Ihana armo muutti tuomion

Kuin­ka voi val­mis­tau­tua koh­taa­maan Ju­ma­lan, joka on Kaik­ki­val­ti­as ja pyhä? Jon­ka kat­seen al­la ei yk­si­kään ih­mi­nen kes­tä? Jos­kus olen saa­nut ko­kea sen kou­riin­tun­tu­vas­ti.

Olen vai­ke­as­ti sai­raan ih­mi­sen vuo­teen ää­rel­lä. Kas­vot ovat tur­von­neet, hen­gi­tys pin­nal­lis­ta. Pu­hu­mi­nen on työ­läs­tä, mut­ta vä­sy­neet huu­let saa­vat muo­dos­tet­tua vie­lä muu­ta­man sa­nan: "Minä olen syn­ti­nen ih­mi­nen. Mi­ten mi­nul­le käy?"

Vie­rel­lä­ni on ih­mi­nen, joka on saa­nut jo tuo­mi­on lää­kä­reil­tä: ai­kaa on päi­viä, kor­kein­taan viik­ko­ja. Elä­mä on rii­sut­tu ja vie­dään koh­ta ko­ko­naan pois. Ih­mi­nen on kah­des­taan Kaik­ki­val­ti­aan Ju­ma­lan edes­sä, kah­des­taan kuo­le­man kans­sa. Hän val­mis­tau­tuu koh­taa­maan Ju­ma­lan­sa, mut­ta pel­kää ja on avu­ton.

Vie­rel­lä­ni ole­val­le lä­hes kaik­ki sa­nat ovat tur­hia, mer­ki­tyk­set­tö­miä. Ja mi­nun pi­täi­si sa­noa nyt hä­nel­le jo­ta­kin.

Sa­noi­sin­ko: ”Kyl­lä se elä­mä vie­lä voit­taa, tsemp­piä vaan. On mo­nen­lai­sia ih­me­pa­ran­tu­mi­sia näh­ty, ja kyl­lä sinä voit saa­da vie­lä li­sää elä­mää.” Nämä sa­nat voi­vat ol­la tot­ta. Mut­ta aut­ta­vat­ko ne ih­mis­tä, joka syn­nin hä­däs­sä kamp­pai­lee kuo­le­man kans­sa?

Vai pi­täi­si­kö muis­tut­taa: ”Si­nut on ker­ran kas­tet­tu. Se riit­tää. Me ol­laan tääl­lä syn­ti­siä, ei sil­le mi­tään voi.”

Hä­net on kas­tet­tu ja ih­mi­set ovat syn­ti­siä. Teem­me joka het­ki syn­tiä aja­tuk­sin, sa­noin ja te­oin. Kaik­ki tuo pi­tää paik­kan­sa. Mut­ta aut­ta­vat­ko ne ih­mis­tä, jon­ka teot ja te­ke­mät­tä jät­tä­mi­set huu­ta­vat tuo­mi­o­taan hä­nen omas­sa­tun­nos­saan? Joka tun­tee ole­van­sa vail­la pe­las­tus­ta, pal­jaa­na ja tyh­jä­nä Ju­ma­lan edes­sä.

En­tä ru­kous? ”Ru­koi­le Ju­ma­lal­ta pe­las­tus­ta. Ru­koi­le ko­vas­ti, et­tä Ju­ma­la an­tai­si si­nul­le syn­nit an­teek­si.” Tämä ih­mi­nen on jo ru­koil­lut ja pyy­tä­nyt Ju­ma­lal­ta apua.

Mi­nul­la on täl­le ih­mi­sel­le vain yh­det ter­vei­set ker­rot­ta­va­na­ni, ter­vei­set Ju­ma­lal­ta. Voin ker­toa ne hä­nel­le Kris­tuk­sen käs­kys­tä Py­hän Hen­gen voi­mal­la. Ter­vei­set ei­vät ole pit­kät ei­vät­kä mo­ni­mut­kai­set: ”Jee­sus Kris­tus on kär­si­mi­sel­lään ja kuo­le­mal­laan so­vit­ta­nut si­nun­kin syn­ti­si. Hä­nen ni­mes­sään ja ve­res­sään kuu­luu si­nul­le­kin an­teek­si­an­ta­mus ja ar­mo.”

Nämä ter­vei­set ei­vät ole ih­mis­sa­no­ja, vaan niis­sä on Ju­ma­lan voi­ma. Se syn­ti­nen, joka nii­hin tar­rau­tuu us­kol­la, nä­kee Kris­tuk­sen. Kaik­keu­den lo­pul­li­sen ku­nin­kaan ja tuo­ma­rin. Tuo­mio, joka oli vie­lä het­ki sit­ten hir­veä ja kuo­let­ta­va, on nyt iha­na ar­mo­tuo­mio.

Läh­ties­sä­ni sai­ras­vuo­teel­le jää le­vol­li­nen ih­mi­nen. Hä­nel­lä on rau­ha Ju­ma­lan kans­sa. Hä­net on val­mis­tet­tu koh­taa­maan Ju­ma­lan­sa. Ih­mi­nen on he­rän­nyt eloon, vaik­ka kan­taa­kin kuo­le­maa ka­to­a­vai­ses­sa ruu­miis­saan. Seu­raa­val­la vii­kol­la saan vies­tin. Elä­mä on lop­pu­nut – täs­sä ajas­sa.

Ant­ti Koi­vis­to