Säästöjä on saatava!

Anonyymi

Ihme kitinää säästöistä. Se joka ei vielä tiedä totuutta, niin Savonlinnan talous on melkoisen kuralla verrattuna moneen muuhun suomalaiseen kaupunkiin. Velaksi ei voi elää ikuisesti, eikä kaupunkiin ole tulossa mitään järisyttävän suuria teollisia investointeja tai työpaikkabuumia, niin pakkohan se on elää suu säkkiä myöten.

Tässä valossa ainoa oikea ratkaisu ovat SÄÄSTÖT. Liputan itse 300 sosterilaisen vähentämisen puolesta jotta veroja tai maksuja ei tarvitse nostaa.

38

229

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Lisäyksenä: Tietysti jos jollain on ylimääräistä rahaa niin ei kai mikään estä tekemästä lahjoitusta Sosterille tai kaupungille. Itse en talkoisiin lähde. (Onneksi veronikin maksan jo tätä nykyä toiseen kaupunkiin, vaikka savonlinnassa asunkin).

    • Anonyymi

      Tässä sitä nähdään miten hullu lause on "terveydenhoito on ilmaista", sillä Savonlinnan kaupungin vero- ja muista tuloista menee n. 70 % Sosterille. Silloin kun Sosteria perustettiin, hoettiin toiminnan tehostuvan ja säästöjä tulevan, toisin on käynyt. Kulut ovat kasvaneet vuosi vuodelta ja uudet Sotesysteemit valtavine hallintohimmeleineen tulevat kasvattamaan entisestään menoja.

      Uusi tk piti rakentaa koska veronmaksajien rahoja siirrettiin taskusta toiseen kiinteistökuluina, Sosterilta kaupungille. Nyt kaupungille jää vanha tk tyhjän pantiksi, luultavasti purkavat pois koko höskän ja hokevat saavuttavansa suuria säästöjä, vaikka uusi tk tulee maksamaan miljoonan toisensa jälkeen. Ei ihme, että Savonlinnan talous on kuralla.

      • Anonyymi

        Juu ulkomaille annetaan kuvaa siitä että Suomessa on ilmainen koulutus ja terveydenhuolto. Mikään ei ole ilmaista. Joku maksaa kaiken loppujen lopuksi.... Sosterin tapauksessa Savonlinnan veronmaksajat.

    • Anonyymi

      Onneksi sentään torille saatiin pankin mainostolpan viereen suomen rumin valomainos. Onnea on myös, että kulttuuripääkaupunkihankkeen hankeväelle ja oopperalle syydettäväksi riittää rahaa.

      • Anonyymi

        Tyhmää valittaa hankerahalla hankitusta valomainoksesta johon ei montaakaan ropoa ole uponnut.
        Sosterin kulut on 17 000€/ minuutissa..
        Kävin polilla istumassa yksi päivä ja työntekijöitä on siellä aivan mahdoton määrä.
        Vaikutti ettei tehokkuus ole oikea sana jos puhutaan työnteosta.
        En sano laiskaksi ketään, mutta oli kyllä sellaista touhua ettei jäänyt vakuuttunut olo, että tietävät mitä tapahtuu milloinkin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Että turhan romun tuottamisen arvosteleminen on tyhmää, koska joku muu paikka vie minuutissa enemmän rahaa? Tällä periaatteella minkä tahansa asian arvostelu on tyhmää.

        Hankeväkeä ei ole valittu millään demokraattisella keinolla vaan he vaan tekevät idioottimaisia asioita oman päänsä mukaisesti.

        Terveyspalveluja sentään tarvitaan johonkin konkreettisesti. Hienoston oopperoita ja hankeväen askartelua ei tarvita mihinkään. Tai sitten aletaan rahoittamaan kaikkien muidenkin harrastuksia verovaroista.

      • Anonyymi

        Vieläkös se kulttuuripääkaupunkihanke on myötätuulessa? Ihan turhaa rahan haaskausta tällaisina aikoina!!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tyhmää valittaa hankerahalla hankitusta valomainoksesta johon ei montaakaan ropoa ole uponnut.
        Sosterin kulut on 17 000€/ minuutissa..
        Kävin polilla istumassa yksi päivä ja työntekijöitä on siellä aivan mahdoton määrä.
        Vaikutti ettei tehokkuus ole oikea sana jos puhutaan työnteosta.
        En sano laiskaksi ketään, mutta oli kyllä sellaista touhua ettei jäänyt vakuuttunut olo, että tietävät mitä tapahtuu milloinkin.

        Sosteri ei ole kyennyt tehostamaan toimintaansa. Suojatyöpaikkoja varmasti sielläkin kuten kaikissa valtion ja kuntien yksiköissä...

    • Anonyymi

      300 ihmistä sosterista pihalle, niin nekin muuttavat muualle perheineen. Kerrannaisvaikutuksena Savonlinnan väkiluku vähenee jälleen ainakin 600 ihmisellä. Ja taas pitää keksiä säästöjä....... Ja jälleen tulee tarve purkaa lisää asuintaloja.....

      Savonlinna pelastuu vain, jos tänne saadaan pikaisesti työllistävää tuotantoteollisuutta. Sekään ei vaan onnistu, koska verot, sähkö ja vesi ovat Suomen kärkikastia. Miksi kukaan / mikään firma aloittaisi / siirtäisi toimintansa Savonlinnaan?

      • Anonyymi

        Minun puolesta Sosteri voi vähentää 300 työntekijää vaikka heti. Tämän palstan seuraaminen pitää lääkärin loitolla, ja joka-aamuinen vitsien luku saa nauramaan niin että ikä jatkuu. Eikö liene jo toisella sadalla.

        Kirjoitin tämän kommentin aamulla savoksi, mutta siivousrobotti ei ollut taaskaan ymmärtänyt savoa ja oli pyyhkäissyt sen bittiavaruuteen.

        Fiksu robotti!!!!

        Siis haluat suomeksi sanottuna ajaa ne 300 ihmistä pois Savonlinnasta ja kerrannaisvaikutukset päälle? Se ei ole mikään ratkaisu Savonlinnan talousahdinkoon.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siis haluat suomeksi sanottuna ajaa ne 300 ihmistä pois Savonlinnasta ja kerrannaisvaikutukset päälle? Se ei ole mikään ratkaisu Savonlinnan talousahdinkoon.

        Tuohan on pelkkää sosterin johdon Peitsaron ja Nousiaisen probagandaa jolla uhkailevat ettei tarvitsisi tehdä mitään. Sulkava on säästänyt joka vuosi 2 miljoonaa euroa kun luopuivat kalliin ja tehottoman sosterin terveyspalveluiden käyttämisestä. Nyt laskevat veroja. Peitsaron kyvyttömyys on vienyt sosterin tähän tilanteeseen, Suomen kalleimmat sotekulut ja korkeat verot. Onneksi ei enään tarvitse maksaa kalliita veroja Savonlinnaan.

        1. Tästäkin se johtuu... "ei enää tarvitse maksaa veroja Savonlinnaan"
        Ei tarvitsisi meidänkään, on toinen asunto muualla. Maksetaan silti. Tosin pakko myöntää, etten tiedä kuinka kauan...

        2. Sulkavalla tuskin asuu montakaan sosterin työntekijää, Savonlinnassa taas aika monta.

        3. Kuka vienyt ja mihinkin... Savonlinnan vaikeudet johtuvat vain siitä, että väestö ikääntyy, vähenee ja nuoremmat muuttavat muualle. Ei mistään muusta.

      • Anonyymi

        Savonlinnassa on omanlaisensa kyykyttämisen, kyräilyn ja toisten maahan polkemisen ilmapiiri. Toista se on esimerkiksi Ylä-Savossa jossa paikalliset yritykset ensisijaisesti käyttävät ja tukevat oman alueen yrityksiä ja näin ollen luovat työtä ja tulevaisuuden uskoa... Ero esimerkiksi Kuopion alueen ja Savonlinnan alueen toimissa on kuin yöllä ja päivällä...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siis haluat suomeksi sanottuna ajaa ne 300 ihmistä pois Savonlinnasta ja kerrannaisvaikutukset päälle? Se ei ole mikään ratkaisu Savonlinnan talousahdinkoon.

        Jaa ja kalliin sosterin toiminnan rahoittaminenko on? Velaksi eletään koko ajan, koko Suomi. Se mikä ei pyöri omillaan on tarkoitettu loppumaan. Näin swe toimii yritysmaailmassa ja yritysmaailman keinot olisi tuotava myös sairaalamaailmaan ja muuhunkin. Erään savonlinnalaisen lääkärin sanoin: "Kuten Amerikassa, jos ei ole rahaa, ei saa hoitoa, näin sen tulisi olla meilläkin. Luonto hoitaa siipeilijät pois."

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Fiksu robotti!!!!

        Tyhmä robotti! Mutta kyllä se vielä oppii savoakin.

    • Anonyymi

      Säästöt tärkeys järjestykseen, mikä on tärkeää?
      - Kokkareiden mielestä terveysmenot on turhia, se on sosialismia.
      -Vanhusten hoidosta voisi leikata.
      -Kulttuuri on turhaa..
      - Työttömät töihin nälkäpalkalla.
      - Mutta tuet yrittäjille ne on tärkeitä, niinpä tietysti.
      Siinäpä se,,, menot on arvovalintoja. Mihin itse laittaisit rahaa, tai säästäisit.

      • Anonyymi

        Kulttuurista säästäminen tällaisena aikana olisi hyvin typerää. Nythän kulttuuria tarvitaan enemmän kuin koskaan. Sen sijaan kaikki kahvilat ja ravintolat voisi sulkea kokonaan.

        Kulttuurituottajat tulee palauttaa maan pinnalle. Mitään muuta aluetta ei hyysätä yhtä paljon.

        Jos kulttuurikenttä haluaa pärjätä, niin sen on tuotettava jotakin mikä kiinnostaa niin suurta osaa ihmisistä, että sitä kannattaa järjestää ilman kustannusten sosialisointia.

        Kulttuurin tukemista ei tule vähentää vaan mielellään lisätä. Ilman sitä emme selviä. Emme elä ainoastaan leivästä. Henkiset arvot tulevat ennen aineellisia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kulttuurin tukemista ei tule vähentää vaan mielellään lisätä. Ilman sitä emme selviä. Emme elä ainoastaan leivästä. Henkiset arvot tulevat ennen aineellisia.

        Meinaatko että vain tuettu kulttuuri on kulttuuria?
        Esim. oopperan "henkiset arvot" on ylimielistä elitismiä, rahanhimoa ja vallanhimoa. Niitä ei tarvitse tukea ollenkaan.

      • Anonyymi

        Jos katsot Savonlinnan kaupungin menoja, muut kuin sosiaalisektorin menot ovat kyllä aika pientä.

        Mutta ongelma on niinkuin avaaja kirjoittaa, menot ovat todella suuret. Nyt hiukan avittaa korona ajan tuet, mutta entäs sitten?

        Eihän kysymys ole kokkareista tai vassareista tai sossuista. Rahat loppuvat jos ei veroja ala tulla lisää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Meinaatko että vain tuettu kulttuuri on kulttuuria?
        Esim. oopperan "henkiset arvot" on ylimielistä elitismiä, rahanhimoa ja vallanhimoa. Niitä ei tarvitse tukea ollenkaan.

        Kulttuuria on kaikki, sekä tuettu että tukea vailla oleva ihmisen päämäärätietoinen toiminta. Ooppera yhdistää monet taidemuodot ja on siten kaikkien taiteiden kuningaslaji.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos katsot Savonlinnan kaupungin menoja, muut kuin sosiaalisektorin menot ovat kyllä aika pientä.

        Mutta ongelma on niinkuin avaaja kirjoittaa, menot ovat todella suuret. Nyt hiukan avittaa korona ajan tuet, mutta entäs sitten?

        Eihän kysymys ole kokkareista tai vassareista tai sossuista. Rahat loppuvat jos ei veroja ala tulla lisää.

        Eli sinusta oopperajuhlat nimisen yrityksen hyysääminen on täysin ok koska sosiaalisektori vie enemmän rahaa?
        Ooppera on saanut vuosikymmenten aikana kymmeniä miljoonia tukia. Eikö teille mene jakeluun että savonlinnan ikäjakauma johtuu osittain oopperasta? Sekä tietyt sosiaaliset ongelmat joista ei vieläkään oikein saisi puhua.

      • Anonyymi

        Tuosta mieleen: Olin neljännesvuosisadan yrittäjänä ja euroakaan en tukia hakenut, enkä luonnollisesti saanut. Jos yritän, niin riski on minun, ei kenenkään muun. Täysin vieras ja omituinen asia minulle... Paitsi, jos tätä poikkeusaikaa meinaat.

        Niin miksi "oopperajuhlayrityksen" riski on sosialisoitu monta vuosikymmentä savonlinnan veronmaksajille? Voiko joku kertoa vai meneekö aivot lukkoon? Luulisi, että yritys jonka valtuusto on täynnä vaurasta väkeä osaisi ohjata yritystä vähän paremmin. Piilotuet laskettuna alkaa vasta huumori.

        Aika jännä juttu tämä suomen oikeusjärjestelmä: oopperajuhlat saa jakaa valtuutetuille oopperalippuja noin kolmensadan euron arvosta viinoineen, mutta yritykset ei saa antaa työntekijöille yli sadan euron lahjaa.

    • Anonyymi

      Äkkiväärän poppoolle monoa persuuksille ja mökki kylmäks. Kyl se sit siitä.

    • Anonyymi

      Jos haluaa pilata keskustelun faktoilla, niin kannattaa kysellä hakuohjelmalta Savonlinnan kaupungin tulo- ja menoarviota ja masentua numeroiden edessä.

      • Anonyymi

        Ja kannattaisi vaatia julkaistavaksi se summa, mikä kerättiin mökkiläisiltä ihan suotta jätevesiasetukseen vedoten!! Se asia on täysin vaiettu!

    • Anonyymi

      Konkkaan vain koko kaupunki, myydään mökit pois ennenkuin arvot menee miinuksen puolelle ja joutuu purkamaan ja maksamaan kalliit sekajätemaksut. Kaupunki keksii kerätä rahaa esimerkiksi, ympäristö, biojäte, jäteputki tarkastuksista, joista lähettää kaikille määräyksen toteuttaa ja perii tarkastusmaksun vaikka 170€
      Hukkaan menee kuten edellisen kirjoittajan paskalaki maksut.
      Joten äänestetään vihreitä, kyllä jäteasiat tulee kuntoon.

    • Anonyymi

      Vihreet ja Ristilliset uskoo yhä Laineen lipatukseen...

      • Anonyymi

        Faktojen tarkistaminen on hyvä tehdä. Sosterin surkeasta ja epäonnistuneesta johtamisesta on vaikea Lainetta syyttää. Sosterin menot yli 42.000.000 euroa kalliimmat kuin kuntien keskiarvo. Ja voi sanoa että tuossa luvussa jo otettu huomioon Savonlinnan suurempi sairastavuus ja vanhusten määrä. Niin kauan kuin tälle ei tehdä mitään niin Savonlinna on tuhon tiellä. Verot ja maksut nousevat, muita kuin sotepalveluita leikataan. Jo nyt Savonlinnan menoista yli 70 % menee sosterille.

    • Anonyymi

      Kutsu sitten EU-apuun, siellä kun tuntuu sitä rahaa riittävän, etelän vetelille, niin miksei meillekin. Jollakin tirektiivillä vois saada tukiaisia. Toisaalta vois peloitella, että täältä savosta lähtee 50 000 pakolaista sinne välimerenrannoille, loisimaan, niille myönnetyillä rahoilla, montakos miljardia se olikaan. Kohta alkaa virtaus käydä sinnepäin, kun täällä eläminen maksaa enenpi, kun on tulot ja eläkkeet.

    • Anonyymi

      AAAAARgus Specktrum.... pöyhikääs vähän sitä, niin yllätytte.

      Seurasta:
      Kaupungin kiinteistöyhtiön Savonlinnan Yritystilat Oy:n toimitusjohtajan Heikki Kokin mukaan työskentely Argus Spectrumin kanssa on sujunut hyvin, sillä hän osaa pitkän Venäjä-kokemuksensa vuoksi toimia sikäläisten yritysten ja teollisuuslaitosten kanssa. Kokki pitää yritystä kaupungille tarpeellisena.

      • Anonyymi

        No miten tämä liittyy aiheeseen... Tai siis onko siulla jotain uutta tietoa asiasta, vaiko vaan wanhaa Seuran juttua?

    • Anonyymi

      A-K Mikkonen sosterin säätöseminaarin tiimoilta:
      Mikkonen toteaa, että kahdeksan miljoonaa euroa on niin suuri summa, että sitä on vaikea kaupungin toiminnoista säästää.
      – Vaikka lopetettaisiin esimerkiksi lentoliikenteen ja oopperajuhlien tukeminen ja kaikki kyläkoulut, saataisiin kasaan vasta kahden miljoonan euron säästöt. Se olisi vielä kaukana kahdeksasta miljoonasta, Mikkonen sanoo.

    • Anonyymi

      Kun siirtyisimme krisikuntien joukkoon, ja ulkopuolinen hoitaisi talousasiat, niin kaikenlainen turhuus lopetettaisi, kuten oopperan tukeminen, urheiluseurojen avustukset, kaupunginjohtajat, ym, pienemmät avustukset.
      Veronmaksajat kiittäisi, etenkin eläkeläiset, pienistä eläkkeistään.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa

      Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol
      NATO
      271
      4427
    2. Stefu haikailee

      Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      266
      3572
    3. Harmi mies ettet arvostanut

      Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku
      Ikävä
      159
      1891
    4. Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!

      Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde
      Suomalaiset julkkikset
      25
      1780
    5. Lavrov väläyttelee WW3:sta

      Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,
      Maailman menoa
      299
      1471
    6. Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?

      Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1012
    7. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      18
      932
    8. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      120
      887
    9. Voiko hyvää omatuntoa ostaa?

      Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo
      Sinkut
      235
      875
    Aihe