Kesällä 2021 tanssitaan jo innokkaasti kesälavoilla. Ihanaa Joulun odotusta ja zemppiä tanssibreikkiin.
Ensi kesän lavatansseja odotetellaan jo kovasti
Anonyymi
1581832
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 158
Vanhimmat
Tai sitten ei...voisi ehkä miettiä hieman uudistuksia näihin tansseihin. Vähän rennompi meininki ja parempaa musaa.
ei oo pakko odotella :D mie oottelen :D
Todellakin tanssitaan. Viime kesästä onneksi jäi mukavia muistoja vaikka tanssikausi oli lyhyt. Tanssiharrastus ei lopu vaikka breikkejä tulee. Kyllä suomalainen tanssikulttuuri on parasta ainutlaatuisuudessaan ja monipuolisuudessaan.
Laatu korvasi määrän viime kesän tansseissa käymisessä. Oli todella mukava tavata tuttuja kun elokuussa oma tanssikausi alkoi.
hei kiva kun tulee myös tanssimyönteisiä aloituksia, kiitän
Tämä aika ahdistaa monia, sen näkyy negatiivisista aloituksista, jotka eivät kuulu tanssipalstalle.
Näin on 👍
Palstan nolot vihapuhujat ei ole tanssijoita. Vihapuhetta ja provoja on kaikilla keskustelupalstoilla toki niitä tännekin eksyy ja sen huomaa. Ihan kujalla ovat :D
Ihanaa kesällä 2021 pääsee tanssimaan <3 Aivan mahtavaa!
Jep, mukavaa talven jatkoa sinulle.
Näin on, ei kaada korona , rokote suojaa 💪
Noin 40 päivää enää, sitten lavalla naapurikuntaan. Tytöt malttakaa, Pena on iskussa.
" Tanssi Kanssain"-jakso , tänään päivällä tuli Alfalta. Niin kaunista hidasta valssia harvoin näkee. Tuntomerkit tanssiparista, punaista rusetissa ja kravatissa.
Mulle tosin epäselvää onko "Lähtöhetki" hidas valssi, mielestäni kyllä.
No onhan toki. Kaunis ja tunnelmallinen hidas valssi. Lavalla nautinnollista tanssia.💃
Kesä 2021 tanssitaan lavoilla
Tulevan kesän kuumin ja suosituin artisti
tulee olemaan aivan varmasti
Kuningas v. 2003
https://youtu.be/jgBWRc92oOI
Kari Hirvonen & Onnentähti
Nyt on hyvä aika tehdä varaus kalentereihin !!!
https://youtu.be/4aQg6MD0RQs
Hyvän näköistä menoa ♡
Ja kaikki tytöt fanittaa ja paikat täyttyy :-)
https://youtu.be/nzlx3lUyNP8
Kesä ja itikat Suomen suvessa .
Pysytään kotimaassa ...
Hyvin vetää Hirvonen ja Onnentähti tuon Lähtöhetki biisin.
Juuri lavatanssille sopivan hitaasti. Hitaan valssin hienous pääsee esille.
Niin kaunis esitys, että katsoin aamulla esitysvideon jossa Kari laulaa lähtöhetken aivan mielettömän ihanasti. Selkeä ääni ja se musikaalisuus.huhhuh.
Tanssipaikoilla hidas valssi on monelle kompastuskivi.
"Kyyneleet tippuvat sun sinisilmistäis........"
Ihana kesä, Kallioniemen lava, avioerosta 2,5kk....." Viivytä lähtöäs oon niin levoton....."
Siinä on sanoissakin ajatusta....
" Mietin miksi kaiken täytyy,
päätyä tänään ".
Onkohan nuo sanat V.P. Lehdon
Näkyy olevan V.P. Lehdon ja Matti Ruohonen
Hirrvosen Karin kuka näkee kerran livenä niin eksyy
toisenkin kerran keikalle ♡
Aivan mahtava artisti livenä .
https://youtu.be/VKwuJ8lgxNE
Ja mikä jammailu lavalla :-) Lantio liikkuu...
Kari on tangokuningas v. 2003 ja vieläkin tangontaituri
https://youtu.be/steH-547Yq8
Kesä on kuin perhon lento.
Kaunis, lyhyt ja hennon hento.
Aika kuluu mutta muistot jää,
ne rikastuttavat elämää.
Kaikki tytöt fanittaa....
https://youtu.be/v6WJ8_9bRZA
Uusi vuosi ja menot jatkuu ...
https://youtu.be/wiq5OiWb6nQ
Tanssin järjestäjät nyt herätys - Kultainen kunkku & Onnentähti
Saanko luvan ;)
Paikat valitaan menojen mukaan ...
Turun pojat
https://www.youtube.com/watch?v=1dKD68Ru_GY
Matin ja Tepon alkuperäinen levytys ei kovin hidas ole
Heidän omasta runsaasta tuotannosta tuo. Mukavaa kun monet artistit ovat niitä ottaneet ohjelmistoon. Matin ja Tepon biisit toimii aina <3 mm. Tomi Markkolan esittäminä.
Markkolan Tomi laulaa parhaiten lähtöhetken
Iha haa ei kun ihanaa
Karpan facelive lähetys tulossa
Muusikoiden kevät muodilla 😋
Jännää odotettavissa 😍
Lauantaina 10.4.2021 klo 19.00
Laitettu kalenteriin ollaan silloin netissä.
Huhtikuun ilon aiheita 🌞
Kiitos 😘 ja Iloista Pääsiäistä 🐣
Vielä reilu viikko ... 😊
Karpan facelive lähetys tulossa
Muusikoiden kevät muodilla 😋
Jännää odotettavissa 😍
Lauantaina 10.4.2021 klo 19.00
Ups. Aika rientää
Se hän on jo ihku lähellä 🤣
tulevana lauantaina .😁
Tänä iltana se nähdään ...
Onko tukka hyvin ja hymy huulilla
https://youtu.be/cWawTAIMoeo
ja nauraakin saa 😁
Karppa kinkulla eiku kunkulla
Facebookissa live show klo 19.00
Ja ihan oma orkester säestää.
Kerrohan faneille kuulumiset... onko
tupakkilakko pitänyt 😉
Fanit sit kuulolle ....
Live lähetys menossa ...:-)
Aivan mahtavaa neljä kitaraa ja rummut Free Shake ♡
Kiitos ! " Pyydät, pidä kiinni tiukkaan, säästä aikaa, ettei hetket valu hukkaan,
Niitä kaipaan "
Nähdään kesällä 2021, Kotkan- Haminan alueen lavoilla.
Nähdään ! Kesällä Tampsalla, Kallioniemessä tai jopa Tirvalla tanssitaan ja nautitaan kesälavojen tunnelmasta.
" Toisillemme hellää sanaa, huulet etsii "
"Kyyneleet tihkuu jo sun sini silmistäs, kun sä sanot että näät mut vielä "
Tampsan kallioille kukkulalle suutelemaan :-) ...
ja nautitaan kesälavan tunnelmasta .
"Sydämmessäin itken salaa, nyt jo kaipaan sua niin
Vaikka tiedän että palaa, sanon sulle nyt näkemiin" D.;)
" Sydämeni tässä on, se sinun, sinun vain on "
Tavataan Tampsan tutuissa maisemissa kesällä 2021.
" Sinä olet jotain, minkä otan jos mä saan...:)
Juu juu <3<3<3<3<3<3
On ilta, tähdet syttyy loistamaan,
Vesi musta laitureihin loiskuaa.
Taas vartoo satamassa kulkijaa
Yön riemut, oottaa poika ottajaa.
Tule myötä, tähdet syttyy tuikkimaan,
Tule myötä, soitto herää pauhaamaan.
Taas laulu raikuu, viinimaljat kuohuaa,
Taas Kotkan ruusu oottaa poimijaa.
Ken lähtee seurakseni tanssimaan,
Kai hetken lohtu pikarista sallitaan.
Jos lemmen tahdon sulle lahjoittaa,
Saat Kotkan ruusun hetkeks omistaa.
Tänä yönä onni suosii rohkeaa,
Tänä yönä lempi tarjoo hehkuaan,
Pystymetsää ja laaketa peltoo
Tampsan maisema herättää jumalanpelkoo
Nähdään, ihanaa kesän odotusta. Mahtava tanssikesä 2021 tulossa <3
Hei kivvaa
kun tulee myös tanssimyönteisiä aloituksia, kiitän 🙏
Nähdään, ihanaa kevään odotusta.
🥰
Mahtava tanssi 🚴♂️kevät ja kesä
2021 😻 tulossa
Maaliskuu ennen vanhaan...
Maaliskuun odotettiin ”näyttävän maata” eli merkkejä keväästä. Esimerkiksi varisten saapuminen maaliskuussa oli varma kevään merkki. Suojasäiden ja sumujen avulla puolestaan ennustettiin tulevaa kesää.
Tuskinpahan kautta aloitetaan ennen juhannusta,
Poikkeuksena ovat iltapäivätanssit , jotka voivat alkaa jo huhtikuussa ja joissa käyvät ikäihmiset.
Tammikuu tulee oletko valmis 😇
Piikit laskeutuu Suomen maalle
Pyllyt näkyviin ...piikitys voi alkaa.
https://youtu.be/XGIWHAwuT5Y
Tanssit jatkuu 🥳
Britannia on ensimmäinen länsimaa, joka on hyväksynyt Pfizerin ja BioNTechin kehittämän koronarokotteen. Rokotuskampanja alkoi tiistaina.
Kevät tulee ja tanssit jatkuu
Sambalot soi
https://youtu.be/EoPvk7RyfKQ
Karaoke paikat on muuten auki jos laulattaa 😜
Kylpylät
Britanniassa ollaan positiivisin mielin vaikka väkeä on pikkaisen enemmän kuin meillä kotimaassa. Rokotusurakka Suomessa on kohtuulisen pieni verrattuna noihin väkirikkaisiin maihin. Ihanaa ja turvallista Joulun odotusta ja tietysti kesän 2021 tanssien <3<3<3<3<3<3
Kylpylöissä nyt hyviä
tarjouksia 🛀
"Tule kanssani kylpyyn
tahdon samaan ammeeseen "
Karaoke puolet auki hoilata
ja joulupöydät notkuu 💝💖
Tunnelmaan 🤗
Menoja kaipaaville ...
Moni kylpylä on auki
https://youtu.be/vD0-alEF3hU
Rauhalahteen siellä 😁
Karaoke puolella 🥰 Terkkuja
Helmikuuhun jo huomenna heittää
helmikuu on tyttö tää,
naurusuinen, kulkuspää.
Piirrän kukan, kauniin, jäisen
ikkunahan ystäväisen,
sitten nousen suksille,
hiihdän tuonne hangille.
https://youtu.be/mau5wR6Jh24
Kylpylöissä nyt hyviä
tarjouksia 🛀
"Tule kanssani kylpyyn
tahdon samaan ammeeseen "
Karaoke puolet auki hoilata ja tanssia 😊
Jaksetaan vielä odottaa, hyvältä näyttää. Kesään mennessä enemmistö suomalaisista on jo saanut rokotuksen. Riskiryhmät jo alkuvuodesta, Hyvää kannattaa odottaa <3
"Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä"
Ja mitkä ne säännöt on 🙃
https://youtu.be/FuTbKFSZt_4
🎅🤶
Joulu tulla jollottaa
joulupuuron porinassa,
hyvän mielen hyrinässä,
piparkakku kainalossa,
kahvipannu kantapäässä,
valonliekki pimeässä,
joulumieli kynttilässä,
papereiden kahinassa,
enkelsiiven havinassa,
jouluoljet himmelissä,
ajatukset ystävissä.
Se on juurikin näin. Eikun kevään ja kesän tansseja odottelemaan. Ja niitä tosiaan kannattaa odottaa ;DD Hyviä uutisia tulee päivittäin, joten tästä on hyvä jatkaa joulun odottelua. <3
Todellakin tästä on suunta vain ylös päin. Elämä voittaa, riskiryhmäläiset ovat turvassa kesään mennessä, joten ei huolta.
Hip hei, riskiryhmät saadaan rokotettua jo helmi-maalisuussa 2021. Siitä on kesään vielä aikaa rokotella muuta väestöä ja tanssikansaa :D Ja mehän tanssitaan kesällä 2021 <3
Helmikuussa viimeksi ollut tansseissa eikä ole ollut yhtään vaikeaa olla pois, on löytynyt tilalle jopa parempia harrastuksia
Liikuntaa ja lihaskuntoa toki tulee harrastettua normia enemmän nyt tanssitauon aikana, kun tanssiliikunta puuttuu. En vaan heti keksi kovin mielekästä liikuntamuotoa. jolla korvaisin tuon lavatanssiharrastuksen, oli koronabreikki tai ei. Sellaista vaan ei ole. Minä kävin monesti tanssimassa elo- ja syyskuussa. Jaksaapi taukoilla vielä, varsinkin kun tietää että väliaikaista tämä breikki vaan on :D
Se on juurikin näin. Elämä on tarkoitettu elämistä varten. Ensi kesä on tanssin kesä <3<3<3<3<3<3
Jokainen tarvitsee ystävän jonka puoleen voi aina kääntyä! Valkoinen pehmojänis...
Miten Finkkujen, Tuupasen ja PNP.n kokoonpanomuutokset vaikuttaa tanssimiseen, sitä odotan suurella mielenkiinnolla.
Yllättäviä muutoksia orkesterimiehityksessä, se tekee sen että yhteensoittamista joutuu treenaamaan, esim rumpaleissa suuria tasoeroja.
Onhan tuo virkistävää tanssijoille kun ohjelmistoihin tulee vaihdosten myötä vaihtelua ja piristystä. Kesää odotellaan :D
Korona/ keikkojen tilapäinen vähyys ei ole syy näin suuriin (puolet yhtyeestä) kokoonpano muutoksiin.
Eijan bändin rumpali oli vaihtunut. 1.1.2021 alkaen Jani Leskinen on Omegan rumpali.
Tulkaa tytöt takaisin, pankaa meikit menemään tai kuolen ikävään.
Kasvomaskia käyttäen eipä tarvitse meikata ...
En hän mää meikkaa muutenkaan 😜
Enkä savuttele 🙄
Joulu joutuu jo rintoihin ☺
https://youtu.be/cGp0wUcQCPA
Jouluviikko vierähtää vikkelät
tontut talvella linnuille ruokaa laittaa,
Joulunaruoka itselle paremmin maittaa.
Linnut kiittävät laulamalla,
oman kodin ikkunan alla.
❤❤❤❤
Kun ilta saapuu ylle maan,
luoden maahan sinihohdettaan.
Kuulen laulun hiljaisen,
rauha täyttää sydämen.
Rauhallista joulua ja kaikkea
hyvää tulevalle vuodelle.
Iltalehden äänestyksessä selvitettiin, mikä jouluna aina hyvinkin tiuhaan soivista joululauluista on suomalaisten suosikki. Kärkisijoille ylsi riemukkaiden luritusten sijaan useampi dramaattisempi joululaulu.
☆♡☆♡☆♡
Sylvian joululaulu ylsi voittoon
Ykkössijalle lukijat äänestivät Sylvian joululaulun.
" Mä olin poika nimeltä Päivi enkä tiennyt oonko Roomeo vai Juulia"
Kari Hirvosen orkesteri lähtöhetki-laulussa VETONAULA.
Tämä korjauksena.
Ei parempaa joululahjaa voi toivoa kuin että rokotukset alkavat 27.12.2020.
Se on niiiin hienooo. Särkkä ja Kisaranta rules ensi kesänä. Myös Hämyslava on mieluisa pikkulava.
Nurmijärvelle pojat ...
https://youtu.be/F9WxQDnFpWA
Ruusulinnaan
Saiskos
Hirvoselta
Maamme laulun 😋👍
🇫🇮
Taitaa meitä muitakin kotona twistaajia olla aika paljon näin tanssibreikin aikana :D Mutta niin kuin todettu hyvää kannattaa odottaa <3
H i r v o s e n nimi nousi aamuyöstä koko Suomen tietoisuuteen ...
😇🥳🇫🇮
Venäjäksi Хирвонен tarkoittaa nimeä Hirvonen. Jotkut nimet voidaan kirjoittaa venäjäksi useammallakin eri tavalla.
🏆😇
🇫🇮
Ei tarvitse kesään asti odottaa, kyllä aiemmin päästään lavoille <3
Hip hei hurraa :D Hyvää kannattaa odottaa. Vaikka lumet suli niin sekään ei masenna kun tänään alkoi lähtölaskenta arvatkaapa mille!
Tampsan juhannustansseihin.
Kesällä tanssitaan, rokotekattavuus tanssin harrastajissa menee heittämällä laumasuojaksi kesään mennessä. Pessimistit pettyvät :D
Tanssia on parasta liikuntaa. Kohta taas veivataan lavoilla :D
Humppatansseja jo odotellaan..
https://www.youtube.com/watch?v=m7RkVqNy6Sw
Uusivuosi on juhla, jolla juhlistetaan vuoden vaihtumista, kun vanhan vuoden viimeinen päivä vaihtuu uuden vuoden ensimmäiseksi päiväksi. Uuttavuotta juhlitaan ympäri maailmaa eri tavoin. Uuden vuoden alkaessa on tapana muistella menneen vuoden tapahtumia sekä tehdä suunnitelmia alkavan vuoden varalle.
Haaveita Onnentähden loisteessa
https://youtu.be/LWOFKMrWu6I
Uusi vuosi 2021 alkaa herkutellen
Juhlistaisitko vuoden vaihtumista perinteisesti nakeilla ja perunasalaatilla, tyylikkäästi kuohuvalla ja pikkusuolaisilla vai rennosti nachopellillä ja alkoholittomilla mocktaileilla? Uudenvuoden ruokatarjoiluissa tyyli on vapaa!
https://youtu.be/1315tVKD20k
Lähestyy hetki vuoden uuden,
uusia kokemuksia luvassa luulen.
Hetkiä elettäväksi
ja lupauksia lunastettavaksi.
Yksi asia ei muutu.
Lasken meidät aina ystäviksi.
Siis kun räiskyy taivaalla loiste rakettien,
vietän hetken ystäviä muistellen.
https://youtu.be/R_Lq63tsGaI
Malja hetkille hyville menneille,
kaksi toiveille tuleville.
Uusi vuosi tuokoon mukanaan
suunnan hyvästä parempaan.
Helmeilevän hilpeää uutta vuotta 2021 ♡
Ette te pääse tanssimaan vielä pitkään aikaan ja se on hyvä.
Peräkammarissa pojilla ollut jo pitkään rallit kukkolailla, kun ei ole päässyt tansseihin pitkään aikaan, lähellekään pimpulaa.
Moni heistä on vuosikaudet kävellyt k-pakka taskussa-turhaan.
"Peräkammarissa pojilla ollut jo pitkään rallit kukkolailla, kun ei ole päässyt tansseihin pitkään aikaan, lähellekään pimpulaa."
Ymmärrän ongelmasi.. Mutta toivottavasti kesällä 2021 sinuakin onnistaa. <3<3<3
"Ette te pääse tanssimaan vielä pitkään aikaan ja se on hyvä."
- hei otapa ilon kautta nämä hehkutukset niin voipi sinuakin joskus lykästää.. jos ymmärrät mitä tarkoitan.. :D
""Ette te pääse tanssimaan vielä pitkään aikaan ja se on hyvä.""
Vahingon ilo on se paras ilo :D Mutta asiaan, toki päästään siis jo ennen kesää <3<3<3<3
Juuri näin ilon kautta. Mistäköhjän tämän palstan negatiiviset avautumiset oikein kumpuaa? Jatkuva tanssivastaisuus ihmetyttää, ehkä niiden taustalla on jokin surullinen tarina tai katkeruus johonkin tanssimaailmaan liittyvään. Mene ja tiedä, toivottavasti vihapuhujat saavat apua ongelmiinsa jonakin päivänä. Yritetään ymmärtää, vuosi 2021 on toivottavasti parempi heillekin.
Sellainen tää maailma on..
https://www.youtube.com/watch?v=0mPF44P-HOg
Kyllä lavatanssikausi vielä tulee! Alussa tanssinkin ystävät ovat varmaan varovaisia ja väkeä on niin vähän että rohkeille järjestäjille tulee tappiota.
Jossakin heinäkuun puolivälissä lienee jo kannattavaa järjestää tansseja.
Poikkeuksena ovat lähinnä eläkeläisten iltapäivätanssit, joita aletaan järjestää huhtikuussa.
Kyllä tanssit alkaa jo paljon ennen kesä. Tansseja järjestämällä tuetaan myös artistien ja bändien toimeentuloa. Se jos mikä on erittäin hyvä asia.
Moni 70 v laulaja on taloudellisesti tiukoilla.
Kun tansitte lähellä "sitä" ajatelkaa jotain muuta, vaikka kuollutta oravaa.
Sain monet huomautukset/naurut naisilta kun aina lähitanssissa alkoi s.......n.
Trumpetin tanssiin kutsu
https://www.youtube.com/watch?v=Yy55x-v-0TY
Kyl kyl kutsuun vastaamme kunhan hetki vielä ootellaan <3 Puhaltimet on erittäin jees orkesterissa. Parhaimmillahan ne on.
Elämä ihanimmillaan..
https://www.youtube.com/watch?v=2VeAIWamcz0
Parhaimmat tanssit on tullut koettua Pirkanmaalla ja Kantahämeessä. Nam :D
Parhaimmat tanssit on
on vielä kokematta 👄🤣
Hitaan valssin tunnelmaa ei voita mikään..
https://www.youtube.com/watch?v=b98CsnpnuiQ
Parhaimmat tanssit ja pienikokoiset tummat naiset vielä kokematta, 185 senttisellä miehellä.
Moderna rokote kun saa myyntiluvan eu:ssa niin johan piikitykset vilkastuvat Suomessa. Elämä voittaa ja tanssit jatkuvat <3<3<3
Se on juurikin näin. Nyt jo uutisoitiin että lähiviikkoina Modernaakin saadaan Suomeen.
Aivan mahtavaa kun rokotukset on saatu alkamaan. Toki jo ennen kesää tanssitaan, se on varmaa. Ihanaa talven jatkoa tanssinystäville <3
Näin on tanssit alkavat jo paljon ennen kesää.
Kahden,,
https://www.youtube.com/watch?v=mVGaUoBNYd4
Juhannusruusun kauniin näin..
https://www.youtube.com/watch?v=I8q2dWCRfow
Hyvältä näyttää vaikka täällä lumikaaoksen keskellä kesä on vielä kaukana :D Mutta positiivisin mielin <3 Vihapuheet ei vaikuta.
Onnellisuus on positiivisen psykologian yksi suurimmista tutkimuskohteista. Onnellisuuden käsitteelle on silti hankala antaa yhtä tiettyä määritelmää, sillä onnellisuuteen liittyy monenlaisia näkökulmia ja ...
https://youtu.be/fBONmw8DWss
Onko onnen korostaminen on mennyt överiksi? Viime vuosien aikana onnellisuus on sanana kulutettu täysin puhki. Media on pullollaan otsikoita aiheesta: ”Viisi askelta onnellisempaan parisuhteeseen”, ”Onnellisten ihmisten salaisuus”, ”Miten löytää onni?”. Pikkuhiljaa on alkanut kuulua myös sora-ääniä: voiko onnen tavoittelu tehdä meistä sittenkin onnettomia?
https://youtu.be/hosI6mR9jrs
Kyse ei taida olla siitä, että positiivisten tuntemusten vahvistaminen tekisi meistä onnettomia, vaan kenties siitä harhaluulosta, että vaikeat tunteet eivät kuulu hyvään elämään.
https://youtu.be/BlZVlhYg-ko
Positiivinen psykologia voi nimensä puolesta synnyttää monia mielikuvia. Mieleen saattaa nousta keltaisia hymynaamoja ja pakotettua positiivisuutta. Nimi on tosiaan hieman harhaanjohtava eikä välttämättä anna oikeaa kuvaa tieteenalasta.
https://youtu.be/MLukbhXlf6Y
Positiivinen psykologia on psykologian osa-alue, joka keskittyy ihmisen hyvinvointiin, vahvuuksiin ja voimavaroihin ja näiden edistämiseen. Olennainen osa hyvinvointiamme on resilienssi eli kyky, jonka avulla kohtaamme elämässä vastaantulevat vastoinkäymiset. Positiivinen psykologia tutkii myös tätä. Positiiviselle psykologialle on tarvetta nykyaikana.
Vaikka tulot ja elintaso ovat nousseet ja syitä onnellisuuteen on enemmän kuin koskaan, voimme entistä huonommin.
Tanssiminen tekee minut onnelliseksi 🕺💃❤️
Pieni tumma 155cm, hoikka nainen<<<<Rakastan.
Niin tekee minutkin. Meitä tanssiin hurahtaneita riittää :D
Olen pieni mies, mutta osaan tanssia ja saan naista aina kun haluan.
Jee tanssikesä 2021 Ihanaa ❤️
Ihanaa tanssikesän 2021 odotusta tanssinystäville!
Rokotusten ilmoitettiin jälleen viivästyvän joten oottakaa mutta älkää pitkästykö. Tätä menoa menee pitkälle syksyyn ennenkuin kaikki on rokotettu.
Itse olen siellä viimeisten joukossa joten tämän vuoden tanssit on tanssittu, suosiolla jään pois eikä tunnu missään. Onneksi on muitakin harrastuksia.
Mistä johtuu harhainen käsitys että lavat pysyy kiinni siihen asti kun koko suomi on rokotettu? Silkkaa vihapuheen lietsontaa, eikö?
Koska rokotteita on aluksi tarjolla rajoitetusti,
oli tärkeämpää piikittää ne joilla on toinen jalka haudassa 💤
Järkevää toimintaa 😱
Pellepolitikointi jatkuu 💣
https://youtu.be/doA4c4skPm0
Karaokessa tanssitaan ja lauletaan .
" Tämä vuosi tässä vielä menee" sanoi Superin pomo. Luotan noihin sanoihin, sillä nyt tämä vasta alkaa. Ärhäkkä levinnyt jo niin, että tapauksia lähes 150.
Tammikuu vasta menossa, vai onko jo kesälavakausi menossa ? :D
Ota hyvä mieli auringosta,
onnen korsi heinikosta.
Nosta ilonpilke silmäkulmaan;
löytyy ratkaisukin joka pulmaan.
https://youtu.be/Ev9mInmbkIA
Sipaiskoon kesä Sinua lempeällä siivellään
ja avatkoon Sinulle aurinkoisten polkujen portin.
https://youtu.be/LoE0wsYqyvk
Tammikuun lopun kevennykset :-)
https://youtu.be/Dd1jox-FSI4
Jossain pistetään tuulemaan ...
Vaikka vähän hittaalla käviskin niin pitäis tajuta, että tosiaan tammikuu vasta menossa..
Haaveillahan voi mielin määrin. Pysytään siitä huolimatta kuitenkin todellisuuden maailmassa.
Asiantuntijoiden lausunnot ja ennusteet viittaavat ikävä kyllä siihen, että seuraava lavatanssien kausi ei voi alkaa ennen toukokuuta vuonna 2022. Aikaa siihen on vähän päälle 15 kuukautta. Siihen taas on aikaa saman verran kuin tästä taaksepäin lokakuun 2019 loppuun.
Koronakausi on tähän menessä kestänyt asta noin 10 kuukautta. Alussahan tässä vielä ollaan.
Koetetaan kestää. Ken elää, hän kokee.
Juurikin näin. Minua alkaa suorastaan jo naurattamaan näiden tämän palstan tyyppien kaikkitietävyys vaikka eivät tunnu olevan tilanteesta yhtään kartalla, sitten vielä kehtaavat väittää vihan lietsonnaksi jos on heidän kanssaan eri mieltä tilanteesta. Ei todellakaan ole kellään tämän palstan "tietäjillä" sitä kristallipalloa ja minä ainakin uskon ennemmin asiantuntijoita tässä tilanteessa kuin tämän palstan "tietäjiä"
Tartunnat lisääntyy koko ajan kuten on saatu lukea kun ei välitetä suosituksista eikä ohjeista. Haluatteko todella että kaikki menee vielä nykyistä tiukemmaksi? Siihen se vääjäämättä menee jos ei ohjeistuksista välitetä vaan eletään kuin pellossa, hyvä esimerkki Jyväskylän opiskelijabileet ravintolassa.
Vaihto-opiskelijat voisivat pyrkiä vankilassaulkomaillateleviisio-ohjelmaformaattiin, mikäli marttakerho saisi edes jotain sanktioita säädettyä edes lansainvälisille koronarikollisille. Senkin uhalla, että vaihto-opiskelijat hehkuttaisivat ohjelmaformaatissa, että Suomen vankiloissa oli paljon lokoisammat olot kuin vaihto-oppilaitoksissa.
Hienoa vastuulliset tanssijat ovat malttaneet noudattaa rajoituksia. Tauti ei ole edes viime kesänä levinnyt vaikka tansseja oli. Ei leviä enää ensi kesänäkään. 💪
Kohta jo neljäs rokote kulkutautiin, tehoaa myös muunnoksiin. Hyvältä näyttää kesän tanssien suhteen, eikös vaan 😄
Laiffi on Leiffii ❤️
Odotan näkeväni Leiffin uudet soittajat.
"Virta vie Virta tuo, on laineet täynnä elämää"
" Heilini on hellä joka yö"
Kohta neljä rokotetta 💪
Valoa kohti, jaksetaan odottaa 🥰
Jaxuhaleja kaikille tanssiystäville. Kesällä tanssitaan.
Kevättä kohdin 🌞
Kevään saapumisen aistii ennen kaikkea lämpötilasta. Terminen kevät onkin määritelty niin, että se alkaa silloin, kun vuorokauden keskilämpötila on pysyvästi nollan yläpuolella. Tuolloin lumet saavat kyytiä. Termisen kevään alkamisajankohta vaihtelee Suomessa vuodesta toiseen aika paljonkin.
Pari viikkoa vielä talvista oloa ....
https://youtu.be/vUp_a9M7_ik
Vaikka olet niin kaukana, olet kuitenkin niin lähellä. Sillä kun suljet silmäsi, olen luonasi sydämessäsi.
" En itke vaikka ikävöin, mua muistot lohduttaa, nuo samat muistot päivin öin voi myös satuttaa"
Kaipaan sinua Tampsan lavalle.
Joulukonsertti siirtyi kevätkonsertiksi 16.03.2021, nyt sekin on siirretty 24.05.2021.
Joulukonserttiin hankitut liput kelpaavat, kuitenkin näihin siirrettyihin. Eija, Joel ym joutuvat vielä jännittämään tuleeko uusi siirto.
Ei kannata pidättää hengitystä.
Jos uusi siirto tulee, niin joulukonsertin liput vuodelta 2020 kelpaa aivan varmasti.
Veikkaan, että joulukomsertissa 2021 nähddän.
Uusia koronatartuntoja lähes 800. Ja sinä puhut tanssista.
Kesällä 2021 tanssitaan
😍
Aivan ihanaa 🌞🥰
Kesä loma alkaa
heinäkuussa 😍
Tanssitaan , tanssitaan
2021 kuuma kesä tanssien 🍓
Lavat päivittäkää ohjelmanne 🥰
Upea keikka kesä tulossa .
Uudet tanssikengät & kuteet
odottavat jo heinäkuuta.
https://youtu.be/bV2lMLrxyN4
Heinäkuussa tanssitaan lavoilla 😜
Päivittäkää lavanohjelmat .
Olishan se mukava päästä tanssimaan. Edellisestä kerrasta on jo aikaa. Heinäkuuta odotellen.
Joo...... saan tehosterokotuksen Pfizeria jo kesäkuulla niin pitäs olla aika hyvä suoja jo heinäkuulla.
Että sen kun vaan tanssitaan, jos joku tanssinjärjestäjä uskaltaa aloittaa.
Jos heinäkuussa tanssitaan, ovat maskit tod. näk. pakollisia ja tanssi tapahtuu ulkolavalla. Tanssinjärjestäjien kannattaisikin kohta kaivaa sirkkelit ja naulaimet esiin ja pyytää lautatarjous rautakaupasta.
Maalataan maskit naamaan 😷
Kuvis 10
Musiikki 10
Hellurei täältä tullaan ...
🤡
Apuva joko nyt ne alkaa 😅
Meinaan tanssit 🤦♀️
Uutiset -
Tanssi- ja karaokekielto poistuu kaikista maakunnista – tämä on Suomen koronatilanne
tänään klo 20:00
Oletko sinä valmis 🧐
https://youtu.be/RY5msQ1svTI
Kaipa sitä ollaan valmiina tien päälle 🚘
Todellakin valmiina, Kisaranta kutsuu Kyöstin ja Varjokuvan tansseihin <3
Valitettavasti olemme jo lyöneet ystävien kanssa muut suunnitelmat lukkoon, joten emme pääse tulemaan. Ymmärrän kuitenkin, että kaikille niille, joilla ei ole ystäviä, näin nopealla aikataululla voi tehdä myös muihin suunnitelmmiin muutoksia etenkin silloin, kun mitään muitakaan suunnitelmia ei edes ollut.
Katso kuitenkin 12.55 alkava hallituksen tiedoitustilaisuus ensin. Hehehhee.
Se 11500 päivittäistä tartuntaa on tietokonejuttu, määrä voi huhtikuussa olla jopa alle 2500 päivässä. Pidän mahdollisena, että juhannuksena tanssitaan, siihen tanssiorkesteritkin ovat varautuneet.
Turha toivo, viihdy auringossa, muista turvaväli ja suumaski. Sakko 40 euroa tulee.
40 euroo on pikkuraha.
https://www.youtube.com/watch?v=XzfQOP13fi8
Saapas nähdä.
https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/ihmiset-kulttuuri/artikkeli-1.1352586
Elokuussa avautuu lavat, odotan uusia orkesterikoonpanoja suurella innolla.
Leif ja Saija uusine soittajineen kiinnostaa, myös Me Lammelat on jäänyt vielä näkemättä.
18.04.2021 Äänekoski. Eli muutaman viikon odotus.
Kiitos tiedosta.
Sorry, kai huomasit että ne on jo auenneet perustasolla olevilla alueilla ? Ja nyt on hei kesäkuu 2021.
Taisipa joku täällä ilmoittss menevänsä tanssimaan vasta vuoden 2022 kesällä. Tervemenoa ;D
Hip hei hurraa, pessimistit joutui jälleen kerran pettymään. ;DD
Muuta en mieheltä toivo kun tanssitaitoa. Katson kenkiin.
Silmät ne on sielun peili
Jarkko sen tietää.😊
https://youtu.be/20dEIqxvRsE
Live keikat mahtavaa.
Ps. Uikkarit mukaan 🤣
Tänään Kisiksen lauteilla Kyösti ja Varjokuva. Eikun saunomaan :DD
Valitettavasti olimme jo lyöneet ystävien kanssa muut saunomissuunnitelmat lukkoon, joten emme pääse tulemaan. Ymmärrän kuitenkin, että kaikille niille, joilla ei ole ystäviä, näin nopealla aikataululla voi tehdä myös muihin suunnitelmiin muutoksia etenkin silloin, kun mitään muitakaan suunnitelmia ei edes ollut.
Kippis! Ja löylyyn! Sekä kulaus ja pulaus!