Silence -elokuva

Anonyymi

Onko joku nähnyt Martin Scorsesen ohjaaman elokuvan nimeltä Silence jota tähdittää mm. Liam Neeson?
https://www.episodi.fi/elokuvat/silence/

Satuin eilen illalla katsomaan elokuvan Viaplay -palvelusta. Sehän on saanut Suomessa ensi-iltansa jo 2017. Elokuva kertoo 1600 -luvun Japanin kristityn vähemmistökirkon oloista laajamittaisten vainojen alla. 1500 -luvun aikana Japaniin muodostui merkittävän kokoinen kristittyjen joukko katolisen jesuiittaveljeskunnan lähetystyön tuloksena, mutta 1600 -luvulle tultaessa maassa koitti kristityille kovat ajat, maan sulkeutuessa mm. eurooppalaisen siirtomaapolitiikan pelossa vierailta kulttuureilta. Kristinuskoa pelättiin koska sen ajateltiin olevan kanava jonka kautta Japaniin kulkeutuu uusi kilpaileva kulttuuri, joten esim. pantiin toimeen pappien karkoittaminen maasta. Jonkin verran pappeja kuitenkin kätkeytyi ja jäi maahan jotka eivät voineet hylätä seurakuntaansa ja nämä toimivat maan alla mutta heitä, niinkuin uskovaisiakin etsittiin järjestelmällisesti esivallan toimin.

Kiinni saataessa kristittyjä vaadittiin luopumaan julkisesti uskostaan mikä tapahtui esim. Kristuksen kuvaa esittävän fumie- -levyn tallaamisena. Ne jotka kieltäytyivät, joutuivat kidutusten ja murhatöiden kohteeksi. Esivalta painosti myös vangitsemalla kristityiksi epäiltyjen lähiomaisia ja kiduttamalla, vangitsemalla sekä surmaamalla näitä tuhansittain. Uskovaisia poltettiin elävältä, heiltä katkottiin ruumiinosia ja heidän omaisuutensa vietiin tai tuhottiin. Nagasaki oli keskuspaikka jossa sijaitsi vankileirejä joihin kristittyjä suljettiin.

Elokuva perustuu japanilaisen Shusaku Endon alkuperäisromaaniin Vaitiolo, jonka mm. SLEY on suomentanut ja julkaissut vuonna 1980. Kirjaa löytyy vieläkin divareista googlettamalla. Kyseessä on historiallinen romaani, jossa tarinan henkilöt lienevät fiktiivisiä hahmoja. Kirjoittaja on itsekin taustaltaan katolinen kristitty joka on tutkinut noiden "samurai-aikojen" Japanin oloja etenkin vähälle huolmiolle jäänyttä kristillisen kirkon historiaa ja kerrotaankin Endon tavoitteena olleen tuoda sekä Japanissa että muuallakin tietoon näitä asioita jotka historian kirjoitus ohittaa keskittyen usein esim. Japanin samuraiheimojen kulttuuriin.

Suosittelen lämpimästi katsomaan elokuvan tai lukemaan kirjan jolla on siihen mahdollisuutta. Kirja ei ole oikeastaan mikään "sankarikertomus" marttyyrien uskon vahvuudesta vaan pikemminkin se kertoo uskon heikkoudesta ja vaikeuksista järjestelmällisen vainon alla. Elokuva sisältää niin raakoja väkivaltaisia kohtauksia että en suosittele sitä kovin herkille tai ainakin asia on hyvä tiedostaa etukäteen. Kaiken kaikkiaan hyvin puhutteleva kuvaus asiasta josta ei usein kuule.

https://www.ennenjanyt.net/2017/04/uskonnollista-pelkoa-ja-inhoa-tokugawa-japanissa/

21

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Olen nähnyt, enkä tedä oikein mitä ajatella elokuvasta. Aika väkivaltainen eikä mitenkään mieltä ylentävä, tulee mieleen jollain tavalla passion of Christ elokuva. Toisaalta hyvä että kristittyjen vainot japanissa on tuotu esiin ja tänä päivänäkin kristittyjä vainotaan eri maissa julmilla tavoilla.

      • Anonyymi

        Minulla tuli monessa kohtaa mieleen apostolien elämänkohtalot ensimmäsiten seurakuntien aikana. Tämä oli varmaan jonkinlainen "ulkopåuolisen silmin" nähty näkemys asiasta. Mutta tottahan on, kuten elokuvassakin; vainoissa kaikki eivät ole kestäneet, vaikka monet kestivätkin ja olivat valmiit ottamaan vastaan kuoleman tai uhmaamaan sanoinkuvaamattomia kärsimyksiä.

        Ainakin jälleen kerran sai ajatella miten evankeliumi on jotain aivan liian hyvää tällaiselle maailmalle. Näinhän kävi Herrallemme, näin kävi pyhille apostileillekin ja lukemattomille heidän jälkeensä. Paha maailma herranaan sielunvihollinen vihaa sammumattomalla vihalla Kristusta ja Hänen laumaansa.

        " Toiset ovat antaneet kiduttaa itseään eivätkä ole ottaneet vastaan vapautusta, että saisivat paremman ylösnousemuksen; toiset taas ovat saaneet kokea pilkkaa ja ruoskimista, vieläpä kahleita ja vankeutta; heitä on kivitetty, kiusattu, rikki sahattu, miekalla surmattu; he ovat kierrelleet ympäri lampaannahoissa ja vuohennahoissa, puutteenalaisina, ahdistettuina, pahoinpideltyinä -. he, jotka olivat liian hyviä tälle maailmalle -; he ovat harhailleet erämaissa ja vuorilla ja luolissa ja maakuopissa. " (Hebr. 11: 35-38)

        Siinäpä meille kaikille mietittävää!

    • Anonyymi

      MIelestäni aika hyvä ja vakava elokuva, mutta jäin pohtimaan asiaa, joka Scorsesen uskontoa käsittelevissä elokuvissa usein mietityttää ja miksei muidenkin viihdeteollisuuden edustajien kristinuskoa käsittelevissä. Nimittäin tiettyjen ulkokohtaisuuksien esiintyminen joka on näköjään siirtynyt elokuvaa arvioiviin artikkeleihinkin. Asia koskee tulkintojen tekemistä elokuvan sanomasta. Mielestäni ohjaaja ei ole ehkä riittävässä määrin kyennyt asettumaan katselemaan asiaa kristinuskon näkökulmasta, vaan pohtii rainan sanomaa ikäänkuin historiallis-analyyttisesta näkökulmasta tyyliin mitä tapahtui -kuka teki...

      Elokuva kuitenkin väistämättä johdattaa katsojan pohtimaan miksi Jumala näyttää olevan hiljaa kärsimysten aikana. Asia jota artikkeleissa ei ole yletytty pohtimaan lainkaan, on että onko Jumala todella hiljaa? Onko asia niin että ellei Jumala näytä toimivan kuten me ajattelemme omista lähtökohdistamme, niin me tulkitsemme Jumalan olevan "hiljaa"?

      Mutta me ihmiset emme tunne Jumalan ajatuksia, emme ymmärrä teodikean ongelmaa. Väitän ettemme välttämättä kykene edes käsittämään, onko mitään teodikean ongelmaa olemassakaan, vai onko kyse vain ihmisen puutteellisesta ymmärryksestä?

      Elokuvan lopun merkitykselliset tapahtumat antavat aiheen pohtia, voiko hiljaisuutena pitämämme asia kuitenkin olla myös vastaus, tai osa sitä? Ennenkaikkea sellaiselta ihmiseltä, joka ei usko Raamattuun, puuttuu jo edellytyksetkin pojtia syvällisemmin asiaa. Siksi epäuskoisten ja ateistien tekemät arviot tästäkin elokuvasta osuvat mielestäni kovin harhaan. He eivät taoita ymmärrystä joka vaatii kristityltäkin kilvoittelemista. Elokuvan teeemat ovat osittain samoja kuin Jobin kirjan. Ne on tarkoitettu sellaisille joilla on korva kuulla. Muut jäävät omiin ulkopuolisiin käsityksiinsä eikä asian pohtiminen heitä auta. Eiväthän epäuskoiset kyekene Jobinkaan kohtalossa näkemään muuta kuin surkeutta ja Jumalan hylkäämäksi tulemista.

      Raamattu ei avaudu jos sydän on ylpeä, kylmä ja ylimielinen, omasta-mielestään-viisas. Näin Jumala viisaudessaan hyväksi nähnyt,

      " Siihen aikaan Jeesus johtui puhumaan sanoen: "Minä ylistän sinua, Isä, taivaan ja maan Herra, että olet salannut nämä viisailta ja ymmärtäväisiltä ja ilmoittanut ne lapsenmielisille. Niin, Isä, sillä näin on sinulle hyväksi näkynyt." (Matt. 11:25-26)

    • Anonyymi

      Mitä historiasta käy ilmi, niin aina merkittävimpien vainojen toimeenpanijana on ollut antikristillinen valtiovalta, puhutaanpa mistä vuosisadasta tahansa. "Virallinen" syy kristittyjen vainoille on aina kautta historian ollut jokin vallitsevan kulttuurin tai valtiomuodon vastaisuus. Vain harvemmin on löytynyt maan päältä niin julkeaa vainoajaa joka olisi suoraan ilmaissut vainon johtuvan kristittyjen uskosta sinällään, mikä olisikin kova paikka ateisteille ja natikristityille myönnettäväksi. nÄin oli jo muinaisen Rooman vallan aikana, ja näin se on ollut kautta historian.

      Tällä tavalla on saatu suuret kansanjoukot mukaan hyväksymään vainot. Näin toimittiin myös natsi-saksassa juutalaisten suhteen: ei-toivottu kansanryhmä saatiin propagandalla ensin leimatuksi joksikin "alemmaksi" ihmisroduksi johon liittyy monia vikoja, eikä vähiten valtion vihollisuus. Sama kauhistuttava logiikka on toiminut kaikkiin kansanryhmiin kohdistuneissa vainoissa.

      Kyseessä on sielunvihollisen mestariteos, suuri valhe johon kansakunnat saadaan kulloinkin uskoman sillä sielunvihollinen on ennenkaikkea Jumalan ja Hänen seurakuntansa vihollinen, toissijaisesti myös kaikkien ihmisten vihollinen ja eksyttäjä jolle yhtä tärkeänä "saaliina" on niin kristitty kuin epäuskoinenkin ihmissielu. Hän on vain onnistunut aika ajoin niin mestarillisesti sumuttamaan perisynnin pimentämät ihmiset että nämä pahaa tehdessään -luulevat palvelevansa Jumalaa!

      Niinhän tämänkin palstan pilkkaajat luulevat olevansa "kaiken hyvän" asialla levittäessään vihapuhetta lämmintä kristillistä uskonnollisuutta ja rauhaa rakastavia uskovaisia vastaan.

      Jeesuksen sanat:

      "tulee aika, jolloin jokainen, joka tappaa teitä, luulee tekevänsä uhripalveluksen Jumalalle" (Joh. 16:2)

      • Anonyymi

        Jos ajatellaan että miten jokin demokraattinen oikeusvaltio muuttuu vainoajaksi ja hirmuvallaksi, niin ei koskaan se tapahdu yhdessä yössä niin että annetaan julistus: "nyt alamme vainota kristittyjä!" -sillä kansanjoukkoja olisi vaikeaa saada sellaiseen mukaan. Ihmisissä kuitenkin istuu luomisesta lähtien jonkinlainen -joskin synnin turmelema -hämärä tajua oikeasta ja väärästä-

        Tilannetta edeltää aina sellaisten ideologis-kulttuurillisten aatteiden menestyminen jotka ovat elämälle ja oikeudentajulle (=kristilliselle arvomaailmalle) vastakkaisia ja vihamielisiä. Ennnenkuin kansanjoukot saadaan haluttuun päämäärään, on saatava kansan eliitti ja sen jälkeen kansa itse vakuuttumaan uuden kulttuuri-ideologisen arvomaailman "paremmuudesta" ja kristillisen "huonoudesta". Juuri tämänkaltainen ideologinen kehitys poispäin kristillisisitä ja oikeusvaltioiden arvoista on käynnissä voimakkaasti tänä aikana Euroopassa sekä Amerikassa, -ns. jälkikristillisessä maailmassa. Ne joilla on silmät auki, näkevät mitä kohti ollaan menossa yhä kiihtyvällä vauhdilla.

        Kun Eurooppa ja sen uskonnollisesta perinteestä juurensa sanut Amerikka, nuo entiset kristillisille arvoille rakentuneet hyvinvointiyhteiskunnat, ovat luopuneet arvoista joille ne perustettiin, -ne alkavat rappeutua ja luhistua. Ne haloavat omille raunioilleen. Kohta ollaantilanteessa jossa kristillisestä Afrikasta tehdään lähetystyötä uuspakanalliseen Eurooppaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Ennnenkuin kansanjoukot saadaan haluttuun päämäärään, on saatava kansan eliitti ja sen jälkeen kansa itse vakuuttumaan uuden kulttuuri-ideologisen arvomaailman "paremmuudesta" ja kristillisen "huonoudesta".

        Tämä näkyy mm. siinä miten yliopistot ovat muuttuneet äärivasemmistolaisten kiihkofeministien temmellyskentäksi joissa mielikuvitukselliset "versiot" sukupuolisuudesta ja seksuaalisuudesta saavat kiihkeää kannatusta samoin kuin valtamedia, joka enenevässä määrin on muuttumassa ääriaineksen äänitorveksi. Yhteiskuntatoieteiden opiskelijoista on tehty tutkimuksiakin joissa on osoitettu mm. heidän äärivasemmistolaiseen katsomukseensa perustuva halu rajoittaa mielipiteenvapautta niiltä jotka eivät tunnusta heidän arvojaan. https://www.cato.org/publications/survey-reports/poll-62-americans-say-they-have-political-views-theyre-afraid-share#32-worry-their-political-views-could-harm-their-employment

        Kulttuurimarxistinen vallankumous ja järjestelmällinen aivopesukampanja "uusien aarvojen" sisäänajamiseksi näkyy selvästi myös esim. valtiovallan valtaapitävissä vanhoissa puolueissa, niiden eliitissä. Näin aivopesu on aloitettu ensin yläpäästä, kansa on sitten helpompi saada mukaan, kunhan estraadille marssitetaan vain tarpeeksi "oikean näkemyksen" jakavia asiantuntijoita ja professoreita. Eikä tämä koske ainoastaan Suomea vaan länsimaita.

        ed. kirjoittajan tarkennus. Linkki ei ole tarkoitettu liittymään YT:n opiskelijoiden näkemyksiin liittyvään mainintaan, vaan yeleisemmin milipideilmaston kehitykseen jota tutkimuksessa on tarkasteltu.

    • Anonyymi

      Japanilaiset eivät ota pakolaisia, etkä voi koskaan saada japanin kansalaisuutta .
      Japanissa voi käydä turistina ja muistaa käyttäytyä heidän tavoin.
      Siellä ei huudeta eikä mekasteta tajuatko vajakkien suojelija.

      • Anonyymi

        Olisiko kumminkin kannattanut lukea aloitus tai edes ymmärtää mistä siinä puhutaan ennenkuin päätit julkaista herjaamisesi? Onko sinun paha olla?

      • Anonyymi

        Olipas hieno ja asiallinen kommentti! Varmaan kaikki ateistit ovat ylpeitä puolestasi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olipas hieno ja asiallinen kommentti! Varmaan kaikki ateistit ovat ylpeitä puolestasi.

        Tästä on viesti poistettu, koska uskovaisia ahdistaa elämä ja totuus.🤣

    • Japanin kristityt säilyivät ja esimerkiksi Hiroshimaan muodostui ponteva seurakunta jonka tosin valtameren takaiset "kristityt" polttivat pois 1945.

      Arvaa harmittiko?

      • Anonyymi

        Japanissa ja Kiinassa kristinusko ei ole koskaan saanut jalansijaa. Japanissa 1% väestöstä kristittyjä, Kiinassa 2,3 %.. E-Koreassa kristittyjä on sentään 29% ( buddhalaisia 23% ja uskonnottomia 46%).

      • Anonyymi kirjoitti:

        Japanissa ja Kiinassa kristinusko ei ole koskaan saanut jalansijaa. Japanissa 1% väestöstä kristittyjä, Kiinassa 2,3 %.. E-Koreassa kristittyjä on sentään 29% ( buddhalaisia 23% ja uskonnottomia 46%).

        Juu ei Japanissa ole koskaan ollut suuret määrät kristittyjä mutta senkin vähän päättivät jenkit hävittää joten kiitti vi*us*i

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kela tukee virallisesti Pride-liikettä

      Iso kiitos Kansaneläkelaitokselle tuen osoittamisesta myös vähemmistöille. Näin toimii vastuullinen valtiollinen koko k
      Maailman menoa
      124
      4429
    2. Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa

      Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin k
      Maailman menoa
      78
      3210
    3. Kävisikö tällainen sopimus?

      Olisitko valmis juttelemaan jo ensi viikolla kahden kesken?
      Ikävä
      100
      1483
    4. Nyt kerrot mies mitä ajattelet minusta

      Ihan suoraan ja suodattamatta.
      Ikävä
      88
      1338
    5. Odotatko vielä vastausta...

      Siihen viestiin? 🤔
      Ikävä
      95
      879
    6. Omasp hakenut Fincapia ja Gapconia konkurssiin perjantaina 5.6

      Ilkka ei ole vielä ehtinyt uutisoida, mutta Omasp on jättänyt 5.6 konkurssihakemuksen Fincapia ja Gapconia koskien. Ilka
      Seinäjoki
      18
      713
    7. Lähes kaikki keskustelut kasvotusten

      on olleet tärkeitä. Hänen luonne ja ulkokuori, niiden yhdistelmä. Se kaiken keskellä oleva osa on minulle hänessä kaikk
      Ikävä
      21
      706
    8. Mitä kirjainta haluaisit

      Ra kastella mahdottomasti?
      Ikävä
      42
      687
    9. Tämän palstan naiseksi esittäytyvät

      Ovatkin kuulemma oikeasti sukupuoleltaan miehiä. Pitääkö paikkansa?
      Sinkut
      111
      673
    10. Ehkä se on niin

      Ettet vaan uskalla lähestyä tämän jälkeen. Ehkä haluaisit. En osaa sanoa.
      Ikävä
      43
      649
    Aihe