Pääministerin ei tarvitse olla suurimmasta puolueesta

Perustuslaki ei edellytä sitä että hallituksessa on suurin puolue tai että pääministeri nimitetään sen keskuudesta. Asia on puolueiden sovittavissa aivan vapaasti.

Miksi Suomen pitäisi olla valtio, jossa sosiaalidemokraattinen presidentti jatkaa vuosikymmenestä toiseen ja muu valtiollinen mahti ankkuroidaan samaiselle puolueelle, sosiaalidemokraateille, jotka käyttävät apuvoiminaan hyväksi milloin kokoomusta, milloin keskustaa? Ja SDP:lla olisi koko ajan ainoastaan noin 25 prosentin kannatus vaaleissa, kun muiden puolueiden tukijoita olisi noin 75 prosenttia. Tällainen asetelma ei ole kansanvalta vaan silkka hölmölä.

http://keskisuomalainen.protacon.fi/?alue=11&id=39000&threadid=39000&start=&order=
4154
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

varsin epäkorrektia olla kuuntelematta kansan tahtoa. Pidemmän päälle murentaisi demokratian uskottavuutta.

Äänestä
  • Kaikki enemmistöhallitukset ovat kansan tahdon mukaisia.

    Äänestä

  • ja sen tulkinta kirjoitti:

    Kaikki enemmistöhallitukset ovat kansan tahdon mukaisia.

    On kuitenkin ilmeistä, että tulevaisuudessa yhä useimmista eduskuntavaaleista tulee ns. pääministerivaalit. Tähän "sitoutuneena" puolueet eivät uskottavuutensa menettämisen pelossa uskalla lähteä syrjäyttämään vaalivoittajaa pääministerinpaikalta.

    Äänestä

Kun Vasemmistoliitto ja SDP muodostavat neuvottelukartellin, tulee SDPn puheenjohtajasta aina pääministeri. Kun tasavallan presidentin valtaoikeuksia karsitaan, on de facto valtionpäämies aina SDPn puheenjohtaja.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Seuraava pääministeri kirjoitti:

Perustuslaki ei edellytä sitä että hallituksessa on suurin puolue tai että pääministeri nimitetään sen keskuudesta. Asia on puolueiden sovittavissa aivan vapaasti.

Miksi Suomen pitäisi olla valtio, jossa sosiaalidemokraattinen presidentti jatkaa vuosikymmenestä toiseen ja muu valtiollinen mahti ankkuroidaan samaiselle puolueelle, sosiaalidemokraateille, jotka käyttävät apuvoiminaan hyväksi milloin kokoomusta, milloin keskustaa? Ja SDP:lla olisi koko ajan ainoastaan noin 25 prosentin kannatus vaaleissa, kun muiden puolueiden tukijoita olisi noin 75 prosenttia. Tällainen asetelma ei ole kansanvalta vaan silkka hölmölä.

http://keskisuomalainen.protacon.fi/?alue=11&id=39000&threadid=39000&start=&order=

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu