Ylivieskan asukasluku vain jatkaa kasvuaan. Taitaa olla noin 15300 ihmistä. Ylivieskassa on vetovoimaa. Uskalletaan luottaa huomiseen. Elämä on lahja. Otetaan lähimmäiset huomioon. Rakasta lähimmäistä niin kuin itseäsi. Uskalletaan yrittää ja kuluttaa!
Ylivieskan asukasluku kasvaa
42
1125
Vastaukset
- Anonyymi
Totta. Uusi voimakas kasvu lähtee taas, kun uudet koulut ovat valmiita ja talous lähtenyt tasaantumaan. Nykyinen tilannekaan ei ole asukasluvun kasvua pysäyttänyt, vaan korkeintaan vähän hidastanut. Uusia asuntoja valmistuu edelleen ja tällä hetkellä erityisesti omakotitaloja on rakennettu paljon. Korona-tilanne on varmaan osaltaan myös vaikuttamassa siihen, että ihmiset haluavat asua väljemmillä vesillä, mutta kuitenin palveluiden lähellä. Ylivieska pystyy vastaamaan tähän tarpeeseen hyvin.
- Anonyymi
Minä ainakin olen lähdössä pois. Eihän täällä ole mitään, ruma keskusta, ei kauniita maisemiakaan. Velkaa sitten sitäkin enemmän ja huimaava veroprosentti. Mutta hyvä, jos joku täällä viihtyy ja haluaa asua. Hyvää jatkoa vaan tänne.
- Anonyymi
Samaa mieltä. Itse ei vaan pääse pois ennenkuin lapset muuttaa omilleen ja siihen menee vielä turhan monta vuotta. Sen jälkeen karistan kyllä tämän shitholen pölyt jaloista, lähti vaimo mukaan tai ei.
Edes Oulu ei itseä houkuta, samanlaista kateellista pikkusiuluista tuulipukukansaa kuin täällä maakunnassa, ainoastaan vaan isommassa ympäristössä. Etelän isoihin kaupunkeihin tekee itsellä mieli mennä loppuosa elämästä viettämään. Sentään elämää, sykettä ja ennenkaikkea erilaisia ihmisiä. Tää Ylivieska on niin nähty, masentava paikka kaikinpuolin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Samaa mieltä. Itse ei vaan pääse pois ennenkuin lapset muuttaa omilleen ja siihen menee vielä turhan monta vuotta. Sen jälkeen karistan kyllä tämän shitholen pölyt jaloista, lähti vaimo mukaan tai ei.
Edes Oulu ei itseä houkuta, samanlaista kateellista pikkusiuluista tuulipukukansaa kuin täällä maakunnassa, ainoastaan vaan isommassa ympäristössä. Etelän isoihin kaupunkeihin tekee itsellä mieli mennä loppuosa elämästä viettämään. Sentään elämää, sykettä ja ennenkaikkea erilaisia ihmisiä. Tää Ylivieska on niin nähty, masentava paikka kaikinpuolin.Heh,heh,muuta vaikka helsinkkiin.
Siellä sitä monikulttuurista värinää ja kansainvälisyyttä on.
(sarkasmivaroitus..) - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Samaa mieltä. Itse ei vaan pääse pois ennenkuin lapset muuttaa omilleen ja siihen menee vielä turhan monta vuotta. Sen jälkeen karistan kyllä tämän shitholen pölyt jaloista, lähti vaimo mukaan tai ei.
Edes Oulu ei itseä houkuta, samanlaista kateellista pikkusiuluista tuulipukukansaa kuin täällä maakunnassa, ainoastaan vaan isommassa ympäristössä. Etelän isoihin kaupunkeihin tekee itsellä mieli mennä loppuosa elämästä viettämään. Sentään elämää, sykettä ja ennenkaikkea erilaisia ihmisiä. Tää Ylivieska on niin nähty, masentava paikka kaikinpuolin.No eihän Ylivieska yhtään hassumpi asuinpaikka oo. Sijaintikin ihan hyvä, Oulu ja Kokkola on aika lähellä, jos joskus suuremman kaupungin palveluja/huvituksia tarvitsee , ja kesällä jos muita huvituksia/meritunnelmaa kaipaa niin kalajoen hiekkasärkätkin on suht koht lähellä..
Maisemiltaan mukavan näköistä peltolakeutta, mikäli sellaisesta tykkää, eikä tuo keskusta mielestäni nyt mitenkään ruma oo. Samanlaisia "betonilaatikoita" kuin monissa muissakin kaupungeissa.
Kannattaa tietysti pitää mielessä, että Ylivieskahan on aika nuori kaupunki, ja se tietysti näkyy katukuvassa.
Ylivieskan hyvät puolet kyllä huomaa, kun on esim joitakin vuosikymmeniä asunut muualla.
Mielenkiintoista sinänsä on, että vaikka Ylivieska vähän kasvaakin, niin ympäristökunnat ei. Eli just niinkuin tilastokeskuksen väestö ennuste vuosi sitten ennustikin. Tuskin kovinkaan moni ykaan muuttaa mistään kauempaa, ellei sitten oo esim täältä päin kotoisin oleva paluumuuttaja.
Johonkin 15 000 asukkaan tuntumaan tuo asukasluku pitäisi väestöennusteiden mukaan tuleviksi vuosikymmeniksi sitten jämähtääkin...
Suurinpiirtein kaikki peruspalvelut löytyy ykasta, suurin miinus on mielestäni se, että työtä on aika huonosti tarjolla, kuten tietysti muuallakin päin Suomea just nyt, varsinkin kun esim korona hysteria aikaansaanut laskukauden talouteen.
Ihmiset on pohjimmiltaan samanlaista "tuulipukukansaa" tässä maassa suurinpiirtein joka paikassa, voisi melkein sanoa, että Helsingistä Utsjoelle asti. Ei Ylivieska siinä mielessä mikään poikkeus oo. Noissa esim etelän isommissa kaupungeissa aika suuri osuus asukkaista on kotoisin jostain ihan muualta kuin sieltä.
Aikansa kun asuu jossain esim eteläisemmän suomen isommissa, mielikuvissa ehkä jotenkin "trendikkäämmissä" kaupungeissa, niin huomaa että just samanlaisia "junttejahan" nuo ihmiset on siellä kuin esim Ylivieskassakin...
Jos jotain "mannermaista eleganssia" kaipaa, pitäis luultavasti mennä vähintään johonkin Tukholmaan asti länsinaapuriimme, ja liikkua siellä vain jossain ns. hienostopiireissä.
Mut ihan hieno homma, että ylivieskan asukasluku, ja muukin kehitys vaikuttaa ihan positiiviselta nyt. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No eihän Ylivieska yhtään hassumpi asuinpaikka oo. Sijaintikin ihan hyvä, Oulu ja Kokkola on aika lähellä, jos joskus suuremman kaupungin palveluja/huvituksia tarvitsee , ja kesällä jos muita huvituksia/meritunnelmaa kaipaa niin kalajoen hiekkasärkätkin on suht koht lähellä..
Maisemiltaan mukavan näköistä peltolakeutta, mikäli sellaisesta tykkää, eikä tuo keskusta mielestäni nyt mitenkään ruma oo. Samanlaisia "betonilaatikoita" kuin monissa muissakin kaupungeissa.
Kannattaa tietysti pitää mielessä, että Ylivieskahan on aika nuori kaupunki, ja se tietysti näkyy katukuvassa.
Ylivieskan hyvät puolet kyllä huomaa, kun on esim joitakin vuosikymmeniä asunut muualla.
Mielenkiintoista sinänsä on, että vaikka Ylivieska vähän kasvaakin, niin ympäristökunnat ei. Eli just niinkuin tilastokeskuksen väestö ennuste vuosi sitten ennustikin. Tuskin kovinkaan moni ykaan muuttaa mistään kauempaa, ellei sitten oo esim täältä päin kotoisin oleva paluumuuttaja.
Johonkin 15 000 asukkaan tuntumaan tuo asukasluku pitäisi väestöennusteiden mukaan tuleviksi vuosikymmeniksi sitten jämähtääkin...
Suurinpiirtein kaikki peruspalvelut löytyy ykasta, suurin miinus on mielestäni se, että työtä on aika huonosti tarjolla, kuten tietysti muuallakin päin Suomea just nyt, varsinkin kun esim korona hysteria aikaansaanut laskukauden talouteen.
Ihmiset on pohjimmiltaan samanlaista "tuulipukukansaa" tässä maassa suurinpiirtein joka paikassa, voisi melkein sanoa, että Helsingistä Utsjoelle asti. Ei Ylivieska siinä mielessä mikään poikkeus oo. Noissa esim etelän isommissa kaupungeissa aika suuri osuus asukkaista on kotoisin jostain ihan muualta kuin sieltä.
Aikansa kun asuu jossain esim eteläisemmän suomen isommissa, mielikuvissa ehkä jotenkin "trendikkäämmissä" kaupungeissa, niin huomaa että just samanlaisia "junttejahan" nuo ihmiset on siellä kuin esim Ylivieskassakin...
Jos jotain "mannermaista eleganssia" kaipaa, pitäis luultavasti mennä vähintään johonkin Tukholmaan asti länsinaapuriimme, ja liikkua siellä vain jossain ns. hienostopiireissä.
Mut ihan hieno homma, että ylivieskan asukasluku, ja muukin kehitys vaikuttaa ihan positiiviselta nyt.Tukholmassa ja ruotsissa sitä kansainvälistä etnistä värinää onkin jo kunnolla.Raadot haravoidaan pusikoista päivittäin.
- Anonyymi
Ylivieskan keskusta on pikemminkin kehittynyt parempaan päin. Olen ollut 10-vuotta pois Ylivieskasta ja tänä aikana keskustan ilme on parantunut roisisti. Etenkin joen ranta, meijerin ja Kassisen ranta jne. Aseman seutukin on kaunistunut. Ainut, mikä on ottanu takapakkia on Kasarmialue. Sen on annettu rauhassa tapistua

tapistua=rapistua. perkule näit kirotusvirhepirulaisia!
- Anonyymi
Kohtahan Ylivieskan kassa kumisee taasen tyhjyyttään mutta tokihan se asukasluku noussee pitkälti yli 20 000 kun Haapavesi pakkoliitettään...
- Anonyymi
Ylivieskan vetovoimaan on selkeät syyt, jotka heijastuu myös asukasluvun kasvuna. Täällä uskalletaan rakastua ja perustaa perheitä.
- Anonyymi
Ihmettelen suuresti miten Ylivieskassa on niin vahva kepulaisuus, kunnanvaltuuston paikoista puolet on kepulla kun valtakunnan tasolla vain joka kymmenes edustaa tätä perittyä ajattelusuuntaa. Tässä on myös syy siihen miksi kaupunki on niin velkainen, vuosikausia kaupungin rahat on kannettu kavereiden taskuihin ja kepulaiset urakoitsijat on suu leveässä hymyssä juossut "ossuuspankkiin" viemään kaupungin rahoja tileilleen. Ajatus siitä et kaupungin koko kasvaa mutta kepun valta ei horju suorastaan kauhistuttaa. Tarkoittaako tämä vain sitä, että tänne muuttaa vain näitten kateellisten kepulaisten kavereita, naapuripaikkakunnilta.
Todennäköisesti, ikävä kyllä.- Anonyymi
Olipa hyvä kirjoitus.
- Anonyymi
Kepun ja laestadiolaisten valta kasvaa. Suuri osa väetönkasvusta johtuu syntyvyydestä. Laestadiolaisperheisiin syntyy paljon lapsia jotka sitten myös aiheuttavat paljon kustannuksia, kuten koulu- ja päiväkoti-investoinnit, sosiaali- ja terveyskustannukset jne.. Niin, ettei se väestönkasvu Ylivieskalle pelkästään hyvä asia ole...kalliiksi tulee.
- Anonyymi
täällä on voimakas lessu tilanne ja kaikki ovat täällä kepulaisia,eivähän he osaa edes ehkäistä kotona,niin miten niiltä voivaatia velanehkäisyä,ei muutako törsätään.

Oisko jo syytä harkita esim. kouluihin lukukausimaksujen käyttöönottoa? Silloin kouluista maksaisivat ne, joiden lapset niitä käyttää, onko meillä enää varaa maksuttomaan peruskouluun? Ok nyt joku sanoo, et se perusoikeus, mut mitä sitten jos varat ei kertakaikkiaan riitä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
täällä on voimakas lessu tilanne ja kaikki ovat täällä kepulaisia,eivähän he osaa edes ehkäistä kotona,niin miten niiltä voivaatia velanehkäisyä,ei muutako törsätään.
Oottepa helevetin katkeria ja kateellisia lestadiolaisille!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oisko jo syytä harkita esim. kouluihin lukukausimaksujen käyttöönottoa? Silloin kouluista maksaisivat ne, joiden lapset niitä käyttää, onko meillä enää varaa maksuttomaan peruskouluun? Ok nyt joku sanoo, et se perusoikeus, mut mitä sitten jos varat ei kertakaikkiaan riitä?
Hyvä idea.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oottepa helevetin katkeria ja kateellisia lestadiolaisille!
Se on helppo selittää asiat katkeruudella ja kateudella. Kenenkään ei tarvitsisi kadehtia, jos lestatkin osallistuisivat kustannuksiin edes lähes samassa suhteessa kuin aiheuttavat niitä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kepun ja laestadiolaisten valta kasvaa. Suuri osa väetönkasvusta johtuu syntyvyydestä. Laestadiolaisperheisiin syntyy paljon lapsia jotka sitten myös aiheuttavat paljon kustannuksia, kuten koulu- ja päiväkoti-investoinnit, sosiaali- ja terveyskustannukset jne.. Niin, ettei se väestönkasvu Ylivieskalle pelkästään hyvä asia ole...kalliiksi tulee.
No, Ylivieskassa kuten koko maakunnassa, on paljon lestadiolaisia, ja kepun kannattajia, mutta mitä siitä. Näinhän se on ollut muistaakseni aina.
Vaikka kepun "yksinvalta asema" voisi mielestäni jo loppua, niin porvari puolue se ainakin periaatteessa on, eikä se välttämättä mikään huono asia oo, että kepu on jatkanut vuosikymmenestä toiseen kaupungin suurimpana puolueena.. Kaupungin kehitys on ollut kepun ohjailemana aika tasaista, asioilla on ollut tietynlainen jatkuvuus.. 🤔
Suurin osa lestadiolaisista on oman kokemukseni mukaan nykypäivänä aikalailla samanlaisia ihmisiä kuin muutkin.
Tosin mihinkään läheiseen suhteeseen niiden kanssa ei pääse/eikä edes halua, ellei itekin kuulu ko lahkoon, sen oon huomannut, mut haitanneeko tuo mitään.
Kyllä niiden kanssa toimeen on tullut.
Mutta ihmisiä on niin erilaisia. Mielestäni ei kannata edes yrittää yleistää liikaa.
Sinänsä hyvä, että on niitä lestadiolaisia, niin luonollinen väestön kasvu on sen takia täälläpäin positiivista, kun heillä on keskimäärin korkeampi syntyvyys/lapsiluku kuin muilla. Päinvastoin kuin suurimmassa osassa suomea, missä väestön kasvu on lähinnä ulkomailta tulevan "kansain vaelluksen" varassa, ja kadulla kävellessä tuntuu joskus melkeinpä siltä kuin olisi jossain Pohjois Afrikassa...
Onpahan tulevaisuudessa ainakin työvoimaa tarjolla ns omasta takaa, eikä tarvi suunnitella että sitä pitäis ulkomailta asti yrittää haalia, usein esim kansantalouden kannalta aika huonolla menestyksellä.
Ylivieskan väestön kasvu, vaikkei suurta olekaan johtuu tosin etupäässä siitä, että naapuri kunnista muuttaa tänne ihmisiä. Ylivieskalle hyvä, mutta naapurikunnille tietysti huono.
Ihan hyvä homma, mutta saa nyt nähdä kauanko tuo kehitys jatkuu. Ei kai se ikuisesti voi jatkua noin.
Ja ei se tällä seudulla ostovoimaa/työpaikkoja lisää yhtään, että asukkaat muuttaa naapurikunnasta toiseen.
Vuosi sitten tilastokeskuksen, tms, väestöennuste ennakoikin sitä että Ylivieska pysyy seutukuntansa ainoana kuntana, jonka asukasluku ei pienene.
Ihan mukavaa, että kaupunki koetaan niin vetovoimaisena, että kaikki muuttoa suunnittelevat eivät täällä päin suuntaa etelä suomen isoihin kaupunkeihin, tai esim ouluun/kokkolaan.
Moni työikäinen paluumuuttajakin varmaan olis tulossa, jos tällä seudulla olisi töitä tarjolla.
Ylivieskassa on vetovoimaa. - Anonyymi

Ylivieskassa on vetovoimaa.Lestat ei periaatteessa haittaa, varsinkin kun ainakin nuorempi polvi on jo aika maallistunutta. Ja hyvähän se on, että lapsia jotkut tekee. Kannattaa miettiä vähän pitemmälle tulevaisuuteen, mehän tarvitaan niitä veronmaksajia, jos meinataan vielä eläkkeitä maksaa ja vanhukset edes jotenkuten hoitaa. Ja sen mitä oon lestoihin lähemmin tutustunu, niin ovat monesti jopa näitä muita uskovaisia suvaitsevaisempia tai eivät ainakaan puutu muitten tekemisiin, jota ei voi sanoa kaikista uskovaisista.
Sen sijaan kepulaisuus on sairaus ja kaiken pahan alku ja juuri ja se pitäs kitkeä pois täkäläisistä. Pitäs nähdä, että kepulaiset ne on tämän velkaongelman saaneet aikaan. Kepulaisilla on verenperintönä se, että kahmitaan kaikki itelle ja muille ei jätetä edes rippeitä. Ja ikävästihän tänne on nuo vihreätkin pesiytyneet. Heillä taas ei ole mitään käsitystä todellisuudesta, ympäristöasioista eivät ymmärrä senkään vertaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se on helppo selittää asiat katkeruudella ja kateudella. Kenenkään ei tarvitsisi kadehtia, jos lestatkin osallistuisivat kustannuksiin edes lähes samassa suhteessa kuin aiheuttavat niitä.
Me lestadiolaisethan vittu osallistutaankin. Luuletko, että olisimme jotain vapaamatkustajia tässä laivassa? Ilman meikäläisiä Ylivieskan yrityselämäkin olisi aika paljon köyhempää! Kannattais ottaa asioista hiukan selvää, ennen ku tulee tänne ”totuuksiaan” laukomaan!
- Anonyymi
Lapset ovat Jumalan lahja. On paljon tahatonta lapsettomuutta, joka voi olla kipeä asia. Lapsia ei tehdä, vaan saadaan!
- Anonyymi
Kenen Jumalasta sää puhut, kristittyjen, islamilaisten, juutalaisten, buddhalaisten vai jonkun muun? Maksaako jonkun Jumala koulun, ruuan ja muut kulut? Veikkaanpa ettei yksikään, vaan veronmaksajat!
- Anonyymi
Kyllä niitä tehdään, mutta kaikille se valitettavasti onnistu.
- Anonyymi
Ja Jumala antaa uuden vaimon, jos edellinen lapsentekokone ei jaksa, vaan kuolee pois liian monta lasta synnytettyään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kenen Jumalasta sää puhut, kristittyjen, islamilaisten, juutalaisten, buddhalaisten vai jonkun muun? Maksaako jonkun Jumala koulun, ruuan ja muut kulut? Veikkaanpa ettei yksikään, vaan veronmaksajat!
Kristityillä, muslimeilla ja juutalaisilla on sama Jumala. Nämä kaikki kolme uskontoa ovat ns. aabrahamilaisia uskontoja ja ovat versoneet samasta puusta. Aluksi uskovaiset olivat juutalaisia. Olihan Jeesuskin juutalaisten kuningas. Kun juutalaiset kielsivät jeesuksen olevan Jumalan poika, he menivät uskossaan harhaan. Ne, jotka kulkivat yhä Jeesuksen matkassa, alettiin Jeesuksen kuoleman jälkeen kutsumaan kristityiksi. Juutalaiset pitivät Jeesusta vain yhtenä profeettana, eikä Jumalan poikana lainkaan. Seassa oli myös muita, jotka eivät uskoneet Jeesuksen olevan Jumalan poika, mutta uskoivat silti Jumalaan.
Myöhemmin sitten syntyi about 600 vuotta Jeesuksen kuoleman jälkeen islaminusko, kun Muhametti päätti kirjoituttaa Koraanin. Koraanissakin mainitaan Jeesus, mutta hän esitetään siinä vain profeettanana ja Muhametti taas kaikista korkeimpana profeettana.
Niin juutalaiset, kristityt kuin muslimitkin uskovat samaan Jumalaan ja jopa Jeesukseenkin, mutta he käsittävät Jeesuksen eri tavoilla. Vain kristityille Jeesus on Jumalan poika! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kenen Jumalasta sää puhut, kristittyjen, islamilaisten, juutalaisten, buddhalaisten vai jonkun muun? Maksaako jonkun Jumala koulun, ruuan ja muut kulut? Veikkaanpa ettei yksikään, vaan veronmaksajat!
juutalaisilla, kristityillä, muslimeilla, jehovilla ja mormoneilla on sama Jumala. He uskovat vain siihen eri kantilta. Buddhalaisilla taas ei ole jumalaa lainkaan. Buddhalaisuus onki enemmän filosofia, kuin uskonto.
- Anonyymi
Ylivieskassa on paljon nuoria aikuisia. Kaupungin väestörakenne on hyvällä mallilla. Kivasti nuoria perheitä. Uskoa tulevaisuuteen löytyy.
- Anonyymi
Rakkauden tertut sitten tuhoaa ja sotkee kaupunkia.....
- Anonyymi
Ja näistä on vain kuluja
Kyllä nettoveronmaksajat on Yliveessäkin harvassa .
- Anonyymi
Näillä veroilla ja veloilla voi suunta olla vain alaspäin.
- Anonyymi
Ja kyläsä nuoriso voi huonosti kun tuhoaa ja sotkii paikkoja, aikanen ihimnen sekuaa ja uhkailee keskellä kaupunkia tappamisella, siinä on kehitys, jottain tarvihtis tehdä näille.
- Anonyymi
Valtion elätti vuodesta toiseen on tämä Velkavieska ja kaupungin noususuunta onjo nähty tänne ei muuta kui eronneet ja karanneet plus veroäyri tulee pysymään korkeana tulevaisuudessakin eli ei tästä tule mitään merkittävää keskusta.
- Anonyymi
Ylivieska on sopivan kokoinen kaupunki, monelle perheelle ja sinkulle. Ylivieskassa on paljon hyvää, kun sen oikein oivaltaa.
- Anonyymi
Täällä uskalletaan rakastua ja perustaa perheitä. Sopivan kokoinen kaupunki. Tervetuloa Ylivieskaan!
- Anonyymi
vaikka Ylivieskan asukasluku on kehittynyt kivasti, niin paljon on vielä kaupungissa kehitettävää ja parannettavaa. Ylivieska on kuin Oulu pienoiskoossa. Onnea Ylivieska!
- Anonyymi
Jos vielä ylivieskassa sais kuria ja järjestyksenpitoa turvallisuuden suhteen, jotta ei tarvihtis peljätä yhenkään henkesä menettämistä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos vielä ylivieskassa sais kuria ja järjestyksenpitoa turvallisuuden suhteen, jotta ei tarvihtis peljätä yhenkään henkesä menettämistä.
Eihän täällä olla vielä sodittu. Ainakaan en oo nähny mitään taisteluita tuolla kadulla. Turvallinen lintukoto, mitä nyt rakkauden taimet tuolla toisinaan vähän töhertelevät ja sotkevat kaupunia. Muuten ihan turvallinen paikka!
- Anonyymi
Todella sopivan kokoinen kaupunki perheille. Mukavan rauhallinen ja kivasti kauppoja. Rohkeasti sinkut perheitä perustamaan, niin saadaan lisää kaupunkiin positiivista pöhinää. Rakkaus on iloinen asia!
- Anonyymi
Rakkaus saa hyvää aikaan. Kannattaa ihastua ja rakastua. Ylivieskassa on positiivista nostetta. Se heijastuu asukasluvun kasvuna.
- Anonyymi
Rohkeasti lapsia tekemään. Saadaan lisää uusia Ylivieskalaisia. Uskalletaan luottaa huomiseen.
- Anonyymi
Rakkaudella on valtava voima. Kannattaa rakastaa. Rakkaus antaa elämään kaikkea hyvää. Jeesus rakastaa sinua. Usko vapauttaa!
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mira Luoti ja Julkkisselviytyjät 2017 - Ketä kuumottaa juuri nyt?
HS: Tässä ohjelmassa Mira Luoti kertoi kokeneensa seksuaalista väkivaltaa "PMMP-yhtyeen Mira Luoti kertoo Ylen uudessa732015- 1021883
- 1421773
- 971421
Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä
Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo351389MESTARI SIVALTAA JÄLLEEN
https://www.is.fi/politiikka/art-2000011436243.html Suomen ainoa Mestari lausuu tosiasiat Sannasta , Tuomiojasta ja hil3171265- 601229
Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa
On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall1301112Julkisuuden henkilön päiväin päätös
Sitä vaan, että kyllä nyt kaikki tietävät kuka oli Eemeli Peltola (kansanedustaja, joka päätti päivänsä eduskuntatalossa2761066Kuulin juttua että Jeesus on kopioitu krishnasta
Pitääkö paikkansa että kertomukset ovat samat kummankin uskonnon kirjoissa446963