Mies kypsyy pitkään, mitä tahtoo, mikä on oikein.
Paljon on vanhempain perheestä kiinni, mitä ajatuksia antoivat.
Ja sitäkin enemmän on horoskoopista.
Joskus luonto ei vain antanut perhe onnea.
Tärkeätä on tiedostaa miksi näin on.
Silloin osaisi pelata oikein.
Ottaa asioita tosissaan tarkoittaa panostaa enemmän.
Panostaa voi kaikensa.
Työ ei ole työ ilman parisuhdetta.
Parisuhde voittaisi työnteon.
Oikea ajattelua on sitä, että
- ilman perhettä ei selviää
- perhe ei ole perhe ilman synnytyksiä, lapsia
naiselle pitää sanoa, mitä tahtoo suhteelta
Pitää olla rehellinen, kypsä, kunnioittava.
Mutta myös neitsyt.
Siis ei ole sellaista oikeastaan kuin ensin kokeilee ja sitten tietää.
Sellaista on, mutta se ei ole oikein.
Ellei ole vaihtoehtoja.
Ja elämä on jatkettava joka tapauksessa eteenpäin.
Siis joka tapauksessa on perhe suhde muodostettava.
Sitten se 'hyppy', että ottaa haasteen vastaan, eikä pelästy, perääntyy äitinsä luokse.
Pitää antautua naiselleensa.
Uskaltaa RAKASTAA.
Rakkaudella ei sinänsä sääntöjä ole.
Naiset pitävät arvossa hyviä käyttäytymisen tapoja.
Ja olla oma itsensä.
Perheen perustamisen ehto on se, että ei tahdo muutakaan elämässä.
Kun on muita päämääriä ja perhe on sivu asia, niin
perheestä tulee toissijainen, mikä ei ole kestävä asia.
Siksi moni luonnon ihminen ei tahdo sivilisaatiota, mutta vain vanhaa tapaa elää perheessä, tutussa ympäristössä.
Modernin valtion pitää ottaa lakisäädökseen uuden modernin 2020 luvun vaihtoehdon, joka takaa rakkauden, perheen heille, jotka ovat perheellisia, rakkaudellisia.
Lainsäädäntö mutta myös monet sinkut ja vanhukset rikkovat tahallisesti perheitä.
Se on rikollista.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.