Kepu vihdoin herännyt

Katri Kulmuni lienee sittenkin ollut Kepulle huono puheenjohtaja, koska hänen kaudellaan ei tajuttu kannatuksen kannalta olennaisinta eli sitä, että persut vievät kasvavasti Kepun kannatusta maaseudulla ja Kepukunnissa. Kulmunin aikana pävastuja oli edelleen SDP, vaikka nämä puolueet kisaavat pääosin eri kannattajista. Historiallisesti Kepu on aina menestynyt parhaiten SDPn kaverina. Ajat yhteistyössä Kokoomuksen kanssa ovat olleet Kepulle erityisen tuhoisia. Mutta oppi ei vaan ole mennyt kovaan kalloon.

Sipilä kaiketi ymmärsi persuvaaran ja otti sen vuoksi persut hallitukseen. Temppu olisi onnistunut yli odotusten, elleivät persut olisi hajonneet. Soinin hillotolppapolitiikkaa ja petoksia ei laskettu Halla-ahon synneiksi, koska Halla-aho selkeästi asettui soinilaisuutta vastaan.

Kepun kannatuksen suuri uhka on persujen kasvu. Tämän vaaran koko on alettu Kepussa toden teolla tajuta vasta aivan viime viikkoina. Kun tilaisuus tuli tämän vaaran oivaltaminen näkyi heti rajuna hyökkäyksenä Halla-ahoa vastaan.

Kepun ryhdistäytyminen on helpotus myös demareille. Persujen kannatusta pitäisi saada alas. SDPn on paljon helpompi tehdä hallitusyhteistyötä järkikepujen kuten Saarikon kanssa, kun persuvaara lieventyisi.

11

<50

    Vastaukset 11

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Sosialisti ihmettelee.
      Ihmettele omaa pääministeriä, joka ei ole tilanteiden tasalla.

    • Anonyymi

      Viisikymmentä vuotta on keskustan uni kestänyt. Sinä aikana maaseutu on autioitunut väen karatessa työn perässä isoihin kaupunkeihin.

      • Anonyymi

        Vai onko kepulien omilla kannattajilla alkanut pissa karkailemaan, keski-ikähän on niillä jo kohta seitsemänkympin hujakoilla.


    • Anonyymi

      Kulmunia enemmän Keskustan ja SDP:n suhteiden viileyteen vaikutti Sanna Marin.

      Marinilla näyttää olevan paha taipumus katsoa henkilöä ei asiaa, erityisesti kitkaa on Kokoomuksen suuntaan. Vapaavuori on yksi Marinin inhokeista, josta syystä Helsingissä ei ole pystytty hoitamaan koronaa hallitusti vaan ollaan suomeksi sanottuna kusessa.

      Kulmuni päätyi siis myös noiden Marinin inhokkien listalle jolloin asioiden hoitaminen vaikeutui. Saarikko taas näyttää päässeen Marinin henkilökemia-asteikon parempaan osioon, ja asiatkin hoituu paremmin.

      Marinista tulee mieleen Suomen kaikkien aikojen kehnoin presidentti, jolla oli samankaltaisia toisiin henkilöihin kohdistuneita antipatioita, ja jonka kiukuttelu haittasi pahasti jopa presidentin viran hoitoa.

    • Anonyymi

      Kulmuni istuu puhumassa persutvssä kuin oppositiolainen kuunaan!
      Todellinen maanvaiva!!!
      Voi hyvä ihme Kulmunista tuli sitten Sipilän jatkaja ja Suomen Keskustalle riippakivi, joka pitäisi saada pois pilaamasta puolueen mainetta edelleenkin.
      Kulmuni on järkyttävä hallituksen haukkuja!!!

    • Anonyymi

      Onneksi Annika Saarikko tuli tunaroija Kulmunin lyhyen ja onnettoman puheenjohtajuuden jälkeen keskustapuolueen pelastajaksi.
      Kulmunista ei ole kuin riesaa niin omille kuin muillekin - täysin yhteistyökyvytön ja sammakoita purskuttava todellakin omituinen keskustalainen ... sipilistinen kummajainen.

      • Anonyymi

        Persut on kaupunkilais tallaajien puolue.
        Puheenjohtajana sivari Jussi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Persut on kaupunkilais tallaajien puolue.
        Puheenjohtajana sivari Jussi.

        No johan paskan pökäisit, kyllä PS:n kannatus on vankkaa haja-asutusalueilla maaseudullakin, eivät ihmiset loputtomiin halua olla Afrikan ja Lähi-idän "orjia".

        Haittamaahanmuutto syö omaa oksaamme ja sekoittaa järjestäytyneen yhteiskunnan rakenteita, tämä on itsetuhoisen valtion politiikkaa ja ansaitsee tulla tiensä päähän laillisin keinoin.

        Kepun Vanhanen justiin hermostui Halla-aholle eduskunnassa kun hän otti haittamaahanmuuttoon laitetut valtavat summat puheeksi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Persut on kaupunkilais tallaajien puolue.
        Puheenjohtajana sivari Jussi.

        Kunpa olisikin Agipov. Viitasaaren persereikä juoppoja taitavat kuitenkin rakastaa.


    • Anonyymi

      Aivan, kuinka moni haluaisi nähdä Sipilän kuoleena?

    • Anonyymi

      Iso osa kepun kannattajista ei herää yleensä ennen puoltapäivää, toiset kiljutöhnästä syntyneen kaatokännin, toisen kroonisen sairauden takia.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      109
      2300
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      26
      974
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      902
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    5. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      845
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      568
      835
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      82
      738
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      670
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      30
      627
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      66
      625
    Aihe