Uskossa valvovalla on evankeliumin siunaus ja pelastuksen lupaus.
Jeesus ja opetuslapset olivat olleet Jerusalemin temppelissä. Jeesus ennusti heidän siellä ollessaan temppelin hävityksen. Kun he olivat Öljymäellä, opetuslapset kysyivät Jeesukselta: ”Sano meille, milloin se kaikki tapahtuu, mikä on merkkinä sinun tulostasi ja tämän maailma lopusta?” (Matt 24:3.)
Tästä kysymyksestä alkaa jakso, jossa Jeesus puhuu opetuslapsilleen lopun ajan tapahtumista. Jakso loppuu Jeesuksen kuvaukseen viimeisestä tuomiosta.
Lopun ajan merkit
Aluksi Jeesus puhuu merkeistä ennen maailmanloppua. Aikojen lopun ajankohdan tietää kuitenkin vain Jumala: ”Mutta sitä päivää ja hetkeä ei tiedä kukaan, eivät taivaan enkelit eikä edes Poika, sen tietää vain Isä” (Matt. 24:36).
Jeesus puhui suuresta ahdingosta. Ahdinko on niin suuri, ettei sitä ole ollut maailman alusta lähtien eikä tule koskaan olemaan. Toisaalta Jeesus rohkaisee: ”Mutta joka kestää loppuun asti, pelastuu.”
Vaikka ahdinko on suuri, evankeliumin voima on vielä suurempi. ”Tämä valtakunnan evankeliumi julistetaan kaikkialle maailmaan, kaikille kansoille todistukseksi” (Matt. 24:14).
Pelastava usko
Jeesus painotti uskon tärkeyttä kertomalla kaksi vertauskuvaa uskossa valvomisesta. Kolmas vertaus kertoo palvelijoille uskotuista rahoista. Nämä kolme vertausta kuvaavat, miten usko näkyy ihmisen elämässä.
Hyvä palvelija oli se, joka toteutti herransa tahdon. Viisailla morsiusneidoilla oli öljyä lamppuun. Hyvä palvelija otti vastuun annetusta tehtävästä. Vertaukset kuvaavat Jumalan lasta ihmisenä, joka kilvoittelee henkilökohtaisessa uskossaan ja kantaa vastuuta omasta ja toisten ihmisten elämästä.
”Tulkaa tänne, te Isäni siunaamat”
Öljymäellä opetuslapsille puhunut Jeesus tuli maan päälle nöyränä, toisten palvelijana. Aikojen lopussa Jeesus tulee kirkkaudessaan ja istuutuu kirkkautensa valtaistuimelle.
Ilmestyskirjassa kerrotaan viimeisestä tuomiosta: ”Kirjat avattiin, avattiin myös elämän kirja, ja kuolleet tuomittiin sen perusteella, mitä kirjoihin oli merkitty, kukin tekojensa mukaan” (Ilm. 20:12).
Silloin Jeesus kokoaa kaikki ihmiset eteensä. Jeesus kertoo, että hän erottaa ihmiset toisistaan, oikealle ja vasemmalle puolelle. Oikealla oleville hän sanoo: ”Tulkaa tänne, te Isäni siunaamat. Te saatte nyt periä valtakunnan, joka on ollut valmiina teitä varten maailman luomisesta asti.”
Vasemmalla oleville hän sanoo: ”Menkää pois minun luotani, te kirotut.” Tuomion perusteena on siunaus tai sen puute.
Paavali kirjoitti, että Jumala tekee ihmisen vanhurskaaksi eli itselleen kelpaavaksi uskon kautta. He, joilla on usko, saavat siunauksen yhdessä Abrahamin kanssa (Gal. 3:7–9). Abraham uskoi Jumalaan ja hänen lupaukseensa: Jumalan poika tulee maan päälle ja sovittaa ihmisten synnit. Kaikki samalla tavalla uskovat ovat Jumalan siunaamia.
Kuuliaisuus Pyhälle Hengelle vie perille
Usko näkyy Jumalan lapsen elämässä tuntomerkkeinä, uskon hedelminä. Pyhä Henki sydämellä synnyttää halun tehdä hyvää. Kerran Jeesus voi todeta: ”Totisesti kaiken, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.”
Johannes kirjoittaa Ilmestyskirjassa: ”Hän pyyhkii heidän silmistään joka ainoan kyyneleen. Kuolemaa ei enää ole, ei murhetta, valitusta eikä vaivaa.” (Ilm. 21:4.)
Ilmestyskirja piirtää kauniin kuvan taivaan kodista. Samalla se on kuva Jumalan valtakunnasta maan päällä. Tuomiosunnuntain teksti on ehdoton ja lopullinen, mutta siinä on sanoma evankeliumin sisältämästä siunauksesta ja lupaus pelastuksesta.
Uskon kautta saa jo nyt iloita iankaikkisesta elämästä. Jumala pitää omistaan hyvää huolta joka päivä.
Teri Hiltunen
Tuomioistuimen edessä
Anonyymi
0
70
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "974419Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293283No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452370- 351378
- 331058
- 321016
- 111014
- 158997
- 6924
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12862