Epäily on omantunnon perusta.
Tämä kirjoituksen lähtökohtana on nimimerkki Keskustelua kaipaan eilinen avaus.
Kiitos arvokkaan asian esiin nostamisesta. Asiaa puhut. Kirjoitat nyt sellaisesta näkökulmasta, josta täällä on häkellyttävän vähän ollut keskustelua. Nämä syvät asiat joihin viittasit, ovat lopulta kokonaan erilaisen kontekstin asioita kuin rauhanyhdistys, SRK tai Augsburgin tunnustuksen ja muiden opillisten rakennelmien ja niiden historioiden selvittely. Ei sekään tutkimus ja keskustelu väärää ole, tietenkään.
Mitä on uskominen, mitä epäily? Miten näihin asioihin on kristityn suhtauduttava?
Jumalan lapseuden käsitteeseen liitetään usein uskonnollista keskustelua leimaavassa epämääräisessä, löysässä kielenkäytössä ja ajattelussa jonkinlainen naiivius ja arvostelukyvyttömyys, mille ei löydy minkäänlaisia perusteita Raamatusta eikä kristillisestä dogmatiikasta. Raamatusta, varsinkin Uudesta testamentista ja eritoten Jeesuksen opetuksista heijastuva ihmiskuva on kokonaisuus, johon kuuluvat ihmisen kaikki olemuspuolet. Siten kristinuskon syvimpään olemukseen, hengellisessä mielessä, on kautta historian sisältynyt aina kilvoittelun ohella myös avoin kysyminen ja epäilys. Tästä kertoo painavasti sekin, että ensimmäisten opetuslasten joukkoon kuului tasavertaisena jäsenenä epäilevä Tuomas. Tässä Raamatun kertomuksessa on syvää vertauskuvallisuutta, joka usein mielellään sivuutetaan.
Epäilyn ja kysymisen vapaus liittyvät luonnollisena ja välttämättömänä osana sellaiseen ihmiskuvaan, jossa ihminen nähdään tietoisesti elävänä, autonomisena yksilönä, aikuisena, joka on todella aidosti vastuussa omista teoistaan ja ratkaisuistaan ja niiden perusteluista.
Hän voi kyllä käytännöllisissä asioissa luovuttaa vastuusta toimintansa joistakin osista toisille, kuten vaikkapa perheessä puolisot huolehtivat keskenään asioita delegoiden sen mukaan kumpi jonkin elämänalueen paremmin hallitsee, tai ehtii ja jaksaa juuri sillä hetkellä. Yhteiskunnan toimivuuden kannalta olemme myös jokainen luovuttaneet oikeuksiamme ja vastuuta käytännöllisistä syistä ja lainsääsäädännössä sopien edustajillemme lukemattomissa erilaisissa hallinnollisissa ja valtiollisissa asioissa. Samoin modernissa yhteiskunnassa vallitsee pitkälleviety erikoistuminen ja työnjako, jossa luotamme asiantuntijan ammattitaitoon ja vastuullisuuteen. Luotamme että pappi, rautakaupan myyjä, bussinkuljettaja, sairaanhoitaja ja vaikkapa laborantti toimivat kukin ammatillisesti oikein ja vastuullisesti.
Mutta ihminen ei voi mitenkään luopua oikeudestaan omaan moraaliseen ja hengelliseen harkintaan tai ylipäätään oman järkensä käyttöön, luopumatta samalla asemastaan autonomisena yksilönä. Tähän luovuttamattomaan, omaan moraaliseen ja hengelliseen harkintaan sisältyvät uskon ohella siihen kiinteästi liittyvät epäilyn ja kyseenalaistamisen elementit. Ilman niitä ei ylipäätään olisi olemassa aitoa harkintaa ja ratkaisuvaltaa, ei tahdon vapautta eikä vastuullisuutta. Ilman niitä ei kristityn omallatunnolla olisi mitään merkitystä. Kyky epäilyyn mahdollistaa henkilökohtaisen omantunnon olemassaolon.
Tähän liittyy myös ajatus siitä, että tieto ja tietäminen tuovat mukanaan aina vastuuelementin. Kun tietomme maailmasta, ihmisestä ja luonnosta lisääntyvät, meille syntyy entistä suurempi vastuu omasta toiminnastamme. Jos tiedät että joku vei juuri pommin tavarataloon, se tieto velvoittaa. Ajankohtainen esimerkki on vaikkapa ihmisen toiminta suhteessa ympäristöön ja luontoon. Mihin suuntaan itse kukin olemme viemässä ympäristön laatua: olemmeko arkipäivän päätöksillämme osa ongelmaa vai mieluummin osa ratkaisua. Toinen esimerkki olkoon vaikkapa se, että nykyisin tiedämme koulu- ja työpaikkakiusaamisen tai vaikkapa lapsen ruumiillisen rankaisemisen tuhoisista vaikutuksista enemmän kuin takavuosina. Nykyaikainen tiedonvälitys ja korkea koulutustaso asettavat meidät kaikki kokonaan uuteen tilanteeseen, sillä enää emme voi nojautua perinteisiin auktoriteetteihin, vaan arkipäivän vastuullisuus nojautuu siihen että otamme itse asioista selvää. Meihin kaikkiin kohdistuu tietomme takia aikaisempaa suurempi vastuullisuus.
Epäily ja kysymykset ovat osa kristityn hengellistä elämää. Armon aurinkoa ei epäily pimennä. Sen pimentävät keskinäinen rakkaudettomuus, farisealainen omahyväisyys ja lattea hengellinen pinnallisuus, ”hengellinen viihde”. Niihin me lankeamme yhä uudelleen, tämä on ikävä kyllä tuttua myös ajoittain Päivämiehen sivuilta ja seurapuheistakin. Ja uskomisen kohdetta ajatellen tässä yhteydessä on syytä myös todeta jälleen se tosiasia, että ainakaan tähän vanhoillislestadiolaiseen yhteisöön ei meidän tarvitse ”uskoa”. Ei siihen kuulu ripustaa sielun autuutta, sillä mikään yhteisö ei ole kristityn uskomisen kohde. Rauhanyhdistyksen toiminta ja kanssakäyminen voivat kyllä parhaimmillaan toimia hyvänä sosiaalisena tukena. Siitä, mikä Raamatun mukaan on uskomisen kohde, olen kirjoittanut toisessa keskustelussa:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000007266530#22000000007266530
Tässä tiedon, epäilyn ja uskon asettamissa haasteissa ihminen ei voi lopulta paeta jumaluutta eikä omaa henkilökohtaista vastuutaan minkään taakse. On pakko olla rehellinen, katsoa, ja näkemällä nähdä. Itse uskon että jokainen ihminen joutuu elämässään joskus siihen tilanteeseen. Mitään turvapaikkaa ei ole. Ihminen on niinä hetkinä hyvin yksin. Miten raadollisena alkaakaan näkyä oma ristiriitaisuus ja vajavaisuus, epätäydellisyys kristityn vastuun kantajana meistä parhaimmankin kohdalla. ”Enkö minä kyennyt edes tuohon”, sitä saa vain ihmetellä. ”Emmekö osanneet uskovien yhteisönä toimia tässä asiassa paremmin?” voimme myös kysyä itseltämme. Jos tämän näkee, se tekee nöyräksi. ”Ei ole yhden yhtäkään joka hyvää tekee.”
Mutta: Olkaa siis täydelliset, sanotaan Sanassa. Kristinuskon mysteeri on juuri tässä. Olenkin täydellinen, sillä sen saa aikaan Jumalan armo, armo yksin. Modernin maailman ihmisen elämään sisältyy paljon eksistentiaalista turvattomuutta, ja myös hengellisissä asioissa epäilykset ja usko vaihtelevat. Mutta kristillisyyden syvimmän salaisuuden, armon kautta turvattomuuden kokemus ei jää hallitsemaan eikä lannista, vaan tuo uuden mahdollisuuden elämän jokaiselle päivälle. Armon varassa kehittyy avoin luottamus elämään, ja siitä näkökulmasta ovat kaikki ihmiset samalla viivalla. Tämä voisiko sanoa paradoksaalinen voima kantaa myös elämän monissa ristiriidoissa ja epäilyksissä. Turvaa ja pysyvyyttä ei muuttuvassa maailmassa ole, eikä pakopaikkaa vastuullisuudesta ei ole missään, mutta armon kautta me olemme jo turvassa.
"Mutta kaikissa näissä ahdingoissa meille antaa riemuvoiton hän, joka on meitä rakastanut.
Olen varma siitä, ettei kuolema eikä elämä, eivät enkelit, eivät henkivallat, ei mikään nykyinen eikä mikään tuleva eivätkä mitkään voimat, ei korkeus eikä syvyys, ei mikään luotu voi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta, joka on tullut ilmi Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme. " (Room. 8:37-39.)
Tämä kirjoituksen lähtökohtana on nimimerkki Keskustelua kaipaan eilinen avaus.
Kiitos arvokkaan asian esiin nostamisesta. Asiaa puhut. Kirjoitat nyt sellaisesta näkökulmasta, josta täällä on häkellyttävän vähän ollut keskustelua. Nämä syvät asiat joihin viittasit, ovat lopulta kokonaan erilaisen kontekstin asioita kuin rauhanyhdistys, SRK tai Augsburgin tunnustuksen ja muiden opillisten rakennelmien ja niiden historioiden selvittely. Ei sekään tutkimus ja keskustelu väärää ole, tietenkään.
Mitä on uskominen, mitä epäily? Miten näihin asioihin on kristityn suhtauduttava?
Jumalan lapseuden käsitteeseen liitetään usein uskonnollista keskustelua leimaavassa epämääräisessä, löysässä kielenkäytössä ja ajattelussa jonkinlainen naiivius ja arvostelukyvyttömyys, mille ei löydy minkäänlaisia perusteita Raamatusta eikä kristillisestä dogmatiikasta. Raamatusta, varsinkin Uudesta testamentista ja eritoten Jeesuksen opetuksista heijastuva ihmiskuva on kokonaisuus, johon kuuluvat ihmisen kaikki olemuspuolet. Siten kristinuskon syvimpään olemukseen, hengellisessä mielessä, on kautta historian sisältynyt aina kilvoittelun ohella myös avoin kysyminen ja epäilys. Tästä kertoo painavasti sekin, että ensimmäisten opetuslasten joukkoon kuului tasavertaisena jäsenenä epäilevä Tuomas. Tässä Raamatun kertomuksessa on syvää vertauskuvallisuutta, joka usein mielellään sivuutetaan.
Epäilyn ja kysymisen vapaus liittyvät luonnollisena ja välttämättömänä osana sellaiseen ihmiskuvaan, jossa ihminen nähdään tietoisesti elävänä, autonomisena yksilönä, aikuisena, joka on todella aidosti vastuussa omista teoistaan ja ratkaisuistaan ja niiden perusteluista.
Hän voi kyllä käytännöllisissä asioissa luovuttaa vastuusta toimintansa joistakin osista toisille, kuten vaikkapa perheessä puolisot huolehtivat keskenään asioita delegoiden sen mukaan kumpi jonkin elämänalueen paremmin hallitsee, tai ehtii ja jaksaa juuri sillä hetkellä. Yhteiskunnan toimivuuden kannalta olemme myös jokainen luovuttaneet oikeuksiamme ja vastuuta käytännöllisistä syistä ja lainsääsäädännössä sopien edustajillemme lukemattomissa erilaisissa hallinnollisissa ja valtiollisissa asioissa. Samoin modernissa yhteiskunnassa vallitsee pitkälleviety erikoistuminen ja työnjako, jossa luotamme asiantuntijan ammattitaitoon ja vastuullisuuteen. Luotamme että pappi, rautakaupan myyjä, bussinkuljettaja, sairaanhoitaja ja vaikkapa laborantti toimivat kukin ammatillisesti oikein ja vastuullisesti.
Mutta ihminen ei voi mitenkään luopua oikeudestaan omaan moraaliseen ja hengelliseen harkintaan tai ylipäätään oman järkensä käyttöön, luopumatta samalla asemastaan autonomisena yksilönä. Tähän luovuttamattomaan, omaan moraaliseen ja hengelliseen harkintaan sisältyvät uskon ohella siihen kiinteästi liittyvät epäilyn ja kyseenalaistamisen elementit. Ilman niitä ei ylipäätään olisi olemassa aitoa harkintaa ja ratkaisuvaltaa, ei tahdon vapautta eikä vastuullisuutta. Ilman niitä ei kristityn omallatunnolla olisi mitään merkitystä. Kyky epäilyyn mahdollistaa henkilökohtaisen omantunnon olemassaolon.
Tähän liittyy myös ajatus siitä, että tieto ja tietäminen tuovat mukanaan aina vastuuelementin. Kun tietomme maailmasta, ihmisestä ja luonnosta lisääntyvät, meille syntyy entistä suurempi vastuu omasta toiminnastamme. Jos tiedät että joku vei juuri pommin tavarataloon, se tieto velvoittaa. Ajankohtainen esimerkki on vaikkapa ihmisen toiminta suhteessa ympäristöön ja luontoon. Mihin suuntaan itse kukin olemme viemässä ympäristön laatua: olemmeko arkipäivän päätöksillämme osa ongelmaa vai mieluummin osa ratkaisua. Toinen esimerkki olkoon vaikkapa se, että nykyisin tiedämme koulu- ja työpaikkakiusaamisen tai vaikkapa lapsen ruumiillisen rankaisemisen tuhoisista vaikutuksista enemmän kuin takavuosina. Nykyaikainen tiedonvälitys ja korkea koulutustaso asettavat meidät kaikki kokonaan uuteen tilanteeseen, sillä enää emme voi nojautua perinteisiin auktoriteetteihin, vaan arkipäivän vastuullisuus nojautuu siihen että otamme itse asioista selvää. Meihin kaikkiin kohdistuu tietomme takia aikaisempaa suurempi vastuullisuus.
Epäily ja kysymykset ovat osa kristityn hengellistä elämää. Armon aurinkoa ei epäily pimennä. Sen pimentävät keskinäinen rakkaudettomuus, farisealainen omahyväisyys ja lattea hengellinen pinnallisuus, ”hengellinen viihde”. Niihin me lankeamme yhä uudelleen, tämä on ikävä kyllä tuttua myös ajoittain Päivämiehen sivuilta ja seurapuheistakin. Ja uskomisen kohdetta ajatellen tässä yhteydessä on syytä myös todeta jälleen se tosiasia, että ainakaan tähän vanhoillislestadiolaiseen yhteisöön ei meidän tarvitse ”uskoa”. Ei siihen kuulu ripustaa sielun autuutta, sillä mikään yhteisö ei ole kristityn uskomisen kohde. Rauhanyhdistyksen toiminta ja kanssakäyminen voivat kyllä parhaimmillaan toimia hyvänä sosiaalisena tukena. Siitä, mikä Raamatun mukaan on uskomisen kohde, olen kirjoittanut toisessa keskustelussa:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000007266530#22000000007266530
Tässä tiedon, epäilyn ja uskon asettamissa haasteissa ihminen ei voi lopulta paeta jumaluutta eikä omaa henkilökohtaista vastuutaan minkään taakse. On pakko olla rehellinen, katsoa, ja näkemällä nähdä. Itse uskon että jokainen ihminen joutuu elämässään joskus siihen tilanteeseen. Mitään turvapaikkaa ei ole. Ihminen on niinä hetkinä hyvin yksin. Miten raadollisena alkaakaan näkyä oma ristiriitaisuus ja vajavaisuus, epätäydellisyys kristityn vastuun kantajana meistä parhaimmankin kohdalla. ”Enkö minä kyennyt edes tuohon”, sitä saa vain ihmetellä. ”Emmekö osanneet uskovien yhteisönä toimia tässä asiassa paremmin?” voimme myös kysyä itseltämme. Jos tämän näkee, se tekee nöyräksi. ”Ei ole yhden yhtäkään joka hyvää tekee.”
Mutta: Olkaa siis täydelliset, sanotaan Sanassa. Kristinuskon mysteeri on juuri tässä. Olenkin täydellinen, sillä sen saa aikaan Jumalan armo, armo yksin. Modernin maailman ihmisen elämään sisältyy paljon eksistentiaalista turvattomuutta, ja myös hengellisissä asioissa epäilykset ja usko vaihtelevat. Mutta kristillisyyden syvimmän salaisuuden, armon kautta turvattomuuden kokemus ei jää hallitsemaan eikä lannista, vaan tuo uuden mahdollisuuden elämän jokaiselle päivälle. Armon varassa kehittyy avoin luottamus elämään, ja siitä näkökulmasta ovat kaikki ihmiset samalla viivalla. Tämä voisiko sanoa paradoksaalinen voima kantaa myös elämän monissa ristiriidoissa ja epäilyksissä. Turvaa ja pysyvyyttä ei muuttuvassa maailmassa ole, eikä pakopaikkaa vastuullisuudesta ei ole missään, mutta armon kautta me olemme jo turvassa.
"Mutta kaikissa näissä ahdingoissa meille antaa riemuvoiton hän, joka on meitä rakastanut.
Olen varma siitä, ettei kuolema eikä elämä, eivät enkelit, eivät henkivallat, ei mikään nykyinen eikä mikään tuleva eivätkä mitkään voimat, ei korkeus eikä syvyys, ei mikään luotu voi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta, joka on tullut ilmi Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme. " (Room. 8:37-39.)
Vastaukset 30
Vanhimmat
Sanoit näin:
"Mutta: Olkaa siis täydelliset, sanotaan Sanassa. Kristinuskon mysteeri on juuri tässä. Olenkin täydellinen, sillä sen saa aikaan Jumalan armo, armo yksin." (Vulgata)
Muutenkin kirjoitit syvällisiä ajatuksia joihin ainakin itse voin yhtyä reilusti!
Tuo "täydellisyys" -paradoksi minua silti viehättää ja sytyttää kaikkein eniten:
Että vajavaisina täydellisyytemme on KRISTUS, PÄÄLLEMME PUETTUNA! Mitään ei siis puutu kristityn täydellisyydestä.
Turhan pitkä teksti näin mallikolle. Sinä haluat selvästi snobbailla sanoilla.
että "snobbaillaan sanoilla" jos sinä et satu ymmärtämään. Myös sinun ymmärryskyvyssäsi voi olla vuorovaikutusta vaikeuttava ongelma.
Pysy siis asiassa, meikä.
En minä mitään snobbailua huomannut.
kertomaan ja selittämään "Takametsäperän mummolle" nuo ajatuksesi, miten hänen tulisi uskoa, jotta hän pääsisi kerran taivaaseen.
Vai olisiko Paavalin vaihtoehto parempi?
4. Ja minun puheeni ja saarnani ei ollut kaunistetuissa sanoissa ihmisten viisauden jälkeen, mutta hengen ja voiman osoituksessa,
5. Ettei teidän uskonne olisi ihmisten viisaudessa, vaan Jumalan voimassa.
6. Mutta me puhumme siitä viisaudesta, joka on täydellisten tykönä, ei tämän maailman viisaudesta, eikä tämän maailman päämiesten, jotka hukkuvat.
7. Vaan me puhumme siitä salatusta Jumalan viisaudesta, jonka Jumala on ennen maailman alkua säätänyt meidän kunniaksemme,
8. Jota ei yksikään tämän maailman päämiehistä tuntenut; sillä jos he olisivat tunteneet, niin ei he olisi kunnian Herraa ristiinnaulinneet.
9. Vaan niinkuin kirjoitettu on: joita ei silmä ole nähnyt, eikä korva ole kuullut, ja ei ihmisen sydämeen ole astunut, joita Jumala on niille valmistanut, jotka häntä rakastavat.
10. Mutta meille on Jumala sen ilmoittanut Henkensä kautta; sillä Henki kaikki tutkistelee, Jumalan syvyydetkin.(1.Kor. 1)
olisipa joksus mukavaa saada tällaista tekstiä vaikkapa seurapöntöstä. Vaihteluahan se toisi että säädöt olisivat silloin tällöin muillekin kuin takametsien mummoille, varsinkaan kun takametsien mummot eivät joka seurakunnassa ole enemmistönä nykyään. "Posioilla" voi ottaa vähän valmiimmaksi selittävämmän otteen kuin ehkä yliopistokaupungeissa.
Kuulijakunta on hyvin erilaista. Sen voisi joskus puheissa ottaa huomioon. Hyvä saarna virvoittaa. Huonosti valmisteltu perussepustus pistää haukotuttamaan.
Eikä sitä saa rajata vallantavoittelun tai muun sosiaalisen hyvän tavoittelu.
Arvelen, että tuossa sokean ihmisauktoriteettiuskon vaatimuksessa ("neuvot" ja "kuuliaisuus surakunnan äänelle" kaikkiin ja kaikkeen samalla yhdellä nuotilla) on pohjimmiltaan kyse tästä porukan helpon liikuteltavuuden tarkoitusperästä.
Joillekin "oikea usko" antaa ainoan pätemisen mahdollisuuden! Valitettavasti siinä tahtoo mökin mummo tulla ylikävellyksi muiden mukana...
mökin mummollekin kuuluu kokonainen evankeliumi,Jumalan voima, ettei hän tulisi vieteltyä siitä yksinkertaisuudesta, joka on Kristuksessa.
6. Niinkuin te nyt Herran Jesuksen Kristuksen olette ottaneet vastaan, niin vaeltakaat hänessä,
7. Ja olkaat hänessä juuritetut ja rakennetut ja uskossa vahvistetut, niinkuin te oppineet olette, ja olkaat siinä runsaasti kiitolliset.
8. Katsokaat, ettei joku teitä viettele philosophian ja turhain jaaritusten kautta, ihmisten opin ja maailmallisten säätyin jälkeen, ja ei Kristuksen jälkeen.
9. Sillä hänessä asuu koko jumaluuden täydellisyys ruumiillisesti,
10. Ja te olette hänessä täydelliset, joka kaiken herrauden ja esivallan pää on,(Kol. 2)
Ja turhaa filosofointia hengellisten pomojen vallan pönkittäminen tarkoitushakuisilla raamatunkohdilla.
Sen sijaan aito jumalasuhde perustuu Jumalan synnyttämään uskoon kokonaisessa ihmisessä, jonka mielen ja ymmärryksen keskeinen elementti on epäilys, itseymmärryksen kääntöpuoli. Luomiskertomuksen mukaan Jumala loi ihmisen kuvakseen erotuksena muista eläimistä, mitä on kristillisessäkin perinteessä tulkittu nimenomaan itseymmärrykseksi.
1. Mutta usko on vahva uskallus niihin, joita toivotaan, ja ei näkymättömistä epäile.
2. Sen kautta ovat vanhat todistuksen saaneet.
3. Uskon kautta me ymmärrämme, että maailma on Jumalan sanalla valmistettu, ja että kaikki, mitä me näemme, ne ovat tyhjästä tehdyt.( Hepr.11)
Siinä se on sanottu mökin mummonkin ymmärryksen lähde ja ettei se taivaallisista epäile. Samaan ymmäryksen lähteeseen se on tohtorismiehenkin tyydyttävä autuuden asioissa, jos aikoo taivaaseen päästä.
Edellä ei puhuta mistä tahansa uskosta, vaan siitä yhdestä ainoasta uskosta, josta Jeesus puhui: "aika on täytetty, ja Jumalan valtakunta on lähestynyt: tehkäät parannus ja uskokaat evankeliumi."
"1. Mutta usko on vahva uskallus niihin, joita toivotaan, ja ei näkymättömistä epäile.
2. Sen kautta ovat vanhat todistuksen saaneet.
3. Uskon kautta me ymmärrämme, että maailma on Jumalan sanalla valmistettu, ja että kaikki, mitä me näemme, ne ovat tyhjästä tehdyt.( Hepr.11)"
Kirjoitan seuraavan hieman epäröiden. En osaa Raamatun alkukieltä, ja mm. sen takia en tiedä, tulkitsenko hebrealaiskirjettä oikein.
Jos luetaan tuo hebrealaiskirjeen kohta kirjaimellisesti, voidaan päätellä, että usko kohdistuu toivottuihin asioihin. Jos jotakin asiaa ei toivo, sitä ei voi tässä mielessä uskoakaan. (Siinä ei siis sanota esimerkiksi: Usko on vahva uskallus siihen, mitä on ilmoitettu.)
Jos usko kohdistuu toivottuun, silloin on turhaa sanoa ihmiselle: Sinun on nämä vain uskottava, muuten et taivaaseen pääse. Se, mitä ihminen sydämessään toivoo, ei ole tietenkään totuuden mitta, mutta ilman sydämen toivoa ei ole uskoakaan. Siksi on harhaanjohtavaa sanoa, että sen mökin mummon tai tohtorisnaisen pitää vain uskoa. Jos niin opetetaan, uskosta tulee suoritus, aivojen ja sydämen suoritus, joka on pahimmillaan tekojen orjuuttakin pahempi.
”Kirjoitan seuraavan hieman epäröiden. En osaa Raamatun alkukieltä, ja mm. sen takia en tiedä, tulkitsenko hebrealaiskirjettä oikein.”
”Jos luetaan tuo hebrealaiskirjeen kohta kirjaimellisesti, voidaan päätellä, että usko kohdistuu toivottuihin asioihin. Jos jotakin asiaa ei toivo, sitä ei voi tässä mielessä uskoakaan. (Siinä ei siis sanota esimerkiksi: Usko on vahva uskallus siihen, mitä on ilmoitettu.)”
Nyt meidän on ensiksi erotettava kaksi asiaa: uskomus ja usko. Tässä apostoli ei puhu sellaisesta uskosta (uskomuksesta) , jossa ihminen itse päättää tai sanoo, että minä uskon Jeesukseen tai minä uskon, että Jumala tai Jeesus antaa/on antanut synnit minulle anteeksi. Minä, minä ja minä uskon, enkä tarvitse mitään muuta. Tällainen usko on syntynyt ihmisen omassa päässä ja ajatuksissa.
Niin kuin aiemmin kirjoitin, apostoli puhuu tässä samasta uskosta, josta Jeesus puhui aikanaan ja lähetti omat opetuslapsensa siitä kertomaan kaikkeen maailmaan.
” 4. Vaan niinkuin me Jumalalta koetellut olemme, ja meille on evankeliumi uskottu, niin me myös puhumme; ei niin että me tahtoisimme ihmisille kelvata, vaan Jumalalle, joka meidän sydämemme koettelee. ”( 1. Tess. 2) .
Apostolin mainitsema usko ei ole lähtöisin ihmisestä, eikä täältä maan päältä vaan sen Jumala lahjoittaa evankeliumin saarnan kautta ja alla niin kuin tapahtui Korneliuksen huoneessa. Tämä Jumalan Pojan usko omistaa kaikki ne lupaukset, jotka evankeliumissa tarjotaan. Se on niin ”kovaa tavaraa”, että sinapinsiemenen verran sitä riittäisi jo vuoria siirtämään, niin kuin Jeesus sanoo. Ei pitäisi olla vaikeaa ymmärtää, että tällaiset voimat eivät voi olla ihmisestä lähtöisin, eikä apostoli yhtään liioittele, kun hän kirjoittaa vahvasta uskosta. Puhutaan uskonkullasta. Sitten muutama Raamatun paikka tästä uskosta ja kuinka tärkeä se on:
6. (Abram) uskoi Herran, ja hän luki hänelle sen vanhurskaudeksi.(1. Moos. 15)
6. Sillä ilman uskoa on mahdotoin kelvata (Jumalalle); sillä joka Jumalan tykö tulla tahtoo, sen pitää uskoman, että hän on, ja on niille kostaja, jotka häntä etsivät.
7. Uskon kautta sai Noa Jumalan käskyn niistä, jotka ei vielä näkyneet, pelkäsi ja valmisti arkin huoneensa autuudeksi; jonka kautta hän maailman tuomitsi, ja tuli sen vanhurskauden perilliseksi, joka uskon kautta tulee.
8. Uskon kautta tuli Abraham kuuliaiseksi, kuin hän kutsuttiin menemään siihen maahan, jonka hän oli perivä, ja hän meni eikä tietänyt kuhunka hän tuleva oli.(Hepr. 11)
”Jos usko kohdistuu toivottuun, silloin on turhaa sanoa ihmiselle: Sinun on nämä vain uskottava, muuten et taivaaseen pääse. Se, mitä ihminen sydämessään toivoo, ei ole tietenkään totuuden mitta, mutta ilman sydämen toivoa ei ole uskoakaan.”
On erotettava toiveet ja toivo: toiveet lähtevät ihmisestä ja ovat optimistisia ajatuksia ja odotuksia mallia minä toivon, että tapahtuisi niin ja niin. Tässä apostoli kirjoittaa jälleen asiasta, joka ei lähde ihmisestä päin vaan se on uskon kohde ja uskolla siinä riiputaan kiinni. Kyseessä on lyhyesti sanottuna Herra Jeesus ja hänen lunastustyönsä siis evankeliumi Herrasta Jeesuksesta. Muutama Raamatun paikka, joka selittää tätä asiaa:
5. Mutta me odotamme hengessä uskon kautta vanhurskauden toivoa.(Gal. 5)
5. Sen toivon tähden, joka teille taivaissa tallelle pantu on, josta te ennen sen totisen evankeliumin saarnan kautta kuulleet olette,(Kol. 1)
23. Jos te muutoin uskossa pysytte perustettuna ja vahvana ja horjumattomana evankeliumin toivosta, jonka te kuulitte, joka on saarnattu kaikkein luontokappalten edessä, jotka taivaan alla ovat; jonka palveliaksi minä Paavali tullut olen,(Kol. 1)
27. Joille Jumala tahtoi sen julistaa, mikä tämän salaisuuden kunniallinen rikkaus pakanain seassa on, joka on Kristus teissä, kunnian toivo,
28. Jonka me ilmoitamme, ja kaikkia ihmisiä neuvomme, ja kaikkia ihmisiä kaikkinaisessa viisaudessa opetamme, että me jokaisen ihmisen Kristuksessa Jesuksessa täydelliseksi saattaisimme:(Kol. 1)
Paavali, Jesuksen Kristuksen apostoli Jumalan meidän Lunastajamme asetuksen jälkeen, ja Herran Jesuksen Kristuksen, joka meidän toivomme on,(1. Tim. 1)
11. Sillä Jumalan armo, kaikille ihmisille terveellinen, on ilmestynyt.
12. Joka meidät opettaa kaiken jumalattoman menon hylkäämään ja maailmalliset himot, ja tässä maailmassa siviästi ja hurskaasti ja jumalisesti elämään,
13. Ja odottamaan autuaallista toivoa, ja suuren Jumalan ja meidän Lunastajamme Jesuksen Kristuksen ilmestystä,(Tit. 2)
”Siksi on harhaanjohtavaa sanoa, että sen mökin mummon tai tohtorisnaisen pitää vain uskoa. Jos niin opetetaan, uskosta tulee suoritus, aivojen ja sydämen suoritus, joka on pahimmillaan tekojen orjuuttakin pahempi.”
Kyllä se mökin mummolla ja tohtorilla sittenkin jää uskomiseen, jos autuaaksi tulla tahtoo ja hengellisessä mielessä haluaa elossa pysyä. Vai pitäisikö vielä jotakin muutakin tehdä ?
10. Sillä sydämen uskolla me vanhurskaaksi tulemme, ja suun tunnustuksella me autuaaksi tulemme.
11. Sillä Raamattu sanoo: jokainen, joka uskoo hänen päällensä, ei pidä häpiään tuleman.(Room. 10)
16. Sillä en minä häpee Kristuksen evankeliumia; sillä se on Jumalan voima itsekullekin uskovaiselle autuudeksi. Ensin Juudalaiselle, niin myös Grekiläiselle.
17. Sillä siinä se vanhurskaus, joka Jumalan edessä kelpaa, ilmoitetaan uskosta uskoon, niinkuin kirjoitettu on: vanhurskaan pitää elämän uskosta.(Room 1)
11. Mutta ettei kenkään vanhurskaaksi tule Jumalan edessä lain kautta, se on tiettävä; sillä vanhurskaan pitää elämän uskosta.(Gal. 3)
37. Sillä vähän hetken perästä tulee se, joka tuleva on, ja ei viivyttele.
38. Mutta vanhurskas elää uskosta: ja joka välttää, siihen ei minun sieluni mielisty.(Hepr. 10)
Pitkäksi tämä asia menee, mutta muutama Raamatun paikka vielä tuosta uskon kohdistumisesta näkymättömiin:
27. Sitte sanoi hän Toomaalle: pistä sormes tänne, ja katso minun käsiäni, ja ojenna tänne kätes, ja pistä minun kylkeeni, ja älä ole epäuskoinen, vaan uskovainen.
28. Toomas vastasi ja sanoi hänelle: minun Herrani ja minun Jumalani!
29. Jesus sanoi hänelle: ettäs näit minun, Toomas, niin sinä uskoit: autuaat ovat ne, jotka ei näe, ja kuitenkin uskovat.(Joh. 20)
12. Ja kiittäkäät Isää, joka meitä soveliaaksi tehnyt on pyhäin perimisen osallisuuteen valkeudessa,
13. Joka meitä pimeyden vallasta pelasti ja on meidät siirtänyt rakkaan Poikansa valtakuntaan,
14. Jonka kautta meillä on lunastus hänen verensä kautta, nimittäin syntein anteeksi antamus,
15. Joka näkymättömän Jumalan kuva on, esikoinen ennen kaikkia luontokappaleita.
16. Sillä hänen kauttansa ovat kaikki luodut, jotka taivaassa ja maan päällä ovat, näkyväiset ja näkymättömät, thronit ja herraudet, vallat ja hallitukset: ne ovat kaikki hänen kauttansa ja häneen luodut. (Kol. 1)
24. Sillä me olemme toivossa vapahdetut. Mutta jos toivo näkyy, niin ei se ole toivo; sillä kuinka joku taitaa toivoa jota hän näkee?
25. Mutta jos me sitä toivomme, jota emme näe, niin me odotamme sitä kärsivällisyydessä.(Room. 8)
kuulemma ihmisen sidottua ratkaisuvaltaa uskon suhteen. ei ole kyse valintamyymälästä vaan Jumalan suuresta teosta.
Mysteeristä.
Junttaamalla ja pakottamalla se ei tule eikä pysy, vaan jokainen saa tutkistella sitä omana aitona itsenään.
Usko kestää eppäilyksetkin, koska se on Jumalasta!
Eppäillään vappaasti.
tuosta vanhasta kielestä et taida itsekään saada selvää.
Anna tytön epäillä, tuolla tavalla tunget suut ja silmät täyteen etkä jätä uskolle sijaa. Usko liittyy vapauteen ja armoon.
Jumala kyllä sen järjestää jokaiselle, aikanaan.
Siellä missä Jumalan kansa vaeltaa, on aina haluttu saarnata uskoa ja sitä olla vahvistamassa ja uskojia olla nostamassa epäilysten alta pois. Vieraalta kuulostaa ajatus, että lähdettäisiin kehottaman epäilemään ja jopa luomaan siitä aivan kuin jonkin laista perustusta uskon elämään, niin kuin tässä ketjussa on esitetty. Siinä käy kuin Israelin kansalle korven matkalla:
31. Mutta Kaleb vaikitti kansaa Moseksen edessä, ja sanoi: käykäämme rohkiasti ja omistakaamme maa; sillä kyllä me sen voitamme.
32. Mutta ne miehet, jotka hänen kanssansa olivat menneet, sanoivat: emme taida mennä sitä kansaa vastaan; sillä he ovat meitä väkevämmät.
33. Ja he saattivat maan, jonka he katselleet olivat, pahaan huutoon Israelin lasten seassa, sanoen: maa, jonka lävitse me kävimme vakoomassa sitä, syö asujansa, ja kaikki kansa, jonka me siellä näimme, ovat juuri pitkät ihmiset.
34. Me näimme siellä myös hirmuiset Enakin pojat, jättiläisiä: ja me olimme meidän silmäimme edessä (nähdä) niinkuin heinäsirkat, ja niin olimme myös me heidän silmäinsä edessä.
1. Niin kaikki seurakunta nousi ja rupesi parkumaan, ja kansa itki sen yön.(4. Moos. 13,14)
10 vakoojaa saarnasi epäilyksiä ja epätoivoa, mutta Josua ja Kaleb saarnasivat uskoa, että Jumalan voimalla me voitamme.
6. Ja Josua Nunin poika, ja Kaleb Jephunnen poika, jotka myös maan olivat vaonneet, repäisivät vaatteensa.
7. Ja puhuivat kaikelle Israelin kokoukselle, sanoen: maa, jonka lävitse me vaeltaneet olemme vakoomassa sitä, on juuri hyvä maa.
8. Jos Herralla on hyvä suosio meihin, niin hän vie meidät sille maalle, ja antaa sen meille: se on maa, jossa rieskaa ja hunajaa vuotaa.
9. Ainoastansa älkäät olko Herraa vastaan niskurit, ja älkäät te peljätkö tämän maan kansaa; sillä me syömme heitä niinkuin leipää: heidän turvansa on erinnyt heistä, ja Herra on meidän kanssamme: älkäät peljätkö heitä. (4. Moos. 14)
Ja tässä sitten näiden kahden saarnan lopputulos:
22. Sillä kaikki miehet, jotka näkivät minun kunniani ja ihmeeni, jotka minä tein Egyptissä ja korvessa, ja nyt kymmenen kertaa ovat minua kiusanneet, eikä kuulleet minun ääntäni:
23. Ei heidän pidä näkemän sitä maata, jonka minä heidän isillensä vannoin, eikä yksikään, joka minua pilkannut on, pidä näkemän sitä.
24. Vaan palveliani Kalebin, että toinen henki on hänen kanssansa ja hän uskollisesti seurasi minua, vien minä siihen maahan, jossa hän ennen oli, ja hänen siemenensä pitää sen perimän.(4. Moos. 14)
Epäilykset nousee ihmisestä itsestään ja ovat sielunvihollisen tuomia houkutuksia ja esteitä, jotta tie nousisi pystyyn ja tulisi mahdottomaksi uskoa. Ei Jumala kiusaa ketään syntiin, ei myöskään ole kehottamassa epäilyksiin. Usko on tosin vahva ja epäilemätön mutta astia, missä se on, on heikko ja epäileväinen.
Ymmärtääkseni tässä ketjussa on juuri haluttu vahvistaa uskoa, nimenomaan USKOA. Jos haluaa taistella vihollista vastaan, on mentävä sitä kohti. Jätitkö lukematta tuosta välistä muutaman viestin, jossa puhuttiin toivosta. Käsittääkseni usko ei perustu varmuuteen siitä, että itse on oikeassa, vaan siihen, että meillä on toivo jostakin- pelastuksesta.
Sylissänsä paimen kantaa
pienimmätkin Karitsat.
Helmaansa hän kokoileepi
väsynehet seuraajat.
Monenlaiset asiat voivat uuvuttaa, viedä voimia. Eikö meidän pitäisi tukea toisiamme kaikessa niin, että usko vahvistuisi ja epäilevinäkin saisimme olla Hyvän paimenen hoidossa. Vaikeista ajatuksista ei pääse vaikenemalla, vaan sillä, että saa vapaasti uskoa omana itsenään. Itse en ole kokenut tätä keskustelua "epäilysten ja epätoivon" saarnana.
Avauksen otsikko "Epäily on uskon perustus" on kieltämättä voimakas ja epätavallinen. Ehkäpä avaaja halusi näin herättää keskustelua aiheesta? Toistamalla tuttuja vl-sanamuotoja ei aina voi sanoa selkeästi ajatuksiaan eikä saa aikaan tuoretta keskustelua. Uskosta voi puhua muutenkin kuin Kaanaan kielellä tai Raamattua siteeraten.
-Epäilykset nousee ihmisestä itsestään ja ovat sielunvihollisen tuomia houkutuksia ja esteitä, jotta tie nousisi pystyyn ja tulisi mahdottomaksi uskoa.-
Epäilykset eivät aina kohdistu uskon ytimeen. Uskomisen vapautta ja iloa voivat hämärtää esim. vl-joukkoon aikojen kuluessa huomaamatta pesiytyneet vääränlaiset vaatimukset oikeista elämäntavoista ja käyttäytymismalleista. Uskovaisina olemme inhimillisiä ja erehtyväisiä. Siitä huolimatta meillä ei mielestäni ole varaa tai lupaa ylimieliseen itsetyytyväisyyteen vl-joukon, vl-kasvatuksen, vl-elämäntavan paremmuudesta muihin nähden. Nousevatko nämä epäilykset "ihmisestä itsestään" ollen vain sielunvihollisen tuomia houkutuksia ja esteitä vai kuulenko näissä omantunnon äänen?
"Anna tytön epäillä, tuolla tavalla tunget suut ja silmät täyteen etkä jätä uskolle sijaa. Usko liittyy vapauteen ja armoon."
Pieni korjaus: Olen keski-ikäinen mies ;-).
Huomauttaisin, että useimmat uskovat epäilevät joskus. Jos epäilee, epäilyksestä ei pääse eroon kieltämällä itseään ajattelemasta asiaa. Epäilyksestä pääsee ajattelemalla asian loppuun asti kuuntelemaan pystyvän läheisen kanssa keskustellen. Näin ihanteellisimmillaan.
Usko on Jumalasta, se kestää ihmisen epäilykset. Älkää pelätkö!
Omatunto on ihmisen oma käsitys oikeasta ja väärästä. Se on muotoutunut elämän aikana
sellaiseksi kun se nyt on. Se voi myöskin muuttua ja parantua jos sen antamat impulssit tulevat sairaasta minäkuvasta ja psyykkisistä sairauksista johtuen vääristyneinä. Uskominen on luottamista. Voimme luottaa esimerkiksi siihen, että Joulupukki on oikea ja tuo ihmisille lahjoja.
Ainoa oikea ja pelastava usko on täydellistä luottamista Jumalan sanaan, Sanaan joka on saanut täyteyden Jeesuksen Kristuksen kautta, niin että hänen vanhurskautensa omistamalla me pääsemme taivaaseen.
Omatuntomme voi olla valaistu Jumalan sanalla, joka todistaa meille armon tapahtuneeksi.
Mutta omatuntomme voi olla myöskin omavanhurskaus saatanan niin täydellisesti sokaisema, niin että me emme millään uskalla, Jumalan lupauksista huolimatta, omistaa itsellemme Jumalan armoa täydellisenä.
Sanomasi olisi voinut sanoa lyhyemminkin.
Elikkä näin. Epäile, epäile ja vähän vielä epäile.
Kun taas Jeesus tyrmää hengettömän puheesi sanoessaan Tuomakselle:
Joh 20:29 Jeesus sanoi hänelle: "Sentähden, että minut näit, sinä uskot. Autuaat ne, jotka eivät näe ja kuitenkin uskovat!"
Tässä hän ei tue Tuomaksen epäilystä vaikkakin ymmärtää sen inhimillisen olemassaolon. Vaan kehottaa sokeasti uskomaan.
Sananlaskuissa taas:
Sananl 26:22 Panettelijan puheet ovat kuin herkkupalat ja painuvat sisusten kammioihin asti.
Väität aforismissasi "Epäily on omantunnon perusta" mutta mitä sana sanoo siihen:
1Tim 2:8 Minä tahdon siis, että miehet rukoilevat, joka paikassa kohottaen pyhät kädet ilman vihaa ja epäilystä;
Minun käsitykseni omastatunnosta on:
- Puhdas Omatunto on taistelussa turva ja
ja antaa epäilemättä rauhallisen unen ja
tasoittaa tien Kristuksen toisen tulemisen
päivän odotukseen.-
Tiit 1:15 Kaikki on puhdasta puhtaille; mutta saastaisille ja uskottomille ei mikään ole puhdasta, vaan heidän sekä mielensä että omatuntonsa on saastainen.
Sanot vielä:
"...sillä mikään yhteisö ei ole kristityn uskomisen kohde."
mutta mitä raamattu sanoo yhteisöstä, ainakin näin se näyttäs olevan olemassa:
"4Moos 16:22 Mutta he lankesivat kasvoillensa ja sanoivat: "Oi Jumala, sinä Jumala, jonka vallassa on kaiken lihan henki: jos yksi mies rikkoo, vihastutko silloin koko seurakuntaan?"
tai
4Moos 10:7 Mutta seurakuntaa kokoonkutsuttaessa puhaltakaa torveen, hälytyssoittoa soittamatta.
Ja paimenkin on tarpeen:
4Moos 27:17 joka heidän edellänsä lähtee ja joka heidän edellänsä tulee, joka saattaa heidät lähtemään ja tulemaan, ettei Herran seurakunta olisi niinkuin lammaslauma, jolla ei ole paimenta".
Kuulkaa mitä henki seurakunnille sanoo pätee tässäkin:
5Moos 9:10 Ja Herra antoi minulle ne kaksi kivitaulua, joihin oli kirjoitettu Jumalan sormella, ja niissä oli kaikki ne sanat, jotka Herra oli puhunut teille vuorelta, tulen keskeltä, silloin kun seurakunta oli koolla.
Jer 30:20 Silloin hänen poikansa ovat niinkuin muinoin, ja hänen seurakuntansa pysyy vahvana minun edessäni; minä rankaisen kaikki hänen sortajansa.
Epäilyksiemme tueksi tarvitsemme kaitsijoita:
Ap.t 20:28 Ottakaa siis itsestänne vaari ja kaikesta laumasta, johon Pyhä Henki on teidät pannut kaitsijoiksi, paimentamaan Herran seurakuntaa, jonka hän omalla verellänsä on itselleen ansainnut.
Yhteisöä eli seurakuntaa tarvitaan tässäkin.
Mikä muukaan vóisi olla tämä seurakunta kuin
joku kiinteä porukka joka kokoontuu säännöllisesti ja tuntee hyvin toisensa. Vaikka
RY on laillisen regimentin mukaan rekisteröity yhdistys se on tarpeellinen erilaisten yhdistyslakien, arpajaisten, myyjäisten ym vuoksi mutta ennenkaikkea se on hengellinen yhteisö josta Lutherkin on paljon puhunut.
Vain tällaiselle seurakunnalle mistä Matteuskin puhuu voidaan jonkun hengellisestä tilasta ilmoittaa. Minkälaiselle muullekkaan.
Matt 18:17 Mutta jos hän ei kuule heitä, niin ilmoita seurakunnalle. Mutta jos hän ei seurakuntaakaan kuule, niin olkoon hän sinulle, niinkuin olisi pakana ja publikaani.
Kiitos kommentistasi. Käsittelen siitä nyt vain kahta asiaa. Ensiksi käsitystä yhteisöstä, jonka nostit tärkeäksi, mutta et kertonut, mikä sen rooli on suhteessa kristityn uskonkilvoitteluun. Toiseksi tarkastelen kristityn uskomisen kohdetta Raamatun ja Tunnustuskirjojen mukaan.
Kirjoitit:
// - - Mikä muukaan voisi olla tämä seurakunta kuin
joku kiinteä porukka joka kokoontuu säännöllisesti ja tuntee hyvin toisensa.//
Aika yleinen ja väljä määritelmä, ja kattaa erilaiset ihmisten yhteisöt laajasti. :-) Erinomaista, olet selvästikin jäljillä.
Vakavasti puhuen. Totta kai ihmiset toimivat ryhminä ja yhteisöinä, se on luonnollinen käytännöllisyydenkin vaatima asia. Lisäksi ihminen on sosiaalisena olentona sellainen että hän kaipaa yhteyttä toisiin. Yhteisöt rikastuttavat elämäämme ja tarjoavat sosiaalista tukea.
Kristittyjen yhteisöä nimitetään kristillisyyden opin määrittelevässä, uskonpuhdistuksen yhteydessä laaditussa Augsburgin tunnustuksessa kirkoksi. Siitä sanotaan seuraavasti: "Kirkon todelliseen ykseyteen riittää yksimielisyys evankeliumin opista ja sakramenttien toimittamisesta. Sen sijaan ei ole välttämätöntä, että perityt inhimilliset traditiot, jumalanpalvelusmenot tahi seremoniat, jotka ovat ihmisten säätämiä, ovat kaikkialla samanlaiset." (Ef 4:5 – 6).
Uskovien yhteisö ei myöskään ole mitenkään "puhdas" vaan tässä maailmassa "myös teeskentelijöitä ja jumalattomia on sekoittunut tosiuskovien ja pyhien joukkoon".
Kirkkojen ts. erilaisten kristillisten yhteisöjen käytännöllisissä elämäntavoissa ja kulttuureissa esiintyy luonnollisesti eroavuuksia eikä tiukkaan yhdenmukaisuuteen pelastuksen ehtona pidäkään pyrkiä. "Kirkollisista tavoista seurakuntamme opettavat, että sellaiset tavat tulee säilyttää, joita voidaan noudattaa ilman syntiä ja jotka edistävät rauhaa ja hyvää järjestystä kirkossa. Sellaisia ovat vakiintuneet pyhäpäivät, juhlat jne. Ihmisiä kuitenkin varoitetaan näissä asioissa rasittamasta omiatuntojaan käsityksellä, jonka mukaan sellainen kultti on välttämätön pelastuksen saavuttamiseksi. Samoin meidän keskuudessamme muistutetaan, että ihmisten perinnäissäännökset, jotka on säädetty siinä tarkoituksessa, että sovitettaisiin Jumala, ansaittaisiin armo ja suoritettaisiin hyvitys synneistä, ovat evankeliumin ja uskonopin vastaisia." (Augsburgin tunnustus.)
Kristityn uskominen ei kuitenkaan kohdistu yhteisöön, ei kirkkoon eikä sen puolesta muihinkaan yhteisöihin, ei rauhanyhdistykseenkään. Emme usko yhteisöön emmekä sen perinteistä, yhteiskunnan muutoksesta, aikansa teknologiasta tms. johtuviin normeihin. Ne ovat kristillisyydessä sekundaarisia tarkoituksenmukaisuuskysymyksiä, joiden suhteen kristityllä on vapaa harkintavalta.
Mihin uskominen sitten kohdistuu? Tämä juuri on aivan kristillisyyden ydinasia, josta on kirkas ja yksinkertainen sanoma Raamatussa ja selkeät neuvot Augsburgin tunnustuksessa.
Vastaus kysymykseen koostuu kolmesta kristinuskon perusasiasta.
1. Uskominen kohdistuu vain Jumalan armoon Kristuksessa. (Room. 3 ja 4.) Uskon kohteena eivät ole inhimillisen elämän asiat, eivät myöskään Raamatun historialliset tapahtumat sinänsä, vaan armoevankeliumi omalle kohdalle. Usko "kohdistuu oppiin syntien anteeksiantamisesta. Sen mukaan meillä on Kristuksen kautta armo, vanhurskaus ja syntien anteeksiantamus." (Augsburgin tunnustus.)
2. Armo täyttää Jumalan meiltä ehdottomana vaatiman lain eli Mooseksen kautta ilmoitetut käskyt. Saamme Jumalan armon Kristuksen sovitustyönä kohdallemme ilman tekoja. Me kykenemme uskomaan ja pääsemme kerran taivaan kotiin yksin armosta, ilman yhdenkään säännön noudattamisen ansiota. "Armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette tekojen kautta" (Ef.2:8-9). "Missä synti on suureksi tullut, siinä armo on tullut ylenpalttiseksi", Room 5:20.
Tästä on selkeä ja yksityiskohtainen opillinen erittely Raamatun kohtineen myös Augsburgin tunnustuksen selitysosassa (Augsbrugin tunnustuksen puolustus)."Toisin sanoen Jumalan laupeus on avarampi kuin synti. - - Näin ollen me saamme sen yksin uskosta, jos kohta sitä seuraakin lain täyttäminen, kun Pyhä Henki on lahjaksi saatu."
3. Meitä velvoittaa kilvoitteluun ylimpänä rakkauden käsky: Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi ja koko sielustasi, koko voimallasi ja koko ymmärrykselläsi, ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.
Jumala vaatii meiltä tätä. Koska olemme langenneita, lihaa ja verta, tämänkin lain täyttämisessä epäonnistumme, heikkous ja turmelus tapaa, mutta siinä meidän on joka päivä kilvoiteltava. Johannes opettaa 1. kirjeessään: (1 Joh.4:19): "Me rakastamme, sillä hän on ensin rakastanut meitä." Usko käy edellä ja lähimmäisenrakkaus seuraa sitä.
Itse usko on jo sekin Jumalan lahja, ei ihmisen omaa työtä.
Erityisen havainnollisesti rakkauden käskyn velvoittavuus kirkastetaan Jeesuksen vertauksessa laupiaasta samarialaisesta.
Juutalaisten pyhiä tekstejä ja sääntöjä hyvin tunteva lainopettaja halusi panna Jeesuksen tiedot ja näkemyksen koetukselle.
Hän kysyi: "Opettaja, mitä minun pitää tehdä, jotta saisin omakseni iankaikkisen elämän?"
Jeesus sanoi hänelle: "Mitä laissa sanotaan? Mitä sinä itse sieltä luet?"
Mies vastasi: "Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi ja koko sielustasi, koko voimallasi ja koko ymmärrykselläsi, ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi."
Jeesus sanoi: "Oikein vastasit. Tee näin, niin saat elää."
Mies tahtoi osoittaa, että hän noudatti lakia, ja jatkoi: "Kuka sitten on minun lähimmäiseni?"
Jeesus vastasi hänelle näin: "Eräs mies oli matkalla Jerusalemista Jerikoon, kun rosvojoukko yllätti hänet. Rosvot veivät häneltä vaatteetkin päältä ja pieksivät hänet verille. Sitten he lähtivät tiehensä ja jättivät hänet henkihieveriin. Samaa tietä sattui tulemaan pappi, mutta miehen nähdessään hän väisti ja meni ohi. Samoin teki paikalle osunut leeviläinen: kun hän näki miehen, hänkin väisti ja meni ohi. "Mutta sitten tuli samaa tietä muuan samarialainen. Kun hän saapui paikalle ja näki miehen, hänen tuli tätä sääli. Hän meni miehen luo, valeli tämän haavoihin öljyä ja viiniä ja sitoi ne. Sitten hän nosti miehen juhtansa selkään, vei hänet majataloon ja piti hänestä huolta. Seuraavana aamuna hän otti kukkarostaan kaksi denaaria, antoi ne majatalon isännälle ja sanoi: 'Hoida häntä. Jos sinulle koituu enemmän kuluja, minä korvaan ne, kun tulen takaisin.' Seuraavana aamuna hän otti kukkarostaan kaksi denaaria, antoi ne majatalon isännälle ja sanoi: 'Hoida häntä. Jos sinulle koituu enemmän kuluja, minä korvaan ne, kun tulen takaisin.' Kuka näistä kolmesta sinun mielestäsi oli ryöstetyn miehen lähimmäinen?" Lainopettaja vastasi: "Se, joka osoitti hänelle laupeutta."
Jeesus sanoi: "Mene ja tee sinä samoin." (Luuk 10:25-37.)
Meille, rakkaat kristityt, ei ole annettu muuta sääntöä kuin tämä, lähimmäisenrakkauden sääntö. Se on ehdottoman velvoittava. Emme kuitenkaan kykene sitäkään täyttämään.
Me olemme uskomassa ja pääsemme kerran taivaan kotiin yksin armosta, ilman yhdenkään säännön noudattamisen ansiota, uskon kautta. Pelastusta ei ole tekojen, normien eikä yhteisön sääntöjen kautta.
Kyllä yhteisön merkitystä ei voida vähätellä.
Esim. Pietari tässä kuului uskovien yhteisöön jonka valtuuttamana hän sitten saarnasi uudenliiton alkutaipaleilla muillekin kuin Juutalaisille. Hänet oli siis tästä yhteisöstä valittu saarnamies, koeteltu ja nähty "sääntöjen" noudattajaksi havaittu.
Ap.t 15:7 Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitten teki teidän keskuudessanne sen valinnan, että pakanat minun suustani saisivat kuulla evankeliumin sanan ja tulisivat uskoon.
---------------------------------------------
Tässäpä kysymys, ketkä veljet. Mistä me raapaisemme nämä veljet jotka auttavat minua rikkomuksessani. Kuka minua ojentaisi lankeemuksen hetkellä. Kuka minut tuntee ja kuka on se laupias samarialainen joka lääkitsee minua syntihaavoitettua armolla ja totuudella.
Gal 6:1 Veljet, jos joku tavataan jostakin rikkomuksesta, niin ojentakaa te, hengelliset, häntä sävyisyyden hengessä; ja ole varuillasi, ettet sinäkin joutuisi kiusaukseen.
---------------------------------------------
Tässä yhteisössä on meille esimerkkejä, matkamiehiä ja me tunnemme toisemme.
Fil 3:17 Olkaa minun seuraajiani, veljet, ja katselkaa niitä, jotka näin vaeltavat, niinkuin me olemme teille esikuvana.
------------------------------------------------
Me tarvitsemme niinkuin ennenkin on tarvittu paimenia ja jopa johtajia.
1Tess 5:12 Mutta me pyydämme teitä, veljet, antamaan tunnustuksenne niille, jotka tekevät työtä teidän keskuudessanne ja ovat teidän johtajanne Herrassa ja neuvovat teitä,
------------------------------------------------
Vielä epäilyksistä.
Jaak 1:6 Mutta anokoon uskossa, ollenkaan epäilemättä; sillä joka epäilee, on meren aallon kaltainen, jota tuuli ajaa ja heittelee
Jaak 3:17 Mutta ylhäältä tuleva viisaus on ensiksikin puhdas, sitten rauhaisa, lempeä, taipuisa, täynnä laupeutta ja hyviä hedelmiä, se ei epäile, ei teeskentele.
-------------------------------------------------
Uskon lahjan voi saada vain armosta mutta uskon hedelmät panevat ihmisen liikkeelle.
Ef 2:8 Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta - se on Jumalan lahja -
Jaak 2:20 Mutta tahdotko tietää, sinä turha ihminen, että usko ilman tekoja on voimaton
Jaak 2:26 Sillä niinkuin ruumis ilman henkeä on kuollut, niin myös usko ilman tekoja on kuollut.
-------------------------------------------------
Ja tässä syy miksi meidän innokkuutemme erilaisiin "väittelyihin" on huonosti motivoitunutta
Room 16:17 Mutta minä kehoitan teitä, veljet, pitämään silmällä niitä, jotka saavat aikaan erimielisyyttä ja pahennusta vastoin sitä oppia, jonka te olette saaneet; vetäytykää pois heistä.
2Tess 3:6 Mutta Herran Jeesuksen Kristuksen nimessä me käskemme teitä, veljet, vetäytymään pois jokaisesta veljestä, joka vaeltaa kurittomasti eikä sen opetuksen mukaan, jonka olette meiltä saaneet.
Nämäkin raamatunlauseet voit helposti heittää vain olkasi yli ja aloittaa taas itsestäänselvien "latteuksien" toistamista.
Usko on parhaimmillaan hyvin yksinkertaista, se on niin helppoa ettei tyhmäkään siltä tieltä eksy.
Sananl 14:6 Pilkkaaja etsii viisautta turhaan, mutta ymmärtäväisen on tietoa helppo saada.
Jer 18:12 Mutta he vastaavat: "Se on turhaa! Sillä me vaellamme omien neuvojemme mukaan, ja me teemme kukin oman pahan sydämensä paatumuksen mukaan.""
Usko sokeasti, mutta lue Raamattuasi silmät auki ja kaikki aistit herkkänä, rukoile ja kyseenalaista - siis se, mitä sinulle ihmiset ylhäältä sanelevat.
Sillä myönnettävä on sinunkin, ettei tämä yhteisösi ole pyhä näissä maanpäällisissä toimissaan. Jatkuvasti pitää jokaisen kristityn osallistua uskonpuhdistukseen. Tämä oli keskeinen Lutherin periaate uskonpuhdistuksessa! Nyt ollaan siitäkin jo jouduttu hakoteille, kun ihmisten raamatuntuntemus on seurapuheitten ja vakinntuneitten selitysmallien varassa!
Oli ilo lukea. Kirjoitat kielellä, jota minäkin ymmärrän. Lisää tällaista. :-)
Olipa mukava lukea kirjoituksesi ja sen synnyttämää keskustelua.
Epäilyksistä puhuttaessa ei yleensä eritellä, mitä epäillään. Ymmärtääkseni vl-saarnoissa useimmiten tarkoitetaan sitä, että ihminen epäilee Jumalan armon riittävyyttä oman syntisyytensä tuntiessaan. Tällaiset epäilykset onkin syytä jättää ja pyytää voimaa siihen, että jaksaisi uskoa kuin lapsi.
Mielestäni epäileminen ja valvominen liittyvät toisiinsa. Se, että ottaa todesta mieleen nousevat kysymykset=epäilykset, kertoo hereillä olemisesta. Epäileminen taas kertoo siitä, että luottamus johonkin kohteeseen horjuu: oman vaelluksen onnistumiseen, Raamatun ristiriitaisiin tulkintoihin tai hiljaisesti hyväksyttyihin ajattelu- ja toimintatapoihin. Luottamus ei palaa vaikenemalla vaan keskustellen. Siksi on tärkeää kuunnella omia, mutta myös toisten ajatuksia; olenko minä oikealla tiellä, olemmeko me oikealla tiellä?
Tällaisia ajatuksia pitkän työpäivän jälkeen väsyneenä. :-)
Kyllä se mieltä välillä eppäilyttää että onpiko sitä tämmönen tavallinen tallaaja ollenkaan taivaskelponen -pitäs olla ihtessään parempi mut kun ei ole (epäilys nro 1.) No lähtee ainakin itsestä liikenteeseen tuo epäilys.
Epäilen että josko kuitenkin nuo buddhan kasvatit pääseeki taivaaseen että turhaako minä tässä mietin tätä, pääseekö ne muutkin kuitenkin (epäilys nro 2.) Epäilee että tämä ei ole ainoa oikea usko, epäuskoa.
Eppäilen että nuo muut ei usko kuten minä (epäilys nro 3.) Kahtelee liian kirkkaalla silimällä muiden vikoja, rupiaa seurakunta näyttämään huonolta ja nuhjuiselta -vikoo seurakuntaa.
Epäilen, että kun tuo toinen teki väärin -omia silmiäni, enkä kehtaa sanoa että kuulehan veli ja rakas sisar, mites se oikein on? (epäilys nro 4.) Pitäisi ojentaa siveyden hengessä kanssapalvelijaa olipa se sitten Vulgata tahi joku muu ja uskaltaa sanoa ettei aseta pehmityksiä kainaloiden alle. Niin se on -on niitä eppäilyksiä. Monenlaisia. Kaikki saapi kuitenkin uskoa anteeksi aivan armosta. Ja armokin kun ollaan saatu armosta.
/Epäilen että josko kuitenkin nuo buddhan kasvatit pääseeki taivaaseen että turhaako minä tässä mietin tätä, pääseekö ne muutkin kuitenkin /
Mistä haittaa siitä on jos siellä muitakin on?
-nimittäin jos on synnit uskonut anteeksi täällä ajassa Jeesuksen nimessä ja veressä, niin se on siinä. Olipa Intiasta tahi Phuketista.
Haittaisiko sinua, jos ei olisikaan noilla sanoilla julistettu synninpäästö taivaassa vastaantulijalle?
Mitä se meille kuuluu murehtia, ketä muita Jumala sinne ottaa, ei kai se ole epäilys vaan toivomus, että muutkin pääsee? Ja että itsekin...!
Tai kiusaushan se voi olla, ettei olekaan lempilapsi, tai ainokainen? Eri kuin epäilys?