Yhteiskunnan arvopohja kuntoon konservatiivisellä ajattelulla

Perussuomalaisena listaan asioita joilla saataisiin valtio parempaan kuntoon helposti ja ennen kaikkea nopeasti.

- Valtion täytyy ottaa viralliseksi tavoitteeksi konservatiivisen elämän puolustaminen. Kaste pakolliseksi jokaiselle lapselle tämän vanhempien mielipiteistä huolimatta, kirkossa käynti taas arvoonsa, hyvä arvopohja istutetaan mieliin jo lapsena kun nähdään kirkko täynnä väkeä mikä totuttaa hyvään ja kunnon elämään.

- Jokainen töihin. Työttömät velvoitetaan siivoamaan kaupunkeja, yhtiöt joilla varaa laitetaan palkkaamaan työttömiä vaikka pienellä palkalla. Työttömät asumaan armeijasta tuttuihin parakkeihin.

- Naiset kotiin eikä työpaikoille. Saadaan melkein täysityöllisyys jos naiset ovat kotiäitejä miesten tehdessä töitä.

- Feminismin kieltäminen ja naisilta kielto korkeimpiin koulutuksiin nostaisi syntyvyyttä näin pitäen suomen suomalaisena! Yhteiskunnat joissa nämä roolit ovat eheämpiä.

- Homoliitot ja muut takaisin kielletyiksi näin lapsiakin syntyy enemmän naisten lopettaessa lesboelämän ja miesten alkaessa isiksi.

- Valtio pieneksi. Armeija, poliisi, palokunta ovat valtion toimia, kaikki muu on yksilön harteilla kuten amerikassa. Vapaus auttaa ihmisiä tervehtymään.

- Lisää vankiloita ja kovemmat tuomiot.

- Eduskuntaan ainoastaan valkoiset heteromiehet sillä he ajattelevat yleensä valtion parasta loogisesti tehden päätöksiä.

- Karjalan palautus valtion tehtäviin. Karjalan takaisin saatuamme voimme asuttaa sen suomalaisilla pariskunnilla joten saamme syntyvyyden nousuun sillä karjalassa etenkin viirpurissa riittäisi töitä rakennuksilla.

- Haja-asuttaminen kunniaan. Jokainen naimaton mies ja nainen asumaan maaseudulla toisiinsa tutustuen näin saadaan lisään kantasuomalaisia pellavapäitä eikä tarvitse maahanmuuttoa.

- Verot alas esim ALV täytyy pudottaa 15% eikä sen yli.

- Maahanmuutolla stoppi. Ainoastaan pätevät eurooppalaiset otetaan vastaan jos heillä on työpaikka valmiina. Muille kielto.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kyllä,ja sinut laitetaan asumaan parakkiin ja korjaamaan Viipuria ja välillä asumaan syrjäseudulla ,sieltä sitten rikkaalle rengiksi.Myös lapsiisi sovelletaan näitä sääntöjä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Perussuomalaisena listaan asioita joilla saataisiin valtio parempaan kuntoon helposti ja ennen kaikkea nopeasti.

- Valtion täytyy ottaa viralliseksi tavoitteeksi konservatiivisen elämän puolustaminen. Kaste pakolliseksi jokaiselle lapselle tämän vanhempien mielipiteistä huolimatta, kirkossa käynti taas arvoonsa, hyvä arvopohja istutetaan mieliin jo lapsena kun nähdään kirkko täynnä väkeä mikä totuttaa hyvään ja kunnon elämään.

- Jokainen töihin. Työttömät velvoitetaan siivoamaan kaupunkeja, yhtiöt joilla varaa laitetaan palkkaamaan työttömiä vaikka pienellä palkalla. Työttömät asumaan armeijasta tuttuihin parakkeihin.

- Naiset kotiin eikä työpaikoille. Saadaan melkein täysityöllisyys jos naiset ovat kotiäitejä miesten tehdessä töitä.

- Feminismin kieltäminen ja naisilta kielto korkeimpiin koulutuksiin nostaisi syntyvyyttä näin pitäen suomen suomalaisena! Yhteiskunnat joissa nämä roolit ovat eheämpiä.

- Homoliitot ja muut takaisin kielletyiksi näin lapsiakin syntyy enemmän naisten lopettaessa lesboelämän ja miesten alkaessa isiksi.

- Valtio pieneksi. Armeija, poliisi, palokunta ovat valtion toimia, kaikki muu on yksilön harteilla kuten amerikassa. Vapaus auttaa ihmisiä tervehtymään.

- Lisää vankiloita ja kovemmat tuomiot.

- Eduskuntaan ainoastaan valkoiset heteromiehet sillä he ajattelevat yleensä valtion parasta loogisesti tehden päätöksiä.

- Karjalan palautus valtion tehtäviin. Karjalan takaisin saatuamme voimme asuttaa sen suomalaisilla pariskunnilla joten saamme syntyvyyden nousuun sillä karjalassa etenkin viirpurissa riittäisi töitä rakennuksilla.

- Haja-asuttaminen kunniaan. Jokainen naimaton mies ja nainen asumaan maaseudulla toisiinsa tutustuen näin saadaan lisään kantasuomalaisia pellavapäitä eikä tarvitse maahanmuuttoa.

- Verot alas esim ALV täytyy pudottaa 15% eikä sen yli.

- Maahanmuutolla stoppi. Ainoastaan pätevät eurooppalaiset otetaan vastaan jos heillä on työpaikka valmiina. Muille kielto.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu