Tuomioistuimen edessä

Us­kos­sa val­vo­val­la on evan­ke­liu­min siu­naus ja pe­las­tuk­sen lu­paus.

Jee­sus ja ope­tus­lap­set oli­vat ol­leet Je­ru­sa­le­min temp­pe­lis­sä. Jee­sus en­nus­ti hei­dän siel­lä ol­les­saan temp­pe­lin hä­vi­tyk­sen. Kun he oli­vat Öl­jy­mä­el­lä, ope­tus­lap­set ky­syi­vät Jee­suk­sel­ta: ”Sano meil­le, mil­loin se kaik­ki ta­pah­tuu, mikä on merk­ki­nä si­nun tu­los­ta­si ja tä­män maa­il­ma lo­pus­ta?” (Matt 24:3.)

Täs­tä ky­sy­myk­ses­tä al­kaa jak­so, jos­sa Jee­sus pu­huu ope­tus­lap­sil­leen lo­pun ajan ta­pah­tu­mis­ta. Jak­so lop­puu Jee­suk­sen ku­vauk­seen vii­mei­ses­tä tuo­mi­os­ta.

Lo­pun ajan mer­kit

Aluk­si Jee­sus pu­huu mer­keis­tä en­nen maa­il­man­lop­pua. Ai­ko­jen lo­pun ajan­koh­dan tie­tää kui­ten­kin vain Ju­ma­la: ”Mut­ta sitä päi­vää ja het­keä ei tie­dä ku­kaan, ei­vät tai­vaan en­ke­lit ei­kä edes Poi­ka, sen tie­tää vain Isä” (Matt. 24:36).

Jee­sus pu­hui suu­res­ta ah­din­gos­ta. Ah­din­ko on niin suu­ri, et­tei sitä ole ol­lut maa­il­man alus­ta läh­tien ei­kä tule kos­kaan ole­maan. Toi­saal­ta Jee­sus roh­kai­see: ”Mut­ta joka kes­tää lop­puun as­ti, pe­las­tuu.”

Vaik­ka ah­din­ko on suu­ri, evan­ke­liu­min voi­ma on vie­lä suu­rem­pi. ”Tämä val­ta­kun­nan evan­ke­liu­mi ju­lis­te­taan kaik­ki­al­le maa­il­maan, kai­kil­le kan­soil­le to­dis­tuk­sek­si” (Matt. 24:14).

Pe­las­ta­va us­ko

Jee­sus pai­not­ti us­kon tär­keyt­tä ker­to­mal­la kak­si ver­taus­ku­vaa us­kos­sa val­vo­mi­ses­ta. Kol­mas ver­taus ker­too pal­ve­li­joil­le us­ko­tuis­ta ra­hois­ta. Nämä kol­me ver­taus­ta ku­vaa­vat, mi­ten us­ko nä­kyy ih­mi­sen elä­mäs­sä.

Hyvä pal­ve­li­ja oli se, joka to­teut­ti her­ran­sa tah­don. Vii­sail­la mor­sius­nei­doil­la oli öl­jyä lamp­puun. Hyvä pal­ve­li­ja ot­ti vas­tuun an­ne­tus­ta teh­tä­väs­tä. Ver­tauk­set ku­vaa­vat Ju­ma­lan las­ta ih­mi­se­nä, joka kil­voit­te­lee hen­ki­lö­koh­tai­ses­sa us­kos­saan ja kan­taa vas­tuu­ta omas­ta ja tois­ten ih­mis­ten elä­mäs­tä.

”Tul­kaa tän­ne, te Isä­ni siu­naa­mat”

Öl­jy­mä­el­lä ope­tus­lap­sil­le pu­hu­nut Jee­sus tuli maan pääl­le nöy­rä­nä, tois­ten pal­ve­li­ja­na. Ai­ko­jen lo­pus­sa Jee­sus tu­lee kirk­kau­des­saan ja is­tuu­tuu kirk­kau­ten­sa val­tais­tui­mel­le.

Il­mes­tys­kir­jas­sa ker­ro­taan vii­mei­ses­tä tuo­mi­os­ta: ”Kir­jat avat­tiin, avat­tiin myös elä­män kir­ja, ja kuol­leet tuo­mit­tiin sen pe­rus­teel­la, mitä kir­joi­hin oli mer­kit­ty, ku­kin te­ko­jen­sa mu­kaan” (Ilm. 20:12).

Sil­loin Jee­sus ko­ko­aa kaik­ki ih­mi­set eteen­sä. Jee­sus ker­too, et­tä hän erot­taa ih­mi­set toi­sis­taan, oi­ke­al­le ja va­sem­mal­le puo­lel­le. Oi­ke­al­la ole­vil­le hän sa­noo: ”Tul­kaa tän­ne, te Isä­ni siu­naa­mat. Te saat­te nyt pe­riä val­ta­kun­nan, joka on ol­lut val­mii­na tei­tä var­ten maa­il­man luo­mi­ses­ta as­ti.”

Va­sem­mal­la ole­vil­le hän sa­noo: ”Men­kää pois mi­nun luo­ta­ni, te ki­ro­tut.” Tuo­mi­on pe­rus­tee­na on siu­naus tai sen puu­te.

Paa­va­li kir­joit­ti, et­tä Ju­ma­la te­kee ih­mi­sen van­hurs­kaak­si eli it­sel­leen kel­paa­vak­si us­kon kaut­ta. He, joil­la on us­ko, saa­vat siu­nauk­sen yh­des­sä Ab­ra­ha­min kans­sa (Gal. 3:7–9). Ab­ra­ham us­koi Ju­ma­laan ja hä­nen lu­pauk­seen­sa: Ju­ma­lan poi­ka tu­lee maan pääl­le ja so­vit­taa ih­mis­ten syn­nit. Kaik­ki sa­mal­la ta­val­la us­ko­vat ovat Ju­ma­lan siu­naa­mia.

Kuu­li­ai­suus Py­häl­le Hen­gel­le vie pe­ril­le

Us­ko nä­kyy Ju­ma­lan lap­sen elä­mäs­sä tun­to­merk­kei­nä, us­kon he­del­mi­nä. Pyhä Hen­ki sy­dä­mel­lä syn­nyt­tää ha­lun teh­dä hy­vää. Ker­ran Jee­sus voi to­de­ta: ”To­ti­ses­ti kai­ken, min­kä te olet­te teh­neet yh­del­le näis­tä vä­him­mis­tä vel­jis­tä­ni, sen te olet­te teh­neet mi­nul­le.”

Jo­han­nes kir­joit­taa Il­mes­tys­kir­jas­sa: ”Hän pyyh­kii hei­dän sil­mis­tään joka ai­no­an kyy­ne­leen. Kuo­le­maa ei enää ole, ei mur­het­ta, va­li­tus­ta ei­kä vai­vaa.” (Ilm. 21:4.)

Il­mes­tys­kir­ja piir­tää kau­niin ku­van tai­vaan ko­dis­ta. Sa­mal­la se on kuva Ju­ma­lan val­ta­kun­nas­ta maan pääl­lä. Tuo­mi­o­sun­nun­tain teks­ti on eh­do­ton ja lo­pul­li­nen, mut­ta sii­nä on sa­no­ma evan­ke­liu­min si­säl­tä­mäs­tä siu­nauk­ses­ta ja lu­paus pe­las­tuk­ses­ta.

Us­kon kaut­ta saa jo nyt iloi­ta ian­kaik­ki­ses­ta elä­mäs­tä. Ju­ma­la pi­tää omis­taan hy­vää huol­ta joka päi­vä.

Teri Hiltunen