Sydämen toiminta määrittää ihmisen olemusta ja kertoo siitä. Kun pysähdymme tuntemaan ja tunnustelemaan, voimme tuntea sen sykkeen eri puolilla, päästä varpaisiin. Kun ruumiimme makaa paikoillaan ja mieli on tyyni, sydän lyö rauhallisesti. Liikunta ja tunnekuohu saavat sydämen läpättämään ja punan nousemaan poskille.
Raamatun kielenkäytössä sydän kertoo, millainen ihminen ja hänen sisimpänsä on. Jeesus ei opetuksissaan antanut ihmissydämelle kunniamainintaa. ”Juuri ihmisen sisältä, sydämestä, lähtevät pahat ajatukset, ja niiden mukana siveettömyys, varkaudet, murhat, aviorikokset, ahneus, häijyys, vilppi, irstaus, pahansuopuus, herjaus ja uhmamieli. Kaikki tämä paha tulee ihmisen sisältä ja saastuttaa hänet.” (Mark. 7:21–23.)
Jeesuksen sanat syventävät profeetta Jeremian huudahdusta: ”Petollinen on ihmissydän, paha ja parantumaton vailla vertaa! Kuka sen tuntee?” (Jer. 17:9.) Me ihmiset emme tunne toistemme sydämiä, näemme vain ulkokuoren (1. Sam. 16:7). Raamatusta ja elävästä elämästä on tuttua, että ihminen usein pyrkii peittämään syntinsä ja pahuutensa. Siksi Jeesus mainitsee luettelossaan muiden syntien mukana vilpin. Vilppi on lähtöisin paholaisesta, joka on ”valehtelija ja valheen isä” (Joh. 8:44).
Jo Raamatun alkulehdillä Herra punnitsee syntiin langenneen ihmisen sydämen: ”– –heidän ajatuksensa ja pyrkimyksensä olivat kauttaaltaan pahat” (1. Moos. 6:5). Hän katui, että oli tehnyt ihmisen, ja tästä seurasi vedenpaisumus. Jumalan mieli leppyy eloon jääneen Nooan uhrisavun tuoksuun, vaikka Jumalan arvio ihmissydämestä ei muutu (1. Moos. 8:21).
Jumala on sydänten tuntija, jota ei voi pettää (Sananl. 24:12). Myös ihmisten kesken vilpillä on taipumus paljastua: ”Totuuden sanat kestävät iäti, valheen sanat vain tuokion” (Sananl. 12:19). Niinpä valheessa elävä vahingoittaa lopulta itseään: ”Itsensä pettää, joka pahoja hautoo” (Sananl. 12:20).
Jumalan sana avaa ihmiselle tien pois valheen vankilasta: ”Nyt valheen vallat on jo saaneet tuomion. Ne yksi sana kaataa.” (VK 170:3.) Tuo sana on Immanuel, Jumala meidän kanssamme (Matt. 1:23; ks. myös Ps. 46:8). Jeesuksen nimen voima, armon ja anteeksiantamuksen evankeliumi, tuo meidät totuuden tielle ja opettaa kulkemaan sitä.
Psalmi 32 ylistää: ”Autuas se, jonka pahat teot on annettu anteeksi, jonka synnit on pyyhitty pois. Autuas se ihminen, jolle Herra ei lue viaksi hänen syntiään ja jonka sydämessä ei ole vilppiä. – – Minä tunnustin sinulle syntini, en salannut pahoja tekojani. Minä sanoin: ’Tunnustan syntini Herralle.’ Sinä annoit anteeksi pahat tekoni, otit pois syntieni taakan. – – ’Minä opetan sinua’, sanoo Herra, ’minä osoitan sinulle oikean tien. Minä neuvon sinua, katseeni seuraa askeleitasi.’” (Ps. 32:1–2, 5, 8.)
Psalmin loppusanoissa kehotetaan kiittämään Herraa, ja tämä kehotus on suunnattu ”oikeamielisille” (Ps. 32:11). Vanha käännös puhuu ”yksivakaisista”, ja hepreankielisen sanan voisi kääntää myös suorasydämisyydeksi. Siinä missä valhe on luonteeltaan kieroa ja kaksinaamaista, totuudessa elävä voi olla mieleltään ja sydämeltään avoin. Tämä lahja tuo kiitollisen mielen.
Teksti: Mikko Pisilä
Raamatun kielenkäytössä sydän kertoo, millainen ihminen ja hänen sisimpänsä on. Jeesus ei opetuksissaan antanut ihmissydämelle kunniamainintaa. ”Juuri ihmisen sisältä, sydämestä, lähtevät pahat ajatukset, ja niiden mukana siveettömyys, varkaudet, murhat, aviorikokset, ahneus, häijyys, vilppi, irstaus, pahansuopuus, herjaus ja uhmamieli. Kaikki tämä paha tulee ihmisen sisältä ja saastuttaa hänet.” (Mark. 7:21–23.)
Jeesuksen sanat syventävät profeetta Jeremian huudahdusta: ”Petollinen on ihmissydän, paha ja parantumaton vailla vertaa! Kuka sen tuntee?” (Jer. 17:9.) Me ihmiset emme tunne toistemme sydämiä, näemme vain ulkokuoren (1. Sam. 16:7). Raamatusta ja elävästä elämästä on tuttua, että ihminen usein pyrkii peittämään syntinsä ja pahuutensa. Siksi Jeesus mainitsee luettelossaan muiden syntien mukana vilpin. Vilppi on lähtöisin paholaisesta, joka on ”valehtelija ja valheen isä” (Joh. 8:44).
Jo Raamatun alkulehdillä Herra punnitsee syntiin langenneen ihmisen sydämen: ”– –heidän ajatuksensa ja pyrkimyksensä olivat kauttaaltaan pahat” (1. Moos. 6:5). Hän katui, että oli tehnyt ihmisen, ja tästä seurasi vedenpaisumus. Jumalan mieli leppyy eloon jääneen Nooan uhrisavun tuoksuun, vaikka Jumalan arvio ihmissydämestä ei muutu (1. Moos. 8:21).
Jumala on sydänten tuntija, jota ei voi pettää (Sananl. 24:12). Myös ihmisten kesken vilpillä on taipumus paljastua: ”Totuuden sanat kestävät iäti, valheen sanat vain tuokion” (Sananl. 12:19). Niinpä valheessa elävä vahingoittaa lopulta itseään: ”Itsensä pettää, joka pahoja hautoo” (Sananl. 12:20).
Jumalan sana avaa ihmiselle tien pois valheen vankilasta: ”Nyt valheen vallat on jo saaneet tuomion. Ne yksi sana kaataa.” (VK 170:3.) Tuo sana on Immanuel, Jumala meidän kanssamme (Matt. 1:23; ks. myös Ps. 46:8). Jeesuksen nimen voima, armon ja anteeksiantamuksen evankeliumi, tuo meidät totuuden tielle ja opettaa kulkemaan sitä.
Psalmi 32 ylistää: ”Autuas se, jonka pahat teot on annettu anteeksi, jonka synnit on pyyhitty pois. Autuas se ihminen, jolle Herra ei lue viaksi hänen syntiään ja jonka sydämessä ei ole vilppiä. – – Minä tunnustin sinulle syntini, en salannut pahoja tekojani. Minä sanoin: ’Tunnustan syntini Herralle.’ Sinä annoit anteeksi pahat tekoni, otit pois syntieni taakan. – – ’Minä opetan sinua’, sanoo Herra, ’minä osoitan sinulle oikean tien. Minä neuvon sinua, katseeni seuraa askeleitasi.’” (Ps. 32:1–2, 5, 8.)
Psalmin loppusanoissa kehotetaan kiittämään Herraa, ja tämä kehotus on suunnattu ”oikeamielisille” (Ps. 32:11). Vanha käännös puhuu ”yksivakaisista”, ja hepreankielisen sanan voisi kääntää myös suorasydämisyydeksi. Siinä missä valhe on luonteeltaan kieroa ja kaksinaamaista, totuudessa elävä voi olla mieleltään ja sydämeltään avoin. Tämä lahja tuo kiitollisen mielen.
Teksti: Mikko Pisilä
Vastaukset 1
Vanhimmat
Pisilä siinä valehtelee epäjumalansa puolesta koska epäjumalansa on itse siihen olemattomuuttaan täysin kyvytön.