Väistämätön on tapahtumassa. Koronan hiljalleen väistyessä haihtuu hiljalleen nyös koronan tarjoama savuverho ja Marinin ja muiden sosialistien kyvyttömyys johtaa maata tulee aina vain selvemmin esiin.
Nyt on kyse enää ainoastaa heidän aiheuttamansa vahingon mittakaavasta. Jos Kepu tulee keväällä järkiinsä, voidaan rehellisen taloudenpidon aikaan palata aiemmin. Muutoin ryyppyjuhlat jatkuvat pidempään ja krapulasta tulee hengenvaarallisen ankara.
Nyt on kyse enää ainoastaa heidän aiheuttamansa vahingon mittakaavasta. Jos Kepu tulee keväällä järkiinsä, voidaan rehellisen taloudenpidon aikaan palata aiemmin. Muutoin ryyppyjuhlat jatkuvat pidempään ja krapulasta tulee hengenvaarallisen ankara.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Marinin haluaa pelastaa maan ja siksi nyt on keskityttävä koronaan eikä höpöteltävä turhia.
Valegalluppeihin ei kannata uskoa.
Sipilän aikana käytännössä järkeistettiin asioita ja samalla alennettiin veroja. Ihmisten ostovoima kasvoi, yritysten kilpailukyky parani ja yritysten tulevaisuuden näkymät oli toiveikkaat. Yrittäjät päättivät palkata 140.000 ihmistä lisää. Se oli hyvän kierre. Kaikki hyötyivät siitä. Sipilän keväänä sote oli valmis otettavaksi käyttöön. Se kaadettiin tekaistuin poliittisin syin. Nyt sitä sotea tarvittaisiin, kun ihmisiä pitäisi hoitaa. ¨
Talous tuli jotakuinkin Sipilän aikana ettei uutta lainaa tarvittu, myös mainittu työllisyys kasvoi yli 140000.
Nyt punavihreän hallituksen aikaan tämä käännettiin ylosalaisin, ja ravistetaan vielä taskut tyhjiksi. Ay-liike teki koijarin työn vähentämällä tylpaikkoja -kokonaisia tehtaita suljetaan lakkojen takia. 6 -minuutista aikaiset sosialistit huusi, että sillä paperitehtaatkin sai loppukaneetin. Varoittivat tehdas omistajat " älkää lakkoilko, menee tehtata alta "
Olisi jo aika päästä liiasta hyysämisestä; vasemmisto täysin siinä epäonnistunut.
Hyysääminen maksaa, ja tekee monista työttömiä, kun ei itse viitsitä enää hakea työtäkään, helpompi olla tuilla. Kuin kehitysapu tuet, josta päältä maiden johtajat ottaa makeaan elämäänsä, sitten lopuilla ihmiset passivoitetaan, EDES ROSKAPUSSEJA EI VIITSITÄ VIELÄ PAIKKAANSA, VAAN HEITETÄÄN PORTAILTA KADULLE.
Ei kannata, että voisi jäädä perustulolle heti, kun koulusta pääsee eläkeikään asti. Ei tämmöinen oikein ole järkevää. Tällainen passivoittaa ja eriarvoistaa.