avoimesti pakkoenglannin ongelmista ja hämäristä taustoista ja poliittisesta kähminnästä sekä Suomen että maailman mittakaavassa.
Pakkoenglannin kannattajissa pelottavinta on se, että heistä suomalaisilla ei ole oikeutta puhua
61
51
Vastaukset
- Anonyymi
Anglomaaneissa vaikuttaa olevan aika aggressiivista porukkaa. Kun tosiasioita tuodaan esille, alkaa räyhääminen. Näin on kerrottu.
Päivittäin Samaa räyhäämistä ja vääristelyä tekee- Anonyymi
Niinpä.
Uskon, että myös Suolin ja persujen edustajia pelätään. Niissä porukoissa ollaan muka niin säyseitä, mutta heti on helvetti irti, jos pakkoenglanti mainitaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niinpä.
Uskon, että myös Suolin ja persujen edustajia pelätään. Niissä porukoissa ollaan muka niin säyseitä, mutta heti on helvetti irti, jos pakkoenglanti mainitaan.Tämä on osa strategiaa.
- Anonyymi
Harkittu toimintamalli. Kun faktat puuttuvat, turvaudutaan huutamiseen ja räyhäämiseen.
Viime kädessä käydään Helsingin Yhdysvaltain lähetystössä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Harkittu toimintamalli. Kun faktat puuttuvat, turvaudutaan huutamiseen ja räyhäämiseen.
Viime kädessä käydään Helsingin Yhdysvaltain lähetystössä.Toisinpäin. Viime kädessä käydään siis Washingtonin Helsingin suurlähetystössä. Washington on kiinnostunut englannin kielen asemasta Suomessa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Toisinpäin. Viime kädessä käydään siis Washingtonin Helsingin suurlähetystössä. Washington on kiinnostunut englannin kielen asemasta Suomessa.
Trumppi itse piti suomalaisten pakkoenglantia välttämättömänä, koska talouselämän tarpeet...
Ollaan aina vaan alusmaa pyhälle USA:lle - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Trumppi itse piti suomalaisten pakkoenglantia välttämättömänä, koska talouselämän tarpeet...
Ollaan aina vaan alusmaa pyhälle USA:lleSuomi kouluttaa varatyövoimaa Yhdysvaltoihin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomi kouluttaa varatyövoimaa Yhdysvaltoihin.
Niinpä.
- Anonyymi
Mitäs ajattelitte tehdä? Puhua jotain puppua netissä on teidän strategia? Ite oon ainaki salanetin takana.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitäs ajattelitte tehdä? Puhua jotain puppua netissä on teidän strategia? Ite oon ainaki salanetin takana.
Demokratia vaatii avointa puhetta. Rehellisyyttä.
Emme voi antaa persujenn tuhota vaientamisella orastavaa demokratiaa Suomessa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Demokratia vaatii avointa puhetta. Rehellisyyttä.
Emme voi antaa persujenn tuhota vaientamisella orastavaa demokratiaa Suomessa.Aivan! Siksi on vain pyrittävä lisäämään avointa puhetta PAKKOENGLANNISTA
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Demokratia vaatii avointa puhetta. Rehellisyyttä.
Emme voi antaa persujenn tuhota vaientamisella orastavaa demokratiaa Suomessa.Kyllä. Suoli vie meitä aina vaan takaperoisempaan suuntaan: tietyistä faktoista ei saa sanoa ääneen eikä tuoda julki. Tulee väistämättä kolmas valtakunta mieleen.
- Anonyymi
Är de alla Trumpister ?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Trumppi itse piti suomalaisten pakkoenglantia välttämättömänä, koska talouselämän tarpeet...
Ollaan aina vaan alusmaa pyhälle USA:lleFinland är en ministat i USA.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aivan! Siksi on vain pyrittävä lisäämään avointa puhetta PAKKOENGLANNISTA
Det borde vara tillåtet.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Harkittu toimintamalli. Kun faktat puuttuvat, turvaudutaan huutamiseen ja räyhäämiseen.
Viime kädessä käydään Helsingin Yhdysvaltain lähetystössä.De gör som sin förebild Trump.
- Anonyymi
Suomi Euroopan Honduras - ei kiitos!
- Anonyymi
"Jos Suomessa ei muita kieliä puhuttaisi niin täällä ei edes sähkövaloa olisi. Pelkällä pakkoenglannilla olisimme jo menehtyneet nälkään."
- Anonyymi
Suomettuminen nojasi pakkoenglannille ja päinvastoin.
Koska saadaan aito itsenäisyys ja aito demokratia?- Anonyymi
Seuraa tätä palstaa päivä, niin näet, ettei pakkoenglantiverkostolla ole aikomustakaan antaa suomalaisten käsitellä pakkoenglannin ongelmia edes somessa saati mediassa.
Tapa, jolla pakkoenglantitiimi pyyhkii suomalaisten keskustelut pois näkyvistä ja syyttää heitä milloin mistäkin, on järkyttävä.
Arkistojen mukaan tätä on jatkunut toistakymmentä vuotta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Seuraa tätä palstaa päivä, niin näet, ettei pakkoenglantiverkostolla ole aikomustakaan antaa suomalaisten käsitellä pakkoenglannin ongelmia edes somessa saati mediassa.
Tapa, jolla pakkoenglantitiimi pyyhkii suomalaisten keskustelut pois näkyvistä ja syyttää heitä milloin mistäkin, on järkyttävä.
Arkistojen mukaan tätä on jatkunut toistakymmentä vuotta.Juuri nyt on oikea hetki puhua demokratiataidoista.
Kolonialistisen alusmaahistorian omaavalta puolueelta. persuilta, ne taidot puuttuvat - heille tärkeissä kysymyksissä. Valikoivaa humanismia. Sille ei tässä ajassa ole tilaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juuri nyt on oikea hetki puhua demokratiataidoista.
Kolonialistisen alusmaahistorian omaavalta puolueelta. persuilta, ne taidot puuttuvat - heille tärkeissä kysymyksissä. Valikoivaa humanismia. Sille ei tässä ajassa ole tilaa.Todella iso kysymys!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juuri nyt on oikea hetki puhua demokratiataidoista.
Kolonialistisen alusmaahistorian omaavalta puolueelta. persuilta, ne taidot puuttuvat - heille tärkeissä kysymyksissä. Valikoivaa humanismia. Sille ei tässä ajassa ole tilaa.Kolonialistisen alusmaa historian omaava puolue - nyt olisi rehellisyyden aika.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kolonialistisen alusmaa historian omaava puolue - nyt olisi rehellisyyden aika.
Haluaako jokin nykypuolue todella jäädä historiaan siitä, että on vielä 2020 hellinyt kolonialistista kylmänsodan perintöä ja pakkoenglantia?
Persut nyt ainakin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Haluaako jokin nykypuolue todella jäädä historiaan siitä, että on vielä 2020 hellinyt kolonialistista kylmänsodan perintöä ja pakkoenglantia?
Persut nyt ainakin.Hyvä kysymys! Miten on?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.
Persuille demokratiataitoja, nyt!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Persuille demokratiataitoja, nyt!
Valikoivaa humanismia, kaksinaamaista demokratianäkemystä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Valikoivaa humanismia, kaksinaamaista demokratianäkemystä.
Tätä yllinkyllin.
- Anonyymi
Koska saadaan aito itsenäisyys ja aito demokratia?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Persuille demokratiataitoja, nyt!
Kiireesti!
- Anonyymi
Hyvä kommentti tuolla ketjun lomassa:
Seuraa tätä palstaa päivä, niin näet, ettei pakkoenglantierkostolla ole aikomustakaan antaa suomalaisten käsitellä pakkoenglannin ongelmia edes somessa saati mediassa.
Tapa, jolla pakkenglantitiimi pyyhkii suomalaisten keskustelut pois näkyvistä ja syyttää heitä milloin mistäkin, on järkyttävä.
Arkistojen mukaan tätä on jatkunut toistakymmentä vuotta.
Pelottava kuvio.- Anonyymi
Todella pelottava kuvio!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.
Ja avoimesti enemmistöä halveksivaa.
Tätä 0,47%:n vähemmistöä edustaa puolue, jonka asenteet ovat aivan vinksallaan. - Anonyymi
Kun järkevät sanat loppuvat kesken (jos pakkoenglannittajilla edes on ollut niitä koskaan), niin pitää sitten hyökätä sanallisesti. Muuhunkaan eivät raukat pysty.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kun järkevät sanat loppuvat kesken (jos pakkoenglannittajilla edes on ollut niitä koskaan), niin pitää sitten hyökätä sanallisesti. Muuhunkaan eivät raukat pysty.
Onko pakkoenglantiiimillä jokin viestikiintiö, mikä pitää täyttää? Näitä tyhjänpäiväisiä viestejä tulee kaiken aikaa.
Luulisi, että ihmisellä, joka tulee kielipolitiikkapalstalle, olisi jotain kielipolitiikkaan liittyvää sanottavaa - mutta ei näillä ... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko pakkoenglantiiimillä jokin viestikiintiö, mikä pitää täyttää? Näitä tyhjänpäiväisiä viestejä tulee kaiken aikaa.
Luulisi, että ihmisellä, joka tulee kielipolitiikkapalstalle, olisi jotain kielipolitiikkaan liittyvää sanottavaa - mutta ei näillä ...Siinäpä se. Koska pakkoenglannissa ei ole alun perinkään ollut mitään järkevää, on pakkoenglannittajalla vain ja ainoastaan aggressiiviset hyökkäykset sanallisesti. Ei järkevyyttä tyhjästäkään voi kaivaa...
- Anonyymi
Niin turhaa katkeruutta pakkoenglantitiimissä...
Hankkikaa jokin eettisempi duuni kuin tämä Suoli-liturgian toistelu täällä.- Anonyymi
Tämä onkin surkea duuni.
- Anonyymi
Pakon puolustajat puhuvat täällä keskenään fingelskaa, täyttävät palstan valituksellaan svekoista.
Yhtään omaa kielipoliittista toivetta tai hanketta ei näy. Riittää, että näytetään svekoille, ettei lle tulemista gänne.
Täällä pitäisi kuulemma keskustella esim. kymriksi puhutuista muumeista.
Niinpä. Ei voi kauhalla ottaa... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pakon puolustajat puhuvat täällä keskenään fingelskaa, täyttävät palstan valituksellaan svekoista.
Yhtään omaa kielipoliittista toivetta tai hanketta ei näy. Riittää, että näytetään svekoille, ettei lle tulemista gänne.
Täällä pitäisi kuulemma keskustella esim. kymriksi puhutuista muumeista.
Niinpä. Ei voi kauhalla ottaa...kun on lusikalla...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
kun on lusikalla...
annettu - jos sitäkään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
annettu - jos sitäkään.
Järjetöntähän tuo pakkoenglanti on
- Anonyymi
Pahimmat pakkoengalnnittajat lyttäävät suomen ja yrittävät uskotella, että pakkoenglanti on tärkeämpi kieli. ahvenanmaalla kuitenkin englanti näyttää olevan suomea tärkeämpää. Suolinkaiset ovat tyhmyytensä osoittaneet, kun luulevat jonkun uskovan tällaiseen hörhöilyyn.
- Anonyymi
Mitä jos pakkoenglantiiimi päättäisi jättää asiattomuudet ja antaa ihmisten keskustella - kuten demokratiassa kuuluu saada tehdä.
- Anonyymi
Suolin strategiassa keskustelun estäminen pakkoenglannista on ihan ykkönen...
- Anonyymi
Rehellisyyden puute on karmea vika.
- Anonyymi
Pakkoenglannin takana on pelottavia voimi, käyvät jopa oman väkensä kimppuun...
- Anonyymi
Ei enää sensuuria.
- Anonyymi
Ei enään sananvapautta englantifanaatikkojen ehdoilla!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei enään sananvapautta englantifanaatikkojen ehdoilla!
Kännätetään!
- Anonyymi
Kun faktat puuttuvat, turvaudutaan raflaaviin otsikoihin, kuten että englannin kieltä vihataan ja muuta "hate speak"-väitettä.
- Anonyymi
Pakkoenglamnnista pitää päästä eroon.
Emme voi antaa Yhdysvaltalaisten enää alistaa itseämme. He pitivät Suomalaisia alempiarvoisina orjina ja vieläkin ruoskimme itseämme käytännössä hyödyttömän pakkoenglannin avulla.
Miksi annamme todella pienen vähemmistön kyykyttää koko kansaa? Ihmeellistä alistumista. Meidän pitää taistella pakkoenglanti pois, poliittinen eliitti pitää saada kuriin sillä he ovat vieraantuneet kansasta.
Kyllä pakkoenglannin voi korvata paljon hyödyllisimmillä oppitunneilla esim. logiikan, kriittisen ajattelun, ohjelmoinnin, elektronisten laitteiden suunnittelun, jne oppitunneilla.
En ole puhunut englantia koulun ulkopuolella kertaakaan - Anonyymi
Luin jostain, että mitä pidemmälle koulutettu, sitä selvemmin pitää pakkoenglantia turhana.
- Anonyymi
Palstalla syytetään aidosti vapaan kielivalinnan kannatusta englantivihaksi. Englantifanaatikot eivät edes keskustele, vaan häiritsevät, sotkevat ja heittävät lokaa päälle.
- Anonyymi
Näin toimii Suolin:n verkosto.
- Anonyymi
Suolin verkosto on juurutettu Suomeen niin laajalle ja syvälle, että sen purkaminen vie vähintäin 20 vuotta.
- Anonyymi
Olisi syytä aloittaa jo.
Sen sijaan nykyinen pakkoemglantihallitus aikoo lisätä yksikielistä (=englanninkielistä) hallintoa ja engalnninkielisiä virkapaikkoja. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olisi syytä aloittaa jo.
Sen sijaan nykyinen pakkoemglantihallitus aikoo lisätä yksikielistä (=englanninkielistä) hallintoa ja engalnninkielisiä virkapaikkoja.Kohta puolet maan englanninkielisistä istuu virkapallilla palvelemassa itseään.
- Anonyymi
Hitaasti hyvä tulee, kunhan puretaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hitaasti hyvä tulee, kunhan puretaan.
Amen !
- Anonyymi
Englanti on pakko. Halusit tai et. Ei ole millään tavalla valinnanvarainen kysymys se asia.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2734510Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2673632Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1621928Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde261830Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,3011491Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?1351037Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe18979en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va123928Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235884