Useinkin näkee abortinvastustajien sanovan että jokaisella on itsemääräämisoikeus. Niin naisella kuin miehellä ja myös hedelmöittyneellä munasolulla. Näin se on. Hedelmöittämättömällä ei tiedetä sitä olevan, ainakaan abortinvastustajat ei asiaa tunne. Vasta siittiö antaa munasolulle tajunnan ja oman tahdon koska siinä on erilaisia geenejä, jotka ei ole naisen. Siittiössä on kaikki tajunta kun munasolussa ei. Joskus, jos ei alkion tahtoa noudata se poistuu itsestään kehosta. Joten tee kuten minä, tiedustele asiaa alkiolta. Minun alkioni sanoi että haluaa minun tekevän raskauden keskeytyksen mahdollisimman nopeaa. Tästä vakuutena tuli myös kauhea pahoinvointi.
Niinpä tein abortin koska yksilön itsemääräämisoikeutta pitää kunnioittaa. Ja heti helpotti. Tiesin tehneeni oikean ratkaisun eikä asiassa ole mitään epäselvää.
Itsemääräämisoikeus alkiolla
18
50
Vastaukset
- Anonyymi
Jaahah, teidän aborttiväen mielestä alkio eli käyttämänne nimi "solumöykky" on nyt ihan meediokin. Hauskaa. Täytyy pitää mielessä!
Kaikenlaista se aborttikultti teettää.- Anonyymi
Ei alkio ole meedio. Se on tiedostava persoona, kuten abortinvastustajat on meille kertoneet ja voi itse kertoa mielipiteensä joten sitä pitää kysyä. Täällä on nähty useinkin alkion kirjoittavan päiväkirjaa ja kertoneen happamasti tarinoita vielä viemärissäkin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

Lapsellista kärjistelyä kun taas tosiasiat ottaa eräillä niin koville.
"Se on tiedostava persoona, kuten abortinvastustajat on meille kertoneet "
Missään tuskin kukaan vastustaja on tällaisia kertonut. Mutta toisin kuin suosijasakki väittää, aivojen aihiot sillä kyllä on ja 8. viikkoisella niistä on mitattavsissa jo eeg-käyrääkin. Ts. sillä on toimivat aivot.
Sen sijaan usein on etenkin tämän palstan s.ekoiluista päätellen epäiltävissä löytyykö suosijasakilta aivojen rippeitäkään.. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lapsellista kärjistelyä kun taas tosiasiat ottaa eräillä niin koville.
"Se on tiedostava persoona, kuten abortinvastustajat on meille kertoneet "
Missään tuskin kukaan vastustaja on tällaisia kertonut. Mutta toisin kuin suosijasakki väittää, aivojen aihiot sillä kyllä on ja 8. viikkoisella niistä on mitattavsissa jo eeg-käyrääkin. Ts. sillä on toimivat aivot.
Sen sijaan usein on etenkin tämän palstan s.ekoiluista päätellen epäiltävissä löytyykö suosijasakilta aivojen rippeitäkään..Niin niin.. Minä kysyin siltä eeg käyrältä että miten sinun tahto niin sanoi että abortti heti. En voi toki panna vastaan.
- Anonyymi
Minulla ihan sama. En kai minä voi kiistää toisen itsemääräämisoikeutta. Alkio sanoi, että ei ollut tarkoitus hedelmöittyä ja voisitko nopeasti tehdä jotain, joka auttaa liukenemaan paikalta. Totesi että ei lähde viemään asiaa oikeuteen eikä kirjoita mitään syytekirjelmiä vaan toivoo että hänen tahtoaan kunnioitetaan ihan ihmisoikeusnäkökohdan perusteella.
- Anonyymi
Hieno aloitus ja hyvä kun kysyit lupaa alkiolta. Niin minäkin olen aina tehnyt joka olen epäitsekäs, otan aina toisen mielipiteen huomioon ja teen sitä mitä minulta odotetaan. Joka kerta on abortissa kysytty alkion mieltä ja se on ollut aina sama kuin minunkin mielipide.
- Anonyymi
Vai niin. Minun alkioni on aina kertoneet etteivät halua tulla m.urhatuiksi, ja lisäksi ovat vielä kuulleet kaikkien muidenkin alkioiden toisissa kohduissa olevan tätä mieltä.

Joo, sinun alkio päätti niin, alkioilla on monenlaisia näkemyksiä. Jotkut on madokistejakin. Minun alkio totesi että jos en suostu aborttiin niin hän alkaa terroristiksi ja tappaa minut ja tuhansia muita. Pakko oli noudattaa ihmisoikeuksia ja itsemääräämisoikeuksia. Sanoi että aikoo tulla hitleriäkin kuulummaksi, melkein työttömäksi merkonoomiksi. 😮

Siinäkin tapauksessa olisit voinut kiikuttaa lapsesi välittömästi hänen synnyttyään johonkin laitokseen ja kertoa noista ilmoituksista ja aikeistasi. Olisi lapsi ainakin päässyt samantien pikaiseen huostaanottoon ja kunnon ihmisten hoiviin. Tuolloin olisi varmaan välttänyt sen terroristi-m.urhaajankin uran.
- Anonyymi
"Useinkin näkee abortinvastustajien sanovan että jokaisella on itsemääräämisoikeus." Et voi nähdä usein tuollaista väitettä, koska se on vain aborttikulttilaisten omassa harhaisessa mielikuvitusmaailmassa ja sen tuottamassa propagandassa.
Aborttiin krittisesti suhtautuvat vetoavat sen sijaan biologiseen faktaan, että ihmisyksilön elämä alkaa hedelmöityksestä. Se taas ei ole mielipidekysymys, vaan ihan biologista faktaa! Tämä väite on esiintynyt jo satoja kertoja palstalla, jotta aborttikulttilaiset alkaisivat ymmärtää, että alkio/sikiö on elävä ihmisyksilö varhaisessa kehitysvaiheessaan ja siksi pitää kunnioittaa elämää ja yksilön oikeutta omaan elämäänsä.- Anonyymi
Ihminen on muutakin kuin biologiaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ihminen on muutakin kuin biologiaa.
Aivan oikein, ihminen on todella muutakin kuin biologiaa, koska se on myös humaania ihmisyyttä. Siksi suuremmalla syyllä on muistettava, että abortti lopettaa myös sen ihmisyyden, joka alkoi jo alkiossa!
Aborttikulttilaiset haluavat lopettaa niin ihmisen biologisen kuin inhimillisen ihmiskasvun jo ennenkuin tämä ITSE saa päättää omista asioistaan.
Kiva kun muistutit tuosta erityisen tärkeästä asiasta, joka usein jääkin taka-alalle aborttioikeutusta käsiteltäessä! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aivan oikein, ihminen on todella muutakin kuin biologiaa, koska se on myös humaania ihmisyyttä. Siksi suuremmalla syyllä on muistettava, että abortti lopettaa myös sen ihmisyyden, joka alkoi jo alkiossa!
Aborttikulttilaiset haluavat lopettaa niin ihmisen biologisen kuin inhimillisen ihmiskasvun jo ennenkuin tämä ITSE saa päättää omista asioistaan.
Kiva kun muistutit tuosta erityisen tärkeästä asiasta, joka usein jääkin taka-alalle aborttioikeutusta käsiteltäessä!Miksi nainen ei ole mielestäsi minkään henkilökohtaisen vapauden arvoinen. Miehen valinta seksiin ei edellytä häneltä mitään mutta naiselta mielestäsi voi vaatia että hänen tulee olla sitoutunut raskaana oloon jos suostuu tai ryhtyy seksiin vaikka vain miehen mieliksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi nainen ei ole mielestäsi minkään henkilökohtaisen vapauden arvoinen. Miehen valinta seksiin ei edellytä häneltä mitään mutta naiselta mielestäsi voi vaatia että hänen tulee olla sitoutunut raskaana oloon jos suostuu tai ryhtyy seksiin vaikka vain miehen mieliksi.
"Miksi nainen ei ole mielestäsi minkään henkilökohtaisen vapauden arvoinen. Miehen valinta seksiin ei edellytä häneltä mitään....." Mistä tuollaisen ajatuksen osasitkaan repäistä tähän? Oikein mainio äärifeministinen tulkinta kirjoituksesta, jossa ei ko. ajatusta edes yhdellä sanalla käsitelty. Lieneekö sinulla ollut luki-häiriö tai propagandatarkoitus? Veikkaan viimemainittua! Tiedän kyllä ja huomaan kirjoituksestasi, että äärifeministien propaganda alkaa vesittyä tosiasioiden edessä ja siksi pitää ruveta keksimään toisten kirjoituksista sellaisiakin asioita, joita niissä ei edes mainittukaan, jotta pääsisi mollaamaan. Siinä kävi kuitenkin niin, että mollaat vain omia rakentamiasi kuvitteluja. Oisko tuo kirjoituksesi ihan olkiukko?

Oletko ääriuskovainen? Mitä lahkoa kannatat? Kannatatko yleensä demokratiaa? Onko naisilla mielestäsi lainkaan oikeutta puhua muuta kuin siten kuin sinä haluat, jolloin se EI ole äärifeminismiä? Vai onko se aina jotenkin väärin kun nainen saa puhua?
Mihin mielestäsi naisilla on oikeus, muuta kuin lapsen tekemiseen? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oletko ääriuskovainen? Mitä lahkoa kannatat? Kannatatko yleensä demokratiaa? Onko naisilla mielestäsi lainkaan oikeutta puhua muuta kuin siten kuin sinä haluat, jolloin se EI ole äärifeminismiä? Vai onko se aina jotenkin väärin kun nainen saa puhua?
Mihin mielestäsi naisilla on oikeus, muuta kuin lapsen tekemiseen?Olen luku- ja kirjoitustaitoinen ja osaan ymmärtää lukemaani teksitin sisältöä. Osaan analysoida sitä tekstiä ja löytää sieltä sen fokuksen, mihin kirjoittaja tekstillään tähtää. Silsi en oikein saa kiinni kirjoittelusi polkuilusta ja heikosta kyvystäsi lukea toisten kirjoituksia. Voisin siten kysyä aivan uudelleen kysymykseni. Mistä tuollaisen ajatuksen osasitkaan repäistä tähän? Oikein mainio äärifeministinen tulkinta kirjoituksesta, jossa ei ko. ajatusta edes yhdellä sanalla käsitelty. Lieneekö sinulla ollut luki-häiriö tai propagandatarkoitus? Veikkaan viimemainittua!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oletko ääriuskovainen? Mitä lahkoa kannatat? Kannatatko yleensä demokratiaa? Onko naisilla mielestäsi lainkaan oikeutta puhua muuta kuin siten kuin sinä haluat, jolloin se EI ole äärifeminismiä? Vai onko se aina jotenkin väärin kun nainen saa puhua?
Mihin mielestäsi naisilla on oikeus, muuta kuin lapsen tekemiseen?Lisääntyminen on oikeus, puhuminen ei. Riittää että jalat on jalat levällään sängyssä ja synnytyslaitoksella. Miksi naisten pitäis puhua? Ei lisääntymiseen tarvi puhetta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lisääntyminen on oikeus, puhuminen ei. Riittää että jalat on jalat levällään sängyssä ja synnytyslaitoksella. Miksi naisten pitäis puhua? Ei lisääntymiseen tarvi puhetta.
On äärifeminismiä vaatia naisille puheoikeutta. Ja vain äärifeministi käyttää ehkäisyä. Ei nainen tarvi seksiä kuin lisääntymiseen. Ei naiset ennenkään nauttineet seksistä joten miksi nytkään pitäis? Riittää kun mies nauttii, se on raskasta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.33080141 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit02490Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill672230- 1771896
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä161462- 1121307
Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie91301Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181741264RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j601240Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j421127