Keskuskusta alueilla on tilaa

Kun hetki maalla asutaan, huomataan että keskusta se jota äänestääkin.

Helsinkiläiset köyhtyvät vauhdilla, syy vuokralla asuminen
Helsingissä on erikoinen muutos, nuoret aikuiset tulevat olemaan "varattomampia" kuin aikaisempi sukupolvi. Syy on asuntojen erittäin korkea ostohinta ja kk vuokrien kulujen korkeus.
Jokainen voi kuvitella paljonko 20-30 vuodessa menee euroja toisten taskuihin kun joka kuukausi maksaa 500-1000 EUROA vuokraan muutaman kymmenen neliön alasta betonielemettitornin sisältä. Vuokriin voi mennä yli 300 000eur eikä saa kunnollista asuntoa esim lapsien elinolosuhteita ajatellen jos sellaisia haluaa.

Työpaikkoja ei synny enää lisää helsinkiin ja älähiympäristöön mutta ihmisiä muuttaa kokoajan alueelle lisää, ulkomailta sekä muualtakin suomesta.
Tuo kehitys näkyy Kelan maksamissa asuntotuissa ja muissa.
Eli helsingin kasvaminen asukkailla on suomalaiselle yhteiskunnalle erittäin haitaksi, useita miljardeja menee muiden taskuista jo varakkaalle pienelle piirille jotka rakennuttavat asuntoja, myyvät, ostavat, vuokraavat niitä.

Eikä tuossa isossa ongelmassa ole kaikki -ongelma mitä kerrostalojen, niiden piha-alueiden, katujen rakentaminen aiheuttaa. = ahtautta.
Helsingissähän ei maa-alueet kasva vaan vähenee kokoajan ja rajusti rakentamisen takia.
Nykyiset asukkaat huomaavat sen lisääntyvinä ruuhkina, tilan puutteena, ei ole alueita joissa voi rentoitua , vähemmän luonnollisia pieniä metsäalueita, yksityisyyttä. Jne.
Helsinki menee kokoajan alaspäin poispäin mitä hyvä vapaa eläminen tarkoittaa.

Koko järjestelmä on niin viallinen kuin vain voi olla, ainoastaan asuntosijoittajalle edullinen koska vastikeetkin voi vähentään verotuksessa.

32

112

    Vastaukset 32

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      SAK-AY tienaa vuokrakiskonnalla ja asumisoikeusvastikkeilla. Ne rahoittivat ja tukivat SDP:tä viime eduskuntavaaleissa jo täysin avoimesti. Myös Vasemmistoliitto on saamapuolia

      SAK-AY:n vaikutuspiiriin kuuluvissa vuokra- ja asumisoikeusasunnoissa tavallisen kaksion vuokrat ja aso-vastikkeet ovat vähintään 150 - 200 euroa/kk korkeammat kuin Helsingin kaupungin omistamissa. Sama on linja myös Vantaalla ja Espoossa.

      Asumisen hinta on räjähtynyt pilviin myös muissa keskuksissa.

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        https://www.is.fi/vaalit2015/art-2000000903312.html

        Pitää olla jo kansanedustaja/minnisteri eläinlääkäri vamoineen, niin saa tuollaisen köyhemmän asunnon.

        Silloin, kun hän asunnon sai, hän oli köyhä opiskelija. Eikä tulojen noustessa sääntöjen mukaan ihmistä häädetä. ARA- tuella on myös määräaikansa kuten vanhassa arava-lainassa. Hehän osuvat osaOMISTUSasunnossa. Aivan sääntöjen ja Suomen perustuslain mukaan tässä mennään. Mutta persuhan keksii valheita vaikka mistä.

        Persu on epärehellinen - aina.

    • Anonyymi

      Onhan siellä, väestö kuolee melko nopeasti sairauksien ja ikääntymisen takia. Kukaan viisas Itämeren yhdessä suurimmista satamakaupungeista asuva ei toki lähde vapaaehtoisesti Hattulaan, Kärsämäkeen, Someroon tai muuhun persereikään pitkien etäisyyksien päähän sivistyksestä.

      • Anonyymi

        Mistä ihmeen sivistyksestä ?
        Kyllä se sivistys on korvienvälissä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mistä ihmeen sivistyksestä ?
        Kyllä se sivistys on korvienvälissä.

        Kapin korvien välissä ei sitä ole.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kapin korvien välissä ei sitä ole.

        On se ainakin viisaampi kuin sinä. Sinä typerä perseaivo kuvittelet esimerkiksi Someron, Utsjoen tai Loimaan elävän omillaan. Mamuja tunnut vihaavan ylikaiken, vaikka ne rikastuttaisivat paskaisen kotikyläsi geenipoolia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kapin korvien välissä ei sitä ole.

        Ei niin.

    • Anonyymi

      Maahanmuuttajia olisi syytä asuttaa maaseudulle, näin pidettäisiin koko maa asuttuna.

      Myös kotoutuminen ja kielen oppiminen olisivat maaseudulla tehokkaampaa.

      • Anonyymi

        Mieluummin varmaan tekevät itsarin kuin lähtevät Enontekiölle.

    • Mikä siinä sitten on, että maaseudun nuoret muuttavat kaupunkeihin. Ettekö te siellä osaa kertoa nuorisolle kaupungin vaaroista ja kauheuksista. Kun kerran maalla on niin leppoista ja mukavaa, miksi ihmeessä ehdoin tahdoin muuttaa muualle. Ehkä tätä ristiriitaa kannattaa vähän pohtia. Tuskin on niin, että kaupunkilaiset tulemme sinne böndelle ja revimme nuoret väkisin suuriin kaupunkeihin.

      Joku asiahan näitä nuorempia ja miksei vanhempiakin muuttajia siellä landella ahdistaa, kun muuttohaluja on niin paljon vuodesta toiseen. Ehkä nämä eivät oikein usko ja luota teihin fossiileina pitämiinsä jääriin, jotka elävät sadan vuoden takaista aikaa vielä tänäänkin ja täysillä.

      • Opiskelemaanhan nuoret kaupunkeihin lähtevät. Moni palaa takaisinkin maalle sitten kun on työpaikka ja perheen perustamisen aika, osa aiemminkin. Ajatus siitä, että kouluttamaton nuori lähtisi hakemaan summamutikassa töitä kaupungista on vanhentunut vuosikymmeniä sitten.

      • Anonyymi
        Pystyyn_kuollut kirjoitti:

        Opiskelemaanhan nuoret kaupunkeihin lähtevät. Moni palaa takaisinkin maalle sitten kun on työpaikka ja perheen perustamisen aika, osa aiemminkin. Ajatus siitä, että kouluttamaton nuori lähtisi hakemaan summamutikassa töitä kaupungista on vanhentunut vuosikymmeniä sitten.

        Asun täällä pohjoisessa pienellä kylällä. Nuoria perheitä on tullut lisää ja tulisi enemmänkin kun talot ei jäisi mätänemään perikunnille. Kommunistinen kateus ei anna sille ajatukselle sijaa ,että joku perillisistä saisi talon,vaan homehdutetaan se ennemmin pystyyn.Kun talo on asumaton muutaman vuoden ,niin se on purkukuntoinen. Näitä mätäneviä taloja on suomi pullollaan.

        Se selittääkin paljon Agipov. Geneettisetpullonkaulat tuottavat juuri sinunlaisia.

      • Anonyymi

        Ei kaupunkien väkiluvun kasvu johdu tukijussien muuttoliikkeestä muualla kuin kepuli Agipovien sairaissa aivoissa.

      • Anonyymi
        Pystyyn_kuollut kirjoitti:

        Opiskelemaanhan nuoret kaupunkeihin lähtevät. Moni palaa takaisinkin maalle sitten kun on työpaikka ja perheen perustamisen aika, osa aiemminkin. Ajatus siitä, että kouluttamaton nuori lähtisi hakemaan summamutikassa töitä kaupungista on vanhentunut vuosikymmeniä sitten.

        Miksi Kepulandian väkiluku sitten laskee?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Miksi Kepulandian väkiluku sitten laskee?

        Juuri siksi...
        kuten mainittu.
        Maahantulijat tulee joukolla Helsinkiin, jo paikoin heitä 30 %.
        Sosiaalituet vetää. Muualla maassa pitäisi jotain kopistellakkin elämisensä eteen.
        Maleksiminen ostoskeskuksissa päätyönään. Yli 100 000 tuilla Helsingissä, siinä tuottavalle osalle maata makselemista.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Miksi Kepulandian väkiluku sitten laskee?

        Pääsyy on, että kuolleisuus on syntyvyyttä suurempaa. Niin on toki kaupungeissakin suomalaisväestön keskuudessa, mutta niissä maahanmuuttaneet paikkaavat vajeen moninkertaisella syntyvyydellään. Toinen merkittävä syy onkin se, että maahanmuuttajat asettuvat asumaan lähes kokonaan vain kaupunkeihin.

        Tuossa ylempänä en väittänyt, etteikö osa maaseudun nuorista jäisi pysyvästi kaupunkeihin, vaan nostin esille, että heidän alkuperäinen muuttonsa syy on ikäpolvelle looginen ja järkevä eli opiskelemaan lähteminen. Ei siis se mikään "pako" maaseudulta täysin koulumattomana.

      • Anonyymi
        Pankkolängvitsi kirjoitti:

        Juuri siksi...
        kuten mainittu.
        Maahantulijat tulee joukolla Helsinkiin, jo paikoin heitä 30 %.
        Sosiaalituet vetää. Muualla maassa pitäisi jotain kopistellakkin elämisensä eteen.
        Maleksiminen ostoskeskuksissa päätyönään. Yli 100 000 tuilla Helsingissä, siinä tuottavalle osalle maata makselemista.

        Hyvä jos tulevat. Olisi se perkele hirvee, jos geenipoolin köyhtyessä tulisi Kärnää ja sinuakin tyhmempiä. Teuvo Hakkarainen on hyvä esimerkki mihin Halla-aho tähtää perssujalostuksellaan, vaikka komenteista päätellen ilmeisesti syvästi halveksuu Viitasaaren tapaisten geneettistenpullonkaulojen tuottamia Hakkaraisen tyyllisiä huoltovarmistajia. Duudsonit on toinen hyvä esimerkki, rikastumaan päässeet muiden pullonkaulaidioottien ansiosta. Jukka sentään tajusi hakea ämmänsä muualta kuin naapurikylästä.

      • Anonyymi
        Pystyyn_kuollut kirjoitti:

        Pääsyy on, että kuolleisuus on syntyvyyttä suurempaa. Niin on toki kaupungeissakin suomalaisväestön keskuudessa, mutta niissä maahanmuuttaneet paikkaavat vajeen moninkertaisella syntyvyydellään. Toinen merkittävä syy onkin se, että maahanmuuttajat asettuvat asumaan lähes kokonaan vain kaupunkeihin.

        Tuossa ylempänä en väittänyt, etteikö osa maaseudun nuorista jäisi pysyvästi kaupunkeihin, vaan nostin esille, että heidän alkuperäinen muuttonsa syy on ikäpolvelle looginen ja järkevä eli opiskelemaan lähteminen. Ei siis se mikään "pako" maaseudulta täysin koulumattomana.

        Kuolleisuus on Kepulandiassa pääkaupunkiseutua korkeampaa skitsofrenian, MS-taudin, syöpien, diabeteksen, alkoholismin, myopian ja muiden sairauksien takia. Mitä se mielestäsi kertoo, että kaikki Suomen neljä tunnettua Coffin-Sirisin oireyhtymää sijaitsevat pääkaupunkiseudun ulkopuolella alueella Kepuland. Venäläinenkin ämmä voi toisin kuin jatkosodassa nykypäivänä lohduttautua sillä, että geneettinenpullonkaula yleensä lisää hedelmättömyyttä. Minä toisaalta uskon Rahikaisten olleen vain Linnan tapaisen kartanonpaskakuskin mielikuvituksen tuotteita. Onhan se varmaan näyttänyt Honkolan kartanon paskakuskista hienolta, jos oikeaa kiinteää omaisuutta omistanut Rahikaisen esikuva mahtavan talon isäntä Kauko Rummukainen on saanut naarasta. Linna ilmeisesti purki katkeruuttaan saamattomuudestaan myös lottiin.

        Mahtaako myös vanhuus olla ainakin välillinen osatekijä korkeaan kuolleisuuteen?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Hyvä jos tulevat. Olisi se perkele hirvee, jos geenipoolin köyhtyessä tulisi Kärnää ja sinuakin tyhmempiä. Teuvo Hakkarainen on hyvä esimerkki mihin Halla-aho tähtää perssujalostuksellaan, vaikka komenteista päätellen ilmeisesti syvästi halveksuu Viitasaaren tapaisten geneettistenpullonkaulojen tuottamia Hakkaraisen tyyllisiä huoltovarmistajia. Duudsonit on toinen hyvä esimerkki, rikastumaan päässeet muiden pullonkaulaidioottien ansiosta. Jukka sentään tajusi hakea ämmänsä muualta kuin naapurikylästä.

        Todella ikävää kun noin nimellä herjaat.
        Ota oppia Pankkolängvitsistä -eiherjaa, osaa kirjoittaa herjaamatta.

    • Anonyymi

      Keskuskusta alueilla? Millaista on keskuskusi? Onko täällä nähtävä sitä?

    • Anonyymi

      Varmaan Asiantieteilijä ajatteli teitä heikompiakin, jotta tekin saatte jotain, kun itse asia on teillä uunommilla hukassa. Edes pari lisäkirjainta osaat erottaa.

    • Anonyymi

      "Kun hetki maalla asutaan, huomataan että keskusta se jota äänestääkin"

      Kaikki täydellisesti väärin edellä. Pitää olla:

      "Kun hetki maalla asutaan, huomataan että täältä pitää lähteä pois"

      Toivottavasti ei tullut maksettua liikaa homeloukosta, että on varaa lähteä...

    • Anonyymi

      Vastineeksi Asiantunteilijan muutamiin huuhaa- väittämiin:

      - "Helsinkiläiset köyhtyvät vauhdilla"- >Tosiasia: Kunnallisverojen nousujatkumossa on poikkeus, koska Helsinki päätti laskea veroprosenttia puolella prosenttiyksiköllä. ---- Helsingin verokertymä on niin suuri, että näinkin pieni alennus laski koko Suomen keskimääräistä veroastetta 0,04 prosenttiyksikköä.

      - "Työpaikkoja ei synny enää lisää helsinkiin ja älähiympäristöön" ->Tosiasia: Helsingin työpaikkamäärä kasvoi vuosina 2013–2018 yhteensä noin 4 prosentilla.

      - "Helsingissähän ei maa-alueet kasva" - >Tosiasia: Sipoon liitosalueet 30 neliökilometrin laajuinen alue.

      Ainoa asiantunteilijan totuuden siemenen sisältävä mongerrus oli:
      "ihmisiä muuttaa kokoajan alueelle lisää, ulkomailta sekä muualtakin suomesta.
      Tuo kehitys näkyy Kelan maksamissa asuntotuissa ja muissa."

    • Anonyymi

      Ai helvetti kun söin noiden alueiden tuottamaa 'maailman puhtainta ruokaa'. Lopputuloksena oli hirveä pöhötys ja kuukausi ummetusta. En taatusti muuta noille alueille. Täällä Helsingissä saa ihan hyvin hedelmiä ulkomailta.

    • Anonyymi

      Helsingissä kasvaneita hetelmiä...heh.... homokaverisi, siinä hetelmäsi. Setalaisia hetelmiä.

      • Anonyymi

        Suomessa kasvaa paikkapaikoin, s.o. hiekkamultamailla, hyvää perunaa.
        Muuten pitää ainekset katsella ulkomaan valikoimista, jotka täällä rannikkokaupungissa onneksi hyvät.

      • Anonyymi

        Onko Helsinki siis ulkomaata? Homottelu on teillä heinäkengillä melko yleistä, mutta kuten unkarilaisesta kaveristanne kävi ilmi, monesti se on projisointia.

    • Anonyymi

      Korona sai minut tajuamaan, että pulitan tuhansia euroja siitä, että asun betoniviidakossa – paluu kotikaupunkiin antoi tilaa hengittää

      Toimittaja muutti takaisin Kainuuseen, sillä koki, ettei koronan kuihduttamalla Helsingillä ole juuri mitään annettavaa.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Poliisi yritti murhata mopopojan

      Nyt menee kissalan poikien touhu liian pitkälle! https://www.is.fi/kotimaa/art-2000012193221.html Karu video mopomiiti
      Maailman menoa
      701
      3688
    2. Käviskö tällainen suhde

      Tutustutaan, fyysistä kontaktia, mutta ensijaisesti tarkoituksena ei ole aloittaa mitään virallista tai rikkoa mitään? E
      Ikävä
      72
      1153
    3. Raiskausyritys

      Eilen laajallakankaalla lenkkipolulla.
      Kajaani
      50
      1152
    4. Mihin kiinnitit ensimmäisenä

      huomiota kaivatussasi?
      Ikävä
      79
      987
    5. Poutalan onnettomuus

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/ministeri-mika-poutala-vakavassa-onnettomuudessa/9375980 Kumma kun jutussa ei manit
      Maailman menoa
      95
      896
    6. Olen pahoillani

      Olen mokannut pahasti ja pilannut sinun ja monen muun ihmisen maineen. Anteeksi. Muutan toiselle paikkakunnalle. Hyvästi
      Ikävä
      52
      757
    7. Missä on Sofia Virta? Loistaa poissaolollaan Erikoisjoukot uudelta kaudelta

      Vihreiden puheenjohtaja, kansanedustaja Sofia Virta pääsi otsikoihin, kun tieto hänen osallistumisestaan Erikoisjoukot-k
      Kotimaiset julkkisjuorut
      34
      737
    8. Koska olet ihastunut minuun

      Kysymys sulle. Oma vastaus, tänä vuonna. ❤️
      Ikävä
      53
      718
    9. Niin kauan tätä

      Onko vuotesi menneet hukkaan
      Ikävä
      94
      717
    10. Onko sinulla vihan tunteita

      Minua kohtaan? Haluatko kostaa jotakin tai tehdä pahaa? Voit tähän sanoa ihan luottamuksella.
      Ikävä
      121
      696
    Aihe