty suojaamaan ympärillä olevia kanssaihmisiäänkään maskilla!!!

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Jospa lääkäri ei huolestuisi muiden puolesta kun ei tiedä huolestuttaako miehiä itsejään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jospa lääkäri ei huolestuisi muiden puolesta kun ei tiedä huolestuttaako miehiä itsejään.

        Sitähän varten lääkärit juuri ovat, jos ei mies itse ymmärrä huolestua terveydestään ja kaiken kukkuraksi edes toistenkaan ihmisten terveydestä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sitähän varten lääkärit juuri ovat, jos ei mies itse ymmärrä huolestua terveydestään ja kaiken kukkuraksi edes toistenkaan ihmisten terveydestä.

        Minäkin olen jo pidemmän aikaa ollut huolissani suomalaisten lääkäreiden terveydestä.
        Joka vuosi Valvira rajoittaa monien lääkäreiden oikeuksia harjoittaa ammattiaan.
        Suurimpina syinä mainittakoon päihteiden väärinkäyttö ja mielenterveydelliset syyt.

    • Anonyymi

      https://yle.fi/uutiset/3-11445095
      Eipä siinä silloin heikkoudesta ole kyse, jos joillakin alttius sairastua koronan vakavaan muotoon kulkee geeneissä. Joissakin on enemmän neanderdalilaista kuin toisissa.

    • Anonyymi

      Sosiaalitoimistosta saa 2 kpl ilmaisia pestäviä kestomaskeja jos se nyt siitä on kiinni. Tiedoksi vain.

      • Anonyymi

        Eihän se siitä ole kiinni vaan siitä ettei maskeista ole mitään hyötyä pandemia torjunnassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eihän se siitä ole kiinni vaan siitä ettei maskeista ole mitään hyötyä pandemia torjunnassa.

        Tutkimusten mukaan virus tarttuu erityisen helposti ahtaissa sisätiloissa, joissa lähikontakteja ei voida välttää.
        On hyvä huomata, että osa COVID-19 -tartunnan saaneista ihmisistä ei saa lainkaan oireita tai oireet ovat hyvin vähäisiä, ja tästä syystä henkilö ei ole tietoinen tartunnastaan.
        Virus voi tarttua jo muutama päivä ennen oireiden alkua.

        https://thl.fi/fi/web/infektiotaudit-ja-rokotukset/ajankohtaista/ajankohtaista-koronaviruksesta-covid-19/tarttuminen-ja-suojautuminen-koronavirus/suositus-kasvomaskien-kaytosta-kansalaisille

        Luota viranomaisten tutkittuun tietoon!

        Yhtä luotettavaa kuin Neuvostoliitossa viranomaisten jakama tieto aikanaan. Suomalaiset on pösilöitä. Jos poliisi sanoo sitä ja tätä, suomalaiset uskoo. Jos verottaja sanoo sitä tai tätä niin suomalaiset uskoo... jne. Suomalaiset eivät osaa ajatella omilla aivoillaan koska suomalaisten aivot ovat muokkautuneet alistuvaiseen moodiin vuosisatojen aikana. Enesin suomalaisia pallottelivat venäläiset ja ruotsalaiset, sitten Suomen itsenäistyttyä suomalaiset polvistuivat viranomaisten, virkamiesten ja poliitikkojen eteen ottaakseen "blow jobin".

    • Anonyymi

      Vaimo työmatkalla isossa kaupungissa. Oli tarkoitus tulla kotiin, mutta Koronavilkku hälytti ja nyt hänen pitäisi sitten lusia 14 pv, tai paremminkin vielä 9 pv yksin työasunnollaan.

      Sillä vaan kirjoittelen, kun täälläkin jotkut kirjoittelijat väheksyvät koronavilkku-sovellusta, karanteeneja, hygieniaa ja maskin käyttöä.
      Heidän mielestään voinen siis hyvillä mielin toivottaa vaimoni tervetulleeksi kotiin vaikka heti? Ja jatkamaan niin hänen, kuin minunkin elämistä ja olemista, kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.
      Ilman karanteeneja, ilman maskeja? Turvavälihän riittää, vai tarvitaanko sellaistakaan?

      • Anonyymi

        Toivota hänet aivan mihin haluat. On olemassa ihmisiä joita teidän alamaisten ulina ei kiinnosta pätkän vertaa.

        Kaupungissa näytti olevan hollantilaisia turisteja pyörimässä. Viis pandemioista ja säännöistä. Turisteja on pakko hyysätä mutta kansalaisten tulisi käyttää maskeja ja läträtä käsidesillä.
        Samaan aikaan poliitikkojen avustajat matkustelevat urheilutapahtumiin ja kultturiväki kuskailee muusikkoja pitkin maata koska eivät pysty olemaan ilman heille tärkeitä asioita.

        Tämän vuoksi kekenkään ei tarvitse noudattaa mitään suosituksia.

        Valitettavasti nämä reppanat, jotka eivät ymmärrä yhtään mitään "pöpöopista",
        ovat juuri näitä levittäjiä. Ollaan niin äijiä, että uskalletaan kulkea ilman maskia, hyvä jos älyävät käsiään edes pestä! Voi, voi tuota älyn köyhyyttä! Mitäs muista, kunhan MINUN ei tarvitse tehdä mitään muuta, kuin soittaa suuta!

        Sinulle ei vieläkään mene jakeluun, että viruksen levittivät matkailijat. Toistetaan vielä että ymmärrät: matkailijat. Virus ei lentänyt tänne itsekseen finnairin kyydissä. Kaikki edellämainittu on totuus viruksen leviämisestä.

        Kun olet omasta mielestäsi viisas niin voinet kertoa miksi savonlinnassa pyörii useita ulkomaan rekisterissä olevia autoja pandemian aikaan?
        Miksi kenenkään pitäisi olla jotenkin pahoillaan siitä, että joku matkailija ei pääse näkemään läheistään pariin viikkoon? Jos matkustella tykkää niin pitää sopeutua karanteeneihin tai siihen että voi tulla flunssa.

        Suomessa on 1,3 miljoonaa aikuista yksinäistä ihmistä jotka ei näe ketään vuosiin tai vuosikymmeniin! Nämä tuskin levittelevät virusta mihinkään koska elävät yksin.

        Ne ulkomaalaiset, joita täällä "pyörii", asuvat yleisesti ottaen Suomessa. Opiskelemassa, vahto-oppilaina, työharjoittelussa, töissä jne... Hollannista(kaan) ei tulla nyt turistimatkalle Suomeen. Meiilekin piti tulla vieraita Virosta, ei onnistunut.
        Jos vaimo tulee nyt kotiin, niin tuletko kylään?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinulle ei vieläkään mene jakeluun, että viruksen levittivät matkailijat. Toistetaan vielä että ymmärrät: matkailijat. Virus ei lentänyt tänne itsekseen finnairin kyydissä. Kaikki edellämainittu on totuus viruksen leviämisestä.

        Kun olet omasta mielestäsi viisas niin voinet kertoa miksi savonlinnassa pyörii useita ulkomaan rekisterissä olevia autoja pandemian aikaan?
        Miksi kenenkään pitäisi olla jotenkin pahoillaan siitä, että joku matkailija ei pääse näkemään läheistään pariin viikkoon? Jos matkustella tykkää niin pitää sopeutua karanteeneihin tai siihen että voi tulla flunssa.

        Suomessa on 1,3 miljoonaa aikuista yksinäistä ihmistä jotka ei näe ketään vuosiin tai vuosikymmeniin! Nämä tuskin levittelevät virusta mihinkään koska elävät yksin.

        Etkö sitten itse matkaile koskaan ja missään? Ja mistä hatusta vedit tuon "Suomessa on 1,3 miljoonaa aikuista yksinäistä ihmistä jotka ei näe ketään vuosiin tai vuosikymmeniin!"
        Varmasti on paljon yksinäisiä, mutta tuollainen määrä olisi mahdottomuus.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Etkö sitten itse matkaile koskaan ja missään? Ja mistä hatusta vedit tuon "Suomessa on 1,3 miljoonaa aikuista yksinäistä ihmistä jotka ei näe ketään vuosiin tai vuosikymmeniin!"
        Varmasti on paljon yksinäisiä, mutta tuollainen määrä olisi mahdottomuus.

        Matkailen harvoin kun se on mielekästä. Matkaileminen on enimmäkseen levottomille idiooteille.

        Älä väistele kysymyksiä kun kerran viisas olet.
        Hyppääkö virus itsekseen paikasta toiseen? Vai siirtyykö se matkustelua ja sosiaalisia kontakteja harrastavien mukana. Oletko sinä jotenkin tyhmä tai jotain?

        Joka viides suomalaisista kärsii yksinäisyydestä ja aikuisten työikäisten sinkkutalouksia on 1,3 miljoonaa, luvun kasvaessa. Savonlinnassa on joitakin tuhansia aikuisten sinkkutalouksia. Ihan julkista tilastotietoa.

        Kertoisitko nyt miksi savonlinnassakin pyörii useita ulkomaan rekisterissä olevia autoja? eikö meillä olekaan pandemiaa?

        Täällä sattuu myös asumaan ulkomaalaisia, ja he noudattavat annettuja ohjeita ihan niinkuin mekin. Tietysti on näitä "minäitsetyyppejä" molemmissa, joilla ei ole mitään velvollisuuksia, ainoastaan oikeuksia!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Matkailen harvoin kun se on mielekästä. Matkaileminen on enimmäkseen levottomille idiooteille.

        Älä väistele kysymyksiä kun kerran viisas olet.
        Hyppääkö virus itsekseen paikasta toiseen? Vai siirtyykö se matkustelua ja sosiaalisia kontakteja harrastavien mukana. Oletko sinä jotenkin tyhmä tai jotain?

        Joka viides suomalaisista kärsii yksinäisyydestä ja aikuisten työikäisten sinkkutalouksia on 1,3 miljoonaa, luvun kasvaessa. Savonlinnassa on joitakin tuhansia aikuisten sinkkutalouksia. Ihan julkista tilastotietoa.

        Kertoisitko nyt miksi savonlinnassakin pyörii useita ulkomaan rekisterissä olevia autoja? eikö meillä olekaan pandemiaa?

        Voi hyvä ihme. Jos olet suomalainen ja menet omalla autollasi ulkomaille töihin, niin onko autosi edelleen Suomen kilvissä. Haloo!

        Sinkkutaloudet ovat täysin eri asia kuin1,3 miljoonaa aikuista yksinäistä ihmistä jotka ei näe ketään vuosiin tai vuosikymmeniin.

        Totta kai virukset sirtyvät matkustelua ja sosiaalisia kontakteja harrastavien mukana. Sillä niitä matkusteluja rajoitetaankin. Oletko sinä itse jotenkin tyhmä tai jotain?

        Me matkaillaan usein koska se on mielekästä. Sinä harvoin, kun se on mielestäsikin mielekästä? En ymmärrä. En voisi kuvitella elämää ilman matkailua, vaikka ollaan kyllä jotain muita kuin levottomis idiootteja. Viimeiset reilut puoli vuotta matkailut on vaan ollut pakko rajoitaa kotimaahan ja mökkeilyyn.

        Niinpä niin. Idiootti sivuuttaa tilastotiedon ja yleisen maan tilan koska hänellä itsellään menee oikein hienosti. Tyyppillinen vahvistusharha.
        Koska te pelkästään omaa napaanne tuijottavat hurskastelevat matkailijat ette ymmärrä olevanne syy viruksen leviämiseen niin kellään ei ole mitään velvollisuutta käyttää maskia tai välittää mistään muustakaan suosituksesta. Sinä itse sen todistit.

        Tilastotiede ei osoita maassmme olevan 1,3 miljoonaa aikuista yksinäistä ihmistä, jotka eivät näkisi ketään vuosiin tai vuosikymmeniin.
        Me - siis puhun vain meistä - matkailijat reissataan nyt asuntoautollamme ja vain kotimaassa. Käydään kaupoissa maskit päässä ja ostetaan monen päivän sapuskat yhdellä kertaa. Ravintoloissakin ruokaillaan aniharvoin ja reissuilla lähinnä retkeillään..
        Onhan tämä sillain harmi, että kesän Euroopan reissu jäi toteutumatta. Saa nähdä, mikä on tilanne ensi kesänä...
        Käyty Jenkeissä, Thaimaassa, Islannissa, Turkissa ja lähes kaikissa Euroopan maissa. Mahtavia reissuja, Islanti numero 1.

        Matkailu avartaa ja muistoille ei ole hintalappua.

        No jo!! Kukaan muu ei varmaan olekkaan reissannut yhtään missään! Hienoa, että sait kertoa meille, miten monessa maassa SINÄ olet käynyt ja miten hyvin SINÄ noudatat ohjeita!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tilastotiede ei osoita maassmme olevan 1,3 miljoonaa aikuista yksinäistä ihmistä, jotka eivät näkisi ketään vuosiin tai vuosikymmeniin.
        Me - siis puhun vain meistä - matkailijat reissataan nyt asuntoautollamme ja vain kotimaassa. Käydään kaupoissa maskit päässä ja ostetaan monen päivän sapuskat yhdellä kertaa. Ravintoloissakin ruokaillaan aniharvoin ja reissuilla lähinnä retkeillään..
        Onhan tämä sillain harmi, että kesän Euroopan reissu jäi toteutumatta. Saa nähdä, mikä on tilanne ensi kesänä...
        Käyty Jenkeissä, Thaimaassa, Islannissa, Turkissa ja lähes kaikissa Euroopan maissa. Mahtavia reissuja, Islanti numero 1.

        Matkailu avartaa ja muistoille ei ole hintalappua.

        Tilastotieto osoittaa sen että 1,3 miljoonaa ihmisellä ei ole puolisoa. Kuinka iso osa kansasta on sinun mielestäsi 20% aikuisista?
        Kaltaisesi kävelevät elimet levittivät viruksen maahan, mutta silti on pokkaa syyllistää maskia käyttämättömiä? Tule ihmeessä nenän eteen syyllistämään niin selvennän asiaa mielelläni "viittomalla" niin että se menee kyllä jakeluun.
        Te olette se ongelma. Ei se etteivät jotkut ihmiset käytä maskia kaupassa.
        Kaltaisesi ovat niitä jotka ajattelevat vain itseään mutta syyttelevät siitä muita.
        Matkailu ei ole tehnyt yhdestäkään kaltaisestasi yhtään viisaampaa. Ketään ei kiinnosta vähääkään se että joku alamainen ei näe vaimoaan kahteen viikkoon.

        Olet varsinainen itseään ajatteleva pelle. Ikävä kyllä, negatiivisessä mielessä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

        Juu, ei muuten olla nähty kolmeen viikkoon, kun vaimon työpaikka on muualla. Ja nyt sitte karanteenit päälle. Huolissaan näkemisistä, no en mitenkään.
        Huolissani olen lähiinnä vain sinusta, pikku narsku. Siitä taudista kun et todennäköisesti parane koskaan:(

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juu, ei muuten olla nähty kolmeen viikkoon, kun vaimon työpaikka on muualla. Ja nyt sitte karanteenit päälle. Huolissaan näkemisistä, no en mitenkään.
        Huolissani olen lähiinnä vain sinusta, pikku narsku. Siitä taudista kun et todennäköisesti parane koskaan:(

        Sinä olit se joka aloitti osoittelemaan maskia käyttämättömiä sormella vaikka olet itse vaimoinesi osa ryhmää joka viruksen levitti kaikkialle. Että se siitä itsekkyydestä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinä olit se joka aloitti osoittelemaan maskia käyttämättömiä sormella vaikka olet itse vaimoinesi osa ryhmää joka viruksen levitti kaikkialle. Että se siitä itsekkyydestä.

        Korona leviää pahiten paikoissa, joissa on paljon ihmisiä lähikontakteissa. Konserteissa, ravintoloissa, kaupoissa, busseissa, junissa jne.. Laulaminen, huutaminen ja puhuminen niin, että sylki lentää, edesauttaa viruksen leviämistä tehokkaasti.
        Maskin käytön luulisi jo viimein olevan kaikille itsestäänselvyys. Sinulla ja minulla voi jo olla korona, suojellaan siis muita.
        Lähitulevaisuudessa käy niin, ettei Savonlinnankaan kauppoihin juniin, busseihin yms. ole mitään asiaa ilman maskia. Monissa maissa ei tällä hetkellä saa mennä edes ulos ilman maskia ja esim. Ranskassa ulkona saa liikkua, vain jos siihen on lupa.
        Tätäkö mekin haluamme.? "Sitä saa mitä tilaa", jos kaiken itse pilaa...

        Kerro miten minulla voi olla korona kun en käy missään?

        Poikkeustila sopii minulle oikein hyvin. Se on jopa hauskaa ja miellyttävää koska olen siihen tottunut muutenkin. Omahyväiset sosiaaliset ihmiset kaipaa vähän ravistelua. Enkä ole sen ajatuksen kanssa ihan yksin.

        Et käytä bussia tai taksia, et tapaa ketään koskaan? Et käy töissä, kaupassa, kuppiloissa, apteekissa - et siis missään? Tuodaanko ruokakin kotiovelle?
        Jos vastaat muihin "en" ja tuohon kotiovelle-kysymykseen "kyllä", niin mahdollisuutesi sairastua mihinkään tarttuvaan tautiin on todellakin häviävän pieni.

        Aika harvalla vaan on moiseen elämään mahdollisuutta, saati halua.
        Oletko vanhus, sairas vai molempia? Jos näin, niin ymmärrän.

        Sinähän et suinkaan määrittele sitä millä tavalla ihmiset haluavat elämäänsä elää. Teille sosialisteille on tosin ihan tyypillistä että tungette nokkanne muiden asioihin.

        Ei ole tarvinnut bussia ja takseja käyttää. Osaan keittää kahvia ja juoda kaljaa ihan omissa oloissa, eli en tarvitse kuppiloita mihinkään. Kauppaostoksien hakemisessa ei ole mitään merkitystä käytänkö maskia vai en.

        Lopettakaa te matkustelu ja sosiaaliset kontaktit. Vai oletteko niin heikkoja ettette osaa olla yksin? Kiertelet jatkuvasti tosiasioihin vastaamista koska olet ilmeisen tyhmä.

        Maskeilla ei ole mitään merkitystä tai on hyvin vähäinen merkitys pandemian suhteen. Maskitehtailijat tosin hyötyy.

        Jos keskiverto kansalainen lopettaa kaikki sosiaaliset kontaktinsa, niin se tarkoittaa myös sitä, että hän ottaa lopputilin. Jos on puoliso, niin hänelle sama resepti. Ja jos lapsia, niin kouluun ette mene ja kavereita ette tapaa. Kuulostaako realistiseltä.

        Kaupassa käydessäja vaikkapa bussilla matkustettaessa maskeilla on merkitystä. Mutta vain, jos kaikki käyttävät. Ei ne tartunnalta suojaa, mutta tartuttamiselta suojaavat tai ainakin vähentävät tartuttamisriskiä.

        Luojan kiitos, etteivät kaikki ajattela samoin kuin sinä.

        Kuulostaa realistiselta. En ole missään kohtaa puhunut kaikkien kontaktien välttämisestä.

        Suomeen ei onneksi tule maskipakkoa koska se olisi perustuslain vastaista. Ja vaikka tulisikin niin voin taata että hankin ruoan tavalla tai toiselle siitä huolimatta.

        Matkailijat ja kaltaisesi omahyväiset idiootit ovat viruksen pitkin maailmaa levittäneet. Kärsikää siis seurauksista ja katsokaa peiliin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinähän et suinkaan määrittele sitä millä tavalla ihmiset haluavat elämäänsä elää. Teille sosialisteille on tosin ihan tyypillistä että tungette nokkanne muiden asioihin.

        Ei ole tarvinnut bussia ja takseja käyttää. Osaan keittää kahvia ja juoda kaljaa ihan omissa oloissa, eli en tarvitse kuppiloita mihinkään. Kauppaostoksien hakemisessa ei ole mitään merkitystä käytänkö maskia vai en.

        Lopettakaa te matkustelu ja sosiaaliset kontaktit. Vai oletteko niin heikkoja ettette osaa olla yksin? Kiertelet jatkuvasti tosiasioihin vastaamista koska olet ilmeisen tyhmä.

        Maskeilla ei ole mitään merkitystä tai on hyvin vähäinen merkitys pandemian suhteen. Maskitehtailijat tosin hyötyy.

        Joku maskiton pärskäisee koronapilven kaupan kassahenkilöä päin. Hän saa tartunnan, mutta oireet tulevat viiveellä tai hän pysyy jopa oireettomana.
        Tartunnan saanut työntekijä ei käytä maskia ja yskäistessään, tai vain puhuessaan hän levittää virusta laajalle alueelle.
        Satoja tai tuhansia asiakkaita ennättää asioida kassalla ennen kuin kukaan älyää mitään.
        Saatko tartunnan vai et, se on ihan siinä ja tässä.

    • Anonyymi

      Lukekaa uusin lääkärilehti.

      Tanskalaisessa usean tuhannen henkilön tutkimuksessa on kiistatta todettu, ettei maskin käytöllä ollut mitään merkitystä koronatartuntojen määrään.

      Sanon vielä toisen kerran.
      Tanskalaisessa usean tuhannen henkilön tutkimuksessa on kiistatta todettu, ettei maskin käytöllä ollut mitään merkitystä koronatartuntojen määrään.

      Miksi tällaisesta ei Suomessa uutisoida kansalle?

      Koronahysteria alkaa näkyä vastaanotolla jo lisääntyvänä ahdistuksena, josta seuraa mm. työkyvyttömyyttä.

      • Anonyymi

        Juuri niin. Mikään virus ei pysähdy kangaspaloihin.

    • Anonyymi

      Se on totta, että yleisesti käytössä oleva maski ei suojaa tartunnoilta. Pärskeiltä kyllä. Virusta jää leijumaan ilmaan ja "kansanmaski" ei ole niin tiivis. Sen sijaan se kyllä hidastaa huomattavasti tartuttamista, jos itse on oireeton kantaja. Uloshengitysilma ei todennäköisesti puske ulos samalla voimalla maskin sivuista pienistä aukoista. Itse ostin jo aikoja sitten FFP3-suojausluokituksella olevia maskeja ja 10 kpl pkt maksoi 49,90. Niissä maskeissa on muovinen hengitysventtiili ja ne kyllä suojaavat myös tartunnoilta, vaikka olisit koronasairaan vieressä. Olen pyrkinyt kuitenkin säästämään niitä vakavampiin tilanteisiin ja menen kauppaan hiljaisina aikoina tavallisella maskilla. Kyllähän tässä koronassa sekin hyöty on, että rahaa säästyy kun ostoksilla käy tosi harvoin. Lisäksi pääsee turhista ihmissuhteista eroon.

      • Anonyymi

        Totta! Minä myös nautin, kun ei "tarvitse" käydä kyläilemässä edes velvollisuuden tunteesta!!

      • Anonyymi

        Noissa venttiilimaskeissa on vaan se, että siitä venttiilistä tulee ulostuleva hengitysilma vapaasti läpi. Jos siis sairastaa koronaa, niin virukset taitavat virtailla sellaisesta ulos yhtä helposti kuin ilman maskia. Viruksilta FFP3 suojaa käyttäjäänsä ilmeisesti aika hyvinkin, ovat vaan melkoisen arvokkaita.

        Mut siitä tanskalaistutkimuksesta... Siinä ei tutkittu sitä, estävätkö maskit koronaviruksen leviämistä. Siitä omien pärskeiden vähentämisestähän näiden halpismaskien käytössä on pelkästään kyse.
        Tutkimus on saanut arvostelua muiltakin osin, kuuklailkaa ja päätelkää itse.

    • Anonyymi

      Pysyvätpähän nyt muutakin flunssaa sairastavat kotonansa. Kuljin ennen korona-aikaa paljon Helsinki-Savonlinna-väliä bussilla. Bussissa kulki silloin tällöin joku vanhempi räkäliisa, joka kirnusi nenäänsä/kurkkuansa tuntitolkulla kuin pahainen teini tai rantajätkä. Se vain vielä olisi puuttunut, että olisi vetänyt klimpit bussin lattialle. Kyllä oli niin ärsyttävän kuuloista, että olisi tehnyt mieli sanoa, että lopeta h...tti se kirnuaminen! Savonlinnaan asti ei tullut, vaan jäi jossakin matkalla pois. Sukulaiseni kärsii pahasta astmasta, eikä hänenkään tarvitse kirnuta sillä lailla.

    • Anonyymi

      Minkähän ihmeen takia useissa maissa on jo maskipakko, jonka noudattamatta jättämisestä jysähtää jopa tuhansien eurojen sakot.
      Ihanko ne turhaan niitä maskeja vaativat käyttämään - kaikkialla julkisilla paikoilla, joissakin maissa jopa ulkona?

      Mielestäni jokaisen järkevän ihmisen pitää käyttää meillä Savonlinnassakin julkisissa paikoissa sisätiloissa kasvomaskia ja ottaa toiset ihmiset huomioon ja pysyä ihan suosiolla vähän kauempana.

      • Anonyymi

        Hyvä huomio. On maita joissa on maskipakko ja koronatilanne todella huono, kun taas Suomessa ei ole maskipakkoa ja koronatilanne paljon parempi.

        Mielestäni jokaisen järkevän ihmisen pitää ottaa toiset ihmiset huomioon ja lopettaa maskeista panikoiminen.

        Tosi hyvä huomio!
        Ruotsissa ei ole maskipakkoa ja suosituksetkin taisivat tulla aika myöhään. Vai lienevätkö voimassa vieläkään?

        29.11.20 todettuja tapauksia yhteensä.
        Ruotsi 243 129
        Suomi 24 629

        29.11.20 todettuja tapauksia yhteensä / miljoona asukasta:
        Ruotsi 23 506
        Suomi 4 455

        Et sitten huomannut laittaa sellaisten maiden koronatilanteita joissa on maskipakko? Siellä se korona vasta leviää!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Et sitten huomannut laittaa sellaisten maiden koronatilanteita joissa on maskipakko? Siellä se korona vasta leviää!

        Hyvä havainto. Ihan mielenkiintoista olisi tietää mitkä ovat vastaavat luvut vaikkapa Espanjassa (toukokuun lopulta lähtien maskipakko kaikille kuusi vuotta täyttäneille) tai Belgiassa (myös maskipakko ja paljon liikkumisrajoituksia).

        Noista maista lienee korona hävinnyt jo kokonaan? Vai eikö sovi agendaan kertoa totuutta?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvä huomio. On maita joissa on maskipakko ja koronatilanne todella huono, kun taas Suomessa ei ole maskipakkoa ja koronatilanne paljon parempi.

        Mielestäni jokaisen järkevän ihmisen pitää ottaa toiset ihmiset huomioon ja lopettaa maskeista panikoiminen.

        Hyvin sanoit. kiitos!

    • Anonyymi

      "Tyhmät kuolee ensin" eli maskittomat poistuu kuormittamasta yhteiskuntaa. Tervemenoa Talvisaloon.

      Valitettavasti he myös ehtivät aiheuttaa vastuuta tuntevienkin kuolemia mutta sille ei voi mitään. He vetoavat Perustuslakiin; "Oikeus olla tyhmä!"

      • Anonyymi

        Melkoinen harvennushan tässä vuoden aikana on käynytkin, raatoja joka paikka täynnä, pitäisikö ruveta jo kaivamaan joukkohautoja? Vai olisiko kuitenkin niin, että yli 99% perusterveistä selviää tuosta taudista hengissä...

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Sit täytyy muistaa, että tehohoitopaikkoja välineineen ei ole kovinkaan paljon. Se on pois muiden tehohoitoa tarvitsevien paikoista, jos koronapotilaat valtaavat tehohoito-osastot. Haluavatko maskien vastustajat ja koronaa vähättelevät, että heidän omat sukulaisensa/lapsensa, ystävänsä tai he itse eivät saa johonkin muuhun kuolemanvakavaan sairauteen/vammaan tehohoitoa jos paikkoja ei ole.

      • Anonyymi

        Valitettavasti joukossamme on aina niitä änkyröitä, jotka vastustavat vastustamisen takia ... vastuuttoman örvelötrumpilaiseen tyyliin.
        Eikös sitä sanota, että joka toiselle kuoppaa kaivaa, siihen itse rätkähtää.

        Kerropa nyt miksi esimerkiksi Espanjassa, jossa on ollut maskipakko jo pitkään, koronaa on paljon enemmän kuin täällä missä ei ole maskipakkoa, äläkä änkyröi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kerropa nyt miksi esimerkiksi Espanjassa, jossa on ollut maskipakko jo pitkään, koronaa on paljon enemmän kuin täällä missä ei ole maskipakkoa, äläkä änkyröi.

        No siksi, että Espanjassa on 47 miljoonaa asukasta + turistit ja siis ihmiset valtavan paljon ahtaammassa kuin meillä 5,5 miljoonan ihmisen laajassa maassa.

        Jos Espanjassa, jossa on koronan takia hätätila, eivät käyttäisi maskia, niin ihmisiä saisi vieläkin enemmän tartunnan ja kuolisi samaan tyyliin kuin Trumppilassa.

        Joo. minä luulen kanssa näin. Kaikki espanjalaiset on pelastuneet koska ne käyttää maskeja. Maskit ovat pelastaneet 47 miljoonaa ihmistä Espanjassa!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No siksi, että Espanjassa on 47 miljoonaa asukasta + turistit ja siis ihmiset valtavan paljon ahtaammassa kuin meillä 5,5 miljoonan ihmisen laajassa maassa.

        Jos Espanjassa, jossa on koronan takia hätätila, eivät käyttäisi maskia, niin ihmisiä saisi vieläkin enemmän tartunnan ja kuolisi samaan tyyliin kuin Trumppilassa.

        Lisäisin tähän:

        Vuonna 2018 Espanjassa kävi 82,77 miljoonaa ulkomaalaista turistia.

        2018 tilastokeskuksen tietojen mukaan Suomen kävijämäärä lokakuun loppuun mennessä reilut 5,6 miljoonaa ulkomaista vierasta. Koko edellisvuoden luku oli 6,7 miljoonaa turistia.

        Hiuksenhieno ero Espanja vs. Suomi :)

        Hiuksenhieno ero lienee myös v 2018 turistimäärän ja 2019 maskipakon aikana Espanjassa käyneiden turistien määrässä. Ehkäpä noin 80 miljoonaa, Paljonkohan Vanuatulla on käynyt turisteja v 2018?

    • Anonyymi

      Onko esittää todisteita että maskit auttaa jotakin pandemian pysäyttämisessä? Jos ei ole niin änkyrät on siellä päässä.

    • Anonyymi

      Tuskin auttaa mutta; https://www.worldometers.info/coronavirus/#countries

      Suomi; sairaita 24912, kuolleita 399, kuolleita per 1 milj 4493
      Thaimaa; 3998, 60, 57
      Vietnam; 1346, 35, 14

      Ei kannattais paljoa taputella "menestykselle" Suomessa... vaan ottaa oppia oikeista menestys maista. Kiinakin on nyt yksi maailaman turvallisimmista maista, samoin Taiwan.

      Suurin ero; Maskit Thaimaassa ja Vietnamissa melkein kaikilla joka paikassa.

      • Anonyymi

        Et sitten kauempaa löytänyt sopivia verrokkeja? Mitenkäs se Espanja?

      • Anonyymi

        Ne on olleet siellä jo ennen koronaa yleisesti käytössä. Ainoa hyöty maskeista onkin että suomalaisetkin pakotetaan näyttämään kiinalaisilta ja ajattelemaan kuin kiinalaiset. Vähän sama jos joku keksisi, että muovisesta pellenaamarista on jotakin hyötyä koronan pysäyttämiseksi niin suomalaiset vetäisivät sellaiset naamalle.

        Hössöttäjät tekee asioita täysin tunteiden vallassa ilman mitään järkeä. Kaikki se mistä olisi oikeaa hyötyä jätetään tekemättä ja tuudittaudutaan siihen että kunhan on naamari päässä niin hyvä tulee.

        Totta. Kävin Kiinassa 15 vuotta sitten ja siellä oli paikallisilla paljonkin maskeja käytössä.

      • Anonyymi

        Käyttääköhän ihmiset Vanuatulla paljon maskeja? Se on kanssa aika kaukana.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ne on olleet siellä jo ennen koronaa yleisesti käytössä. Ainoa hyöty maskeista onkin että suomalaisetkin pakotetaan näyttämään kiinalaisilta ja ajattelemaan kuin kiinalaiset. Vähän sama jos joku keksisi, että muovisesta pellenaamarista on jotakin hyötyä koronan pysäyttämiseksi niin suomalaiset vetäisivät sellaiset naamalle.

        Hössöttäjät tekee asioita täysin tunteiden vallassa ilman mitään järkeä. Kaikki se mistä olisi oikeaa hyötyä jätetään tekemättä ja tuudittaudutaan siihen että kunhan on naamari päässä niin hyvä tulee.

        Nyt jos kehoitettas, että ihmisten pitäisi laittaa kaksi maskia päällekkäin, niin nää fanaatikot laittaa varmasti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ne on olleet siellä jo ennen koronaa yleisesti käytössä. Ainoa hyöty maskeista onkin että suomalaisetkin pakotetaan näyttämään kiinalaisilta ja ajattelemaan kuin kiinalaiset. Vähän sama jos joku keksisi, että muovisesta pellenaamarista on jotakin hyötyä koronan pysäyttämiseksi niin suomalaiset vetäisivät sellaiset naamalle.

        Hössöttäjät tekee asioita täysin tunteiden vallassa ilman mitään järkeä. Kaikki se mistä olisi oikeaa hyötyä jätetään tekemättä ja tuudittaudutaan siihen että kunhan on naamari päässä niin hyvä tulee.

        Nyt ollaan oikeilla jäljillä. Tämähän on Nalle Puhin poliittinen ase maailman valloittamiseksi.

    • Anonyymi

      Vastuulliset yrittävät estää kaikin tavoin koronan leviämistä, onneksi!
      Pidetään maskit kasvoilla julkisissa sisätiloissa ja estetään tappavan viruksen leviäminen.

      • Anonyymi

        Ei siitä ole mitään näyttöä, että maskien pitäminen on yhtään sen vastuullisempaa kuin olla käyttämättä niitä.
        Mustan surman aikaankin pidettiin kaikenlaisia naamareita vaikka ne ei vaikuttaneet mitenkään ruton leviämiseen.

        Ruttoa levittivät rotissa olevat bakteeria kantavat kirput. Tuohon aikaan rottia oli joka paikassa, koskapa jätehuolto ei ollut kehittynyt. Rotat pyörivät taloissa ja levittivät bakteeria maistelemiinsä ruokiin, pöydille, sänkyihin, jne. Ihmisillä ei ollut tietoa desinfiointiaineista tai että pitäisi desinfioida pintoja, käsiä. Infektoituneet kirput siirtyivät lisäksi rotista ihmisiin. Eipä ihme, että naamarit eivät auttaneet. Toisaalta voihan nykyisinkin saada myyräkuumeen jos käy liiterissä vähän pöllyttelemässä puita ja tavaroita.

        Outo sattuma, että äsken kaupassa käydessäni kaikilla oli maskit, paitsi muutamalla oikein hyvin ruskettuneella asiakkaalla! Toiset tottelee sääntöjä, toiset viis veisaa. Tämä koskee yleisesti kaikkia sääntöjä ja velvollisuuksia.

        Totta. Pohjois-koreassa ja kiinassa totellaan sääntöjä. Siitä riippumatta onko sääntöjen tottelemisesta mitään hyötyä kellekään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei siitä ole mitään näyttöä, että maskien pitäminen on yhtään sen vastuullisempaa kuin olla käyttämättä niitä.
        Mustan surman aikaankin pidettiin kaikenlaisia naamareita vaikka ne ei vaikuttaneet mitenkään ruton leviämiseen.

        Jep, minäkin muistan hyvin mustan surman ja naamarien käytön. Musta surma oli Eurooppaa ja sen lähiseutuja vuosina 1300-luvulla runnellut kulkutauti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Outo sattuma, että äsken kaupassa käydessäni kaikilla oli maskit, paitsi muutamalla oikein hyvin ruskettuneella asiakkaalla! Toiset tottelee sääntöjä, toiset viis veisaa. Tämä koskee yleisesti kaikkia sääntöjä ja velvollisuuksia.

        Mut eihän etelänmatkoja järjestetä korona aikana? Vai onko savonlinnassa jossain solarium?

    • Anonyymi

      Koska koronaviruksesta ei varmastikaan tiedetä vielä kaikkea, niin yritetään ainakin me järkevät ihmiset tehdä kaikkemme, ettei virus pääse riehumaan ja tekemään meille mitä tahansa pitkäaikaisia sairauksia ja vaivoja.
      https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/bd49e16d-ead8-42ff-8169-672530957521

      Noudatetaan suosituksia, käytetään maskeja ja arvostetaan toistemme terveyttä.

      • Anonyymi

        Toisilla on vaan oikeuksia, ei mitään velvollisuuksia!!!!!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toisilla on vaan oikeuksia, ei mitään velvollisuuksia!!!!!!

        Ai, kuten vaikka verovapauksista nauttivalla ay-liikkeellä, kulttuuriväellä, urheilijoilla, poliitikoilla ja osuuskaupalla?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ai, kuten vaikka verovapauksista nauttivalla ay-liikkeellä, kulttuuriväellä, urheilijoilla, poliitikoilla ja osuuskaupalla?

        Älä luettele mitään listaa, kun et tiedä ja ymmärrä asiaa.!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älä luettele mitään listaa, kun et tiedä ja ymmärrä asiaa.!!

        Kiristääkö pipo.... HAHAHA Otahan vähän lunkimmin....

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toisilla on vaan oikeuksia, ei mitään velvollisuuksia!!!!!!

        Juurikin näin.... HAHAHA

    • Anonyymi

      2/3 kuolleista taitaa olla yli 70-v. Tietäen meidän huonon vanhustenhoidon tilanteen eli hoivakotiin ei pääse sitten kirveelläkään, vaikka olisi kuurosokea monisairas ja 98, niin koronaan menehtyminen voi tuntua jo paremmalta vaihtoehdolta kuin "kotihoidossa" yksin heitteillä ollen kitkutellen. Siis vaikka ei olisi ikinä sitä koronaa saanutkaan.

      • Anonyymi

        Ihan varmasti jokainen kuolee ajallaan ja todellakin moni jo ennen 98-vuotissynttäreitään.
        Mutta, että me nuoremmat selviäisimme ilman koronaa ja raskaita sairaalahoitoja, niin tehkäämme kaikkemme koronan leviämisen estämiseksi

        On väärä luulo, että tauti on vaarallinen vain vanhuksille. Hyvin paljon vahvoja, perusterveitä nuoriakin on tautiin menehtynyt, tai kärsii pitkäaikaisista jälkioireista. Ei todellakaan ole leikin asia!!

        Ihan leikin asia perusterveille.
        Sellainen henkilö, joka hotkii vuosittain antibioottikuureja, ei luonnollisestikaan voi olla perusterve.

        Oma vahva immuniteetti jyrää tuollaiset koronat mennen tullen!

    • Anonyymi

      Ihmettelen MITÄ ne kotouttajat ja kielenopettajat näille oikein opettaa, kun niille ei mene päähän nämä säännökset. Onko haluttomuutta, vai ymmärryksen puutetta, tekevätkö tahallaan, "palkaksi" kun on saaneet täyden ylöspidon.
      Oi tapoja oi aikoja.

      • Anonyymi

        MINÄ, mitäs muista!

      • Anonyymi

        Minä en halua punakaartilta yhtään mitään viestejä. Lähetelkööt tekstareita vaan keskenään.

    • Anonyymi

      Ne textarit ei auta kun THLn ukot ovat ulkona kuin lumiukot ja ei usko maskiin.

    • Anonyymi

      Tartunnan voi saada ilmasta koronavirustautia sairastavan henkilön lähellä

      tai koskettamalla virusta sisältävää pintaa ja sitten silmien, nenän tai suun aluetta.

      Joten pestään käsiä usein kunnolla saippualla ja reilulla vedellä, yskitään hihaan tai vain yhden kerran käytettävään nenäliinaan ja peitetään julkisilla paikoilla nenä ja suu hygienisellä maskilla.

      Varovaisuus on viisautta ja välinpitämättömyys on tyhmyyttä.

    • Anonyymi

      Sosterilla on muutenkin ihan älyttömät säästötavoitteet ja - vaatimukset, joten kannattaa tosiaan ennaltaehkäistä koronaa, jotta resursseja ja rahaa jää muita sairauksia sairastavien hoitoon.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Nuoret osaa paremmin kondoomin käytön.
      Vanhat vetää pois ennen touhutippoja

    • Anonyymi

      Ruotsin koronataisto poikkeaa paljon Suomen vastaavasta.

      Ruotsin hallitus ei onnistunut suojelemaan vanhuksia pandemian aikana koronavirustoimikunnan tiistaina 15. joulukuuta julkaisema raportti kertoo.

      Maa oli yksi harvoista maista, jotka eivät ottaneet käyttöön tiukkoja toimia ja tukeutuivat sen sijaan julkisiin suosituksiin viruksen leviämisen estämiseksi.

      Ruotsissa tapausten määrä on jo yli 300 tuhatta ja koronavirukseen on kuollut jo reippaasti yli 7000 ihmistä. Maassa ei ole maskisuositusta.

      Ruotsin COVID-19-rokotusohjelman on tarkoitus alkaa tammikuussa.

      • Anonyymi

        Kuka vielä uskaltaa sen rokotuksen ottaa, kun joka tuutista tulee varoituksia. Tekee kansoista steriilejä, sekä rikkoo DNA:n, jolla hirveät vaikutukset.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuka vielä uskaltaa sen rokotuksen ottaa, kun joka tuutista tulee varoituksia. Tekee kansoista steriilejä, sekä rikkoo DNA:n, jolla hirveät vaikutukset.

        WHO:n johtaja on kansanmurhaaja, siis terveysjärjestön ! Kuuluista Bil G on kaverina siellä hääräämässä maailman ihmisten tappamisesta 25%:iin nykyisestä ja määräilee siellä suurimpana yksittäisenä rahoittajana, mitä tehdään ! On rahoittanut myrkkyrokotetta yli 10 miljardilla ja kehuu vielä saavansa sen takaisin 20 kertaisena. Tässä kansanmurhaaja, kohta 9,5 min. https://www.youtube.com/watch?v=pTZOAXkcF9I

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuka vielä uskaltaa sen rokotuksen ottaa, kun joka tuutista tulee varoituksia. Tekee kansoista steriilejä, sekä rikkoo DNA:n, jolla hirveät vaikutukset.

        Ainakin minä ja uskoakseni valtaosa muistakin uskaltaa ja haluaa.

    • Anonyymi

      Idiootit käyttää maskeja..... ihminen on laumaeläin ja joukossa tyhmyys tiivistyy....
      Jos joku poliitikko tai lääkäri erehtyisi sanomaan että valoa voi kantaa mustassa jätesäkissä ulkoa sisälle taloon, niin suomalaisethan ryhtyisi tuumasta toimeen...

      Tuulipuku- ja muovisankkokansaa.....

    • Anonyymi

      Miksi koronatartunnat ovat lisääntyneet VAIKKA valtaosa alamaisista käyttää maskeja?

      Miksi vieläkään ei puhuta siitä mikä viruksen levittää eli matkustamisesta?

      • Anonyymi

        Matkustamista ei voi kokonaan lopettaa. Suomesta käydään paljon ulkomailla tekee huoltokeikkaa ja huoltomiehiä käy ulkomailta Suomessa. Kuka hitto taas tällaisena aikana edes miettii lomamatkalle lähtöä....

        Hyvinkin moni miettii matkustamista, mekin. Mietittiin myös tulisko lapset perheineen meille. Naapurikin mietti ja lähti silti lastensa luokse joululomalle Espooseen.
        Nyt mietitään, mitä tehtäisiin uutenavuotena tai tulisiko joku meille. Ei jaksaisi olla enää kaksin kotonakaan. Taidetaan laittaa vaunu koukkuun ja mennä jonnekin, mutku lähellä ei ole talvella oikein mitään kiinnostavaa. Lappiin saakka ei viitsi ajella ja mihinkään julkisiin kulkuneuvoihin ei nokkaamme pistetä.
        Yhtä miettimistä.

    • Anonyymi

      Päivän uutiseen viitaten, kumpi se nyt sitten on pahempi; terve ihminen joka ei maskia suostu käyttämään vai positiivisen testituloksen saanut maskin käyttäjä, joka silti matkustaa julkisilla Hesasta tänne?

    • Anonyymi

      Maskin käytöstä ei ole merkittävää hyötyä kellekään vaan siitä voi olla enemmänkin haittaa.

      Matkustelijat on nykyajan keisarillisia. Niitä ei paljoa pandemian levittäminen haittaa.

    • Anonyymi

      Aikuiset olevinaan täysijärkiset ihmiset ovat sitten kummallisia: jos jokin asia kielletään, tai sen välttämistä vahvasti suositellaan, niin heti pitää oikein uhmallaankin niin tehdä. Juuri oli uutisissa, että Savonlinnassa oli viime kesänä matkailijoita enemmän, kuin oopperakesinä. Lapin matkakeskukset, kaikenlaiset kotimaiset matkakeskukset ovat olleet pullollaan väkeä. Montaa ahdistaa kuin ei pääse Kanarialle, jne. Juostaan ympäri kyliä, Suomea ja maailmaa, kuin maailmanlopun edellä ja aivan kuin kohta olisi kuolema edessä. Jotta varmasti ehtii. Loukkaannutaan, jos jossakin perheessä pelätään koronaa eikä ymmärretä kun ei vierailuja nyt haluta.

      • Anonyymi

        https://www.is.fi/kotimaa/art-2000007713896.html
        Levin Alkoonkin "ämpärijonot". Onks se nyt välttämättömän pakko tällaisina aikoin päästä sinne hiihtokeskukseen? Tai Alkoon myöskään kotikaupungissa. Nyt varmaan hiihtävät sellaisetkin, jotka ovat viimeksi hiihtäneet 40 vuotta sitten. Kuinkahan moni on opetellut laskettelun, jos ei ennen ole osannut? Nyt on suositeltu tekemään vain aivan välttämättömimmät reissut, myös kauppareissut. Viinan puutteeseen ei ole kukaan kuollut, muitta ruoan puutteeseen kyllä.

        Noi "ämpärijonot" ovat sensaatiohakuisen toimittajan luomuksia. Missä vaan pk-seudun alkossa on jo tavallisena perjantaina isommat ämpärijonot.

        On aika epätodennäköistä saada tartunta rinteessä tai ladulla, vaikka siellä paljon porukkaa onkin. Muistaisivat vaan pysyä pois kuppiloista ja käyttää maskia kauppareissuilla.

    • Anonyymi

      Kun et pysty pitämään parin metrin turvaväliä toisiin ihmisiin, niin maski kasvoille julkisilla paikoilla, kiitos!
      Onneksi rokottaminen on jo alkanut ja ensi kesään mennessä voisi olla jo normaalimpi elämä koronankin suhteen.
      Kaikille hyvää vuoden vaihdetta ja terveyttä vuoteen 2021!

      • Anonyymi

        Juuri niin ja niinhän se presidentti Niinistökin uuden vuoden puheessaan viisaasti puhui:

        "– Koettelemus kun ei ole ohi. Rokotteet luovat jo toivoa, mutta poikkeukselliset olot jatkuvat parhaassakin tapauksessa vielä kuukausia. Rajoituksista päästään vain rajoituksia noudattamalla.

        Niinistö kannustaakin kansalaisia ottamaan koronarokotteet.

        – Rokotteista on apua vain rokotukset ottamalla."

    • Anonyymi

      * Rajoituksista päästään vain rajoituksia noudattamalla. *
      Kun me kaikki tämän ymmärtäisimme ja muistaisimme myös toteuttaa.

    • Anonyymi

      ihin sitä maskia tarvitaan? Iltalehdessä 29.1. lukee seuraavasti:

      THL:n infektiotautien torjuntaan ja rokotuksiin erikoistuneen ylilääkärin Taneli Puumalaisen mukaan Suomessa on hyvä valmius ehkäistä jatkotartunnat.

      – Hyvä uutinen näissä on ollut se, että näihin on liittynyt äärimmäisen vähän jatkotartuntoja. Tämä on osoitus siinä että EU:ssa on vahva osaaminen tartuntatautien torjunnassa, ja meillä Suomessa se on erittäin vahva, Puumalainen sanoi THL:n tiedotustilaisuudessa.

      – Kyseessä ei ole mitenkään erityisen tarttuva virus. Toisaalta ei ole edes varmaa, että tarttuuko tämä oireettomana lainkaan, Puumalainen totesi.

    • Anonyymi

      THLn "hihaan yskijät" jatkaa tyhmyytensä esittelyä!

    Ketjusta on poistettu 21 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa

      Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol
      NATO
      273
      4510
    2. Stefu haikailee

      Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      267
      3632
    3. Harmi mies ettet arvostanut

      Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku
      Ikävä
      162
      1928
    4. Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!

      Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde
      Suomalaiset julkkikset
      26
      1830
    5. Lavrov väläyttelee WW3:sta

      Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,
      Maailman menoa
      301
      1491
    6. Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?

      Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      135
      1037
    7. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      18
      979
    8. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      123
      928
    9. Voiko hyvää omatuntoa ostaa?

      Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo
      Sinkut
      235
      884
    Aihe