Tässä on totuus Kouvolan kaupunginvaltuustosta. Ei ole ihme jos kaupunki velkaantuu kaikenaikaa! Paskaa jauhetaan ja ryhmäpäätöksin viedään eteenpäin järjettömiä hankkeita.
http://www.suurkouvola.fi/index.php?pageID=35
”Valtuuston kokous kertoo surullista tarinaa Kouvolan päätöksentekokulttuurista. Asioista ei pystytä sopimaan puolueiden kesken.” Tämä päätoimittajan toteamus (KS 18.11.) toivottavasti avaa oven keskustelulle Kouvolan politiikan uudistamiseksi.
Yleisen käsityksen mukaan puolueet ovat välttämättömiä yhteisten asioiden hoitamiselle. Käsitys on vanhentunut. Suuri osa nykyisistä puolueista tai niiden suorista edeltäjistä perustettiin yli 100 vuotta sitten luokkayhteiskuntaan, jota ei enää ole.
Mikä ideologinen ero muka vaikuttaa Kouvolan asioiden hoidossa vaikkapa SDP:n, kokoomuksen ja keskustan kohdalla? Ideologisia eroja löytyy enää puoluetoimistojen pölyä keräävissä puolueohjelmissa, jos niissäkään. Puolueista on tullut dinosauruksia, joiden ainoa aate on vallan keskittäminen ja oman aseman varmistaminen. Koska puolue on vallan keskittämisen väline, se lisäksi mahdollistaa korruption.
Kaupunginvaltuustossa puolueryhmä muodostaa blokin, jossa rivijäsenen on vaikea päästä yhteistyöhön eri puolueblokkeja edustavien kanssa. Spontaania yhteistyötä ei synny. Kaikesta vähänkään tärkeästä päättää puoluejohto.
Puoluepoliittinen päätöksenteko tuhoaa aidon demokratian, johon kuri ja pakkovalta eivät saisi kuulua. Valtuuston jäykkä poliittinen rakenne ei tuota joustavaa valtuustotyöskentelyä.
Päätöksenteon joustavuus voi löytyä vain puolueisiin sitoutumattomasta päätöksenteosta. Se mahdollistaa yksilö- ja tilannekohtaisen yhteistyön luonnollisena ja pysyvänä toimintamallina.
Ei ihme, että Kouvolan puolueryhmät hajoavat vuosi vuodelta herkemmin. Johtajat yrittävät tiukentaa ryhmäkuria, mutta se vain lisää kapinahenkeä. Jos kuria löysätään, niin kapinahenki kyllä vähenee, mutta samalla puolue alkaa muistuttaa enemmän sitoutumattomien ryhmää kuin puoluetta. Itse asiassa juuri se onkin luonnollinen ja toivottava kehityssuunta.
Monet merkit viittaavat siihen, että puoluepolitiikan aika on loppumassa. Ideaalitilanteessa valtuustossa on vain itsenäisiä päättäjiä ja asiakohtaisia ryhmittymiä.
Puoluepolitiikka tuhoaa demokratian
3
59
Vastaukset
- Anonyymi
Alkaa kai tuo jankkaaminen jossai vaiheessa ..tuttamaan kun ei mistään saada mitään valmista. Politiikkaa ja tyhjänpäiväistä jauhamista, kokouksia ja pöytäkirjoja jotka ei johda mihinkään.
- Anonyymi
Kyllä varmasti alkaakin... koska unohdetaan, että hallituspuolueet, jotka siis muodostavat hallituksen Eduskunnassa.. määräävät kunkin puolueen Kouvolan paikallisyhdistysten toimintaa Kouvolassa. Eihän samojen asioiden keskushallinnollinen jakaminen auta ollenkaan kouvolalaisia. Kasvukeskukset hyötyvät Kouvolan muuttotappioista ja kaikesta paskasta velkoja myöden. Isot vanhat puolueet on täysin syypäitä 30 vuotiseen Kouvolan alasajoon. Puolueet haluavat valtaa puolueille, ei kouvolalaisille. Tedän pitää uskoa nyt kun teille kerrotaan näistä syistä, tämä ei ole tämän vaikeamppi syy. sinne on saatava valtaan ihmisiä jotka arvostavat vain kouvolalaisia asioita, eikä kuuntele pätkääkään ohjeita Helsingistä tai muista kaupungeista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä varmasti alkaakin... koska unohdetaan, että hallituspuolueet, jotka siis muodostavat hallituksen Eduskunnassa.. määräävät kunkin puolueen Kouvolan paikallisyhdistysten toimintaa Kouvolassa. Eihän samojen asioiden keskushallinnollinen jakaminen auta ollenkaan kouvolalaisia. Kasvukeskukset hyötyvät Kouvolan muuttotappioista ja kaikesta paskasta velkoja myöden. Isot vanhat puolueet on täysin syypäitä 30 vuotiseen Kouvolan alasajoon. Puolueet haluavat valtaa puolueille, ei kouvolalaisille. Tedän pitää uskoa nyt kun teille kerrotaan näistä syistä, tämä ei ole tämän vaikeamppi syy. sinne on saatava valtaan ihmisiä jotka arvostavat vain kouvolalaisia asioita, eikä kuuntele pätkääkään ohjeita Helsingistä tai muista kaupungeista.
Kirjoittele Valen vain omalla nimellä ja laita se korkki kiinni.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2724447Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2663583Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1591893Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251791Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2991476Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?1341017Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe18945en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va120905Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235881