Kannatusta uusimmassa Hs gallupissa.. Perussuomalaiset ei menettänyt kannatusta.
Sekä vasemmistoliitto että sosiaalidemokraatit menetti
Anonyymi
51<50
1Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 51
Vanhimmat
Myös oppositio puolue kokoomus menetti kannatusta.
Onpa hyvä.
Vasemmiston kannatus laskee kokoajan, Vihreät vievät ja Vasurit itkeä nillittäjää, puolue tulee katoamaan puoluerekisteristä muutaman vuoden kuluttua, aivan turha puolue,
Gallupit eivät kerro totuutta kuten huomattiin Amerikassakin. Asiantuntijat arvioi että keskiverto oikeistolainen ja Persu ei ole yhtä tavoitettavissa ja innokas vastailemaan galluppeihin kuin keskiverto Demari, siksi Demareiden kannatus on aina hyvä gallupeissa.
Kuka näihin kyselyihin vastaa, koskaan kukaan ei ole ainakaan minulle koskaan soittanut, eikä kenellekään tuottavista ja niitä on todella paljon.
Listaukset ovat sitä varten, että tiedetään mihin otetaan yhteyksiä, kun tiedetään kuka on tilaajana. Siis millaisia tuloksia halutaan. Tuo että Persut pysyivät ennallaan, tarkoittaa tosiasiassa sitä, että nousua ollut sen verran, että sitä ei olisi muuten voinut peitellä, kuin pitämällä kannatus ennallaan.
Hyvä kun sosialisti, globalisti, eu liittovaltiota kannattavat puolueet menettää kannatusta.
Kantasuomalais vastaiset puolueet vajoaa.
Hyvä perussuomalaiset.
Suunta on oikea.
” Perussuomalaiset ei menettänyt kannatusta” eli perussuomalaisten kannatus ei enää noussut, tähän ei pidä tyytyä. Pitää olla enemmän esillä eduskunnassa ja lehdistössä. Tämä edellyttää Taviolta ja kumppaneilta lisää puheenvuoroja.
Ei punavihreä yle näytä muita kuin Sannaa.
Jotka vielä kepulaisia olette niin muistakaa että Annika Saarikko on globalisti suvakki punavihreä Eu liittovaltion kannattaja. Mm. Helsinki on jo kuin Mokadisku. Meidän rahoilla elävät. Työ ei taida kiinnostaa noita. Elintasopakolaisten hyyssäykseen loppu.
Oli varmaan monelle viimeinen pisara kun keskusta hyväksyi Eu tukipaketin. Erityisesti maaseudun ihmiset ei ymmärrä miksi lahjoittaa miljardeja suomalaisten veronmaksajien rahaa Italialle Espanjalle jne
Yle vero pois ja nekin rahat köyhille ja sairaille.
Eu korona tuen päättää eduskunta. Ei hallitus.
Kontribuutio
Korjaus, pitää muistaa että Yle on kokoomuksen äänitorvi
Persuilla ei ole oikeastaan kannatusta. Jos olisivat hallituksessa, silloin voisi kysyä kannatuksen perään.
Oppositio ei päätä mistään.
Nykyhallitus ei päätä vaan avustajat joita on palkattu enemmän kuin koskaan.
Sannankin puhuva pää vai miten se on.
Monet kokoomuksen arvokonservatiivitkin siirtyneet persuihin.
Hyvä Jussi.
Monet arvokonservatiivitkin siirtyneet persuihin.
Kokoomus kin maatuu..
Onpas mukava.
Kyllä isänmaan petturi saa maistaa omaa lääkettään.
Hienoa
Jussin video on katsottu tänään ja oli hyvä.
Ei saa ottaa enää haittapakolaisia Suomeen.
Niitä on tullut taas Kanarialle. Kaikki nuoria miehiä kun telkkarista katsoin.
Ei näyttänyt olevan hätä.
Elintaso surffaajia. Näistä Euroopan suvakit tykkää.
Ja sinua alkoi kuitenkin heti homottamaan aivan vietävästi?
Perussuomalaiset ei muut suomalaisten puolella.
Mamutus pois eikä Eu liittovaltioon saa Suomea liittää.
Ennen kokoomuskin vaati että kaikki työikäiset ja terveet töihin mutta ei enää.
Kokoomuskin nykyään täyssuvakki.
Halaavat maailmaa.
Onpas hyvä....
Tulisi vaan jo vaalit !
soon+joulun+alla+PS+23%+ja+SDP+18%
keskusta+6%
Eihän+Perussuomalaisilla+edes+ole+noin+paljon+kannatusta,+miten+se+pystyy+tippumaan+tuon+23+%+?
Toivottavasti punavihreät katoaa seuraavissa vaaleissa.
Sillä lailla.
Hyvä kun menettivät.
Onneksi kansa alkaa saada tarpeekseen demareiden ja vasurien miesvihasta.
Myös yle gallupissa vasemmistoliitto ja sosiaalidemokraatit sekä kokoomus ja keskusta menetti kannatusta. Perussuomalaiset on suosituin puolue.
Vaikka gallupit on....
Yle gallup perussuomalaiset ykkönen.
Hyvä suunta nyt.