Taas se näyttää alkaneen. Harmistuin siitä jo 5 vuotta sitten. Miksi presidenttipelin päähuomio näyttää aina kerta toisensa jälkeen keskittyvän täysin sivullisiin, eipolittisiin seikkoihin.
Vuoden 2000 presidentinvaaleja edeltäneen kampanjan päähuomio suuntautui varsin usein presidenttiehdokkaiden henkilökohtaiseen elämään ja heidän persoonaan. Muistamme kuinka Tarja Halosen avosuhdetta ja aviotonta lasta käytettiin lyömäaseena hänen imagonsa murskaamiseksi. Samoin Esko Ahon perhe-elämä nostettiin julkisen riepottelun kohteeksi. Puhuttiin kännykkäisästä ja jopa huonosta perheenisästä. Myös ehdokkaiden kaukaisella menneisyydellä näytti olevan enemmän merkitystä kuin heidän sen hetkisellä polittisella asemallaan. Joissakin äärimmäisissä tapauksissa puututtiin jopa ehdokkaiden ulkonäköön.
Ehdokkaita vertailtiin julkisesti pääasiassa vain heidän henkilökohtaisen elämänsä ratkaisuilla ja sosiaalisen aseman perusteella. Mitkä olivatkaan Ahon ja Halosen polittisten linjausten merkittävimmät erot, joiden perusteella tuolloin teimme äänestyspäätöksemme?
Seuraaviin presidentinvaaleihin on vielä lähes vuosi aikaa, mutta jo nyt ovat nuo harmilliset ennusmerkit ilmassa. Iltapäivälehdet ovat aloittaneet kampanjansa, jolla keskustan mahdollisen ehdokkaan, pääministeri Matti Vanhasen uskottavuutta yritetään nakertaa perhe-elämään ja avioeroon liittyvällä mustamaalaamisella. Myös Sauli Niinistö on jo saanut esimakua tulevasta vaalikampanjasta. Julkisuudessa on pohdittu, voiko näin kovat elämänarvot omaava mies olla ehdolla presidentinvaaleissa. Mutta mitä todella tiedämme Vanhasen ja Niinistön elämänarvoista ja kuinka merkityksellisiä muun muassa perheeseen ja elämäntyyliin liittyvät arvot loppujenlopuksi edes ovat presidentin tehtävän hoidossa.
Kuten jo edellä mainitsin, vaaleihin on aikaa vielä lähes vuosi. Täysin epäpoliittinen kampanja on kuitenkin jo nyt täydessä vauhdissa. Aika näyttää millä perusteilla saamme vuorostaan ensi vuonna valita maallemme uuden presidentin, sillä onhan tunnettua, että politiikka ei juurikaan kiinnosta ihmisiä.
Taidan olla niitä harvoja suomalaisia, jotka todella kaipaavat reipasta poliittisiin linjaeroihin sekä esimerkiksi yhteiskunnallisiin visioihin ja kansainvälisiin suhteisiin keskittyvää vaalikampanjaa. Toki on myönnettävä että presidentin kaventuneet valtaoikeudet luovat myös vaalikeskusteluun omat rajoitteensa. Vertailisin presidenttiehdokkaita keskenään kuitenkin paljon mieluummin edellämainittujen seikkojen varjossa, kuin pähkäilisin taas kerran; kenenköhän imago on mediassa saatu näyttämään vetovoimaisimmalta.

Vastaukset 3
Vanhimmat
"Kansalla on oikeus tietää mistä siellä on oikein tapahtunut. Pääministeri salailee toimiaan ja koetaa vaieta tapahtuneista."
Wiljami
kaikkien onneksi edes Irak-politiikasta. Kuka olisikaan halunnut kuulla Lipposen perhearvoista;))))))
ei len varoitti sanoessaan:
"Tapa jolla Niinistö tuotiin julkisuuteen, ei Lipposen mielestä jättänyt mitään arvailujen varaan siitä, että kokoomus panostaa kokonaan henkilövaaliin ja imagokilpailuun."
Olisiko Kokoomuksen jo alusta lähtien vaihdettava suuntaa. Kokoomuksella onkin nyt varsin suuri vastuu siinä minkälainen kampanjasta tulee. Onhan se lähtenyt etuajassa jo aloittelemaan kampanjaa.