Linnan juhlat - kuinka selvitä

Tänä vuonna ei kameroida itsenäisyyspäivän linnan juhlia. Emme näe, kuinka Jari A puolisonsa Keijo Veen kanssa on asettunut vastaanottamaan ja kättelemään vieraita.
Kuinka liivijengiläiset adjutantteineen ovat kunnia-asennoissa seini vierillä pitkin kongi käytäviä. Kuinka myllypurolaiset leipäjonolaiset vähäosaisina, vapisevina ja krapuloissaan saapuvat linnaan sovittamaan sakon muuntorangaistus tuomioitaan Jarin ja Keijon hymyillessä ylimielisinä.
Niin paljon jää näkemättä - kuinka selviät?
34<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 34

Vanhimmat

On luvattu tasokasta ohjelmaa linnanjuhlien sijaan. Voipi olla antoisampi kuin ennen. Ehkä pyydän pari vanhaa tyyppiä seuraksi, että saa jakaa kokemuksia. Odotan nyt ohjelmalta enemmän kuin muina vuosina. Tänne palstalle sitten sukellan kommentoimaan, jännää... Ennustan hyvää musiikkia ja ruonoutta.

Äänestä

Aivan loistavasti selviän kun ei ne kekkerit ole ennenkään kiinnostaneet niin paljoa että olisin vasiten niitä telkkarista katsonut. On ollut parempaakin tekemistä ja on edelleen.



vn

Äänestä

Tarvitsemme ehdottamasti virtuaalit linnanjuhlat. Jokainen kutsuttu tekee instaan omat sivut, jossa laitta juhlapuvun päälle ja kävelee olkkarissa edestakaisin, jotta nähdään, kuinka pitkä laahus on hankittu. Miehille vapaamuurarien virkapuku tavalliseen tapaan ja heidät voi laittaa astelemaan akkansa rinnalla tai pari askelta jäljessä, kuten nykyään miehen paikka on.

Äänestä
  • Minä laahustaisin turkoosissa kylpytakissani mahdollisesti reidet ja riparit vilkkuen tukka kuin jöröjukka. Tulisiko instaan estoja?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Minä laahustaisin turkoosissa kylpytakissani mahdollisesti reidet ja riparit vilkkuen tukka kuin jöröjukka. Tulisiko instaan estoja?

    Mikä on ripari muu kuin rippikoululeiri? Se ei oikein sovi juttuun.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mikä on ripari muu kuin rippikoululeiri? Se ei oikein sovi juttuun.

    Sangen laajan työelämä historiani vuoksi voisin selventää yhtä riparia.
    Esimerkiksi maalaustöissä, vaikkapa peltikaton maalaus, jos on jäänyt maalaamattomia pikku kohtia tyyliin 5 x 5 cm tai 2 x 10 cm soiro, niitäkin sanotaan ripareiksi. "Hei tuonne on jäänyt ripari, ja tuohon ja tuohon" jne.

    Äänestä

Muumimamma ja afro mara kutsui linnaan ehkä hiukan liikaa silmäätekeviä, kun olivat siellä kuin sillit suolassa??

Äänestä
  • ei kiinnosta linnan juhlat, naurettavia pukunäyttelyitä huh

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ei kiinnosta linnan juhlat, naurettavia pukunäyttelyitä huh

    Minusta on hyvä, että perinteissä on joskus poikkeamia vaikka nyt shit koronan takia.
    Yleensä tulee kättelyt katsottua ja Rintalat.
    Ja haastattelut.
    Beng

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Minusta on hyvä, että perinteissä on joskus poikkeamia vaikka nyt shit koronan takia.
    Yleensä tulee kättelyt katsottua ja Rintalat.
    Ja haastattelut.
    Beng

    Minä luen vain lehtiä - jälkikäteen; "linnan upein nainen" - "linnan asu antavin nainen" - "linnan illan pari" - "tätä et nähnyt teeveestä" - "veteraani sai Saulinkin itkemään" - "Jenni räjäytti potin" - "Jatkoilla tapahtui" - "Poliisi puuttui väen paljouteen" - "Linnan herkut veivät päätkin mennessään"

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Minä luen vain lehtiä - jälkikäteen; "linnan upein nainen" - "linnan asu antavin nainen" - "linnan illan pari" - "tätä et nähnyt teeveestä" - "veteraani sai Saulinkin itkemään" - "Jenni räjäytti potin" - "Jatkoilla tapahtui" - "Poliisi puuttui väen paljouteen" - "Linnan herkut veivät päätkin mennessään"

    Minulla on kaihileikkaus 7.12. Toivottavasti leikkaavan lääkärin käsi ei vapise!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Minulla on kaihileikkaus 7.12. Toivottavasti leikkaavan lääkärin käsi ei vapise!

    Toivotaan, että hän on selvinpäin 6.12 päivän jäljiltä.
    Ei ainakaan krapulassa. Tai on ottanut ainakin parantavat tömpsyt, niin käsi vakaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ei kiinnosta linnan juhlat, naurettavia pukunäyttelyitä huh

    Niinpä. Ihan sama mitä vaatteita jotkut pitävät.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niinpä. Ihan sama mitä vaatteita jotkut pitävät.

    Minä pidän vaatteita jotka ensimmäisenä kaapista löydän.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Minä pidän vaatteita jotka ensimmäisenä kaapista löydän.

    Minulla sama asia. Enimmäkseen arkivaatteita kesä- ja talvikäyttöön.
    Nappailen henkareista siitä vaan. Välillä huvittaa kun samat vaatteet keulii pesun jälkeen kuukaudesta toiseen, niin on kuin en vaihtaisi vaatteita ollenkaan. Niinpä välillä otan keskemmältä vaatetankoa, että olen uudistuneen näköinen. Jos vaikka joku mummeli sanoisi, "kato uusi paita" (vuodelta 2010 mutta eihän sitä muut tiedä).
    Sitten on yksi ja sama B/C mallin puku paitoineen ja krakoineen häihin ja hautajaisiin, ollut viitisentoista vuotta, kun ei tuo paino halua nousta eikä laskea. Hyvä niin.

    Äänestä

Minulla on iltapuku 90-luvulta vaatekaapin ylähyllylle löysästi paiskattuna, on rypistymätöntä kangasta, liian pitkä henkarikaappiin, samanlainen kuin Marita Taavitsaisella oli kerran esiintyessään konsertissa. Pikku putiikista ostettu, joten tiedän missä hän on ainakin kerran käynyt. Mitä jos pukisin sen. Ja on klitterikorkkarit, nuoremmat, kyllä niillä tunnin tepastelee, sitten alkaa lenkkarijalkoja kivistää. Mistä tietää vaikka mies tykkäisi. Kun ei ole nyt juhlia ollut, voisi itse järjestää.

Äänestä
  • Tottakai sä laittaudut tuohon pukuun. Laitat tutuille kuvia.
    Kotisihan on linnasi.
    Beng

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tottakai sä laittaudut tuohon pukuun. Laitat tutuille kuvia.
    Kotisihan on linnasi.
    Beng

    Ja kuvia on laitettava tänne palstallekin. Muuten emme tahdo uskoa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja kuvia on laitettava tänne palstallekin. Muuten emme tahdo uskoa.

    Voiko palstalle laittaa kuvia ?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Voiko palstalle laittaa kuvia ?

    Jos rekkautuu, voi laittaa kuvan profiiliin. Voihan siitä jättää kasvot pois.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jos rekkautuu, voi laittaa kuvan profiiliin. Voihan siitä jättää kasvot pois.

    Voiko laittaa ylimääräisiä kuvia, vai vain profiilikuvan?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Voiko laittaa ylimääräisiä kuvia, vai vain profiilikuvan?

    Enpä tiedä, onko lisäkuvien mahdollisuus, kun en ole rekisteröity.

    Äänestä

Saahan nähdä missä anarkisti-vasemmistolaiset alkavat riehumaan tänä vuonna?
Ikkunoita ja infraa särkyy taas kymmenien tuhansien edestä, poliisia lyödään kuin "vierasta sikaa" ja heitetään paukkupommeja..

Ja huvittavinta on, että "äärioikeistolaisia" pidetään uhkana..

Äänestä
  • Eiköhän terroristit ole enemmän niitä suvakkeja jotka istuu keskelle katua tukkien väylät joka suuntaan ja sitten niitä kaasutetaan mikä on ihan oikein. Oikeampaa olisi vetää pampuilla päälakeen.
    Mutta ei pelkoa. Eikös tänä vuonna kaikki tapahdu virtuaalisesti ja joukko tapahtumat kielletty. Tuskin mielenosoittajatkaan lähtee liikkeelle, kun ei ole kohdetta johon näyttää pahan mielensä.

    Äänestä

Ei liene monellakaan kokemusta linnan juhlista, vaan todennäköisemmin putkan juhlista...

Äänestä
  • Minulla ei, entä sinulla.
    Beng
    Haa. Ei tarvitse laulaa "Linnoissa....." Mari Palo laulaa sen aika veikeästikin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Minulla ei, entä sinulla.
    Beng
    Haa. Ei tarvitse laulaa "Linnoissa....." Mari Palo laulaa sen aika veikeästikin.

    Olenpa ollut lähes kaikissa suomen linnoissa ja Suomenlinnassakin.
    Putkassa olen muuten ollut pari kertaa. Ensin esiputkassa pari-kolme tuntia mutta olin liian selvinpäin (koska olin selvinpäin) pantavaksi putkaan jonne joutui pari kaveriani. Potkaisivat ulos.
    Toisella kertaa olin pari tuntia ja totesivat, väärä kohde väärä henkilö, vaikka niillä oli oikeakin hallussa. Minua se huvitti suuresti joten kysyin, ettekö voisi keksiä jotakin, että saisin olla siellä kauemmin? Eivät ymmärtäneet huumoria.

    Äänestä

Tampereella ja Hämeenlinnassa pidetään kekkerit tänä vuonna, kun Stadi on saastunut rikkaruohoista!✨🌟⭐💫

Äänestä

Parhaat kekkerit omassa kodissa.
-Really-Really

Äänestä
  • Järkevä asiallinen ratkaisu.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Järkevä asiallinen ratkaisu.

    Kotonahan+tässä+on+pysyttävä+kevääseen,+ennen+kuin+korona+laantuu.No+hah,+suurimman+osan+ajasta+olen+kotona+ilman+koronaakin.Johtuu+pienestä+yksinkertaisesta+syystä;+minä+viihdyn+täällä+koska+olen+laittanut+kodin+kodikseni.+90+%+ihmisistä+ei+oivalla+sitä.+He+ahdistuvat+kun+joutuu+olemaan+kotona+liian+monta+tuntia.

    Äänestä

En yleensäkään ole katsonut telkkarin linnan juhlia alusta loppuun, vaan joitakin kohtia silloin tällöin.

Äänestä

Ei sitten kukaan pysynyt asiassa!
Avauksessa oli vihjekysymys oli Jari Aarnion ja Keijo Vilhusen linnanjuhlista a´la Helsingin vankila.

Äänestä
  • No, etkös ole huomannut, että kirjoitamme, mitä haluamme ja vastaillaan jollain villillä vaistolla jolle kulle.
    Beng

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Tänä vuonna ei kameroida itsenäisyyspäivän linnan juhlia. Emme näe, kuinka Jari A puolisonsa Keijo Veen kanssa on asettunut vastaanottamaan ja kättelemään vieraita.
Kuinka liivijengiläiset adjutantteineen ovat kunnia-asennoissa seini vierillä pitkin kongi käytäviä. Kuinka myllypurolaiset leipäjonolaiset vähäosaisina, vapisevina ja krapuloissaan saapuvat linnaan sovittamaan sakon muuntorangaistus tuomioitaan Jarin ja Keijon hymyillessä ylimielisinä.
Niin paljon jää näkemättä - kuinka selviät?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu