Usko synnyttää Hengen yhteyden

Ih­mi­se­lä­mä syn­tyy Ju­ma­lan luo­ma­na, ja ih­mi­nen on osa Ju­ma­lan luo­mis­työn ko­ko­nai­suut­ta. Raa­ma­tun mu­kaan Ju­ma­la loi ih­mi­sen ku­vak­seen ja kal­tai­sek­seen. Yh­des­tä ih­mi­ses­tä hän on luo­nut koko ih­mis­su­vun, kaik­ki kan­sat asu­maan eri puo­lil­la maan pääl­lä. Hän on sää­tä­nyt niil­le mää­rä­a­jat ja asu­ma-alu­ei­den ra­jat.

Me ra­ken­nam­me ku­kin omaa elä­määm­me niis­tä läh­tö­koh­dis­ta,­ jot­ka meil­le on an­net­tu. Ku­kaan ei voi va­li­ta omaa syn­ty­mä­ai­kaan­sa, -paik­kaan­sa tai -ym­pä­ris­tö­ään. Elä­mä on näin Ju­ma­la joh­da­tuk­sen ja siu­nauk­sen va­ras­sa.

Kirk­kom­me Kris­ti­nop­pi ku­vaa ih­mi­sen ja Ju­ma­lan ai­nut­laa­tuis­ta suh­det­ta: ”Ih­mi­nen on ai­noa olen­to maa­il­mas­sa, joka voi kuul­la Ju­ma­lan ää­nen, tur­vau­tua hä­neen, ra­kas­taa ja pal­vel­la hän­tä. Tämä joh­tuu sii­tä, et­tä ih­mi­nen on luo­tu Ju­ma­lan ku­vak­si” (KO 15).

Ju­ma­lan ku­vak­si luo­tu­na jo­kai­sel­la ih­mi­sel­lä on yh­tä­läi­nen ih­mi­sar­vo. Jo­kai­nen on oma­na it­se­nään Ju­ma­lal­le ar­vo­kas, ai­nut­laa­tui­nen yk­si­lö. Olem­me eri­lai­sia ul­ko­nä­öl­täm­me, lah­jak­kuuk­sil­tam­me, luon­teen­piir­teil­täm­me. Tämä hei­jas­taa Ju­ma­lan luo­mis­työn rik­kaut­ta.

Eläm­me mo­ni­ar­voi­ses­sa maa­il­mas­sa. Kaik­ki­na ai­koi­na ym­pä­röi­vä kult­tuu­ri eri­lai­si­ne ar­voi­neen on vai­kut­ta­nut myös us­ko­vais­ten elä­mään. Liik­ku­mi­nen, li­sään­ty­vä muut­to­lii­ke ja tek­no­lo­gi­an ke­hi­tys ovat li­sän­neet kos­ke­tus­pin­taa eri­lais­ten aa­te­maa­il­mo­jen kans­sa ja edis­tä­neet kult­tuu­rien le­vi­ä­mis­tä.

Ih­mi­nen pei­laa ja ar­vi­oi omaa elä­mään­sä tois­ten ih­mis­ten kaut­ta. Luom­me jo ul­koi­sen ole­muk­sen pe­rus­teel­la mie­li­ku­via. Mo­nes­ti ne ei­vät pidä paik­kaan­sa. Eri­tyi­ses­ti sil­loin jou­dum­me har­haan, jos ar­vi­oim­me toi­ses­sa kult­tuu­ris­sa elä­vän ih­mi­sen elä­mää omis­ta läh­tö­koh­dis­tam­me.

Eri kult­tuu­ris­ta tu­le­vien koh­taa­mi­nen on usein avan­nut nä­ke­mään jo­kai­ses­sa ar­vok­kaan Ju­ma­lan luo­man ih­mi­sen.

Raa­ma­tun pe­las­ta­va sa­no­ma on tar­koi­tet­tu jo­kai­sel­le ih­mi­sel­le. Ju­ma­lan las­ten teh­tä­vä­nä on men­nä kaik­ki­al­le maa­il­maan ja kut­sua Ju­ma­lan ar­mos­ta osat­to­mia ih­mi­siä kai­kis­ta kan­sois­ta ja kult­tuu­reis­ta Ju­ma­lan val­ta­kun­taan.

Kun Pyhä Hen­ki saa vai­kut­taa evan­ke­liu­min vä­li­tyk­sel­lä ih­mi­ses­sä us­kon lah­jan, syn­tyy Ju­ma­lan las­ten vä­lil­le Hen­gen yh­teys. Täs­tä Paa­va­li kir­joit­taa Efe­so­lais­kir­jees­sä: ”Te et­te siis ole vie­rai­ta ja muu­ka­lai­sia, vaan kuu­lut­te Ju­ma­lan per­hee­seen, sa­maan kan­saan kuin py­hät. Te olet­te ki­viä sii­nä ra­ken­nuk­ses­sa, jon­ka pe­rus­tuk­se­na ovat apos­to­lit ja pro­fee­tat ja jon­ka kul­ma­ki­ve­nä on it­se Kris­tus Jee­sus. Hän liit­tää koko ra­ken­nuk­sen yh­teen niin et­tä se kas­vaa Her­ran py­häk­si temp­pe­lik­si, ja hän liit­tää tei­dät­kin Hen­gel­lään ra­ken­nus­ki­vi­nä Ju­ma­lan asu­muk­seen.” (Ef. 2:19­–22.)

Teks­ti: Ol­li Lohi