että halusiko joku tahakkaan saada ihmisen kärsimään niin paljon, koska työnilo vietiin niin monessa paikassa. Kaikesta monen vuoden kauhukokemuksista on seurauksena myös se, miten pärjää tulevaisuudessa koska vaurioita on syntynyt paljon monella osa-alueella. Elämä tehtiin niin rajoittuneeksi ja myös sen seuraukset kestävät kauan. Siksi ei ehkä koskaan ole mahdollista olla tekemisissä yhdenkään niihin vuosiin kuuluneen ihmisen kanssa yksityiselämään liittyen. Pää on tuntunut olevan hajoamispisteessä jatkuvan ns. esittämisen takia ja se on vaikuttanut muutenki terveyteen monella tapaa. Nyt tietyt kasvot, vaikka häntä ei mistään syytetäkään, saattavat pelkällä läsnäololla laukaista stressin yhä uudelleen. Se liittyy erityispiirteisyyteen ja erityisherkkyyteen, eikä siihen liittyvää reagointia voi kytkeä pois päältä. Kuitenkin hengissä selviäminen on tärkeintä omia lapsia ajatellen, muuten sillä ei olisi niin väliä. Koska kun on lapsen synnyttänyt on lapsi tärkeintä maailmassa.
Sitäkin tullut mietittyä
4
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Vaihda maisemia ja aloita puhtaalta pöydältä, se monesti yksinkertaisin ratkaisu.
- Anonyymi
Samat sanat, mut miten tämä liittyy yksityielämään, sanopa se. Mistäsinäluulet tietäväsi nämä asiat, miten minnuu on kohdeltu?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Samat sanat, mut miten tämä liittyy yksityielämään, sanopa se. Mistäsinäluulet tietäväsi nämä asiat, miten minnuu on kohdeltu?
Kuulutko samaan etujoukkoon, joka oli , on etunenässä väkivaltaa tekemässä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuulutko samaan etujoukkoon, joka oli , on etunenässä väkivaltaa tekemässä.
Sul ei ole mitään oikeutta puuttua toisten asioihin, seki on tavallaanrikollista puuhaa.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2714427Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2663572Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1591891Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251780Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2991471Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?1341012Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe18932en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va120887Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235875