Hakkarainen ja Lempoisten kouluissa koronaa

Lempäälä on suhteellisen pieni paikkakunta, ja täällä on nyt kahdessa koulussa lyhyen ajan sisään ilmennyt koronaa. Pitää muistaa, että jostain koronaan sairastuneet ovat saaneet tartunnan, ja se merkitsee, että koronaa on enemmänkin paikkakunnallamme. Tänään taas on ilmoitettu tulleen Lempäälään neljä koronaan sairastunutta lisää, joten nyt kaikkien tulisi herätä, ja alkaa noudattamaan ohjeistuksia ja tehdä kaikkensa omalta osaltaan tartuntojen hillitsemiseksi. Kyläilyt, syntymäpäivät ja turhat menot olisi viimeistään nyt paikallaan perua, luopua tai siirtää vaikka kesään, se on pieni uhraus kaikkien eduksi ja koko yhteiskunnalle, joten pidetään huolta turvaväleistä, ja pidetään ohjeista kiinni, jotta pääsemme nopeammin palaamaan normaaliin. Rokotus on jo aivan ovella, jaksetaan ja puhalletaan yhteen hiileen.
4172
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Liikuntahalli ollut jo kaksi päivää sulussa. Huomenna aukeaa ja pääsee vihdoin taas rautaa kolistelemaan. Tylsää olla kotona.

Äänestä

Uudellamaalla yli kolmannes tartunnan saaneista on muita kuin suomea äidinkielenään puhuvia. Tämä on tärkeä tieto, onkohan samoin lempäälässä?

Äänestä

Tulee mieleen ajatus että tartunnan saaneiden henkilöllisyys pitäisi olla julkinen ja esillä jossain että pystyisi seuraamaan että noudattavat muunmuassa karanteeneja. Epäilen että kaikki eivät noudata.
Kaikkien pitäisi seurata ja pitää toisistaan huolta.

Äänestä

Nuoria ei pidä missään nimessä syyllistää, mutta heidän kanssaan on hyvä keskustella asiasta juurta jaksain ja kertoa, että sen nopeammin päästään normaaliin kun myös nuoret noudattavat ohjeita ja tekevät voitavansa.

Toisaalta voi saada tartunnan, vaikka yrittäisi välttää tartuntaa, joten kannustetaan nuoria ja lapsia toimimaan oikein, mutta ei katsota syyttävästi mikäli joku heistä on kaikesta huolimatta saanut tartunnan.

Vetoamalla rakentavasti neuvot menee paremmin perille.
Onneksi rokotuksia saadaan jo pikapuoliin ja päästään taas normaaliin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Lempäälä on suhteellisen pieni paikkakunta, ja täällä on nyt kahdessa koulussa lyhyen ajan sisään ilmennyt koronaa. Pitää muistaa, että jostain koronaan sairastuneet ovat saaneet tartunnan, ja se merkitsee, että koronaa on enemmänkin paikkakunnallamme. Tänään taas on ilmoitettu tulleen Lempäälään neljä koronaan sairastunutta lisää, joten nyt kaikkien tulisi herätä, ja alkaa noudattamaan ohjeistuksia ja tehdä kaikkensa omalta osaltaan tartuntojen hillitsemiseksi. Kyläilyt, syntymäpäivät ja turhat menot olisi viimeistään nyt paikallaan perua, luopua tai siirtää vaikka kesään, se on pieni uhraus kaikkien eduksi ja koko yhteiskunnalle, joten pidetään huolta turvaväleistä, ja pidetään ohjeista kiinni, jotta pääsemme nopeammin palaamaan normaaliin. Rokotus on jo aivan ovella, jaksetaan ja puhalletaan yhteen hiileen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu