Asiakaslehti KYMPISSÄ kerrotaan vuodenvaihteessa tapahtuvista mittavista hinnankorotuksista. Mikä mahtaakaan olla häpeällisempää ja raukkamaisempaa toimintaa kuin tuollainen, laillisuuden varjolla tapahtuva puolustuskyvyttömiin kuluttajiin kohdistuva ryöstely.
Monopoliyhtiö PKS jälleen asiakkaiden taskuilla.
5
96
Vastaukset
- Anonyymi
Tietääkö kukaan, miten paljon yhtiö on saanut valtiolta koronatukia? Asiakaslehdessä siitä ei tietenkään mainita.
- Anonyymi
Nyt oli kiire ilmoittaa korotuksista ennenkuin lakia muutetaan. Tosin lainmuutos lienee silmaänlumetta äänestäjiä höynäyttetään taas kerran.
Pks vetelee joka salomökkiin kaapeleita jossa ei ole asuttu vuosiin eikä tulla asumaan. - Anonyymi
Olen tässä seurannut nyt vuoden PKS maakaapelointia asuinalueellani.
Oikeastaan jos määrättäisiin tuhlaamaan rahaa niin paljon kun projektissa pystyy niin tässä projektissa on onnistuttu täydellisesti ja varsinkin kun lopputulos on sähkölainsäännösten vastainen ja lopulta myös hengenvaarallinen.
En ymmärrä miksi kaapeleita ei voida kaivaa sulan maan aikana, vaan ensin kaivettiin tammikuusta huhtikuuhun ja nyt kun talvi on viivästynyt hommia jatkettiin marraskuun lopulla. Kaapelit on kaiveltu takuulla maakunnan heikoimman kaivuurakoitsijan toimesta 15-70cm syvyyteen. Kukaan ei valvo tilaajan puolelta ollenkaan työtä. Mutta joka ikinen monttu käydään isolla kaivurilla ensin kaivamassa ja sitten täyttelemässä neljään viiteen otteeseen. Mitään ei saada valmiiksi yhdellä kertaa vaan aina pitää käydä paikalla useita kertoja. Työn jälki kaivuutyössä on täysin luokatonta. Edes jakokaapit ei ole pystyssä vaan vinksin vonksin miten sattuu.
Kaivuutyön kustannusten maksimoimiseksi etukäteen merkatut rajapyykit on löydetty läåhes 100% ja kaivettu ylös ja heitettu menemään. En tiedä missä vaiheessa ne käydään laittamassa takaisin paikalleen. Kaivuutyössä ojat on täytetty kaivuumaalla ja jälki muistuttaa sitä kuin jotain haukkuuaukeaa olisi yritetty laikuttaa ja maalemput heitelty pikin metsiä.
Liittymien näkemäalueet on täytetty kaivuumailla ja kaapelikeloilla. Ilmeisesti turvaölisuudesta ei PKS:llä ole ikinä kuultukaan. - Anonyymi
Rosvoaminen kiihtyy korona Suomessa ja sähköyhtiöt kyllä osaa homman, vallankin sähkönsiirto täyttä ryöstökapitalismia, minkä takuumiehinä olivat J.Vapaavuori kokoomus ja P. Haavisto Vihreät.
Molemmat pöntöt on nousseet urallaan, eli palkittu myyräntyöstä kohtuuttomasti. - Anonyymi
"Tarjous", josta asiakas ei voi kieltäytyä. Mafiamaista touhua.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin1372759Miten juhlitte ensi lauantaina?
Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.2682350Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?
JOS siis sinä saisit päättää?221423- 1151112
- 971064
Uudestisyntyminen ei tapahdu kasteessa
Tässä Apostolien tekojen kohdassa näemme, että Filippus julisti hoviherralle ensin evankeliumia ja kuulusteli sitten tar2041023Ryöstö Punkaharjulla
Punkaharjun k-market ryöstetty tänään keskellä päivää, ketä lie asialla? Poliiseja ainakin pörrää ympäriisee13962Lasse Lehtonen on yhtä aikaa sairauslomalla ja työmatkalla
Kelan johtaja näyttää vötkyilyn mallia, otti sairaslomaa ja lähti Brysseliin sitten ryyppäämään! 😂 Kelan pääjohtaja La57851Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.282810Mistä juttelit viimeisen kerran
Mistä juttelitte viimeisen kerran ikävöinnin kohteen kanssa? Irl tai viesteillä.50791