Jotta oikeus tapahtuisi

Olin opis­ke­li­ja­na van­ki­la­pa­pin si­jai­se­na. Van­ki­lan kir­kos­sa mie­het oli­vat kirk­ko­sa­lis­sa ja nai­set leh­te­ril­lä.

Kun ju­ma­lan­pal­ve­lus ete­ni ylei­seen esi­ru­kouk­seen ja ru­koil­tiin siu­naus­ta Ta­sa­val­lan pre­si­den­til­le, hal­li­tuk­sel­le ja edus­kun­nal­le, kuu­lui mies­ten puo­lel­ta li­säys: ”ja tuo­ma­reil­le”. Se py­säh­dyt­ti. Ny­ky­ään tuo­hon ru­kouk­seen on­kin li­sät­ty sana ”oi­keus­lai­tos”.

Toi­sel­la ker­ral­la ju­ma­lan­pal­ve­luk­sen jäl­keen luok­se­ni tuli mies, joka ha­lu­si kes­kus­tel­la. It­kien hän se­lit­ti, et­tä on ol­lut jo pit­kään tut­kin­ta­van­ki­na epäil­ty­nä ta­lous­ri­kok­ses­ta, mut­ta hän on syy­tön. Tuli sel­keä tun­ne, et­tä mies pu­hui tot­ta. Sil­min­näh­den hän kär­si sii­tä, et­tä oli syy­tet­ty­nä, vaik­ka oli syy­tön.

Täl­lai­set ko­ke­muk­set kul­ke­vat mu­ka­na koko elä­män ajan. Ne muis­tut­ta­vat sii­tä, et­tä maal­li­sen oi­keu­den ja­ka­mi­nen on va­ka­va asia. Sel­lai­se­na sen ko­ke­vat alan am­mat­ti­lai­set. On ai­van hyvä, et­tä ju­ma­lan­pal­ve­luk­sis­sa pyy­de­tään siu­naus­ta oi­keus­lai­tok­sel­le.

Kol­mas Moo­sek­sen kir­ja si­säl­tää oh­jei­ta Ju­ma­lan omai­suus­kan­san elä­mään. On oh­jei­ta uh­raa­mi­ses­ta, juh­la­päi­vis­tä ja lä­him­mäi­sen rak­kau­des­ta. Ikään kuin ot­sik­ko-oh­jee­na kai­kel­le muul­le on Ju­ma­lan ke­ho­tus: ”Ol­kaa py­hät, sil­lä minä, Her­ra, tei­dän Ju­ma­lan­ne, olen pyhä” (19:1).

Ih­mi­nen on pe­ri­syn­nin seu­rauk­se­na tai­pu­vai­nen pa­haan. Vaik­ka Raa­ma­tus­sa ei ole käy­tet­ty sa­naa pe­ri­syn­ti, sama aja­tus on esi­mer­kik­si Roo­ma­lais­kir­jees­sä (ks. Room. 5:12).

Rip­pi­kou­lus­sa ope­tet­tiin ai­ka­naan van­han Kris­ti­no­pin mu­kaan, et­tä syn­tiin­lan­kee­muk­sen pe­rin­tö­nä ih­mi­seen on jää­nyt tai­pu­mus kaik­keen pa­haan ha­lui­neen ja hi­moi­neen. Ope­tet­tiin myös, et­tei Ju­ma­la ka­do­ta ih­mis­tä pe­ri­syn­nin vuok­si, vaan ar­mos­saan käy sen ohit­se.

Ju­ma­la kor­ja­si luo­man­sa ih­mi­sen lan­kee­muk­sen ja lä­het­ti lu­pauk­sen­sa mu­kai­ses­ti maa­il­maan oman poi­kan­sa, Her­ran Jee­suk­sen, joka so­vit­ti kaik­kien ih­mis­ten syn­nit it­sen­sä kans­sa.

Mart­ti Lut­her muo­toi­li kris­ti­tyl­le ih­mi­sel­le ly­hy­en läk­syn, jos­sa on vain nel­jä sa­naa, mut­ta jon­ka opet­te­luun ku­luu pit­kä­kin elä­mä: ”pa­ha­na pyhä, syn­ti­se­nä van­hurs­kas”. Us­kon kaut­ta tuon läk­syn sa­no­ma on mah­dol­li­nen.

Py­hän Hen­gen he­del­mä­nä us­kos­ta seu­raa Ju­ma­lan mie­len mu­kai­nen elä­mä. Sii­tä ovat esi­merk­kei­nä oi­ke­an oi­keu­den ja­ka­mi­sen ohel­la mai­nit­tu omien van­hem­pien kun­ni­oit­ta­mi­nen ja sa­pa­tin kun­ni­as­sa pi­tä­mi­nen.

Ju­ma­la an­toi kan­sal­leen oh­jei­ta myös muu­ta­mis­ta asi­ois­ta, joi­ta tu­lee vält­tää elä­mäs­sä: Ei tule pal­vel­la epä­ju­ma­lia, ei va­ras­taa, ei va­leh­del­la, ei pet­tää, ei van­noa vää­rää va­laa, ei vi­ha­ta vel­jeä, vaan tu­lee ra­kas­taa lä­him­mäis­tään. Ja kun jou­tuu ja­ka­maan oi­keut­ta, ei tule sii­nä­kään teh­dä vää­ryyt­tä.

On kil­voi­tuk­sen paik­ka ja­kaa oi­keut­ta oi­kein. Se on tär­ke­ää maal­li­sen lain tul­kin­nas­sa, ja se on tär­ke­ää us­ko­vais­ten kes­ki­näi­ses­sä elä­mäs­sä ja kil­voi­tuk­ses­sa. Kun kor­ja­taan vi­kaan jou­tu­nut­ta, on hyvä ai­na pyy­tää Ju­ma­lan Hen­gen joh­da­tus­ta, et­tei in­hi­mil­li­syys tai mi­kään muu syy joh­tai­si vää­riin rat­kai­sui­hin.

Ju­ha­ni Ala­ran­ta