Se on nähty. Ei pitkä aika sitten olin vielä toivoa ja elämäniloa täynnä. Hän veti maton alta, ja suuri tuska on siitä lähtien ollut vieraana. Jospa voisi edes pienen osan siitä nähdä.
Mun elämä oli sitten tässä
Anonyymi
1351
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Ei yksi ihminen voi viedä koko elämää. Ja älä käsitä väärin, tiedän kyllä miltä sydänsurut tuntuu. Mutta kyllä siinä on yleensä jotain muitakin ikäviä tapahtumia ollut taustalla. Kannattaa miettiä, mitkä asiat on menneet pieleen ja miten niitä voisi lähteä korjaamaan.
Ja elämä on toki helpompaa, kun on se joku mielitietty, mistä voi pitää kiinni. Mutta se ei vaan yksin riitä. Kun saat itsesi tasapainoon, tulee varmasti elämääsi joku tärkeä ja ihan terveistä vastavuoroisista ystävyyssuhteistakin saa elämään sitä iloa. Tsemppiä sulle!
Kyllä se siitä joskus helpottaa. Kaikki kokee pettymyksiä ja niistä pääsee yli jossain vaiheessa. Kaikella on tarkoituksensa. Elämä on liian lyhyt hukattavaksi ja elämästä voi nauttia yksinkin.
🍀
Pääseekö? Et tiedä, mistä puhut. En edes muista kuinka mones pettymys tämä on loputtomassa pettymysten sarjassa. Sellaista aikaa ei ole edes ollut, jolloin en olisi ollut pettynyt.
Miksi sitten sanot, että pettymyksiä pääsee? Haudassa varmaan.
Minusta ei tunnu siltä, että on kiire nauttia elämästä. Ehkä sinulla on. Tuskassa ja jatkuvassa menettämisessä ei voi nauttia eikä odottaa parempaa huomista. Huomenna seuraavat samat kivut, etkä sinä niitä voi heittää pois kuin täysinäistä roskapussi. Se huominen on ollut tuhansia kertoja samanlainen, se antaa joskus harvoin pienen pieniä toivon pilkahduksia, mutta aina ja joka kerta tynnyreittäin paskaa.
Miten hän veti maton jalkojen alta?
Pahoittelut, että kuittaan tähän väliin, mutta pettymykset ovat kuten elämä yleensäkin.
Onko lasi puolityhjä vai puolitäysi? Voit valita itse, kuinka suhtaudut. Kaivatko itsellesi haudan vai heitätkö lapion olalle kun jatkat eteenpäin yhtä kokemusta kokeneempana?
En tiedä mitä olet kokenut, enkä voi mitenkään rinnastaa omia kokemuksiani sinun kokemiisi tapahtumiin, jokaisella on omansa. Minut on petetty ja jätetty, on petetty, jätetty ja ghostattu, jätetty ja ghostattu sekä vielä kertaalleen petetty, jätetty ja ghostattu, tuossa järjestyksessä.
Eka setti meni, tokalla vedolla kaivoin haudan, mutta sitten jätin sen ja lähdin menemään. Sen jälkeen välillä on istuttu lapio kädessä ja mietitty, että mitä tällä kertaa tehdään, mutta aina on heitetty lapio olalle ja jatkettu matkaa. Nyt viimeisimmällä kerralla ei ollut kysymystäkään siitä, mitä teen, jos kohta hetken halusin rypeä itsesäälissä monttua kaivamassa, se kun on ihan terapeuttista hommaa, jos tietää että sitä kaivetaan vain kaivamisen vuoksi.
Ei noihin ikinä totu, mutta niiden kanssa oppii elämään ja niistä oppii. Lapiolle on käyttönsä, mutta hautani saa kaivaa joku toinen.
Hyvä kun kerroit tarinasi. Minun tarinani on erilainen ja paljon raadollisempi. En koe oppivani mitään enkä etenkään koskaan ole oppinut elämään jatkuvassa hyisessä vastatuulessa, kuten sitä voisi kuvailla.
Valitan. Tähän ei vain ole apua. On vain se, mitä ei vain voi ja kykene sietämään.
Raadollisuus on kovin kokemuspohjaista, yksilöllistä. Joku toinen ei olisi moksiskaan minun tai sinun kokemuksista, joku taasen ehkä loikkaisi rekan alle moottoritiellä, mitä kukin. Sinun kokemuksesi on raskas kantaa, vaikkei kukaan muu ehkä pystykään sitä taakkaa ymmärtämään.
Varmasti opit ja paljon, kaiken aikaa, mutta sillä on hintansa, juuri se mitä käyt läpi nyt. Olen itsekin kyntänyt ojan pohjia aina hankalimpien erojen jälkeen, mutta muistanut välillä kurkata ojan reunan yli ja huomannut, että sielläkin on jotain, jotain muuta kuin silkkaa savista velliä, vaikkei sekään näkymä ole kaksiselta silloin näyttänyt.
Aikaa se vie, oppi ei hetkessä kolahda perille eikä ihminen opi ilman vaivannäköä tai tuskaa, valitettavasti yleensä juuri jälkimmäistä, kun elämän tärkeistä asioista on kysymys. Itse nyt tarponut suota 6kk lapio olalla, vaan jopa alkaa hetteikkö olemaan matalammalla, askel on kevyempi. Läksyt pitää vielä lukea kunnolla, pariinkin kertaan, mutta varmaan tuossa vuoden päästä on lapio heitetty aitan nurkalle työttömänä. Sitten katson minne askel vie.
En osaa hyisiin vastatuuliin sanoa, itselläni niitä on tullut ja mennyt, erilaisia, ihmissuhteissa ja muussa elämässä, kaikista on toistaiseksi selvitty kun on päättänyt selvitä, vaan kaikki ovat maksaneet jotain, on tullut paleltumia. Ehkä viimani ovat olleet kevyempiä kuin sinun, mistäpä sitä tietäisi.
Kuka? Miten?
Nuo elämän oppitunnit, voi pelastaa joltain paljon pahemmalta, kun kyynistyy ja muuttuu epäluuloiseksi ei ole enää niin tuulten riepoteltavissa.
Ei saa kyynistyä, vaan täytyy opetella uudenlaista omanarvontuntoa ja jämäkkyyttä. Silloin lähettää eri signaaleja, eivätkä tietynlaiset ihmiset enää halua/uskalla lähestyä. Narsistiset ja omaa etuaan tavoittelevat ihmiset ovat taitavia muiden ihmisten lukijoita. Takaan, että he eivät lähesty kaikkia ihmisiä. Ja aloittajalle sen verran, että opettele rakastamaan itseäsi niin, ettet huoli enää samankaltaista ihmistä elämääsi, mitä nuo aiemmat ovat olleet. Muista että sinulla on valta ja valinnan vapaus.
En usko mihinkään oppimisteorioihin. Ihan sama mitä oppii, kun ei se anna elämälle yhtään mitään. Jos joutuukin riepoteltavaksi, mitä sitten. Miten se poikkeaa muusta onnettomuudesta?
Horodes