On siirretty , mitään päätöksiä ei saada aikaan kaikki aika menee pohtimiseen, tämä on kaikkien aikojen surkein hallitus mitä meillä on koskaan ollut.Toivottavasti Perussuomalaiset tekevät tästä välikysymyksen,ja vaativat että siihen myös vastataan.
Milloin tämä hallitus alkaa ajamaan maamme asioita, nyt kaikki päätökset
4
<50
Vastaukset
- Anonyymi
''...kaikki aika menee pohtimiseen...''
Jotkut ajattelevat ennenkuin tekevät tai puhuvat.
PS-mieliset puhuvat ja tekevät, mutta eivät ajattele. - Anonyymi
Kohta jäädään joulutauolle, palataan kun päivä on jatkunut ja kevättä kohti mennään, työllisyystoimilla ei ole kiire, junilla on aikataulut, ei päätöksien teolla, valmistaudutaan ottamaan lisää velkaa, takaisin maksu suunnitelmia ei olla edes mietitty, kun osaamattomuus puuttuu Vanhasella.
- Anonyymi
Kyllä tulee ikävä edellistä hallitutusta siinä oli tekemiseen meininki, vaikka ei kaikissa onnistunut.miten tälläistä tunarointia sallitaan nythän pitäisi saada aikaan sellaista työllisyyspolitiikka millä saadaan Suomi nousuun.On ollut pelkkä puheita tekojen sijaan ja vastuun paikkoja.Onko suosion pitäminen kaikista tärkeintä tälle hallitukselle.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä tulee ikävä edellistä hallitutusta siinä oli tekemiseen meininki, vaikka ei kaikissa onnistunut.miten tälläistä tunarointia sallitaan nythän pitäisi saada aikaan sellaista työllisyyspolitiikka millä saadaan Suomi nousuun.On ollut pelkkä puheita tekojen sijaan ja vastuun paikkoja.Onko suosion pitäminen kaikista tärkeintä tälle hallitukselle.
Tämä hallitus olisi aikoja sitten kaatunut jollei tätä koronaa olisi tullut,ne suuret vaalilupaukset olisi pitänyt toteuttaa,ja sitä ei tämä hallitus olisi pystynyt tekemään, mutta nyt velkarahan turvin tämä sirkus jatkaa toimintaansa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2734532Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2673649Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1621938Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde261839Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,3021499Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?1351045Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe18986en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va124938Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235885