Koulukyytiäkö

Anonyymi

Koulutaksin kuljettaja suuteli ja halaili 13-vuotiasta oppilasta – vuosi ehdollista seksuaalisesta hyväksikäytöstä

Koulutaksin kuljettaja on tuomittu vuoden ehdolliseen vankeusrangaistukseen lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä Pohjois-Karjalan käräjäoikeudessa.
Launo Päivätie
20:51

Yli 60-vuotias koulutaksin kuljettaja oli suudellut, halaillut ja kosketellut reisistä kyydissään ollutta 13-vuotiasta oppilasta. Teot olivat tapahtuneet, kun muut koulutaksin kyydissä olleet oppilaat olivat poistuneet autosta.

Taksinkuljettaja ja häntä 48 vuotta nuorempi oppilas olivat lähetelleet toisilleen satoja tekstiviestejä. Taksinkuljettaja oli lisäksi lähettänyt koululaiselle kirjeitä, joissa kehui tämän ulkonäköä, ilmaisi ihastumisensa ja ikävöivänsä tätä. Osa yhteydenpidosta oli tapahtunut myöhään illalla ja yöllä.

Omissa viesteissään taksimiehelle koululainen oli tuonut ilmi samanlaisia tunteitaan vanhempaa ihailijaansa kohtaan.

Vaikka hyväksikäyttö ei edennyt suutelua, halailua ja koskettelua pitemmälle, käräjäoikeus katsoi sen aiheuttaneen herkässä varhaisnuoruuden kehitysvaiheessa olleelle uhrille vakavaa haittaa.

Tehtävässään koulutaksin kuljettaja oli rakentanut erityisen luottamussuhteen kyyditettäväänsä ja saanut tämän romanttisella tavalla kiintymään itseensä.

Vuoden ehdollisen vankeusrangaistuksen lisäksi taksikuski joutuu yhdyskuntapalveluun 30 tunniksi. Korvauksia uhrilleen aiheuttamista mielenterveyden häiriöistä ja kärsimyksestä hän joutuu maksamaan 3 500 euroa. Valtiolle mies määrättiin korvaamaan sekä asianomistajan ja että omat oikeudenkäyntikulunsa, yhteensä vajaat 9 000 euroa.

Samassa jutussa oli syytettynä myös 39-vuotias mies törkeästä kotirauhan rikkomisesta, törkeästä vahingonteosta ja rattijuopumuksesta. Niistä hänet tuomittiin 10 kuukauden ehdolliseen vankeuteen.

Mies oli ajanut humalapäissään yöllä taksikuljettajan kotitalolle, lyönyt kirveellä talon ulko-oveen pyrkien saamaan taksinkuljettajan tulemaan ulos asunnosta. Lisäksi mies oli huutamalla uhannut taksinkuljettajaa väkivallalla ja nimitellyt tätä halventavalla tavalla. Pihalla riehuessaan mies hajotti taksimiehen autosta useita ikkunoita. Yöllinen mellakointi taksimiehen pihalla tuli maksamaan hänelle noin 7 500 euroa.

Alaikäisen asianomistajan suojelemiseksi Pohjois-Karjalan käräjäoikeus käsitteli jutun suljetuin ovin. Tuomiosta annetusta julkisesta selosteesta ei käy ilmi, liittyvätkö jutussa olleet kaksi tapausta toisiinsa, ja jos liittyvät, niin miten.

Myöskään tuomion allekirjoittanut laamanni Tuija Turpeinen ei suostunut avaamaan asiaa Ilta-Sanomille julkista selostetta enempää

0

72

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

        Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
        Maailman menoa
        253
        4567
      2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

        se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
        Maailman menoa
        131
        2993
      3. Miten löydän sinut

        Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
        Ikävä
        41
        2752
      4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

        Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
        Heinola
        74
        1740
      5. Vaikea tilanne

        Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
        Ikävä
        106
        1584
      6. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

        Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
        Maailman menoa
        23
        1475
      7. Milloin kaivatullasi

        .. on nimipäivä?
        Ikävä
        55
        1334
      8. Kehtaisitko näyttäytyä

        kaivattusi seurassa?
        Ikävä
        93
        1245
      9. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

        Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
        Maailman menoa
        206
        1103
      10. Missä kunnassa kaivattusi asuu

        Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
        Ikävä
        48
        1095
      Aihe