Näennäisesti hyvää peliä, mutta mailat väärässä paikassa

Eilen oli hyvä aloitus TPS:ää vastaan, mutta taas oli poikittaista mailaa tai maila vastustajan luistimissa. Näistä tuomitaan jäähyt, koska ne ovat kiellettyjä menetelmiä yrittää pärjätä. On se kumma, kun ei osata pitää mailaa tarpeeksi alhaalla tai muuten kunnolla. Vaikka vastustaja ei saisikaan maalia ylivoimalla, niin oma joukkue ei pääse oman jäähyn aikana normaalisti hyökkäämään. Nykyään miehistö on sellainen, että sillä ei juuri alivoimamaalejakaan tule. Siksi kannattaa pysyä kaukalossa ja pelata rehdisti, mutta kovaa. Täytyisi muistaa, että syötöt pitää mennä perille, ei mitää löysiä tyttösyöttäja, kunnon syötöt käyttöön. Omia maalipisteitä ei kannata ajatella pelin aikana, vaan kannattaa käyttää kiekkoa myös kaverilla ahkerasti. Ja jos syöttö on hyvä, niin se voi olla maaliin johtava syöttö ja siitäkin saa pisteen tehotilastoon.
Kohta JYP on sarjataulukossa sijalla, josta ei voi kuin päästä ylös päin! Ajatelkaa positiivisesti! Muistakaa kuitenkin, että peli päättyy vasta, kun tunnin pelin jälken tuomarin pilli soi.
074
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Eilen oli hyvä aloitus TPS:ää vastaan, mutta taas oli poikittaista mailaa tai maila vastustajan luistimissa. Näistä tuomitaan jäähyt, koska ne ovat kiellettyjä menetelmiä yrittää pärjätä. On se kumma, kun ei osata pitää mailaa tarpeeksi alhaalla tai muuten kunnolla. Vaikka vastustaja ei saisikaan maalia ylivoimalla, niin oma joukkue ei pääse oman jäähyn aikana normaalisti hyökkäämään. Nykyään miehistö on sellainen, että sillä ei juuri alivoimamaalejakaan tule. Siksi kannattaa pysyä kaukalossa ja pelata rehdisti, mutta kovaa. Täytyisi muistaa, että syötöt pitää mennä perille, ei mitää löysiä tyttösyöttäja, kunnon syötöt käyttöön. Omia maalipisteitä ei kannata ajatella pelin aikana, vaan kannattaa käyttää kiekkoa myös kaverilla ahkerasti. Ja jos syöttö on hyvä, niin se voi olla maaliin johtava syöttö ja siitäkin saa pisteen tehotilastoon.
Kohta JYP on sarjataulukossa sijalla, josta ei voi kuin päästä ylös päin! Ajatelkaa positiivisesti! Muistakaa kuitenkin, että peli päättyy vasta, kun tunnin pelin jälken tuomarin pilli soi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu