Suomalaiset saivat äärimmäisen harvinaisen oman luokituksen

Anonyymi

Suomalaisten perimä on niin ainutlaatuinen, että maailmanlaajuisissa geenitietokannoissa meidät on irrotettu kokonaan omaksi luokakseen. Suomalaistutkijat ovat olleet jo vuosikymmeniä geenitutkimuksen maailman kärjessä.

Geneettisissä tietokannoissa maailman väestö on jaettu yhdeksään luokkaan: afrikkalaiset, amishit, latinot, eurooppalaiset, askenaasijuutalaiset, itä-aasialaiset, suomalaiset, etelä-aasialaiset ja muut.

Ei luokitella erikseen ruotsalaisia, venäläisiä tai muita suurempiakaan kansallisuuksia. Me olemme perimältään erityinen kansa.

56

172

1Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Vaikka Suomi on pieni maa, suomalaistutkijat ovat olleet geneettisen tutkimuksen kansainvälisessä kärjessä jo vuosikymmeniä.

      ”Meillä on muihin maihin verrattuna tiettyjä etuja, joita tutkijat ovat osanneet hyödyntää. Yksi asia on väestön geneettinen ainutlaatuisuus. Suomalaiset ovat askenaasijuutalaisten tavoin oma pieni väestöryhmänsä, jolla on oma luokka kansainvälisissä geneettisissä tietokannoissa”, Palotie selittää.

      Geneettisissä tietokannoissa maailman väestö on jaettu kahdeksaan luokkaan: afrikkalaiset, latinot, eurooppalaiset poissulkien suomalaiset, askenaasijuutalaiset, itä-aasialaiset, suomalaiset, etelä-aasialaiset ja muut.

      ”Suomea asuttamaan saapui jääkauden jälkeen vain pieni määrä ihmisiä muutamana aaltona. Kun myöhemmin Kustaa Vaasa määräsi Etelä-Savosta suomalaisia muuttamaan itään ja pohjoiseen asuttamaan vähemmän asuttuja alueita, syntyi toinen pullonkaula. Perustajaväestöstä otettiin otokset, jotka siirrettiin pieniin, vain kymmenien perheiden kyliin.”

      Pienissä kylissä mentiin monesti naimisiin naapurin tytön tai pojan kanssa, eikä uutta geneettistä ainesta tullut muualta. Kun perimässä tapahtui jokin harvinainen muutos, se pääsi siirtymään pitkään sukupolvelta toiselle.

    • Anonyymi

      MIssä tämä tutkimus on julkaistu, linkki ?

    • Miten "venäläisiä" voisikaan luokitella, kun siellä on 35-40 % suomalaisperimää, loput siperialaista jakuuttia, kaukasialaisia muslimeita, volgansaksalaisia, aromongoleita, uzbekkeja, tadzikkeja ja muuta vastaavaa vaikka kuinka.

      • Anonyymi

        Eikö ole Suomen natseille vieläkään kerrottu, että KAIKKI slaavit kuuluvat indoeurooppalaisiin kansoihin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikö ole Suomen natseille vieläkään kerrottu, että KAIKKI slaavit kuuluvat indoeurooppalaisiin kansoihin.

        Slaavit olivat proto- indieurooppalaisia finnoarjalaisia ja - ugreja, mm. rus, venedi, rugii..


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikö ole Suomen natseille vieläkään kerrottu, että KAIKKI slaavit kuuluvat indoeurooppalaisiin kansoihin.

        Indoeurooppalaisuus ei ole mikään rotu. Indoeurooppalaisia kieliä puhuu Amerikan mustat ja intiaanitkin


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Indoeurooppalaisuus ei ole mikään rotu. Indoeurooppalaisia kieliä puhuu Amerikan mustat ja intiaanitkin

        ----- Indoeurooppalaisia kieliä puhuu Amerikan mustat ja intiaanitkin------

        Englantia puhuva intiaani puhuu ind.eur.kieltä mutta muutoin intiaanikielillä ei ole mitään tekemistä ind.eur. kielten kanssa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikö ole Suomen natseille vieläkään kerrottu, että KAIKKI slaavit kuuluvat indoeurooppalaisiin kansoihin.

        RYSSÄN-maalla (NEUVOSTOLIITOSSA) olivat tarkkoja kansalaisuudesta!
        Orjakansat pitit tarkkaan erotolella HERRAKANSASTA! (ja pitää edelleenkin)

        Sikäläiseen NL:n "passiin" ... huom ei henkilöllisyystodistuksiin piti merkitä "ikään kuin SE .... "kenen joukossa seisot" !

        Passin kirjoittajalle, sille NL:n viranomaiselle tuli ongelma, kun passin piti merkitä kansalaisuus!
        "Isäni on suomalainen, ja äitini valko-venäläinen", ilmoitti hakija!

        Hetken pohdittuaan omituista vanhemmuutta, keksi viranomainen ratkaisun:
        "No merkitään riville, tähän kohtaan: " Valko-suomalainen."


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Indoeurooppalaisuus ei ole mikään rotu. Indoeurooppalaisia kieliä puhuu Amerikan mustat ja intiaanitkin

        Siperiankalmukille indoeurooppalaisuus on rotu. Siperialainen ei voi käsittää, että suomenheimolaiset finnoarjalaiset vaihtoivat kieltään Euroopassa kuuluen nyt indoeurooppalaiseen kielikuntaan, mutta ollen edelleen geneettisesti aryan, kuten tietysti alkuperäiset suomalaisetkin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        RYSSÄN-maalla (NEUVOSTOLIITOSSA) olivat tarkkoja kansalaisuudesta!
        Orjakansat pitit tarkkaan erotolella HERRAKANSASTA! (ja pitää edelleenkin)

        Sikäläiseen NL:n "passiin" ... huom ei henkilöllisyystodistuksiin piti merkitä "ikään kuin SE .... "kenen joukossa seisot" !

        Passin kirjoittajalle, sille NL:n viranomaiselle tuli ongelma, kun passin piti merkitä kansalaisuus!
        "Isäni on suomalainen, ja äitini valko-venäläinen", ilmoitti hakija!

        Hetken pohdittuaan omituista vanhemmuutta, keksi viranomainen ratkaisun:
        "No merkitään riville, tähän kohtaan: " Valko-suomalainen."

        Eikö NL ollut liittovaltio kuten USA:kin, joskin osavaltioiden valta oli siellä alisteinen yhteiselle kommunistisen puolueen vallalle Siksi tietysti passeissa oli sen valtion kansallaisuus, jonka kansalainen henkilö varsinaisesti oli.

        Se on sitten eri asia, että ilman mitään valtioliittoa tai liittovaltiotakin Pohjoismaiden välillä sai liikkua paljon vapaammin jo 1950-luvulla ja Yhdysvaltiojen liittovaltioiden välillä liikkuminen on kai ollut vapaata aina, kuten lienee ollut ja on Saksassakin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siperiankalmukille indoeurooppalaisuus on rotu. Siperialainen ei voi käsittää, että suomenheimolaiset finnoarjalaiset vaihtoivat kieltään Euroopassa kuuluen nyt indoeurooppalaiseen kielikuntaan, mutta ollen edelleen geneettisesti aryan, kuten tietysti alkuperäiset suomalaisetkin.

        Pelkurit, surkimukset ja raukat. Ilmanko ovat vaikeuksissa rokonankin kanssa. Me sentään käytiin oikea kielitaistelu.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pelkurit, surkimukset ja raukat. Ilmanko ovat vaikeuksissa rokonankin kanssa. Me sentään käytiin oikea kielitaistelu.

        Voitettiin kielitaistelu ehkä, mutta hävittiin rotu lähes täysin.


    • Anonyymi

      Ei tuo sitä idiootti tarkoita. Se tarkoittaa perustajailmiötä ja geneettistäpullonkaulaa joidenka tuloksena syntyy juuri sinunlaisia ihmisiä. Onhan se tietysti hauskaa miten Suomen äveriästä vain muutama tajuaa edes hakea kumppanin toiselta puolen Suomen. Suomenromaneilla on muistaakseni esimerkiksi geneettistenpullonkaulojen perusteella viisikertaa suurempi riski sairastua johonkin sairauteen kuin romaniserkuilla naapurissa Venäjällä. Venäläiset romanit ovat käyneet lisääntymässä sukujen ulkopuolella.

    • Anonyymi

      Ei tuo sitä tarkoita. Perustajavaikutuksessa tietty suomalaisten, baskien, saamelaisten, suomenromanien, suomenjuutalaisten, suomentataarien, joidenkin suomenruotsalaisten ja sardinialaisten tapainen väestö on saanut alkunsa yhdestä tai kymmenestä naaraasta. Venäläisillä geenipooli on huomattavasti laajempi, koska ovat mongoolien ja muiden slaavilaisten kansojen jyystämiä maustettuna pienellä ripauksella juutalaisuutta, saamelaisuutta ja suomensukuisuutta.

    • Anonyymi

      Kerran tuli TV:stä vanha dokumenttielokuva missä esiteltiin samanlaista sukurutsasta syntynyttä erityisyyttä Espanjan peräkylissä: eli perinnöllisiä epämuodostumia, vajaaälyisyyttä, ja muita hienoja erityisominaisuuksia.

      • Anonyymi

        Sinustahan tuon huomaa mihin pienellä väestöllä vuosituhansien aikana lisääntyminen vaikeissa olosuhteissa on johtanut.


    • Anonyymi

      Ruotsalaisten rotututkijoiden mukaan suomalaiset ovat lyhytkalloisia mongoleja.

      • Anonyymi

        Ruotsalaiset ovat oikeassa.


      • Anonyymi

        Mitään rotututkimusta ei enää tehdä, koska se ei kuulu enää tieteellisen antropologian piiriin. Jätä edelleenkin ne geenit ja kallon tutkailu niille jotka niistä jotain tajuavat.


    • Anonyymi

      Täälläkin suvakit meuhkaa että ei ole mitään suomalaista kansaa tai rotua jolla olisi jonkinlainen erityisoikeus tähän Suomi nimiseen valtioon VAAN kyllä tämän pitää olla kaikkien halukkaiden saatavilla!

      Mitäs suvakit tähän tutkimukseen sanoo?

      • Anonyymi

        Rasisteille tiedoksi:

        Suvaitsen, siis olen. Suvakki.


      • Anonyymi

        Ainoastaan sinä olet niin TYHMÄ, että pidät geneettistäpullonkaulaa hyvänä asiana.


    • Anonyymi

      Juu, suomi ei ole osa eurooppaa.
      Nyt vaatimaan maksut takaisin.

      • Anonyymi

        olen suomalainen, on korkeat poskipäät, mistä niihin perimä


      • Anonyymi

        Ainakin maantieteellisesti ja geneettisesti on. Euroopassa on lukuisia muita geneettisiäpullonkauloja. Sinä toki et tajua idioottina sen enempää genetiikasta kuin maantiedosta, historiasta tai antropologiastakaan.


    • Anonyymi

      Onko tuo samalla tautiluokitus joka kertoisi kaiken.

    • Anonyymi

      -----Miten "venäläisiä" voisikaan luokitella, kun siellä on 35-40 % suomalaisperimää,----

      Jos venäläisistä on suom.ugrilaisia jopa yii 50 miljoonaa niin miksi ne ovat hyljänneet oman kielensä vaihtaen sen venäjään ja miksi kutsuvat itseään venäläisiksi ?

    • Anonyymi

      En todellakaan edes haluaisi olla laatikkopäägermaani.

      • Anonyymi

        Ja tästä onkin syytä olla ylpeitä. En edes haluaisi olla laatikkopäägermaani syyllistämässä ihmistä ilmanstonmuutokseen.


      • Anonyymi

        Minä kyllä tykkään kaalilaatikosta ja Venäjän germaanisista hallitsijoista, jotka antoivat autonomian.

        Saksalaisissa taas aivan liikaa arktista hulluutta, muistuttavat jotain Pohjois-suomalaisia. Göthekin on kuin Timo K Mukkaa lukisi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minä kyllä tykkään kaalilaatikosta ja Venäjän germaanisista hallitsijoista, jotka antoivat autonomian.

        Saksalaisissa taas aivan liikaa arktista hulluutta, muistuttavat jotain Pohjois-suomalaisia. Göthekin on kuin Timo K Mukkaa lukisi.

        Vai on se tiskujukka ihan 'Götheä' lukenut, se taitaa kuitenkin olla ainakin suomeksi Goethe.


    • Anonyymi

      Suomalaiset ovat oma erityinen porukka, jolle oman omalaatuisen kielen ja vahvan muinaiskulttuurin lisäksi on kehittynyt erityisen voimakas itsenäisyystahto.

      Vastaavaa kansallista identiteettitaustaa ei löydy sekavista geeni-, kieli- ja kulttuurisotkuisista ja sotaisista naapureistamme.

      Suomen kansa on säästynyt sotien aiheuttamilta totaalisilta katastrofeilta ja ulkopuoliusten kulttuurien väkivaltaisilta alistamisilta. Reunavaltiona olemme joutuneet selviytymään itsenäisesti omin voimin.

      • Anonyymi

        Hölynpölyä. Muilla kansoilla on myös runsaasti erilaisia perinöllisiä sairauksia. Suomalaiset ja juutalaiset kuuluvat maailman tutkituimpien kansojen joukkoon sardinialaisten, baskien ja muiden vastaavien geneettistenpullonkaulojen takia.


    • Anonyymi

      Todennäköisimmin myöhäiskantasuomeen johtaneiden muutosten ydinalue sijaitsi Pohjois-Viron rannikkovyöhykkeellä. Juuri täällä aletaan esiroomalaisella rautakaudella ensimmäisen vuosituhannen jälkipuoliskolla eKr. tavata kivikalmistojen ohella tarhakalmistoja. Tästä innovaatiokeskuksesta kalmistotyyppi levisi muualle Suomenlahden alueelle, myös pohjoiseen (etenkin luoteeseen) ja itään.

      • Anonyymi

        Niin, eli siis rauta- tai jonkun metallikauden myötä. Ilman kunnollista lapiota et hautaa kaiva. Sitten kun on lapio, niin kuka enää jaksaa kasata kiviä tai tuhrata nuotion kanssa kun ruumis vaatii niin korkean lämpötilankin palaakseen kunnolla.

        Metallien käyttö taitaa olla heettiläinen keksintö ja siinä voi olla syy, miksi maanviljelys näyttää levittäytyneen Balkanin kautta. Sen kintereillä lie seurannut maahan hautaaminenkin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin, eli siis rauta- tai jonkun metallikauden myötä. Ilman kunnollista lapiota et hautaa kaiva. Sitten kun on lapio, niin kuka enää jaksaa kasata kiviä tai tuhrata nuotion kanssa kun ruumis vaatii niin korkean lämpötilankin palaakseen kunnolla.

        Metallien käyttö taitaa olla heettiläinen keksintö ja siinä voi olla syy, miksi maanviljelys näyttää levittäytyneen Balkanin kautta. Sen kintereillä lie seurannut maahan hautaaminenkin.

        HEH! Jätä se historia ja arkelogia suosiolla sinua valovuosia viisammille. Ilman kunnollista lapiota et hautaa kaiva!? Typerämpää paskaa saa hakea.


    • Anonyymi

      Suomen pitäisi elvyttää kulttuurisia suhteita suureen veljeskansaamme Mongoliaan sekä Siperian alkuperäiskansoihin jakuuteihin, nenetseihin, mordavalaisiin, hanteihin, manseihin. nganasanseihin sekä tietenkin alkukotiimme Kiinaan.

      • Anonyymi

        Kalmukit yms. 'itäiset' voisivat tosiaan muuttaa Siperiaan täältä.


      • Anonyymi

        Ei hullumpi ajatus.


      • Anonyymi

        Suomalaiset eivät ole geneettisesti mitään sukua mongooleille. Geneettinenpullonkaula tarkoittaa juuri sitä, että suomalaiset ovat melko eristäytynyt joukko maailman kansojen joukossa. Sinusta näemme hyvin mihin tämä isolaatti on johtanut.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kalmukit yms. 'itäiset' voisivat tosiaan muuttaa Siperiaan täältä.

        Miks he omasta maastaan muuttaisivat? Koska sinä idiootti käsket. Kenelläkään Suomessa asuvalla ei Venäjältä tulleita elintasopakolaisia lukuunottamatta ole mitään tekemistä kalmukien kanssa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei hullumpi ajatus.

        Sinun ajatuksia hullumpaa saa hakea. Älä kuitenkaan välitä, geneettinenpullonkaula tuottaa jopa sinuakin tyhmempiä.


    • Anonyymi

      Olemme netseenejä

      • Anonyymi

        Luojan kiitos vain osa someseenejä.


      • Anonyymi

        Ei lähellekään.


    • Anonyymi

      Ylpeys on valitettavaa kaikessa kylmyydessään.

    • Anonyymi

      Totuus suomalaisten erikoislaatuisuudesta ei näy ulottuvan palstan typerysten aivotoimintaan asti.

    • Anonyymi
    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Linkinlyhenyspalvelut voivat auttaa, jos S24 ei hanskaa erikoismerkkejä linkkiosoitteessa:
        http://bot.fi/3h0i


    • Anonyymi

      Myö savolaeset olemme aena tienneet tämän. Siitä johtuen onkin puhuttu oikeesta immeesistä ja sitten muista.

    • Anonyymi

      Niin näistä ryhmistä suomalaiset erottuvat ainutlaatuisena populaationa eristyneisyyden ja geneettisen alkuperänsä ansiosta. Suomen populaatio on peräisin pienestä metsästäjä-keräilijäjoukosta, joka saapui alueelle yli 8 000 vuotta sitten ja on pysynyt sen jälkeen suhteellisen eristyksissä muista populaatioista. Tämä eristäminen on mahdollistanut ainutlaatuisten geneettisten varianttien säilyttämisen ja erillisten geneettisten markkerien kehittymisen suomalaisille.

      Yksi tunnetuimmista suomalaisväestön geneettisistä ominaisuuksista on korkea laktaasipersistenssialleelin esiintymistiheys, jonka ansiosta pystyvät sulattamaan laktoosia aikuisikään asti. Tämä on ainutlaatuinen sopeutuminen, joka todennäköisesti johtui maitotuotteiden kulutuksesta ensisijaisena ravinnonlähteenä alueen ankarassa ilmastossa.

    • Anonyymi

      hurraa, se kuuluisa ja kauan etsitty Puuttuva rengas on siis löytynyt.

    • Anonyymi

      Suomalaisuudella on myös oma tautiluokitus, tiesivätkö kaikki.

    Ketjusta on poistettu 14 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?

      Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin
      Maailman menoa
      264
      9455
    2. IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!

      "IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its
      Maailman menoa
      305
      6638
    3. Verinen koira

      Mikä juttu on tämä Karhumäellä pyörinyt verinen koira? Oliko hyökännyt jonkun kimppuun?
      Imatra
      68
      1594
    4. Mira Luoti, Vain Elämää

      kausi 8. mukana aluksi mm. Terhi Kokkonen ja Mira Luoti. taustalla myös Danny ja Kashmir. paljonko 1+1 olikaan?
      Maailman menoa
      6
      1391
    5. Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa

      Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.
      Maailman menoa
      92
      1225
    6. Faktat kehiin!

      kauanko aiot odottaa kaivattuasi? ja miks?
      Ikävä
      109
      1151
    7. Mira Luoti koki seksivvaltaa sarjan kuvauksissa. Otti hyssyttelyrahat mutta nyt julkistaa asian?

      Kun hyvin tietää että helppo päätellä mikä ohjelma kyseessä. Ja jos koki oikein "väkivaltaa" eli raisk, niin edesvastuut
      Kotimaiset julkkisjuorut
      72
      1023
    8. Mopokeulija

      Poliisit saisivat käydä noukkimassa sinipuseroisen keulijan tuota pikaa. Koulureppu selässä yhdellä pyörälla S-Marketin
      Haapavesi
      40
      852
    9. Sonnisen turha valitus selvästä asiasta !

      Nyt tuli sellainen valitus jossa ei järjen häivää, Sonninen ja koko hallinto munaa itsensä. Hänestä on tulossa pilkunnus
      Ähtäri
      23
      746
    10. MUISTATTEKO SEN?

      Karhean tummansövyisen raastavsn huudon : RYKIKÄÄ! NIITÄ RAATOJA@ RÄKIKÄÄ NIITÄ EAATOJA!btämän paeoni aina toivotti rakk
      Joukkoliikenne
      311
      738
    Aihe